Meribiologin täytyy osata tehdä mitä vaan!
Minä (eli siis Essi...) palailin lomilta ja hyökkäsin heti töiden kimppuun. Ensimmäisenä hyökkäyksen kohteena oli vajan lukko – avain oli toisella puolella Perämerta tiimin toisen puoliskon matkassa ja vajaan oli päästävä. Sorkkaraudalla, ruuvimeisselillä ja poralla sisään siis. Tapasin töissä ensimmäistä kertaa työharjoittelija Viljan ja heti pyysin häntä avustamaan murrossa. Olinkin juuri päässyt kertomasta, miten monipuolisia työpäiviä meribiologeilla yleensä on...
Perämeren kansallispuiston luontopolku on nyt vihdoin täysissä voimissaan ja valmiina ottamaan vastaan ne kaikki valtavat turistivirrat, joita Perämeren sukellusturismi tuo tullessaan. Jos joku miettii polulla, näkeekö asioita kahtena tai onko lähimuistiin tullut virhettä – ei ole. Suodattajista kertovia laattoja on tosiaankin kaksin kappalein. Kyseessä ei ole TV:stä tuttu mainoskikka, jossa ensin näytetään koko mainos ja parin muun mainoksen jälkeen uusintapala, jotta varmasti uppoaisi tajuntaan, vaan puhdas sattuma. Toukokuun lopussa suodattajalaattaa ei löytynyt mistään ja se painatettiin uudelleen. Kun nyt köysi oli vedetty uudelta suodattajalaatalta seuraavalle laatalle ja lähdin kiristämään sitä pohjaan, talven yli säilynyt laatta löytyi köyden varrelta. Toisaalta, Itämeren suodattajat ovat erittäin tärkeitä niin että kertaus ei ole pahitteeksi: tiesitkö, että Itämeren sinisimpukat suodattavat lävitseen koko Itämeren vesimäärän vuosittain ja poistavat siitä valtavan määrän myrkkyjä? Ja tiesitkö sitä, että Vaasan pohjoispuolelta ei löydy sinisimpukoita? Eli kuka siis suodattaa Perämeren veden? Voit käydä kurkistamassa vastauksen n. 2 m syvyydestä suodattajalaatasta vedenalaisen luontopolun varrelta, tai voin paljastaa sen verran, että onhan meilläkin simpukoita, pikkujärvisimpukoita ja hernesimpukoita, mutta ei sellaisia massoja kuin sinisimpukoita. Johtuu tietysti Perämeren pienestä suolapitoisuudesta.
Mutta Perämeren olemattomien sinisimpukoiden sijaan piti puhumani siitä, että nyt on torstai-ilta ja tälle viikolle minun työaikakirjanpitooni on ilmaantunut jo 48 työtuntia. Tänäänkin tuli tehtyä 12 tunnin päivä, mutta oli ilmakin upea! Aurinko helotti kirkkaansiniseltä taivaalta, meri oli peilityyni ja koko tiimini – yhteensä seitsemän henkeä ja viisi venettä! Varsinainen armada! - saimme nauttia kesän upeimmasta työpaikasta. Pekka sanoi aamulla katselleensa ikkunasta ulos shortseihin ja T-paitoihin pukeutuneita ihmisiä ja samalla vetäneensä pitkiä alushousuja goretex-housujen alle ja miettineensä uravalintansa järkevyyttä. Minä mietin ihan samaa kun pyöräilin omissa goretexeissani ja tuulitakissani toimistolle jonkun kukkamekkoisen naisen perässä. Kukkamekko kuitenkin kääntyi Ympäristökeskuksen parkkipaikalle eli nainen hautautui todennäköisesti koko päiväksi hikiseen toimistoon. Minä pääsin koko päiväksi merelle! Eli kyllä, uravalinta on osunut oikeaan.
Välillä työolosuhteet hellivät.
Tiimi oli maanantain ja tiistain jakautunut kahtia niin että Pekka ja tytöt (joihin luen itsenikin iästä huolimatta) lähtivät kansallispuistoon ja J:t (Jusku, Jukka ja Jorma) lähtivät noukkimaan SYKEn pyytämiä satunnaistettuja pisteitä Oulun edustalta (viimeiset löytyivät kuulemma torinrannan edustalta jäätelökioskin paikkeilta.) Kahden päivän saldo oli 72 pistettä ja toinen päivä venähti iltakymmeneen asti. Pojat olivat kuulemma päättäneet, että jollei tule moottoririkkoa, pisteet tehdään kahdessa päivässä. Moottoririkko tuli, mutta se korjattiin, joten sitä ei laskettu tarpeeksi suureksi moottoririkoksi. Kiitos SYKE, satunnaistaminen onnistui hienosti! Ei olisi muu kuin satunnaisgeneraattori osannut valita yhtä hankalia paikkoja. Omia pisteitä saadaan yleensä tehtyä 30 tunnissa!
Keskiviikkona ei tuullut mutta satoi sitäkin enemmän. Johanna kuljetti Busteria kahlaamalla nivusensyvyisessä vedessä kun minä kahlasin reilut 4,5 km reidensyvyisessä vedessä Perämeren saarten Natura-alueen rantavesissä. Veneellä paikalle ei päässyt mutta pisteet piti käydä inventoimassa. Mika Myllylän suojuoksu ei kyllä ole mistään kotoisin verrattuna vajaan 5 km lenkkiin reidensyvyisessä vedessä pelastautumispuvussa, jonka haaraväli roikkuu polvissa ja jonka saappaat ovat kokoa 46/47 ja joka vuotaa niin että olisi ollut lähes sama olla käyttämättä pukua lainkaan. Päivä oli kuitenkin kauhean mukava, syötiin Johannan kanssa eväitä sateessa Busterin vierellä seisten kun pidettiin sitä paikoillaan aallokossa polvenkorkuisessa vedessä. Mutta ei ollut hyttysiä!
Myös matala meri on merta.
Minä joudun vielä perjantaiaamulla lukemaan parisataa sähköpostia, joita aina kertyy viikon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti