Saldovapaalla etätöissä - terveisiä Perämereltä

Perjantaina menin junalla Oulusta Helsinkiin illan kokousta varten. Junamatka kesti kuusi tuntia, kokous kaksi tuntia. Tästä olisi muodostunut yksi kokonainen työpäivä, mutta otin junamatkan saldovapaaksi ja tein puolet matkasta omia hommia. Toisen puolen tein työjuttuja, vastailin puhelimeen, luin FINMARINET-hankkeen loppuraporttia ja vastailin työsähköposteihin. Omalla ajallani kirjoitin Kipparin ”Veneenalainen maailma” –palstaa, joka kyllä kertoo työstäni, mutta jota en ehdi kirjoittaa työajalla.

Maanantain ja tiistain olin saldovapaalla, mikä tarkoitti sitä, että tein etätöitä vain vajaan puoli päivää. Pekka kutsuu näitä päiviä ”ei-toimistopäiviksi” – tehdään töitä vaikka ei töissä ollakaan, eikä edes etätöissä, vaan kotona ”saldovapaalla” hoitamassa niitä asioita, joita ei ehdi työaikaan tehdä.

Itsepähän olen tieni valinnut. Kukaan ei pakottanut töihin saldovapaalla, kukaan ei pitänyt pistoolia niskassa ja käskenyt vastata työsähköposteihin. Halusin saada muutaman homman hoidettua mutta samalla halusin, että voin tehdä asiat siellä missä satuin olemaan – siskoni perheen luona – ja että voin tehdä sen verran töitä kuin haluan ilman 7,5 h pakotetta.

Kenellekään ei toivottavasti ole jäänyt epäselväksi, kuinka paljon työstäni pidän. Toimistotyö on toki toimistotyötä eikä yhtä hauskaa kuin maastotyö, mutta tämä on sitä parisuhteen arkea – sekin on otettava että saa ne juhlapäivät ja viikonloput.

Jos olen lomalla ulkomailla, en toki tee töitä vaan keskityn lomailuun. Suomessa ja arkipäivänä, töiden keskellä, on kuitenkin vaikea päästää irti – kiinnostaa, mitä toimistossa tapahtuu, mitä muille meribiologeille kuuluu, mitä sähköposteja tulee. Ja kun töitä olisi 110 % työajasta, osa siitä pursuaa väkisinkin yli toimistotyöajan.

Vanhempani ovat samanlaisia. Äitini jää kahden viikon päästä eläkkeelle. Hän iloitsee siitä kovasti. Eihän hän toki kokonaan jää työttömäksi vaan hänelle jää vielä ainakin kahdeksan väitöskirjaohjattavaa. Kahdeksan! Ja hän kutsuu sitä eläkkeeksi! Mutta jutun juju on ilmeisesti se, että äitini voi jättää pois kaiken sen työn arjen ja keskittyä juhlaan – mielenkiintoisiin väitöskirjoihin ja niihin asioihin, joita haluaa tehdä, ei niitä, jotka pitää tehdä.

Akateemisessa maailmassa on usein niin, että ihmiset tekevät töitä siksi että haluavat tehdä niitä, ovat kiinnostuneita työstään, heillä saattaa olla jokin kutsumus kuten esimerkiksi luonnonsuojelu. Töitä ei tehdä vain sitä varten että saataisiin leipä pöytään.

Niin kauan kuin työ kiinnostaa ja sitä jaksaa tehdä, asiat ovat ilmeisesti hyvin. Kyllä minäkin lopetan työnteon saldovapaalla kun asia ei enää kiinnosta tai jos väsyn.

Nyt mennään kuitenkin näillä eväillä ja nautitaan siitä että saadaan tehdä mielekkäitä töitä, joita haluttaa tehdä myös saldovapaalla.

Pohjanmaan meriluontotiimien eli Oulun ja Vaasan maastokauden lopettajaiset on aina juhlava tilaisuus. Tässä nautitaan äyriäiskeitosta ja leivästä valkosipuliaiolin kera. 

Oulun meritiimin viimeinen tämänvuotinen tapaaminen Vaasan UNESCOn luonnonmaailmanperintöalueella.

Finngrundetin saareen kuljetaan "lautalla".

Henkistä työtekoa - brändejä, profilointia, sloganeita. Vetää vakavaksi.

Maailmanperintöalueen virallinen mehu, vadelma-tyrni-variksenmarjamehu, tulee pian kauppoihin. Hyvältä maistui!

Essi Keskinen