maanantai 6. helmikuuta 2017

Onnistunut sukellus yhteistyöhön

Sukellus talvella -järjestäjäporukka. Kuva Mikko Karjalainen

Lauantaina 4.2.2017 vietettiin ensimmäistä #suomi100-vuoden #luonnonpäivät -tapahtumaa Sukella talveen. Nosto tähän heti kärkeen: tapahtuma onnistui aivan loistavasti! Yleisöä riitti, sukeltajia, lapsiperheitä, koiria ja hiihtäjiä. Kuumaa mehua ja keksejä meni, sukeltajat videoivat livenä valkokankaalle mm. hauenpoikasen ja partiolaiset pitivät yllä makkaranuotiota ja puolijoukkuetelttaa.
 
Lämminhenkinen perhetapahtuma jäällä oli varmasti se, mikä jäi vierailemaan tulleille mieleen. Järjestäjänä minulle jäi mieleen mahtavan tapahtuman lisäksi uskomattoman hieno yhteistyö sekä vanhojen että uusien kumppaneiden kesken. Kaikki meni loppujen lopuksi suunnitelmien mukaan, ja yllätyksistäkin selvittiin.

Pitkälapaisella moottorisahalla avannon teko käy leikiten. Kuva Mikko Karjalainen

Katsotaanpa hiukan ”behind the scenes” eli kurkistetaan, mitä onnistuneen tapahtuman kulisseissa tapahtui.

Marraskuu 2016: Allekirjoittanut ottaa yhteyttä Oulun Sukelluskeskuksen Tomiin ja ehdottaa yhteistyötä Sukella talveen -tapahtumassa. Tomi innostuu heti ja tapahtuma nimetään mielikuvituksettomasti mutta kuvaavasti ”Sukellus talvella”. Tomi lupaa ottaa yhteyttä Oulun Urheilusukeltajat ry:hyn ja Oulun Vesimiehet ry:hyn. Jo saman päivän aikana tulee viesti että sukeltajat ovat messissä ja innoissaan! Tomi ehdottaa tapahtumapaikaksi Kassakaappimonttua Kiimingissä.



Joulukuu 2016: Allekirjoittanut soittaa Maanmittauslaitokselle selvittääkseen Kassakaappimontun maanomistajan ja soittaa autoilija Markku J. Arvolalle kysyäkseen, saako montulla järjestää sukellustapahtuman. Markku naurahtaa että ”totta kai! Ei se vesi siitä mihinkään kulu!”

Oulun Sukelluskeskuksen Tomilta käy avannonteko. Kuva Mikko Karjalainen


Tammikuu 2017: Allekirjoittanut ottaa yhteyttä Oulun yliopiston partiolippukuntaan Soopa ry:hyn ja Antti innostuu heti. ”Totta kai me voidaan tulla pystyttämään sinne puolijoukkueteltta, tämähän kuulostaa kivalta tapahtumalta!” Myöhemmin Antti ilmoittaa saaneensa matkaan neljä innokasta teltanpystyttäjää.

Jääpalat painavat. Kuva Mikko Karjalainen

Kuva Mikko Karjalainen


Perjantai 3.2.2017 - 14 h H-hetkeen: Allekirjoittanut soittaa paikalliselle K-supermarketkauppiaalle Jaanalle Hovihalliin ja kysyy, haluaisivatko nämä tukea hyvää tapahtumaa ja sieltä luvataan saman tien minulle kassillinen pikakahvia, teetä, mehutiivistettä, pahvimukeja ja keksejä. ”Tule vaan hakemaan se täältä iltapäivällä, laitan nimesi kassiin niin saat sen palvelutiskiltä.”



Lauantai 4.2.2017 - 1 h H-hetkeen: Allekirjoittanut ja kollega Pekka ajavat paikalle alkaakseen järjestelyt. Tie ja parkkipaikka ovatkin auraamatta! Tilaisuus alkaa tunnin päästä ja yhteistyökumppanitkin ovat juuri tulossa! Allekirjoittanut soittaa maanomistaja Arvolalle hätääntyneenä ja kyselee apuja. Markku kertoo että alueella on kyllä paljon traktoreita, mm. parin kilometrin päässä Mammuttikoti-nimisellä firmalla ”Nylanterilla”. Allekirjoittanut soittaa numerotiedusteluun ja hänet yhdistetään toimitusjohtaja Nylanderille. Toimitusjohtaja Nylander vastaa puhelimeen, ja kuultuaan hätätilanteen laadun kysyy vain, koska tie pitäisi aurata. ”Nyt.” ”Selvä, saan ehkä poikani hereille jos soitan hänelle” (klo 11.05 lauantaina).

Ensimmäinen sukeltaja lähdössä. Kuva Mikko Karjalainen

Lauantai 4.2.2017 - 40 min H-hetkeen: Tietä kolistelee keltainen traktori, jonka kyljessä komeilee Mammuttihirsi. Nuori mies hyppää kuskinpenkiltä ja käy tarkastamassa tilanteen. Käy vielä kotona 4 km päässä vaihtamassa paremman kauhan traktoriin ja kolistelee sitten takaisin paikalle auraamaan tien ja parkkipaikan. Alue on aurattu kun ensimmäiset kävijät saapuvat paikalle.

Oikeaa muotoa oleva eli kolmionmallinen sukellusavanto on valmistumassa.

Lauantai 4.2.2017 - klo 12: Ensimmäiset kävijät saapuvat ja heidän mukanaan maanomistaja Arvola. Hän tuli katsomaan, sainko jostain aurausapua vai pitäisikö hänen käydä vielä jossain kysymässä, mutta alue on jo aurattu. Samalla hän antaa luvan sytyttää rantaan nuotio ja toivottaa meille tosi hauskaa päivää.

Mammuttihirsi kävi hätään hälytettynä auraamassa meille tien ja parkkipaikan.

Ihmisiä virtaa katsomaan sukeltajia pikkuhiljaa seuraavan kolmen tunnin aikana. Viimeiset kävijät ilmaantuvat metsästä suksilla juuri ennen kolmea. Lapset ihmettelevät jään alle sukeltamista, aikuiset käyvät katsomassa teltassa jään alta tulevaa live-lähetystä ja sukeltajat vuorottelevat jään alla ja turvasukeltajana. Moni pysähtyy juttelemaan meribiologin kanssa ja ihmettelemään hänen esittelemiään meribiologien käyttämiä varusteita.

Päivän päätteeksi on kiitollinen ja huojentunut olo.

Sunnuntai 5.2.2017 - Sakari Kaikkonen sukeltajista lähettää allekirjoittaneelle valmiin YouTube-videolinkin dronella otettuihin ilmakuvavideoihin ja sanoo että saa jakaa kaikkialle!

Maanantaina 6.2.2017 - biologi Mikko Karjalainen lähettää linkin ottamiinsa upeisiin valokuviin ja sanoo että niitä saa kyllä käyttää kaikkialla, kunhan hänen nimensä vain on kuvaajana.

Valtavan äärettömän iso kiitos kaikille! Te teitte lauantaisen tapahtuman!

Oulun Sukelluskeskus www.oulunsukelluskeskus.fi
Oulun Urheilusukeltajat ry
Oulun Vesimiehet ry
Soopa ry
K-supermarket Hovihalli
Mammuttitalo / Mammuttihirsi ja kaksi sukupolvea Nylandereja
Maanomistaja Markku J. Arvola
Kollegat Metsähallitukselta Pekka Lehtonen ja Suvi Saarnio

Essi Keskinen

Katso dronevideo täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=VBRj_B7l1Og

Sukellusfiiliksiin pääsee täältä:

https://youtu.be/zHKReNfl-Mo
https://youtu.be/cXtKvTvVAho


Turvasukeltaja istuu valmiusasemissa kun ensimmäinen sukeltaja on lähdössä. Kuva Mikko Karjalainen

Sukellussäännöt käydään läpi ennen sukellukselle lähtöä.





Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti