maanantai 16. heinäkuuta 2018

Matkalla jossain


Sanonta kuuluu, että toisen miehen roska on toisen aarre. Pääkaupunkiseudun merenpohja on yllättänyt monimuotoisuudellaan ja valitettavasti myös roskaisuudellaan. Kartoituksen tiimellyksessä olenkin huomannut, että alueita voi jaotella karkeasti käyttömuotoihin merenpohjan roskien mukaan. Venesatamista löytyy paljon veneilyyn liittyviä asioita; potkureita, vaijeria, köydenpätkiä ja niin edelleen.  Hernesaaren rannasta löytyy puolestaan paljon rakennusmuoveja, skumppapulloja ja yksinäinen maitokärryn pyörä. Rakennusmuovit kielivät runsaasta rakentamisesta ja skumppapullot hauskoista illoista ystävien kanssa. Suosittujen ulkoilusaarten lähistöllä näkyy paljon juomatetroja, muovipakkauksia ja ruokakääreitä.

Kaksi pulloa ja rikkinäinen muki laiturilla.
Roskia sisälahdesta Kuva: Metsähallitus / Jyri Tirroniemi
""
Venesataman vierestä löydetty potkuri Kuva: Metsähallitus/ Jyri Tirroniemi

Suosituilla kalastusalueilta löytyy puolestaan runsaasti kalaverkkoa, vieheitä ja siimaa. Roskat rumentavat maisemaa, vaikuttavat eläinten elämään, hankaloittavat sukeltajan työtä ja voivat aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Sukeltajien yksi pahimmista peloista on huonosti merkattu verkko, sillä veden alla verkkoa on hyvin hankala havaita ennen kuin on liian myöhäistä. Edellä mainitusta syystä sukelluksia ei ikinä tehdä lähelle kalastusverkkoja takertumisvaaran vuoksi. Vedessä on muitakin asioita, jotka aiheuttavat takertumisvaaran ja tästä syystä sukeltajalla on aina mukanaan puukko ja leikkuri. Vanhankaupunginselällä tekemälläni sukelluslinjalla leikkuri ei rauhoittanut mieltä, kun pohjaa tutkiessani käsiin osui runsaasti siimaa ja kalaverkkoa, näkyvyyden ollessa joitain senttimetrejä. Merelle kadonnet verkot voivat jatkaa ”kalastamista” vuosikymmeniä haamuverkkoina.
 
Rutattu olut tölkki.Roskaa kivikossa.

                           Roskia sataman rantakivikossa ja pohjassa Kuva: Metsähallitus/ Jyri Tirroniemi

Välillä roskien joukosta löytyy myös niitä aarteita. Vartiokylänlahden kartoituksista suunnittelijamme Jamina löysi kovia kokeneen virvoitusjuomapullon, jonka sisään oli kätketty viesti. Viesti paljastui kosteusvauriosta kärsineeksi kuvaksi, jossa joku onnellinen matkaa merellä. Kuvan taakse oli kirjoitettu saatteeksi ”Matkalla jossain”. Muistetaan nauttia matkasta ja kerätä ne roskat matkan varrelta talteen, niin seuraavan kulkijan on mukavampi kulkea.

Kärsinyt kuva, josta erottaa ihmisen profiilin.
Matkalla jossain Kuva: Metsähallitus/ Jyri Tirroniemi

Sukeltava luontokartoittaja
Jyri

Sukeltaja aallokossa, taustalla vene.
Uppoluodolla Helsingin edustalla ei ilokseni näkynyt roskan roskaa Kuva: Metsähallitus/ Jyri Tirroniemi 



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti