Vieraslajit painolastina Suomen Madeiralla

Vesikirpun kesäjuhlat. Kutsuvieras koukkuvesikirppu. Miten meribiologi ei innostuisi näistä kesäjuhlista? Teos ja kuva: Hanna Holopainen.

Elämä ja työ kuljettavat usein mielenkiintoisiin suuntiin. Vuosi 2026 aloitettiin korkkaamalla Oulu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vuosi alkoi myös taiteilijaystäväni Hanna Holopaisen näyttelyllä Suomen Madeira (?) Galleria MABDissa ja yllättävällä kutsulla merisuhdeaiheiseen työpajaan. 

"Suomen Madeira (?) on myös tieteellisen tutkimuksen aineistoa. FM Katariina Vuori sekä FT dos. Marko Marila tarkastelevat näyttelyitä ja niihin liittyviä valmisteluprosesseja tieteellisestä, arkeologian ja kulttuuriperinnön taiteellisten representaatioiden ja uusmaterialistisen teorian näkökulmasta.

Vuori toteuttaa Galleria MABD:n näyttelyn yhteydessä työpajan, missä tarkastellaan osallistujien merisuhdetta Painolastipuistoon liittyvien ja sen herättämien tuntemusten sekä autobiografisen reflektion kautta. Artikkeli julkaistaan Perämeren merisuhdetta käsittelevässä vertaisarvioidussa antologiassa." Näin kertoo kuvataiteilija Holopainen näyttelynsä esittelytekstissä.

Jos päädytään työpajaan taidegalleriaan, voi arvata ohjelmassa olevan jotakin luovaa. Tässä inspiroidutaan mm. taidenäyttelyn vieraslajimaalauksista ja Painolastipuistosta. Kaiken keskellä on tietokoneessa Marko Marila, joka osallistui virtuaalisesti lentokoneen jäätyä lähtökaupunkiinsa pakkastalveen hyytyneenä . Kuva: Katariina Vuori.

Löydän usein itseni poikkitieteellisistä ja taiteellisista tilanteista työni yhteydessä, vaikka olen mielestäni kaikkea muuta kuin luova. "Usein tutkimuksessa pyritään objektiivisuuteen ja tunteiden poissulkemiseen. Taiteilijoista taas usein sanotaan, että he ovat herkkiä ja luovia", työpajan fasilitaattori, mm. arkeologi, kirjallisuusterapeutti ja taideohjaaja Katariina Vuori sanoo. "Minä ajattelen, että myös tutkimuspuolella herkkyys, luovuus, tunteet ja leikkisyys voivat olla vahvuus, ja euroja ja raporttirumbaa 'tuottavampia' lähestymistapoja. Että tämmöset luovat hömpsyttelyt voivat joskus tuoda ratkaisuja, joihin ei tällä objektiivisemmalla otteella ole päästy. Luovuushan on hyvin tärkeää ongelmanratkaisussa, ja sitä on toki monenlaista matemaattisesta ns. taiteellisempaan luovuuteen", hän miettii.

Ei kuitenkaan tarvita paljoakaan mielikuvitusta yhdistää Suomen Madeira (?) -näyttelyn eri osiot, Painolastipuisto ja Vieraslajit. Meribiologin päässä ne yhdistyvät yksin tein maailmaa kyntäneisiin uljaisiin purjelaivoihin, jotka yhdistävät Oulua, Raahea, Madeiraa, Kap Hornia, Maustesaaria ja Buenos Airesia. Kun laiva lähti tyhjänä satamasta, mukaan lapettiin annos painolastia, joka perillä vaihdettiin takaisin tuotavaan lastiin. Kivet ja niiden mukana kaikenlaiset siemenet kulkeutuivat ympäri maapalloa - keskiaikaista ja viktoriaanista globalisaatiota (ja tietysti myös kolonisaatiota, lisää woke-omatunto). Nykyisin vieraslajit kulkevat edelleen laivojen painolastivesissä ja alusten rungoissa, mutta kulkeutumista yritetään sentään torjua kaikin keinoin.

Hellyyttävät Vertin veljekset Intro ja Ekstro päätyivät painolastimaannoksesta taidegalleriaan. Teos ja kuva: Hanna Holopainen

Pyysin kuvataiteilija Holopaista kertomaan vähän näyttelynsä taustoista. Hän antoi minulle

"OTTEITA TYÖSKENTELYPÄIVÄKIRJASTA ESSILLE

PAINOLASTI-RESCUE
1.9.2024 Toppila

Seison korkealla maajäännöskukkulalla Toppilan satama-alueella kumppareissani ja kaivan maanisena painolastiaarteita. Kiljun ja esittelen löydöksiäni. Olen ihanassa tilanteessa jossa minulle ei sanota touhottaessani, että koita rauhoittua! Kaikki seurueesta ovat jättäneet tittelit, turhanpätemisen ja tylsän aikuisasenteen kotiin. Siellä me leikitään yhdessä; Minä, pitkäaikainen ystäväni Anna, uusi ystäväni Katariina ja liuta tutkijoita ja muita viisaita. Kumpparit vempuloivat viettävässä kasassa mutta uurastan vaikka koivista menisi tunto. Löydöskokoelmani on uskomattoman hieno! Tämä ei jää tähän. Eikä jäänytkään... "

"[Painolasti)kivet ovat peräisin Toppilan entisen sataman alueelta Oulusta, missä osallistuin arkeologi Katariina Vuoren luotsaamaan painolastikivien rescue-seurueeseen. Painolastikivet ovat muistikkaita Oulun purjelaiva- ja terva-aikakaudelta. Niiden funktio on ollut toimia purjelaivojen vakauttajina. Painolastimaannos oli kierrätystavaraa joka kulki monien laivojen mukana satamasta toiseen. Niiden mukana myös useat vieraslajit ovat kulkeutuneet aikoinaan maasta toiseen. Näyttely käsittelee painolastikiviä symbolisesti sekä inhimillistäen. Kannamme kukin mukanamme monenlaista painolastia. Hyvälaatuinen painolasti pitää kurssissa mutta huonosta kannattaa pyrkiä luopumaan."

"PALUU MADEIRALLE
Taiteen omatoimiresidenssi 11.02.- 25.02.2025

... Aamuisin uintia seitsemältä, sitten yhdistetylle aamiaiselle ja lounaalle aamiaissaliin jonka jälkeen helpottavaa kun ihan heti ei tarvitse miettiä ruokailua. Käveleskelyä hotellin puutarhassa jossa elävien ja kuihtuneiden kasvien havainnointia ja mahdollisuuksien mukaan maahan pudonneiden keräilyä tai ihan vain kyykkimistä niiden äärellä. Sitten aamupäiväunet jonka jälkeen suuntautuminen workshoppeihin tai muihin päähänpistoihin. Ajattelua ja ajattelematta olemista. Iltaisin maalausvälineiden siirtelyä ja papereiden teippaamista pöytään ja irrottamista siitä. Aloittamista ja aloittamatta jättämistä. Öisin ledivaloissaan hehkuvien huippuristeilijöiden bongaamista jotka saapuivat ja lähtivät aivan sopivasti niin, että saatoin seurailla niitä parvekkeeltani. Pohdintaa siitä, että nykyään laivojen matkustajat ovat vähän niin kuin painolastia. Jokainen pakkaa varmaan huomaamattaankin risteilylle kansiasun taskuun varmasti hieman jotain itsestään ja elämästään. Toivottavasti useimmilla se on sitä hyvää painolastia. Sitä joka pitää kurssissa. Musta horisontti nielaisi värivalopalloissaan hehkuvat alukset. Kun heilautti sopivasti kameraa niitä kuvatessaan, sai hiljaisen ilotulituksen. Kotona Oulussa olen usein seissyt öisin parvekkeella ja valokuvaillut ympäristön valosaasteesta pallukoita, Madeiralla pallukoista viiruja...."

Tällaisia esineitä työpajalaiset toivat, kun heiltä pyydettiin asioita, jotka kuvaavat heidän merisuhdettaan ja heidän työtään. Itse olisin voinut tuoda vaikka vain pelkän sukellustietokoneen tai -päiväkirjan, koska se on työtäni ja merisuhdettani yhdistävä tekijä. Monien merisuhdetta kuvasi harrastus merellä tai lasten tutustuttaminen mereen. Kuva: Katariina Vuori.

Työpajasta Vuori kertoo näin: "Halusimme tutkia ja kokeilla melko väljällä ja joustavalla lähestymistavalla, millaista jälkeä tulee, kun yhdistetään taide, luonnontieteet, kulttuuriperintö ja luova prosessi. Aluksi teemana oli merisuhde, mutta sitten kun Hannan aloitteesta mukaan tuli teidän ihana ryhmä meribiologeja (ollaan puhuttu teistä meribiologeina, vaikka ehkä muitakin taustoja teillä on ), alkoi työpaja (eli artikkelin näkökulma) supistua luonnontieteelliseen näkökulmaan, eli miten tällainen ideatyöpajatyylinen toiminta toimii erilaisen tiedon ja tiedon tuottamisen tapojen välisillä rajapinnoilla. Mitä tapahtuu, kun Hannan vieraslajeista ja sekä konkreettisista että allegorisista painolasteista koostuva näyttely, ryhmä vedellisten kysymysten kanssa työskenteleviä ja kassillinen askartelumateriaalia kootaan samaan tilaan."

Kaikki työpajaan osallistuneet ovat joko olleet töissä luontokartoittajina kanssani Metsähallituksen meritiimissä Perämerellä, tai olleet kollegoja Oulun yliopiston Perämeren kenttäasemalla tai ELY-keskuksella. Töiden kautta olemme siis tutustuneet, mutta vuosien vieriessä kiintyneet ystäviksi. "Meriporukka", sanotaan myös meidän WhatsUp-ryhmässä. Kaikilla on siis vahva yhteys mereen, ja koulutuksensa ja/tai työnsä kautta myös paljon ajatuksia (erityisesti mereisistä) vieraslajeista ja painolastista. 

Johanna Kantanen kertoo teoksestaan näin: "Mulla ei oikeestaan ollu siinä päätä eikä häntää. Aattelin että se sininen lanka on niinku se veden pinta, posliini edustaa roskaa, ruskeat langat ehkä ihmistä miten 'kahlitsee' (kalterit) ja vaikuttaa ympäristöön. Vihreä on kasvillisuutta ja punaiset lajeja - pinnalla olevat ehkä jotain uikkulintuja, kun läheltä katsottuna näyttää niiltä." Kuva: Katariina Vuori

Suvi Saarnion teos kuvastaa hänen nykyisen ympäristökonsultin työnsä vesisuhdetta, suhdetta raakkuihin. "Se kuvastaa mun tuoreinta kytköstä veteen eli raakkuja. Kun mää oon niitä kartoittanut vasta pari kertaa. Eli raakut on siellä joen pohjalla ja nuo muut jutut on jotain rantakasvillisuutta" kertoo Saarnio. Kuva: Katariina Vuori

Työpajan jälkeen kokoonnuimme ruuan ja viinin ympärille, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Työpaja puhuttelutti. Itse hoksasin ehkä ensimmäisiä kertoja ajatella vieraslajeja "sen kiusatun lapsen" asemassa, hyljeksittyinä ja syrjittyinä ilman omaa syytään. Matkustaminen tuo monelle nykyisin huonon omantunnon sen ilmastovaikutusten takia, mutta ilman historiallista globalisaatiota moni asia olisi kovin toisin. Emme ehkä joisi illanistujaisissa viiniä vaan kenties sahtia, emmekä ainakaan nautiskelisi jakkihedelmiä ja kampasimpukoita. Tammikuussa Suomessa syötäisiin naurista, suolakalaa ja ruisleipää, mitkä nekään eivät olisi huonoja vaihtoehtoja, mutta nykyisin ehkä tärkeintä on, että on ne vaihtoehdot. Monet vieraslajeista ovat kovin kauniita ja siksi päätyneetkin ihmisen kuljettamina koristuksina kuten komealupiini ja kanadanvesirutto. Yksi illanviettäjistä on ryhmässä uusi, hän tuli porukkaan nimenomaan vieraslajitöiden kautta.

Ihminen on lajina aina ollut vaeltaja. Muutenhan me vielä istuskelisimme Afrikassa. Ihmisen vaellustaustaa ajatellen on melko kummallista, että globalisaatiota ollaan alettu käyttää terminä vasta viime vuosikymmeninä. Ihmisten, asioiden ja lajien liikkuvuutta ympäri maapallon on aina ollut, mutta se on ollut hitaampaa. Aiemmin Oulusta (tai kenties Raahesta) purjehdittiin muutamissa viikoissa tai kuukausissa Madeiralle, nyt sinne singahdetaan kahdella lennolla muutamassa tunnissa. Mutta jos matkustamista ja painolastin kulkeutumista ei tapahtuisi, olisivat tämäkin näyttely ja työpaja jääneet syntymättä.

Sirokatkarapu on kaunis laji, vaikka onkin Itämerelle vieras. Taiteilija ei kenties koe samanlaista maailmantuskaa kuin meribiologi käsitellessään vieraslajeja taideteoksina? Toisaalta ehkä taidenäyttelyssä biologi voi irrottautua ammattiroolistaan ja ihailla maailmaa kiertäneitä painolastikiviä ja ihmisen kuljettelemia lajeja vain visuaalisesti, ilman sielua painavaa ympäristöahdistusta. Teos ja kuva: Hanna Holopainen

"Ajattelen, että tällainen tieteen ja taiteen välinen yhteistyö, mikä nykyään on kovin pinnalla, kehittyy kokemuksen, yrityksen, erehdyksen ja sattumankin myötä. Eli on tärkeää, että tulee tällaisia kohtaamisia, joista voisi jotakin sitten kehittyä. Ja aina kaikesta ei tarvitse tulla mitään megaluokan juttua, vaan ajattelen, että monessa työssä – ja elämässä ylipäätään – sellainen luova toheltaminen, kokeileminen ja asioiden ilmaiseminen toisin voi lisätä uusien oivallusten lisäksi myös hauskuutta ja hyvinvointia. Ja joskus jollekin voi olla helpompi tuoda vaikka omia ajatuksia esiin näin kuin jossakin palaverihuoneessa", miettii Vuori.

Ihan kaikenlaisesta voi askarrella. Omassa työssäni kuvan oikeassa reunassa kahvinpavut seilaavat maailmalta Oulun satamaan, jossa tulee hetken päästä kukkimaan kuivattu kurtturuusu. Kuva: Katariina Vuori

Viimeisen sanan tänään saa itse taiteilija Holopainen, joka muutamalla virkkeellä laittaa meidät biologit ja luontoa lokeroivat kuriin järjestykseen.

"Kaikenlaisen tekemisen ja tekemättä jättämisen lopputuloksena on syntynyt monitekniikkateoksia joiden raakamateriaalit, aihiot, kasvit, valokuvat, oivallukset ja ympäripyöristykset muuntautuvat Kuvittelukuvastoksi. Työskentely ja sen motiivit loikkivat pitkillä aasinsilloilla siihen pisteeseen saakka, että kaikki tuntuu aivan loogiselta. On katsojan ja kokijan asia, haluaako hän lähteä leikkiin mukaan.

Pyydän huomioimaan, että tämän Kuvittelukuvaston lajien alkuperää, todenperää tai loppuperää on täysin mahdotonta todentaa. Oletettavasti lukuisat tutkijat ja tiedemiehet ympäri maailman yrittävät edelleen selvittää miten tämä kaikki oikein pääsi tapahtumaan. Kiitän kaikkia mielikuvittelijoita jotka ovat osallistuneet mittavaan kuvittelutyöhön."

Essi Keskinen