Teemme ilolla merkittäviä asioita! - terveisiä Perämereltä

Kello on 4:14 torstaiaamuna. Istun Maian ruorissa, aurinko on jo noussut ja värjännyt taivaan mitä epätodellisimmilla pinkeillä, oransseilla ja liloilla. Meri on tyyni, ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Johanna, Linda ja Suvi ottavat selkäni takana videoita ja laulavat isoon ääneen "Minä tahdon Pohjois-Karjalaan". Kalalokit ja tiirat käyvät kärkkymässä hiukopalaa kuin olisimme kalastamassa.

Joku odottaa lottovoittoa ollakseen onnellinen, toiselle onnellisuuden kynnys ylittyisi uudella autoolla. En laske itseäni työnarkomaaniksi, mutta olen silti hyvin onnellinen juuri nyt. Työt sujuvat taas ainakin tänä aamuna pitkän tuulijakson jälkeen, meri on kaunis, auringonnousu oli upea, ja tiimi mahtava. Missä muussa työpaikassa alainen voisi illalla pyytää esimieheltään että "Tanssisitko Essi tuulitanssin niin että me päästäisiin huomenna jo vihdoin töihin?"

Missä muussa työpaikassa tiimi itse päättäisi, että koska toimistoaikana vain tuulee, lähdetään sitten töihin silloin kun ei tuule. Heinäkuussa ollaan oltu inventoimassa kaksi kertaa niin että herätyskello on soinut ennen kolmea, ja tällä viikolla yön yli niin että tulimme viimeisellä klo 22 sunnuntai-illan lautalla Hailuotoon ja inventoimme klo 01-05 maanantain vastaisena yönä.

Olen useinkin ollut ylpeä mahtavasta tiimistäni, mutta erityisesti tällä viikolla. Neljän hengen mökissä majoittuu kahdeksan henkeä, ja kolme päivää olime käytännössä kaikki sisähommissa, koska ulkona tuuli pahimmillaan 23 m/s ("keskimääräinen aallonkorkeus Pohjoisella Perämerellä 2,2 m, korkein yksittäinen aalto 4,5 m"). Kenenkään pinna ei ole palanut, kukaan ei ole ollut toisen tiellä, päivät ovat soljuneet sopuisasti videoita analysoidessa ja niitä tallentaessa. Ilmatieteenlaitoksen sivujen päivityksiä on seurattu silmä kovana ja kummasteltu, minne ne tyynet jäivät.

Kattolamppu

Moraali oli korkealla, vaikka merelle ei päästykään, tai päästiin vain kummallisiin kellonaikoihin, jolloin toiset saattoivat nukkua kun toiset tulivat töistä.

Olen aina naureskellut firmojen visioille, missioille ja sloganeille. Nyt kuitenkin joku Metsähallituksella on osunut asian ytimeen kun on kirjoittanut meille tunnuslauseen "Teemme ilolla merkittäviä asioita." Eihän näitä hommia kukaan rahan takia tee vaan motivaatiot löytyvät aivan muualta.

Kiitos siis upealle Perämeren tiimille siitä että olette sisäistäneet Metsähallituksen työvoimapoliittisen kannan näin hyvin!

P.S. Tuntuu tulevan jokavuotiseksi perinteeksi, että minä juutun se kaikkein rönttöisin ja maalisin haalari päälläni satamaan, josta ei saakaan polttoainetta vaikka piti. Tällä kertaa se tapahtui Raahessa, josta vielä viime vuonna sai tankattua veneen mutta tänä vuonna ei. Kävellen on paha lähteä hakemaan bensaa Maian 350 l tankkiin. Onneksi ystävälliset alkuasukkaat ottivat muukalaiset suopeasti vastaan ja satamanvartija lähti käyttämään minua ensin Raahen Tokmannilla ostamassa jerrykannuja ja sitten tankilla, vaikka minulla olikin päälläni se kaikkein rumin pelastautumispuku (sitähän ei voinut ottaa pois, koska kengät olivat Hailuodossa). Edellisvuonna sama homma Vatungissa, jossa paikallinen taksikuski kuljetti minua huoltoasemalle ja osti minulle velaksi bensaa ja taksikyydin, koska minulla ei ollut lompakkoa mukana. Lainasi vielä omaa bensakannuaankin, ja olisi kuulemma lainannut myös vaimonsa kenkiä, jos olisin ymmärtänyt puhelimessa sanoa, että minulla ei ole kuin pelastautumispuku.

Kiitos siis myös Raahen satamanvartijalle ja ystävällisille raahelaisille! Olisi työpäivä jäänyt tyngäksi ilman teitä!

Suvi ja Johanna keräsivät mustikoita ja tarjoilivat mustikkakakun kirjoitusalustalta. Tarjoiluehdotukseen kuuluu pullo alaskalaista mustikkaviiniä.