tiistai 29. elokuuta 2017

Luontokartoittajan iltapähkinät


Etelä-Suomen superliikkuva 31-kartoitustiimimme on viettänyt kolme antoisaa viikkoa Porin seudulla yhdessä Korpoströmin tiimin kanssa.

On ollut jännittävää lähteä aamuisin merelle, sillä Selkämeri on tähän asti ollut itselleni tuntematonta merenpohjaa. Mitä ennennäkemätöntä tällä kertaa tulee vastaan?

Tiimimme on paiskinut töitä fladoissa ja jokisuistoissa ja jokainen paikka on ollut ainutlaatuinen. Molemmat ympäristöt ovat osoittautuneet uskomattoman monipuoliseksi sekoitukseksi makean ja murtoveden lajistoa.

Iloitsemme aina, kun näemme fladoissa näkinpartaisia. Kirkkaassa vedessä on myös kiva työskennellä. Kuvassa punanäkinparta Chara tomentosa. Kuva: Metsähallitus / Anna Soirinsuo

Torstaina tuli vesirajassa vastaan suolaleinikki, Ranunculus cymbalaria, joka kasvaa Suomen rannikolla vain Selkämeren pohjoisosassa, Porista Merikarvialle saakka.


Suolaleinikki Ranunculus cymbalaria. Kuva: Metsähallitus / Anna Lyssenko


 
Allekirjoittanut lähdössä fladaan. Kuva: Metsähallitus / Jamina Vasama

Päivittäin kuljetamme kartoitusalueemme monimuotoisuudesta riippuen noin 50 purkillista kasvinäytteitä mökkitoimistoomme. Sitten varsinainen iltahupi vasta alkaa eli kasvien tunnistus!  

Kasvin olemuksen perusteella erottaa tietyt lajit, mutta joskus kasvi on jäänyt kehityksessään vähän puolitiehen ja harvemmin sillä on kukinto silloin, kun sitä kaipaisi määrityksessä. Ymmärsinhän kirjan tuntomerkit oikein? Onko se harmahtava vai sinertävä? Vai jättäisikö sen vain sukutasolle? Fladojen kasvit myös risteytyvät välillä keskenään, tehden illoistamme hauskan hämmentäviä. Tahtoisin hehkuttaa jokaista hienoa kasvilöytöämme, mutta niitä on aivan liian monta.

Pystykeihonlehti Sagittaria sagittifolia ja ratamosarpio Alisma plantago-aquatica, joilla on kolmenlaisia lehtiä. Joskus löytyy pientä vihiä lehden kärjessä kuten keskimmäisessä kuvassa, tai tuttu suonitus kuten kolmannessa kuvassa. Kuvat: Metsähallitus / Heini Ukkonen

Keihonlehti vai palpakko? Molemmat kasvavat toisinaan veden alla upoksissa, jolloin lehdet ovat saman näköiset, kuten ensimmäisessä kuvassa. Olemme huomanneet, että palpakon uposlehti on litteä ja parkettikuvioinen, keihonlehden uposlehdet taas mehevämmät. Jos kumpaakaan lajia ei tule pitkään aikaan uudelleen vastaan, sormituntuma alkaa unohtua ja tiimi pähkäilee taas, että kumman kasvin uposlehdet tällä kertaa?



Joskus pystykeihonlehdelle kasvaa tunnistettavat päällyslehdet ja määritys helpottuu. Kuva: Metsähallitus / Jamina Vasama

 
Kaitapalpakko Sparganium angustifolium armahti kartoittajaa tunnistettavilla hedelmillä! Kuva: Metsähallitus / Anna Lyssenko


Viime kesänä kollegani Heini piirsi vihkoonsa vedestä poimimani mysteerikasvin lehden. Se oli erikoinen tummine terävine kulmineen. Lähetimme kasvin asiantuntijalle tunnistettavaksi muiden uusien kasvien mukana. Kiitos hyvin säilytetyn muistiinpanon kasvin tullessa tänä kesänä Heinille vastaan hän muisti heti, mistä on kyse. Luhtalitukka! On palkitsevaa, kun tällaiset palaset loksahtelevat paikoilleen! 
 
Sehän on se Cardamine pratensis eli luhtalitukka! Hyvin pieni sellainen. Kuvat: Metsähallitus / Heini Ukkonen ja teoksesta Bilder ur Nordens Flora.

Myös eri luikkalajeja on ollut oivaltavaa vertailla samanaikaisesti, eikä kukinnon puuttuminen aiheuta enää kauhua.

 
Opin perjantaina, että mutaluikka Eleocharis mamillata on lötkömpi ja vaaleampi, kun taas meriluikka E. uniglumis on jäykkävartinen ja tumma.

Nyt uusin elämyksin varustettuina kiitämme Korpoströmin tiimiä yhteisistä hetkistä Selkämerellä ja jatkamme matkaa kohti kenttäkauden viimeistä stoppia. Saaristomeri kutsuu kolmeykkösiä! 

-Anna L, 31


 
Tiimit pakkaamassa lähtöaamuna Ouran saaristossa Merikarvialla. Löydättekö kuvasta kolmannen veneen? Oikealla seisova Jamina ei suinkaan seiso veden päällä vaan tiimi 31:n pienessä Arenaria -veneessä (ei näy kuvassa), joka on kulkenut mukanamme Kotkasta asti.  







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti