Ajat muuttuvat - ja maisema myös

Tummansiniset suorakaiteet näyttävät geologisten kartoitusten pääalueet SEAmBOTH-hankealueella. 1:100 000 skaalassa on esitetty pohjasedimentti EMODnet Fold 5 -järjestelmän mukaisesti. Kartalla näkyvät myös aiemmat datat alueelta. Kartta: SGU ja GTK

”The Times They Are a Changin”, eli ajat muuttuvat, lauloi Bob Dylan kerran, kauan sitten. Aikojen muuttuminen on kuitenkin yhtä totta nykyäänkin, kun koronavirus muuttaa maailman tilannetta ja sosiaalista käyttäytymistämme koko ajan. Myös ympäristö muuttuu, osaksi omien tekojemme seurauksena, osaksi luonnon omien prosessien myötä.

SEAmBOTH-hanke alkoi kolme vuotta sitten ja päättyy tänään. Kolmessa vuodessa ehti tapahtua paljon, mutta toisaalta vuodet menivät nopeasti. Geologisella aikaskaalalla kolme vuotta on häviävän pieni hetki. SEAmBOTH-hanke tuotti valtavan määrän uutta tietoa pohjoisen Perämeren luonnosta, biologiasta ja geologiasta.

Ruotsin Geologinen tutkimuskeskus SGU ja Suomen Geologian tutkimuskeskus GTK keräsivät yhteensä yli 5000 km seismis-akustisia luotauslinjoja ja näytteitä merenpohjasta. Uusien tietojen perusteella luodut kartat kattavat noin 500 km² alueen merenpohjaa. SGU tuotti myös merenpohjan substraattimalleja koko SEAmBOTH-alueelle eli heidän karttansa perusteella voi katsella, onko pohja hiekkaa, soraa, kiveä vai mutaa. Hankkeen tulokset yli tuplasivat kaikki aiemmat geologiset datat, mitä alueelta oli olemassa.

Sedimenttinäyte eroosioalueelta. Tiiviin savikerroksen päällä on ohut kerros hiekkaa. Kuva GTK.

Miltä merenpohja sitten näyttää? Geologiset kartat pilottialueilta kertovat, että merenpohja koostuu pääosin monista pehmeistä sedimenteistä kuten mudasta ja savesta. Kuitenkin alueet, joille nykyisin kertyy pehmeää pohja-ainesta (ns. sedimentoitumisalue) ovat pieniä verrattuna koko Perämereen. Korkearesoluutioisella eli tarkalla kartoitusdatalla näkyvät merenpohjan pienetkin piirteet (suurimittakaavainen kartta), jotka harvemmalla kammalla eli pienimittaisessa kartassa eivät näy. Yksi näistä pienistä geologisista piirteistä ovat kovasta savesta muodostuneet rakenteet. Näissä kohteissa savi on hyvin kompaktia ja kovaa ja voi muodostaa riuttamaisia rakenteita. Nämä geologiset muodostelmat ovat hyvin samantapaisia kuin Metsähallituksen vuonna 2014 löytämät savilabyrintit Leipäreiden lounaispuolelta.

Ihmisvaikutukset voivat näkyä veden alla ja myös merenpohjassa, myös SEAmBOTH-alueella. Geokemialliset analyysit pehmeästä mudasta viittaavat siihen, että ihmisperäisiä haitallisia aineita kuten kadmiumia, lyijyä, sinkkiä ja elohopeaa  on kertynyt merenpohjaan. Näiden raskasmetallien pitoisuudet vähenevät järjestelmällisesti joka puolella pohjan pintaa kohti eli niitä on joutunut pohjaan vähemmän viimeisten muutamien vuosikymmenien aikana. Joillakin alueilla kadmiumin ja sinkin pitoisuudet ovat kuitenkin edelleen pintasedimenteissäkin suhteellisen korkeita.

Kadmiumin (Cd) pitoisuudet Kemin ulkopuolen pohjasedimentissä. GTK.

SEAmBOTH-hankealue, kuten koko Pohjanlahtikin, on nopean maankohoamisen aluetta, mikä puolestaan johtaa merenpohjan jatkuvaan eroosioon. Eroosio paljastaa uusia alueita (esim. vanhoja merenpohjan kerrostumia) ja maankohoaminen puolestaan tuo näitä alueita ensin matalammalle ja sitten rantaan asti. Maankohoaminen muokkaa rannikkoa ja merenpohjaa hitaasti mutta varmasti.

Pitkällä aikavälillä, noin 2000 vuoden kuluttua, ja jollei merenpinnan nousu merkittävästi kiihdy Itämerellä, meriyhteys Perämeren ja Selkämeren väliltä katkeaa ja Perämerestä tulee Euroopan suurin sisäjärvi, Peräjärvi. Tämä ainutlaatuinen ja kaunis alue on siis jatkuvan muutoksen alaisena. Me emme voi vaikuttaa geologisiin muutoksiin, mutta me voimme, ja meidän täytyy, huolehtia siitä, että meremme pysyy hyvässä kunnossa tulevillekin sukupolville. SEAmBOTH-projekti päättyy, mutta matkat jatkuu. Ei ole mitään muuta pysyvää kuin jatkuva muutos.

Pohjanlahti noin 2000 vuoden kuluttua. Piirros Harri Kutvonen, Geologian tutkimuskeskus GTK.

Aarno Kotilainen, GTK

Tämän blogin on kääntänyt alkuperäisestä Kotilaisen blogista Essi Keskinen, ja kaikki mahdolliset käännöksestä johtuvat virheet ovat Keskisen. Alkuperäisessä blogissa on paljon linkkejä muihin englanninkielisiin blogeihin, ja niitä voi käydä selaamassa sitä kautta.

Lohtutyötä

Mitä on lohturuoka? Se on tuhtia, rasvaista, suolaista, turvallista, tuttua. Siinä ei ole ihmeellisiä nyansseja ja siitä on turha etsiä mielenkiintoisia uusia vivahteita. Sen on tarkoitus olla niin tuttua, että se luo turvallisuudentunnetta, siitä pitää saada lohtua eikä se saa yllättää.

Mitä sitten on lohtutyö? Minulle se on edellisen vuoden uhanalaisten lajien havaintojen viemistä LajiGIS-tietokantaan. Aiemmin havainnot vietiin Hertta-järjestelmän Eliölajit-tietokantaan, mutta nyt kun se on sulautumassa yhteen LajiGISin kanssa, tai oikeammin häviämässä LajiGISin korvatessa sen, kaikki uudet tiedot pyritään viemään LajiGISiin.

LajiGIS-tietokannasta otettu kuvakaappaus SEAmBOTH-hankkeen nimissä kerätyistä vaarantuneista ja erittäin uhanalaisista vesikasveista vuosilta 2017-2019.

Uhanalaiset lajit voi viedä LajiGISiin näppärästi yhdellä taulukolla massasyöttönä. Tai sitten ei. Meridataa ei. Tämä johtuu siitä, että kaikki meridata viedään yhtenä könttinä toisenlaisella taulukolla, ja siellä sujahtavat sisään myös kaikki uhanalaiset lajit, osana muuta meridataa. Ongelmia alkaa nousta siinä vaiheessa, kun näille uhanalaishavainnoille pitäisi joko tehdä uusi seurantakohde tai liittää havainto vanhaan seurantakohteeseen.

Jos lajit viedään sisään uhanalaislajien syöttö-Excelillä, niille voidaan automaattisesti tehdä seurantakohde. Mutta koska meridatan joukossa uudet uhanalaishavainnot ovat jo sujahtaneet LajiGISiin, niistä ei haluta tehdä tuplahavaintoja viemällä niitä myös uhanalaistaulukolla.

Seurantakohteiden luominen täytyy siis tehdä käsin, yksi kerrallaan. Havainto joko liitetään vanhaan seurantakohteeseen (”Seuranta”) tai sille luodaan uusi lajin seurantakohde (”Ensihavainto”). Käsityötä kaikki tyynni.

Nelilehtivesikuusi, pohjoisen ja Selkämeren uhanalaiserikoisuus. Kuva Alejandra Parra, Metsähallitus.

SEAmBOTH-hankkeen aikana löydettiin 296 uhanalaista lajia, eivätkä tässä edes ole mukana alueellisesti uhanalaisten lajien havainnot, pelkät vaarantuneet ja erittäin uhanalaiset vesikasvit, eivätkä myöskään esim. VELMU-hankkeen (kansallinen vedenalaisluonnon kartoitusohjelma) puitteissa tehdyt havainnot. Työ on hidasta mutta toisaalta täysin mekaanista, se ei erityisesti vaadi aivokapasiteettia ja sitä pystyy tekemään hieman vähemmälläkin luovuudella, se luo turvallisuudentunnetta, koska ei heti lopu ja on tuttua vuosien varrelta, mutta sen tekemisestä saa myös valtavasti lohtua, koska ainakin minä koen, että juuri tämä työ on sitä merkityksellistä, todellista luonnonsuojelutyötä. Katso vaikka blogi vuodelta 2018:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2018/01/tee-tyota-jolla-on-vaikutusta.html

Aiemmin jokaisesta uhanalaishavainnosta täytettiin uhanalaisen lajin havaintokortti, joiden täyttämiseen meni valtavasti aikaa ja joissa aina oli virheitä, kuten vuoden 2015 blogi kertoo

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2015/10/minka-taakseen-jattaa.html

Monia vuosia uharikorttien täyttöä harjoitelleena voin sanoa, että vaikka uhanalaislajien tietojen kerääminen on meritiimissä parantunut, silti saa välillä raapia päätään että ”mitähän tälläkin tässä on nyt oikein tarkoitettu ja missä nämäkin koordinaatit muka ovat?”

Kesän aikana uhanalaiskortteja kertyy vino pino. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.

Mutta kun kaikki on valmista, lohtutyö tehty hitaasti ja kiireettömästi pitkän talven aikana, tiedot syötetty järjestelmään, olo on hyvä ja tuntee tehneensä jotain tärkeää. Koska kun tiedot sitten löytyvät ympäristöhallinnon yhteisestä tietokannasta, niitä pystyvät käyttämään kaikki ja luonto kiittää. Vain yksi esimerkki uhanalaislajien havaintojen kirjaamisesta on joka kymmenes vuosi tehtävä uhanalaisten lajien tilan arviointi. Viimeksi se tapahtui vuosi sitten:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2019/03/punainen-kirja.html

Viime- ja vuoden 2018 lohtutöistä on vielä hiukan viemättä LajiGISiin mutta sitten urakka alkaa olla valmis. Täytyy odotella kesän 2020 kartoituksia, joista saisi uutta lohtutyötä pimeisiin talviaamuihin.

Essi Keskinen