sunnuntai 1. marraskuuta 2020

EMMAt esittelyssä: kulttuurihistoria - Porkkala

Merenpohjan monimuotoista eliöstöä, jota hallitsee punalevä. Levän joukossa on myös sinisimpukoita.
Porkkalan monimuotoista punaleväyhteisöä. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Porkkala on meriluonnoltaan monimuotoinen ulkosaaristo, jonka ansiosta se valikoitui yhdeksi ekologisesti merkittäväksi meriluontoalueeksi (EMMA), mutta pinnan alla on tarjolla muutakin. Porkkalassa on maamme suurin hylkykeskittymä, joka tarjoaa mielin määrin vedenalaista kulttuurihistorian havinaa sitä janoaville. Mutta katsastetaanpa ensin meriluonnon antia!

Porkkala on Kirkkonummen rannikkoa kiertävä vyöhyke, avomeren äärellä esiintyvä ulkosaariston alue, joka koostuu sirpaleisesta saaristosta, osin syvistä ulappa-alueista ja matalista monimuotoisista riutta-alueista, hiekkasärkistä ja laguuneista. Porkkala olisi hyvin sopinut myös geodiversiteettiteeman alle, sillä sen merenpohjan geomorfologinen koostumus on hyvin kirjavamikä myötävaikuttaa alueen lajirunsauteen.

Karttakuva, jossa valkoisella viivalla rajattu Porkkalan alue, joka on ekologisesti merkittävä meriluontoalue.
Porkkala -niminen EMMA-alue on pinta-alaltaan reilu 168 km². Kartta: VELMU 

Porkkalan lajikoostumus on itseasiassa omanlaatuisensa johtuen ainakin osittain meriveden suolaisuuden vaihtelusta. Alueen meriveden suolapitoisuus vaihtelee useiden vuosien sykleissä siten, että välillä se on lähellä Suomen aluevesien korkeinta suolapitoisuutta (noin 6,5 promillea) ja välillä huomattavasti tätä matalampaa (lähemmäs 5 promillea). Nämä heilahtelut vaikuttavat suuresti vedenalaisten lajien määrään ja lajikoostumukseen.

Sinisimpukka (Mytilus trossulus) on herkkä suolaisuuden muutoksille ja sen määrät vaihtelevat suuresti Porkkalan saariston suolaisuusvaihteluiden mukana. Alueen sinisimpukat on isokokoisia, mutta ne esiintyvät harvalukuisempina kuin ympäröivillä alueilla, mikä jättää enemmän elintilaa muille lajeille esiintyä ja johtaa näin ollen suurempaan lajikirjoon. Alueella ominaista ovatkin monimuotoiset eliöyhteisöt, joille esimerkiksi sinisimpukka alueen lukuisista avainlajeista tarjoaa elinympäristön.

Kallioinen merenpohja, jolla kasvaa merirokkoa, sinisimpukkaa sekä haarukkalevää, joka kuuluu punaleviin.
Sinisimpukkaa esiintyy Porkkalassa harvalukuisempana kuin ympäröivillä merialueilla, mutta yksilöt ovat suurempia. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Mereisten levien kirjo Porkkalassa on suuri ja monimuotoinen leväyhteisö esiintyy tyypillisesti selkeinä vyöhykkeinä: rihmalevä-, rakkohauru- ja punalevävyöhykkeet ovat hyvin edustettuina. Etenkin punalevät esiintyvät alueen ulkosaaristossa runsaana. Porkkala on haarukkalevälle (Furcellaria lumbricalis) suotuisa elinalue ja tummahelmilevä (Ceramium virgatum) ja hentoruusulevä (Aglaothamnion roseum) edustavat alueen harvinaisuuksia. Itämeren punaleväpohjat on luokiteltu viimeisimmässä uhanalaisuus arvioinnissa (Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018) erittäin uhanalaisiksi, joten Porkkala onkin eräänlainen punaleväkeidas keskellä Suomenlahtea. Porkkalassa esiintyy harvalukuisena myös meriajokas (Zostera marina), joka on varsin harvinainen Suomenlahdella Hangon seutua lukuun ottamatta.

