Valtavan monilajinen mutapohja

 

Keiholehtien ja lahnaruohojen ruusukkeet saavat niitylle lisäkseen uposvesitähdet ja vidat. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Mutapohjat voivat olla hyvin hämmentäviä. Välillä 1 m syvällä pehmeällä suojaisalla mutapohjalla ei kasva mitään, ei siis yhtikäs mitään, ja siihen ei tunnu olevan mitään kunnollista syytä. Välillä päällepäin täysin samannäköisellä pohjalla saattaa kasvaa valtava niitty vain yhtä lajia, esimerkiksi mukulanäkinpartaa (ja silloin puhutaankin jo uhanalaisestaluontotyypistä, suojaisat näkinpartaispohjat, joka on Suomessa arvioitu vaarantuneeksi). Ja välillä, joskus, kun tähdet osuvat kohdilleen ja elämä hymyilee meribiologille (tai ei hymyile, jos olisi kova kiire, ja työ pitäisi silti saattaa huolellisesti loppuun saakka), päästään mutapohjaiselle sekaniitylle, josta löytyy heittämällä kymmenen, viisitoista lajia putkilokasveja, ja rihmalevät päälle.

Eskonlahden vesikasvillisuuslinjalta löytyi lähes kaksikymmentä putkilokasvilajia. Vesi on tummanruskeaa, mutta kirkasta. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Tuollainen upea niitty löytyi Simon Eskonlahdelta, johon kesällä 2023 perustettiin Perämeren merenhoidon seurantalinjoja. Lahden pohjalta löytyi mutaa, kuten toivottiinkin, ja vaikka veteen mentiin pelastautumispukujen ja SUP-lautojen ja vesikiikareiden kanssa pienestä venevalkamasta, ruoppauksia ei oltu pitkään aikaan enää tehty ja lahti melkein umpeenkasvanut monilta rantaosuuksilta. Alueella oli aikanaan käyty tekemässä Velmu-kartoituksia (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma), ja sen, ja SEAmBOTH-hankkeen kartoitusten, avulla tämä mutapohjainen pieni helmi löytyi seurantoja varten. Lue enemmän pohjoisen Perämeren vesikasvillisuuskartoituksista täältä.

Eskonlahti sijaitsee Simossa, mannerrannalla, joten paikalle pääsee autolla

Eskonlahden linja on täysin vaakasuoralla, mutapohjaisella lahdella, josta löytyy reilu tusina putkilokasvia monelta linjan pisteeltä.

Eskonlahden mutalinjan lajilistalta löytyvät "ne tavalliset epäillyt", jotka pohjoisella Perämerellä usein tulevat vastaan erityisesti mannerrantojen lahdissa. Monet lajeista ovat sopeutuneet lähinnä makeaan veteen (tylppövita, sätkimet, keiholehdet, lahnaruoho, vesiherne, saukonsammal erityisesti).

100 m mittainen linja alkoi rantaruovikosta ja jatkui parin pienen ruovikkolaikun kautta pidemmälle lahteen. Syvyys ei vaihdellut vajaasta metristä lainkaan, vesi oli kirkasta, vaikkakin rooibosteen väristä humusaineista johtuen, ja pohjaan oli helppo nähdä vesikiikarilla. Siellä täällä pohjaa täplittivät yksittäiset ahvenvidat, mutta varsinainen kasvimassa koostui sirppikeiholehden pohjaruusukkeista ja niistä ylös pintaan kiemurtelevista hiuksenohuista lehtiruodeista. Sirppikeiholehti on pystykeiholehden ja kelluskeiholehden risteymä, jota esiintyy erityisesti pohjoisella Perämerellä. Siellä emeritusmuseonhoitaja ja kasvitieteilijä Tauno Ulvisen (osallistuin hänen 90-vuotispäivilleen vajaat viisi vuotta sitten) mielestä ei esiinny kumpaakaan yksittäistä lajia puhtaana, vaan kaikki yksilöt olisivat risteymää, sirppikeiholehteä.

Luikkia on monenlaisia ja eri kokoisia. Niiden erottaminen toisistaan vaatii vähintään luppia tai mikroskooppia, sekä rutkasti asiantuntemusta. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Pikku- ja hentoluikat muodostavat ruohikkomaisia niittyjä matalille pehmeille-, siltti- tai hiekkapohjille. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lähes pohjaa peittävien keiholehtiruusukkeiden joukossa kukkii uposvesitähtiä, sieltä löytyy pieniä niityllisiä muutaman sentin mittaista, ruohomaista luikkaa, rannempana myös suurempia luikkia. Ärviöitä pistää esiin sieltä täältä ja kiemurtelee kohti pohjaa. Välillä joukosta löytyy muutama mukulanäkinparta ja yksittäisiä lahnaruohoruusukkeita. Pikkuriikkiset vesirikon pisaranmuotoiset lehdet täplittävät pohjaa siellä täällä. Myös makeanveden vesisammal ja vesiherne tekevät esiintymisen, samoin reheviä vesiä indikoiva ristilimaska, jota usein löytyy rehevistä, seisovista fladoista (fladat muuten ovat maankohoamisen vuoksi merestä hiljalleen umpeen kuroutuvia laguuneja tai lahtia, joilla on lopussa meren kanssa vain pieni yhteys matalan kynnyksen kautta. Lue enemmän fladoista tästä SEAmBOTH-hankkeen englanninkielisestä blogista).

Pohjoisella Perämerellä esiintyy pystykeiholehden ja kelluskeiholehden risteymää sirppikeiholehteä. Nämä lehdet muistuttavat enemmän kelluskeiholehteä, mutta eivät ole kuitenkaan tyypillisiä - eiköhän tämäkin ole risteymä. Kasvin lehtiruusukkeet ovat tiukasti pohjassa ja jokaisesta ruusukkeesta johtaa ohut lehtiruoti kelluslehteen. Kuva: Ville Savilampi

Tällaisissa runsaissa ja rehevissä linjoissa on kova tekeminen, mutta lajiston perkaaminen on silti aina yhtä mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Essi Keskinen

Ahvenvita on varsinainen jokapaikanhöylä. Sen löytää suuresta osasta Suomea ympäröivää Itämerta. Se pystyy kasvamaan kaikenlaisilla pohjilla kovia pohjia lukuun ottamatta, suojaisissa ja aallokkoisissa paikoissa, ja hyvin erilaisissa ravinteisuuksissa ja lämpötiloissa. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus