Ilmoja pidellyt

Ihan alkuun: Onnea Espanjalle hienosta jalkapallovoitosta! Me täällä merellä tunnustamme Espanjan värejä!

Onnea Espanjalle!

Hyvää päivää – kirvesvartta – on se ilmoja pidellyt. Jonkun legendan mukaan vain vanhat ihmiset puhuvat jatkuvasti säästä ja mieheni ihmettelee kovasti, kuinka paljon huolehdin seuraavan päivän säästä ja erityisesti tuulista. Se on kuitenkin niin että jos merellä tuulee liian kovaa niin sinne ei voi mennä. Työn jälki on surkeaa eli kukaan ei viitsi katsoa videoita, joissa kamera poukkoilee ylös alas metrin liikettä. Lisäksi kovalla tuulella on vaikea pysyä paikoillaan ja yrittää saada kameroita pysymään kuivina. Ja saan kai minä ilmoja päivitellä kun tällä hetkellä lehdissä ei muuta olekaan kuin ennenkuulumattomien helteiden päivittelyä! Muut ovat sentään lomalla ja voivat viettää päivänsä kylmää siideriä siemaillen lähimmällä terassilla, jossa on hyvä ruotia viime päivien säitä, minulla ja tiimilläni säät merkitsevät kuitenkin työntekomahdollisuutta tai –mahdottomuutta.

Takapenkin puuttuessa Jusku löysi kuin löysikin ergonomisen työasennon…

Tällä viikolla meritiimi sai vuorotellen tuulta ja tyventä. Maanantaina tuuli kovaa mutta etelästä niin että Krunneille pääsi helposti vaikkakin kuoppaisesti. Minä ja Jusku ajeltiin kumivene liinoitettuna Busterin keulaan ja välillä vettä pärskähti oikein komeasti keulan yli suoraan veneeseen. Kummallista miten veden tulo näytti hidastetulta – ajettiin ison aallon harjalta terävään aallonpohjaan, jossa Busterin keula iskeytyi täydellä voimalla veteen ja pärskäytti komeat kaaret vettä lentämään sekä sivuille että suoraan ylöspäin, ja kun kerran oltiin menossa eteenpäin kovalla voimalla, ylöspäin lentävä vesi oli pian Busterin päällä ja näytti satavan hidastetusti minun ja kuskin päälle. Fasterkin pärskytteli vettä ihan näyttävästi, mutta hytissä istuneet pysyivät sentään kuivina.

Perämeren maankohoamisrannikko tuottaa joskus vaikeuksia vedenalaiskartoittajalle.

Tiistaiksi luvattiin upeaa keliä, auringonpaistetta ja täysin tyyntä. Pisteitä lähdettiin kuvaamaan kolmella venetiimillä, Busterilla, Terhi-veneellä ja kumiveneellä, ja niitä kertyikin päivän loppuun mennessä huimat 219 kpl. Päivän loppu vaan ei ollut kovin lähellä päivän alkua – mereltä tultiin pois klo 23.00, jonka jälkeen tehtiin nopeasti päivällinen ja sitten vielä saunottiin. Sää oli kuitenkin niin mahtava että millään ei raskinut lähteä mereltä – päivällä vielä pyöritti vanhaa maininkia, jonka pinta oli rasvatyyni, mutta illaksi maininkikin katosi ja meri oli peilityyni. Saunan jälkeen keskiyöllä saatiin vielä mahtava ukkosmyrsky, jota katseltiin luotsitalon tornista. Johanna kirjoitti kenttäpäiväkirjaan näin: ”Oli kyllä upean näköistä katsella luotsitalon tornista mustanpuhuvia pilviä (joita oli joka puolella) ja salamoita, jotka värjäsivät taivaan vuoroin violetin- ja vuoroin punaoranssinkirjaviksi, wau!!! Saatiin nukahtaa sateen ropistessa ja salamoiden välähdellessä ja uni maistui! Huippu päivä!”

Mikäs tässä ollessa kun kello on yksitoista illalla ja ilma on kuin morsian!

Keskiviikkona sitten tuuli ja pidettiin huoltopäivä ja tänään torstainakin tuuli niin että laitettiin kimpsut ja kampsut kokoon ja tultiin maihin. Maanantaina taas uudella yrityksellä, ja ilmeisestikin viimeistä viikkoa Krunneilla. Jos säät suosivat niin ensi viikolla muutetaan leiri Perämeren kansallispuistoon Selkä-Sarveen. Nyt saa sitten taas istua viikonlopun hiirisormi Ilmatieteen laitoksen nettisivujen kohdalla että tiedetään, päästäänkö maanantaina suunnitellusti merelle.

Ja pakko vielä mainita: maanantaina Jusku ja Jorma yrittivät miehissä koota moottorisahailuun tarkoitettua kypärää, oikein manuaalin kera. Ei meinannut millään onnistua! Kuinka vaikeaa voi olla kypärän kokoaminen… ?

Jusku ja Johanna ratsastavat auringonlaskuun…

Ristiin rastiin pisteeltä toiselle

Meribiologin täytyy osata tehdä mitä vaan!

Minä (eli siis Essi...) palailin lomilta ja hyökkäsin heti töiden kimppuun. Ensimmäisenä hyökkäyksen kohteena oli vajan lukko – avain oli toisella puolella Perämerta tiimin toisen puoliskon matkassa ja vajaan oli päästävä. Sorkkaraudalla, ruuvimeisselillä ja poralla sisään siis. Tapasin töissä ensimmäistä kertaa työharjoittelija Viljan ja heti pyysin häntä avustamaan murrossa. Olinkin juuri päässyt kertomasta, miten monipuolisia työpäiviä meribiologeilla yleensä on...

Perämeren kansallispuiston luontopolku on nyt vihdoin täysissä voimissaan ja valmiina ottamaan vastaan ne kaikki valtavat turistivirrat, joita Perämeren sukellusturismi tuo tullessaan. Jos joku miettii polulla, näkeekö asioita kahtena tai onko lähimuistiin tullut virhettä – ei ole. Suodattajista kertovia laattoja on tosiaankin kaksin kappalein. Kyseessä ei ole TV:stä tuttu mainoskikka, jossa ensin näytetään koko mainos ja parin muun mainoksen jälkeen uusintapala, jotta varmasti uppoaisi tajuntaan, vaan puhdas sattuma. Toukokuun lopussa suodattajalaattaa ei löytynyt mistään ja se painatettiin uudelleen. Kun nyt köysi oli vedetty uudelta suodattajalaatalta seuraavalle laatalle ja lähdin kiristämään sitä pohjaan, talven yli säilynyt laatta löytyi köyden varrelta. Toisaalta, Itämeren suodattajat ovat erittäin tärkeitä niin että kertaus ei ole pahitteeksi: tiesitkö, että Itämeren sinisimpukat suodattavat lävitseen koko Itämeren vesimäärän vuosittain ja poistavat siitä valtavan määrän myrkkyjä? Ja tiesitkö sitä, että Vaasan pohjoispuolelta ei löydy sinisimpukoita? Eli kuka siis suodattaa Perämeren veden? Voit käydä kurkistamassa vastauksen n. 2 m syvyydestä suodattajalaatasta vedenalaisen luontopolun varrelta, tai voin paljastaa sen verran, että onhan meilläkin simpukoita, pikkujärvisimpukoita ja hernesimpukoita, mutta ei sellaisia massoja kuin sinisimpukoita. Johtuu tietysti Perämeren pienestä suolapitoisuudesta.

Mutta Perämeren olemattomien sinisimpukoiden sijaan piti puhumani siitä, että nyt on torstai-ilta ja tälle viikolle minun työaikakirjanpitooni on ilmaantunut jo 48 työtuntia. Tänäänkin tuli tehtyä 12 tunnin päivä, mutta oli ilmakin upea! Aurinko helotti kirkkaansiniseltä taivaalta, meri oli peilityyni ja koko tiimini – yhteensä seitsemän henkeä ja viisi venettä! Varsinainen armada! - saimme nauttia kesän upeimmasta työpaikasta. Pekka sanoi aamulla katselleensa ikkunasta ulos shortseihin ja T-paitoihin pukeutuneita ihmisiä ja samalla vetäneensä pitkiä alushousuja goretex-housujen alle ja miettineensä uravalintansa järkevyyttä. Minä mietin ihan samaa kun pyöräilin omissa goretexeissani ja tuulitakissani toimistolle jonkun kukkamekkoisen naisen perässä. Kukkamekko kuitenkin kääntyi Ympäristökeskuksen parkkipaikalle eli nainen hautautui todennäköisesti koko päiväksi hikiseen toimistoon. Minä pääsin koko päiväksi merelle! Eli kyllä, uravalinta on osunut oikeaan.

Välillä työolosuhteet hellivät.

Tiimi oli maanantain ja tiistain jakautunut kahtia niin että Pekka ja tytöt (joihin luen itsenikin iästä huolimatta) lähtivät kansallispuistoon ja J:t (Jusku, Jukka ja Jorma) lähtivät noukkimaan SYKEn pyytämiä satunnaistettuja pisteitä Oulun edustalta (viimeiset löytyivät kuulemma torinrannan edustalta jäätelökioskin paikkeilta.) Kahden päivän saldo oli 72 pistettä ja toinen päivä venähti iltakymmeneen asti. Pojat olivat kuulemma päättäneet, että jollei tule moottoririkkoa, pisteet tehdään kahdessa päivässä. Moottoririkko tuli, mutta se korjattiin, joten sitä ei laskettu tarpeeksi suureksi moottoririkoksi. Kiitos SYKE, satunnaistaminen onnistui hienosti! Ei olisi muu kuin satunnaisgeneraattori osannut valita yhtä hankalia paikkoja. Omia pisteitä saadaan yleensä tehtyä 30 tunnissa!

Keskiviikkona ei tuullut mutta satoi sitäkin enemmän. Johanna kuljetti Busteria kahlaamalla nivusensyvyisessä vedessä kun minä kahlasin reilut 4,5 km reidensyvyisessä vedessä Perämeren saarten Natura-alueen rantavesissä. Veneellä paikalle ei päässyt mutta pisteet piti käydä inventoimassa. Mika Myllylän suojuoksu ei kyllä ole mistään kotoisin verrattuna vajaan 5 km lenkkiin reidensyvyisessä vedessä pelastautumispuvussa, jonka haaraväli roikkuu polvissa ja jonka saappaat ovat kokoa 46/47 ja joka vuotaa niin että olisi ollut lähes sama olla käyttämättä pukua lainkaan. Päivä oli kuitenkin kauhean mukava, syötiin Johannan kanssa eväitä sateessa Busterin vierellä seisten kun pidettiin sitä paikoillaan aallokossa polvenkorkuisessa vedessä. Mutta ei ollut hyttysiä!

Myös matala meri on merta.

Minä joudun vielä perjantaiaamulla lukemaan parisataa sähköpostia, joita aina kertyy viikon

Maakrunnin maihinnousu

Tämä viikko alkoi uhkaavasti, kun viikonlopun tuulet jatkuivat maanantaille puhaltaen yli 7m/s. Vesille lähtö siirrettiin tiistaille ja päivä meni toimistolla istumiseksi kamat ja eväät valmiina rinkoissa. Seurueeseen oli myös liittynyt uusi harjoittelija Vilja Tammisaaren ammattikorkeakoulusta.

Seuraavana päivänä kalustoa vahvistettiin Oulun yliopistolta lainatulla Busterilla, onneksi, sillä yksin saaressa Juhannuksen viettänyt oma Busterimme oli saanut pilssipumppunsa oikosulkuun eikä moottorikaan oikein enää käynyt. Tunnin ronklaamisen jälkeen annettiin olla, sillä olihan meillä vielä hieman epäkäytännöllisemmät pikku-Terhi ja ronskimpi Faster kakkosveneiksi. Esteiden ei annettu hidastaa puhtia vaan päin vastoin: tehtiin 13 tunnin päivä kohtuullisessa kelissä. Viimein putosivat veteen myös Jorman verkot, joista saatiin illaksi siikaa ja -ahventa. Kalat nautittiin savustettuina kuivaniemeläisten perunoiden kera.

Töihinlähtötunnelmia

Toisen päivän aikana tiimi sai ensimmäisen osakokonaisuutensa valmiiksi: SYKE:n tilaamat satunnaispisteet Krunneilta kasassa! Puristus vaati sekin koko päivän, mutta oli sen arvoista. Oli toistaiseksi maastokauden paras päivä, joka tuntui iltaa kohti vain yhä enemmän veneilyltä kuin inventoinnilta (yliopiston Busterissa on mukavat penkit). Pisteet olivat harvassa ja pienten sateiden välissä pouta paahtoi, ukkoset koristivat kiltisti vain mantereen reunaa ja suurimmat rintamasateetkin näyttivät kurittavan lähinnä Kemiä. Tuulikin sammui hetkeksi ja tuli aivan täydellinen tyyni, jossa seassamme ui hajanaisia parvia sulkasatohanhia, jotka näyttävästi räpiköivät väljemmille vesille.

Viimeiset satunnaispisteet olivat arvonnassa osuneet käsipohjasyvyydelle Maakrunnin santaan. Paikan nimi oli osuvasti Leikkihieta, jonne rantauduttiin vetämällä venettä kolmella ihmisvoimalla perässä ja jatkamalla loppumatka kameranjohdolla. Leikkihiedan vesi oli muuten kädenlämpöistä. Nyt on siis käyty Maakrunnillakin ja koettu sen paras anti: se minuutti, mikä sääskiltä kestää löytää mereltä päin lähestyvä liha.

Erityiskiitos viikon päivällisistä Pekalle, joka ei jäänyt suurissa saappaissa Essiä pahemmaksi. Jorman verkot olivat myös keskiviikkona saneet saalista, joka syötiin torstaina lähtölounaana kansallisromanttisesti päreiltä ja käsin. Moisesta elämyksestä moni turisti olisi maksanut pitkän pennin.

Ensiviikolla Essi palaa Suomen-kiertueeltaan ja ryhmä jakautuu kahtia koluamaan eteläisiä pisteitä ja korjaamaan kesken jääneen luontopolun Perämeren kansallispuistossa.

 Kameran lasku Leikkihietaan

Pullopostia

Essi taas äänessä tämän viikon, sitten juhannusloma ja sen jälkeen on lomat pidetty tälle kesälle!

Pullopostin avaus.

Krunneilla odotti maanantaiaamuna iloinen yllätys – vanhaa kunnon pullopostia! Minä lähettelin pikkutyttönä pullopostia mökkirannasta ja mietin, minnehän asti viesti kulkee. Tämän pullopostin olivat laatineet Jenni 11 v ja Jesse 7 v. Kirje oli harmi kyllä päässyt vettymään oltuaan viikon verran laineiden vietävänä mutta teksti antoi kuitenkin ymmärtää, että lapset olivat viettämässä kesälomaa mökillään, ilma oli ollut hyvä ja he olivat uineet. Hyvä homma!

Välillä hiukan räiskyttää...

Navakasta puhurista huolimatta saimme töitäkin tehtyä. Pelastautumispuvussa on hyvä olla kun ei kastu eikä tule kylmä, mutta jotakin Suomen kesästä kertoo se, että minulla oli toppavuorisen pelastautumispukuni alla paksu toppahaalari ja saappaissa untuvalla täytetyt sukat eikä tullut yhtään lämmin.


Vaikka tiimi yritti parhaansa mukaan ajoittaa videointityöt mahdollisimman tuulettomiin rakoihin ja mahdollisimman tuulettomille puolille Krunneja, aallot pääsivät silti yllättämään. Perämeren tutkimusaseman pieni Terhi-vene hörppäsi reilut parisataa litraa vettä. Juskun lintukirja ja privaattikännykkä kastuivat, mutta virkamiesmäisesti mies piti työkännykkänsä kuivana. Kakkukokoiset Minigrip-pussit olivat kovassa käytössä kun veneessä piti suojata elektronisia laitteita pärskeiltä. Vaan eipä siellä merellä nyt niin hirveää ollut, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, lokit ja tiirat kirkuivat ja pelastautumispuvussa oli mukavan lämmin. Ja illalla pääsi tietysti saunaan, kuten joka ilta maastossa. Puulämmitteisen saunan mukavan kosteat löylyt ovat kyllä niin hyvä illan rentoutumiskeino ettei toista!


Tynkä viikko kun perjantaina on juhannusaaton loma, mutta silti saatiin paljon videointipisteitä tehtyä. Tänään kävin vielä juuri ennen lähtöä tekemässä neljä sukellusta neljälle hyvin erilaiselle paikalle – ensimmäinen oli jyrkkä silttirinne, toinen hieno kivikko, josta löytyi alueellisesti uhanalaisia vesisammalia, kolmas olkavarteen asti yltävä kerros mustaa haisevaa liejua ja neljäs puhdas hiekkapohja, jossa auringon kilo leikitteli pohjaan muodostuneilla aaltokuvioilla. Oikein oli kivaa.


Tiistaina vietettiin Pekan syntymäpäiviä shampanjan, strutsipihvien ja kainuulaisen sahdin kera. Sankari itse kävi nostamassa Karhulla täytetyn lahjakatiskansa merestä ja löysi sieltä myös vedenkestävälle paperille kirjoitetun onnittelukortin. Kalamiesten palatessa pyydystä kokemasta kuultiin niitä perinteisiä kalajuttuja – ”Olisittepa nähneet sen joka pääsi pakoon, se oli ainakin litran tölkki! Nämä jäljelle jääneet ovat vain nollakolmosia.”

Krunneilla asutaan Perämeren tutkimusasemalla eli vanhassa luotsitalossa.

Illalla kuunneltiin radiosta virallista Krunnien kesäbiisiä ”Pakki auki, täältä tulee hauki” ja kohotettiin malja Suomen kesälle!

Outoja kuplia...

Toisella Krunni-viikolla polkaistiin tosi toimiin miestä vahvemmalla kokoonpanolla. Tuuliolosuhteiden pakosta työrytmiä muutettiin hieman iltapainotteisemmaksi, sillä meressä oli Jorman sanojen mukaan 'hieman käyntiä'. Aallokkoa olikin sen verran, että se sai Buster-ajelun tuntumaan huvipuistolaitteelta. Ei muuten tarvitse tänä kesänä mennä muuhun tärisyttäjään tai viikinkilaivaan. Ensimmäistä kertaa myös sääsket saivat saaresta kyytiä, kun tuuli vei ne hetkittäin mennessään.

Itikka-armeijan invaasio

Heti ensimmäisenä iltapäivänä kuvausyritykset kaatuivat vaahtopäinä vellovaan aallokkoon. Kuvaajien käsissä ei riittänyt enää liikkuvuutta vastata keinutukseen, joten kuvasta tuli dramaattisesti sinkoilevaa hyppyytystä pohjasta väliveteen ja takaisin. Uutta taktiikka vetäydyttiin miettimään Luotsiasemalle, ja koska aikaa oli läpi valoisan yön, yritys uusittiin meren asetuttua illan viileyteen. Pisteitä kuvattiin kahden veneen voimin puoleenyöhön, ja yksin Busterin kannelta niitä kerättiin yli 100 kappaletta. Veden levottomuuden vuoksi toimistotyöajoista alettiin liukua myös seuraavina päivinä ja kuvaustyö tuotti tulosta.

Tiistaina Jorma lähti Fasterilla mantereelle asioille, joten lopputyöt tehtiin yhdessä veneessä rennosti neljästään. Samalla saatiin dokumentoitua Kartoitustiimi 2010:n ainutlaatuista pohjakuvaustoimintaa.

Havaintoja saatiin nyt erityisesti selkärankaisten iltaelämästä. Kiiski ja hietatokko taisivat jäädä ainoiksi tunnistuksiksi, mutta puolen minuutin lyhytelokuvissa esiintyy myös kirjava joukko muuta, valosta sokaistunutta kalastoa.
Keskiviikkona jatkettiin myös sukelluksia kolmen pisteen verran ja saatiin ensimmäiset levä- ja sammalnäytteet. Kasvillisuus alkaa osoittaa merkkejä vihertymisestä. Purkkeihin tarttui myös alueellisesti uhanalaiset vellamonsammal ja ahdinsammal.
Viimeisen sukelluksen löytö aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Kohde oli eräässä matalikossa, jossa ylipäällikkö oli ilmoittanut nähdyn 'outoja kuplia'. "Pidä silmällä outoja kuplia", Pekka heitti pilke silmäkulmassa, kun Jusku lähetettiin snorklaamaan. Pohjakuvahavainto osottautui kuitenkin oikeaksi: pohjassa ja kivien päällä oli epäsäännöllisinä laikkuina helmimäisiä, noin 2mm kokoisia pisaranmuotoisia kaasukuplia. Huolimatta ympäristöalan kattavasta edustuksesta veneessä, kuplille ei siinä keksitty sen kummemmin elollista kuin elotontakaan selitystä. Aivoriihi jäi voimaan toistaiseksi. Mikä on Krunnien kaasukuplien sijainti yleismaailmallisessa arvojärjestyksessä? Mistä niitä oikein tulee?
 

Kuplaniitty

 

Ulkokrunnin miehitys

Lokikirjaa jatkaa siis Essin lomaillessa Jukka. Terveisiä tropiikkiin, jos eräs meribiologi sattuu eksymään nettiin.

Viikon päätehtävänä oli muuttaa varusteet Krunneille ja käynnistää pohjan pistekuvaukset. Tiistaina ajettiin Busterilla ja Fasterilla Ulkokrunnille nelihenkisellä miehistöllä. Pilvet jäivät rannikolle ja perillä odotti jopa lämmin sääskipilvipouta. Mainittakoon, etteivät itikat olleet niin suuria kuin annettiin ymmärtää, mutta tyynellä säällä kovin lukuisia. Pääteltiin niiden harventamisen voivan johtaa juuri niihin ylisuuriin yksilöihin, joten oltiin huitomatta. Yöllä kuitenkin ainakin allekirjoittanut ratkesi, kun paljastui 200-vuotiaan luotsiaseman tilkkeiden tila: sääskiä veti sisään ovista ja ikkunoista.

Ensimmäinen päivä meni vielä kuivaharjottelussa, kun me Johannan kanssa ei oltu koskaan pohjakuvauksessa sovellettavia laitteita käytetty ja saunassakin piti ehtiä istua.

Keskiviikkona oltiin heti aamusta veneessä loiskuttamassa vedenpintaa, joka oli korkeintaaan hieman ryppyinen. Tuulta ei ollut nimeksikään ja auringon vastasivulla horisontti suli taivaanrantaan. Saaren eteläpuolen luodon ruokit kävivät pariin otteeseen tervehtimässä venettä. Laskin kameraa veneen kaulasta pohjaan ja Johanna kuvasi tietokoneelta. Veden alapuolellakin oli kirkasta ja videokuvassa saattoi nähdä kilkkejä kymmenen metriä alapuolella hiihtelemässä hiekkaan pieniä latuja. Pakollisesta laiterikosta vastasi kaikuluotain, minkä vuoksi iltäpäivä pelattin Fasterin omalla kaikuluotaimella. Vaihdettiin Johannan kanssa osia ja pörrättiin läpi loput reilusta 70 pisteestä Ulkokrunnin ympäristöstä, kaikki yli viidessä metrissä. Matalimmat jäävät kuun loppuun odottamaan vesikasvillisuuden kehittymistä.

Kilkki kuvattuna tarkistussukelluksella.

Torsta-aamun Pekka teki Johannan ja kuljettajamme Jorman kanssa tarkistussukelluksia viimevuoden pisteille. Järjestelmäkameralla tuli veden alla varsin käyttökelpoista kuvamateriaalia kasvillisuudesta ja pohjan laadusta. Itse jahtasin jalan lämpimistä rantavesistä uusia kasvinäytteitä herbaarioon, mutta ainoastaan merivita oli kunnolla päässyt kasvamaan. Kaikenkaikkiaan kelit olivat taas enemmän kuin kohtuullisia ja posket punottaa palaneina. Ihmiset palasivat mantereelle viikonloppulomalle tyytyväisinä. Ensiviikon varustetasoani tulen kohentamaan sähkökärpäslätkän ja ladattavan paristoparin verran.

Hapsivita.

Perämerta Torniosta Vaasaan

Tällä viikolla päästiin jo ihan sinne meidän omalle merelle, Perämerelle, asti. Olosuhteet Töölönlahdella viime viikolla oli aika samanlaiset kuin meillä Perämerellä tällä viikolla – sameaa ja ruskeaa, nollanäkyvyyttä.


Maanantaina tulivat töihin harjoittelijat Jukka ja Johanna, ja tiistaiaamuna lähdettiin Torniosta Perämeren kansallispuistoon. Kulkuri Pauha ajettiin Oulusta Tornioon jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, silloin kun oli tyyntä. Minä en tiennyt asiasta mitään mutta Pekalta tuli tekstiviesti sunnuntai-iltana kello 21.54: ”Lähden pian hakemaan venekuskeja Torniosta ja käyn sitten hiukan kotona nukkumassa. Tulen töihin kun herään.” Pekka kertoi kävelleensä kolmen maissa toimistolta kotiin ja katselleensa kun aurinko nousi ja linnut alkoivat laulaa. Mutta yö oli täysin peilityyni ja Pauhan ajaminen sujui nopeasti. On taottava kun rauta on kuuma ja tuuli tyyni.

Viikon agenda oli saattaa pystyyn Maasarven vedenalainen luontopolku. Polkuhan perustettiin viime kesänä ja laitettiin talviteloille marraskuussa. Matalimpien pisteiden vajaan kolmenkymmenen kilon betonilaatat siirrettiin syvemmälle ja poijut tuotiin pois. Keväällä piti olla helppo homma laittaa poijut paikoilleen, etsiä laatat koordinaattien avulla, siirtää ne paikoilleen ja vetää laattoja yhdistävä köysi. Yleensä sanotaan että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” joten tämä homma ei ehkä ollut parhaiten suunniteltu. Touhuun meni kaksi kokonaista työpäivää ja yhteensä yli kymmenen sukellustuntia. Onneksi ilma oli kuin morsian ja aurinko paistoi joten mikäpäs maastossa oli ollessa. Johannakin meinasi että ”Tämäkö on teidän mielestä työtä?”

Venepoijun 800-kiloinen paino vielä löytyi helposti ja paikoiltaan, mutta loput laatat olivatkin sitten etsimisen päässä. Tiistaina näkyvyys lähenteli nollaa ja neljän metrin syvyydessä pohjassa oli säkkipimeää. Vesi oli talven ja jokien tuomien sulavesien jäljiltä humuspitoisen tummanruskeaa ja tuuli oli sekoittanut matalan lahden pehmeän pohjan veteen kuin kaakaojauheen. Laatoista löytyi vain kolmannes, ja loput näyttivät hävinneen kuin tuhka tuuleen! Pekka kertoi seuranneensa erästäkin laatan raahautumisjälkeä kolmisenkymmentä metriä pohjassa ennen kuin toisesta päästä ei löytynytkään mitään! Ilmeisesti laatta oli poijunsa avulla lähtenyt jäiden matkaan. Ties mistä sekin nyt sitten löytyy, jos löytyy.

Hylky sentään oli paikoillaan, mutta kaksi metriä hylyn toisella puolella ollut laatta oli tiessään. Toisaalta matalalle vahingossa jäänyt laatta löytyi täysin paikoiltaan. Lopulta kolme köydellä yhteen kiinnitettyä laattaa löytyi täysin sattumalta noin viidenkymmenen metrin matkan kulkeneina polun eteläpuolelta! Löysin vahingossa ensimmäisen, lähdin seuraamaan sitä ja tulin köysien päässä kahdelle muulle laatalle. Laatat olivat raahautuneet pohjassa mutkitellen ja hautautuneet lopulta lähes kokonaan pehmeään pohjamutaan. Jos kyseessä ei ole steroidihylje tai sukeltajien julma kepponen, jäät ovat tehneet hyvää työtä sekoittaessaan polun kylttejä ja siirrellessään niitä sinne tänne pitkin pohjaa.

Kahden kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeen seurasi ryntäys Vaasaan ja nyt istun Hotelli Rantasipin (Tropiclandia) huoneessa, kuuntelen sateen ropinaa ikkunaan ja odottelen aamiaisen alkamista. Vaasalaiset kollegat pitävät tänään loppuseminaarin ULTRA-hankkeelle, jossa Merenkurkkua kuvattiin lentokoneesta lidar-säteen avulla. Projekti toimi yhteistyössä ruotsalaisten kanssa ja onnistui kuin unelma – päivässä pystyy kuvaamaan n. 30 km2 pohjaa lidar-systeemillä kun yhdellä meribiologitiimillä menee siihen kolme vuotta. Tällä keinolla meillä olisi Itämeri kartoitettuna jo ennen minun eläkeikääni. Nyt kartoitettuna on vajaa prosentti. Eilen pidettiin myös Metsähallituksen meribiologien yhteinen saunailta ja vaasalaisten puhelimet soivat yhtenään kun äidit, mummot ja ystävät soittelivat ”Näin sinut telkkarissa!” Lehdistötilaisuus oli ilmeinen hitti.

Varmaan täältä pääsee Ouluun junalla kun seminaari loppuu, Pekka nimittäin ottaa auton. Oikein hyvä viikko takana ja työt tehtynä. Minä jään puolentoista viikon lomalle ja loppu porukka saa selvitä yksinään. Blogin kirjoitus nakitettiin Jukalle, joka lupasi huolehtia asiasta. Mielenkiintoista nähdä, mitä sivuille ilmestyy! Sitä kun ei koskaan tiedä – tämäkin viikko alkoi Oulusta toimistosta ja jatkui Tornion, sukeltamisen ja parin kokouksen kautta Vaasaan kylpylään