Kallioinen merenpohja, jossa kasvaa tumman punertavaa haarukkalevää, joka ei ole rihmamaista levää, vaan jäykempirakenteisempaa. Levän päät ovat haarukanpistimen kaltaisia. Haarukkalevän joukossa on myös paljon sinisimpukoita.
Haarukkalevä ja sinisimpukka ne yhteen soppii! Kuten edellisessäkin kuvassa, haarukkalevä ja sinisimpukka viihtyvät yhdessä. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Kallioinen merenpohja, jossa kasvaa eniten punalevää, jonka joukossa kasvaa pieni vihertävä rakkohaurun alku.
Pieni rakkohaurun alku punahelmilevän seassa. Kuva: Julia Nyströn / Metsähallitus

Eikä siinä vielä kaikki! Ei parane unohtaa ainakin osittain vedenpäällisiä luontoarvoja, jotka kyllä viihtyvät veden allakin. Porkkala on nimittäin merkittävä alue haahkoille, alleille ja hylkeille. Haahkat ja allit nauttivat erityisesti sinisimpukka-buffetpöydistä, mutta suolaisuuden aiheuttama heilahtelu simpukoiden määrissä vaikuttaa myös niitä saalistavien lintujen määriin. Porkkalan ulkosaariston lähes uloimmassa kolkassa sijaitseva Kallbådanin luotoryhmä tarjoaa harmaahylkeille Suomenlahden merkittävimpiä  oleskelu- ja karvanvaihtoluotoja. Harmaahylje esiintyy tällä hylkeiden suojelualueelle yleisenä muodostaen ravintoverkon ylimmän tason.

Punainen, suuri ja jykevärakenteinen majakka, joka seisoo matalan kallioisen luodon päällä. Kuva on otettu mereltä päin majakan alapuolelta. Majakan takana siintää pilvinen taivat, josta silti pääsee läpi valon säteitä.
Porkkalan majakka eli Kallbådan majakka sijaitsee matalalla kallioluodolla; aivan kuin se nousisi suoraan merestä etenkin, kun kuva on otettu snorkkeloijan vinkkelistä. Majakka on valmistunut vuonna 1920 ja luoto, jolla se ryhdikkäästi seisoo, kuuluu hylkeidensuojelualueeseen, jolle rantautuminen ilman lupaa on kielletty. Kuva: Aija Nieminen / Metsähallitus

Koko kuva on veden pintaa, jossa näkyy sukeltajan ja hylkeen päät. Sukeltajalla on kamera naaman edessä, jolla hän kuvaa hyljettä.
Nuoret harmaahylkeet ovat erityisen uteliaita ja tykkäävät näykkiä sukeltajaa räpylöistä. Olisikohan räpyläkateutta? Tämä kyseinen yksilö ilmaantui paikalle vedenalaisen meriluonnon inventointihommissa (VELMU-ohjelma). Sukeltaja ei aina edes huomaa hylkeitä työn touhussa, mutta kuvan kaveri oli melkoinen linssilude. Kuva: Aija Nieminen / Metsähallitus

Porkkalan ulkosaaristo on suurelta osin luonnontilainen. Natura-luontotyypeistä riutat ja ulkosaariston saaret ja luodot ovat hyvin edustettuina, kun taas hiekkasärkkiä ja laguuneja alueella on vähempi. Porkkalaa halkoo moni väylä ja suurin ihmistoiminta on peräisin laivaliikenteestä ja vapaa-ajan veneilystä.

Porkkalan alueen vanhin hylky saattaa olla peräisin jopa 1300-luvulta. Näin vanhan hylyn alkuperää voi vain arvailla, mutta monilla alueen hylyillä on kiinnostava historia ja ne voivat kertoa menneiden aikojen merenkulusta ja elämästä. Porkkalan alueelta löytyy paljon monen ikäisiä tunnettuja hylkyjä, koska Porkkala on koko historiallisen ajan ollut tärkeä välietappi Suomenlahden merenkulkijoille. Suurin osa haaksirikoista on tapahtunut, kun alus on uponnut törmättyään kiveen tai karikkoon. Useat hylyt sijaitsevatkin melko vaikeakulkuisissa paikoissa matalilla ja kivikkoisilla alueilla. 

Keskiajan reittiselostuksissa Porkkala tunnettiin nimellä Purcal. Porkkalassa Suomenlahti on kapeimmillaan ja sieltä purjehdittiin muun muassa Viron puolelle. Porkkalan edustalla on otettu myös verisesti yhteen esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän välillä. Suomenlahden kapeimpana kohtana Porkkalanniemestä on kiinnostuttu myös puolustusstrategisesta näkökulmasta. Esimerkiksi 1900-luvun alussa Venäjä aloitti pystyttämään alueelle linnoitusta turvatakseen silloisen pääkaupunkinsa Pietarin. Vuonna 1944 Suomi määrättiin vuokraamaan Porkkala 50 vuodeksi Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi, mutta Neuvostoliitto palautti alueen jo vuonna 1956. 

