Espoonlahtea ristiin rastiin

 

Veteen on joskus vaikea päästä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merellä tuulee. Eilen siellä on tuullut lähes 18 m/s ja aallot ovat sen mukaisesti lähemmäs kolmimetrisiä. Minä ja tiimini emme siis päässeet tällä(kään) viikolla saareen Velmu-töihin.

Jotain pitäisi kuitenkin tehdä kun on tiimillinen ihmisiä, omalle työmaalle ei pääse ja työaika juoksee. Onneksi joku tarvitsee aina jotain apua maastotöissä.

Tällä kertaa se oli Biodiversea-tiimin potentiaalisia ennallistamiskohteita kartoittava tiimi, jolta irtosi meille kohde, jota he eivät ehkä itse olisi ehtineet kartoittaa, Espoonlahti. Sinne pääsee autolla ja työt pystyy tekemään SUP-laudoilla. Sinneppä siis!

Harmaa taivas, vettä tulee ja tuuli on kova. Tämän kesän hyviä työsäitä odotellaan vielä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Eilen tietysti tuuli kovaa ja satoi, mitäpä muutakaan. Saatiin kuitenkin tehtyä pistemäisiä kartoituksia, mutta seuraavaksi päiväksi luvattiin ottaa suuremmat ankkurit. Tänäänkin tuuli, mutta suuremmat ankkurit pitivät, ja sade tuli vasta kun vaihdoimme pelastautumispukuja pois työrupeaman jälkeen.

Espoonlahdelta löytyi yksi verso kanadanvesiruttoa vuonna 2016. Nyt tehtävänä oli käydä katsomassa, onko kasvusto vielä siellä, onko se levinnyt, ja löytyykö lajia muualtakin lahdesta.

Kanadanvesirutto on vieraslaji, joka nimensä mukaisesti leviää rivakkaa tahtia sopivissa makeissa tai äärimmäisen vähäsuolaisissa murtovesissä kuten jokisuistoissa. Laji on levinnyt Suomen järviin ja lampiin ja peittänyt monelta osin muun kasvillisuuden kokonaan alleen. Kanadanvesiruttoa on torjuttu ja poistettu monin keinoin Järvi-Suomessa. Perämeressä sen poistamista onkokeiltu Perämeren kansallispuistossa, mutta käsin se lienee mahdotonta. MyösAkionlahdella Oulun edustalla kanadanvesiruttoa on torjuttu, mutta peittämälläse ja estämällä kasvien yhteyttäminen.

Haraa käytetään, kun pohjaan ei näy vesikiikarilla eikä olla sukeltamassa tai kahluusyvyydessä, ja halutaan silti tietää, mitä pohjassa kasvaa. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Kahden päivän kovan yrityksen jälkeenkään kanadanvesiruttoa ei löytynyt Espoonlahdesta. On lähes mahdotonta sanoa 100 % varmuudella, että lajia EI olisi valtavassa lahdessa, mutta lähes sadan harauspisteen jälkeen voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että minusta lajia ei löydy Espoonlahdesta, eikä se missään nimessä ole päässyt dominoivaan tai edes leviävään asemaan.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vuoden 2016 havainto on joko ollut todella erikoinen poikkeus, tai laji on tunnistettu väärin. Kallistuisin jälkimmäiseen sillä perusteella, että Espoonlahden vesi on suolaista. Kun se tuulen ja aaltojen vaikutuksesta pärskyi naamalle, suolan maistoi. Missään niin suolaisessa en ole ennen törmännyt vesiruttoon. Perämerellä vesiruttoa tavataan jokisuistoista ja joistakin lahdista, joihin laskee jokivettä, mutta ei varsinaisesta murtovedestä.

Ahdinpallero kasvaa joko pallomaisena muotona, jota löytyi myös, ja tällaisena lyhyenä, mattomaisena muotona. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Oli juurisyy mikä tahansa, hyvä uutinen on, että kanadanvesiruttoa ei tarvitse ruveta torjumaan Espoonlahdella, koska sitä ei siellä ole. Ei siis aivan huonosti käytetyt kaksi päivää, vaikka Espoonlahden mutainen vesi ja haralla kartoitetut näytepisteet olivatkin melko köyhä lohdutuspalkinto sille, että koko tiimi olisi halunnut olla Saaristomeren ulkosaaristossa 9.5 m Secchi-syvyydessä sukeltamassa.

Muitakin hyviä uutisia tästä kahdesta pääkaupunkiseutupäivästä oli. Ainakin kahdella pisteellä löytyi ärviöiden juuristosta uposkuoriaisten toukkia. Meriuposkuoriainen on silmälläpidettävä ja suojeltu laji, jonka toukat viihtyvät putkilokasvien juuristoissa. Uposkuoriaisia löytyy Suomesta kolmea lajia, joista erityisesti uhanalaisen meriuposkuoriaisen kanta on vahva nimenomaan Espoonlahdella. Toukista ei tiedä lajia ilman DNA-näytettä, mutta mitkä tahansa uposkuoriaislajin toukat ovat siis havainto plussan puolella.

Essi Keskinen