Mitä tekee meribiologi vapaapäivänään? Pakkaa kamat kajakkiin ja suuntaa kulkunsa takaisin merelle. Tällä kertaa matka etenee lihasvoimalla melanveto kerrallaan, ei ole kiire kuvaamaan seuraavalle videopisteelle hyvän sään aikana. Vesilintuperspektiivistä ehdin seurata merikotkan liitoa horisonttiin saakka, ihmetellä ohitse ajelehtivia kulmikkaita kiviä ja kallioita, valokuvata auringonlaskun koko väriskaalan. Tutuilla vesillä ollaan silti: täällä kuvasimme pohjaa toissavuonna, tuosta rannasta löytyi yllättäen meriajokasta, vieläköhän tuolla lahdenpohjukassa kasvaa kauniita näkinpartaisia? Ja mihin tiikeri juovistaan pääsee, kun ei meribiologikaan omistaan: kristallinkirkkaan veden läpi pistän merkille hiekkapohjalta pintaa kohti kurottavat tuuheat ärviät, hämmästelen kaikkialle levinneitä vaaleita hapettomia rikkibakteerilaikkuja matalilla rannoilla ja automaattisesti tunnistan kaikki taukopaikan rannassa kasvavat levälajit. Tällä kertaa mitään ei kuitenkaan tarvitse mitata, arvioida, kirjata tai kerätä – voi havainnoida vain puhtaasta havainnoimisen ilosta.
Kuten kameran tai gps:n, myös meribiologin akut tarvitsevat lataamista.
 |
| Aamu Konungskärillä. Kuva: Heidi Arponen. |
 |
| Täydellinen taukopaikka. Kuva: Heidi Arponen. |
 |
| Kajakki sujahtaa ääneti saariston sokkeloihin. Kuva: Heidi Arponen. |
 |
| Vesilintuperspektiivi antaa uusia näkökulmia saaristoluontoon. Kuva: Heidi Arponen. |
 |
| Meloja on kahden maailman rajapinnalla. Kuva: Heidi Arponen. |
 |
| Ne auringonlaskun värit. Kuva: Heidi Arponen. |
Teksti: Meribiologi Heidi Arponen
Hei
VastaaPoistaHienoja kuvia, ja kiva mukava harrastus.
T kajaksiti