Muutaman tunnetun hylyn tarina:

Tynnyrihylky

Tynnyrihylky (myös Träskön 1 tai Viljahylky) on puurunkoisen limisaumaisen aluksen hylky, jolla on pituutta noin 30 metriä ja leveyttä 6 metriä. Hylky on lähes kokonaan hautautunut mutaan ja hylyn kansirakenteet ovat romahtaneet, mutta keula- ja peräranka ovat pystyssä ja kylkilaudoitus nousee pohjasta 1-1,5 metriä. Tynnyrihylky on saanut nimensä hylyn sisäpuolelle hautautuneista eri kokoisista tynnyreistä. Tynnyrihylky on peräisin 1600-luvulta.

Rönnskärin tykkihylky

Rönnskärin tykkihylky (myös Salmö 3) on kiinteä muinaisjäännös 1700-luvulta. Hylystä on ainakin jäljellä suurempi kylkikappale, kolme tykkiä, jäänteitä kolmesta tykkiportista ja peräsimen osa. Rakennusmateriaali on ollut mahdollisesti mäntyä tai lehtikuusta.

Haruna

Haruna on puualuksen hylky, joka on noin 20 metriä pitkä ja 5 metriä leveä. Hylky on peräisin 1800-luvulta, mutta sen historiasta ei löydy enempää tietoa. Hylky ilmoitettiin Museovirastolle 1992. Hylyn mastokengästä on löydetty huonokuntoinen venäläinen viiden pennin kolikko, joka on tunnistettu olevan Aleksanteri II:n tai III:n ajalta. Mastorahalla on vanhat perinteet; vanhan tavan mukaan esimerkiksi maston alle laitettiin mahdollisimman vanha hopearaha, jolla laivalle ostettiin onnea.

M 451

M 451 on miinanraivaaja, joka rakennettiin Hollannissa saksalaisille 1942. M 451 upposi 30.1.1944 palatessaan pimeän tullen Porkkalaan partiomatkalta. Alus ei saanut ajoissa luotsia paikalle ja eksyi väylältä karille Mäkiluodon eteläpuolella. 80-hengen saksalainen miehistö saatiin pelastettua, mutta alus oli kärsinyt pahoja vaurioita. Hylyn löysi vuonna 1978 sukellusseura Merikissat M 451 uppoamisen aikana palvelleen Carl Wecströmin ohjeitten perusteella. Hylystä on raivattu muun muassa tykinammus-, syvyyspommi- ja torpedolastia Upinniemen laivastotukikohdan sukeltajien voimin sekä muuta esineistöä on nostettu Sotamuseon näyttelyesineistöön. Hylky on hyvässä kunnossa ja hylyllä sukeltamiseen tarvitaan Puolustusvoimien lupa.

Karttakuva Porkkalan alueesta, jossa on hylkysymboleita, jotka kuvaavat alueen tunnettuja hylkyjä.
Porkkala -niminen EMMA-alue on todellakin hylkyjen aarreaitta; hylkysymbolit kuvaavat alueen tunnettuja hylkyjä. Kuva: VELMU-karttapalvelu

Vedenalainen kuva puisesta laivan hylystä vihertävässä vedessä.
Alko (myös Kalkkihylky) sijaitsee Porkkalan Stora Träskön pohjoispuolen niemenkärjestä hieman itään päin. Kyseessä on tasasaumaisen puurunkoisen aluksen hylky 7-8 metrin syvyydessä. Aluksen runko on ollut noin 20 metrin pituinen ja 4-5 metrin levyinen. Alus oli saanut vuodon matkallaan kotisatamastaan Paraisilta Helsinkiin ja upposi kalkkilastissa 21.5.1880. Hylky on hajonnut erityisesti peräosasta ja kansilankut ovat lähes kokonaan hävinneet ja paljastaneet kannen alle lastatun kalkin. Hylky on myös osittain hautautunut pohjaan.

Porkkala tarjoaa jokaiselle jotakin, ja siellä viihtyy niin meribiologi, meriarkeologi kuin tavallinen virkistyssukeltajakin. Meriluonto ja vedenalainen historia ovat vertaansa vailla oleva yhdistelmä. Allekirjoittaneelle Porkkala pysyy aina lähellä sydäntä!

Aija Nieminen

“Kaukaa puiden takaa kuului vaimeaa kohinaa. Muumipeikko astui taas muutaman askeleen, kohotti kuonoaan ja nuuhki. Tuuli oli kostea ja tuoksui hauskalta. – Se on meri, huusi Muumipeikko ja lähti juoksemaan, sillä hän rakasti yli kaiken uimista.” 

Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti