Meriuposkuoriaisten saarivalloitus

 

Meriuposkuoriaispariskunta pääsi hetkeksi petrimaljalle mikroskoopin alle. Lupilla ja mikroskoopilla tarkastellaan kuoriaisen selkäkilpeä ja peräpään piikkejä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kesäkuu on ollut pohjoisella Perämerellä erityisen tuulinen. Kysy vaikka keneltä tahansa veneilijältä, jonka jossakin vierasvenesatamassa tapaat. Tai kysy Perämeren Velmu-tiimiltä - voimme kaikki kolme vannoa, että kesäkuussa on tuullut sekä kovaa että usein, ja vielä ennakoimattomasti. Tuuliennusteet eivät päde päivää pidemmälle ja suunnitelmia pitää muuttaa koko ajan.

Eräänä turhautumisen hetkenä päätimme lähteä kartoittamaan Suunnitelma C:tä eli "jos jää aikaa kaikelta muulta". Satakarin itäpuoli oli ainoa lähellä oleva suojaisa saarentaus 9 m/s länsituulella.

Kumivene ja lähes täysin äänetön sähköperämoottori ovat hyviä työvälineitä. Kaksi SUP-lautaa kulkee hinauksessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Satakarin itäpuolelta löytyi yllättäen uporkuoriaispari. Luontokartoittaja Sara tarkasteli ahvenvitaa lähempää ja kappas! Lehden alapuolelta löytyi pariskunta toisiinsa kiinni takertuneina, kuten uposkuoriaiset usein kuljeskelevat. 

Suomesta löytyy kolmea eri uposkuoriaislajia, jotka erottaa toisistaan mm. selkäkilven värityksen ja perän piikkien avulla. Varovaisen mikroskooppitarkastelun jälkeen lajinmääritykseksi varmistui Macroplea pubipennis, meriuposkuoriainen.

Meriuposkuoriaiset löytyvät usein pariskunnittain. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Meriuposkuoriainen on jännä laji. Se on koko Suomessa rauhoitettu, vaikka nykyisin se on uhanalaisstatukseltaan enää silmälläpidettävä. Kiireellisesti ja erityisesti suojeltujen lajien listalta se pääsi vuoden 2019 uhanalaisarvioinnissa, jolloin sen status muuttui vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Laji löytyy kuitenkin EU:n luontodirektiivin II-liitteestä Suomen natura-lajina. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että Suomeen on perustettu natura-alueita nimenomaan tätä lajia suojelemaan.

Jos meriuposkuoriaisten levinneisyyteen olisi tutustunut esimerkiksi 20 vuotta sitten, sen olisi sanottu esiintyvän lähinnä Espoonlahdella, lukuun ottamatta muutamia hyvin harvoja täysin yksittäisiä havaintoja esim. Hailuodosta 1900-luvun alusta. Jossakin vaiheessa kymmenisen vuotta sitten meriuposkuoriaisen levinneisyysalue alkoi laajeta, toisin sanoen sitä alettiin löytää myös Espoonlahden ulkopuolelta. Perämeren Velmu-tiimi löysi sitä vuonna 2017 Hailuodosta, ja heti pari vuotta myöhemmin löytyivät Ruotsin ensimmäiset meriuposkuoriaiset (blogi englanniksi). 

Meriuposkuoriaist saavat kuninkaallisellekin kelpaavan kuljetuksen takaisin mikroskoopin alta. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Vielä hieman myöhemmin valmisteltiin Hailodon ja Oulunsalon välisen kiinteän yhteyden eli pengersillan rakentamista ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä, minkä yhteydessä Hailuodon rannat kammattiin tarkasti meriuposkuoriaisen varalta. Löytyihän sitä. Massoittain. Kukaan ei vain varmaan ollut aiemmin etsinyt sitä.

Suomen ympäristökeskus innostui ja laati meriuposkuoriaisesta levinneisyysmallin. Malli kertoo todennäköisyyden, jolla lajin ennustetaan löytyvän tietystä paikasta. Vuonna 2022 Velmu-kartoituksissa etsittiin meriuposkuoriaista kaikkialta Suomen rannikolta. Lue löydöksistä täältä. Perämeren rannikolla konsultti onnistui ja löysi kuoriaisia lähes kaikilta mallin ennustamilta alueilta pohjoisen Perämeren mannerrannoilta. Nyt tiedetty levinneisyysrajan pohjoispääty on noussut jo Kemin Ajoksen korkeudelle asti - siitä eteenpäin kukaan ei ole vielä tarkistanut.

Tämänhetkinen tieto meriuposkuoriaisen levinneisyydestä pohjoisen Perämeren rannikolla. Muilta kuin Hailuodon saarelta ei ole vielä etsitty. Violetti merkintä on Satakarin saari, josta meriuposkuoriaisia löytyi maanantaina. 

Meriuposkuoriaista on etsitty mannerrannalta, koska alueille on helppo päästä autolla ja kahlata rannassa pelastautumispuvussa tai kahluuhousuissa. Saarilta ei ole systemaattisesti etsitty, koska niille pääseminen vaatii järeämpää logistiikkaa ja on kaikin puolin hankalampaa. Levinneisyyden todennäköisyysmalli kuitenkin antaa ymmärtää, että myös saarten rannat olisivat otollista elinympäristöä meriuposkuoriaiselle. 

Nyt löydetty pariskunta on Hailuodon saarta lukuun ottamatta ensimmäinen pohjoisen Perämeren saarilöytö. Oli tuulisestä säästä siis jotakin hyötyäkin. 

Ehkä tulevaisuudessa joku kartoittaa saarten rannat systemaattisesti ja meriuposkuoriaisen levinneisyysalue yltää mannerrantalta myös merelle.

Essi Keskinen, meribiologi

Meriuposkuoriaiset pääsivät takaisin suunnilleen sinne, mistä ne oli poimittukin. Meriuposkuoriaiset syövät ja käyttävät elinympäristönään mm. ahvenvitaa ja ärviöitä. Tältä paikalta löytyi ahvenvitaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

 

Akionlahti on suuri merestä irti kuroutunut kluuvijärvi. Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY (SeaMoreEco)

Akionlahdella on monta ongelmaa. Rehevöityminen on niistä yksi pahimpia, mutta myös vieraslajit vaivaavat. Oireina rehevöitymisestä ovat mm. veden samentuminen, runsaista ravinteista kielivä kasvillisuus kuten karvalehti, levittäytyvät järviruokoniityt ja talvinen hapettomuus. Monet ojitusojat johtavat vesiään Akionlahteen, joka on yhteydessä mereen vain kahden kapean uoman kautta. Vedenvaihto mereen on vähäistä.

Akionlahdelle on pesiytynyt vieraslaji kanadanvesirutto, joka helposti ottaa ylivallan kaikesta muusta kasvillisuudesta. Sen mätänevät kasvimassat aiheuttavat hapettomuutta ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi se saa aikaiseksi äkillisiä pH-vaihdoksia, joita muiden kasvien voi olla vaikea sulattaa. 

Pohjaan asennettavaan juuttikankaaseen leikataan reikiä, että kankaan alle ei jää ilmakuplia. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Järviruoko levittäytyy matalilla rannoilla ja saa aikaan umpeenkasvua. Samaa tekee leveäosmankäämi, joka on alkanut lisääntyä vahvasti Akionlahdella. 

Akionlahdella on kuitenkin vahva biologinen arvonsa. Se on kluuvijärvi, fladasta seuraava askel kohti järveä. Fladat ovat maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuvia lahtia, ja kluuvi on jo lähes irti merestä. Akionlahden vesitilannetta parantamaan on kluuviin aikanaan avattu myös toinen uoma, mikä johti siihen ongelmaan, että kuivaan aikaan lahti kuivui lähes umpeen kaiken veden paetessa mereen. Myöhemmin uomiin rakennettiin pohjapadot niin että kaikki vesi ei pääse karkaamaan kuivinpaankaan vuodenaikaan.

SUP-lautojen armada valmiina lähtöön! Akionlahdella näppärin kulkuväline on SUP-lauta, jolla pystyy kuljettamaan sekä juutikankaat että tarvittavat kivet. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Akionlahti on Natura2000 -verkoston luonnonsuojelualue. Alueella on monia Natura-luontotyyppejä  ja ne edustavat rannikon maankohoamisrannan erilaisia sukkessiohabitaatteja. Alue on hyvin tärkeä sekä lintujen muutolle että pesimiselle, sieltä löytyy uhanalaista vesikasvillisuutta (rauhoitettu upossarpio) ja uhanalaisia lintuja ja kluuvi on erittäin tärkeä kalojen kutualue. Heti lahden ulkopuolelta mereltä löytyy rauhoitettu meriuposkuoriainen. Akionlahden rantaniittyjä hoidetaan laiduntamalla.

Paikalliset asukkaat tulevat helposti juttelemaan ja kertovat, kuinka heidän lapsuudessaan 60-70 -luvuilla lahti oli kirkasvetinen ja hiekkapohjainen, siellä oli syviä kohtia, joihin lapset hyppivät uimaan ja kalansaaliit olivat suuria. Nyt näkyvyys ei ylitä kymmentä senttimetriä, pohja on pehmeää ja pöllyävää eikä mistään löydy syvää kohtaa. Kalastus on vähentynyt lähes olemattomiin.

Talvisia kalakuolemia ja keväistä kalojen kutunousua helpottamaan Oulun kaupunki, Suomen vapaa-ajan kalastajat, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Metsähallitus tekivät kevyitä toimenpiteitä toisella mereen johtavista uomista muutama vuosi sitten. Vuonna 2021 asennetut ohjuriaidat on sittemmin poistettu niiden toimimattomuuden vuoksi, ja koska jäät liikuttelivat niitä. Nousua helpottava kivikkouoma on paikoillaan.

Työmaata kohti menossa! Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY

Ensin lahdelta etsittiin vesiruttoesiintymät, jotka voitaisiin peittää. Kluuvia kartoitettiin jo vuosi sitten, mutta tänä kesänä karvalehti on syrjäyttänyt monet vesiruttokasvustot. Lopulta juuttikankaille kuitenkin löytyi sopivat paikat ja ne asennettiin pohjaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Nyt suomalais-ruotsalainen yhteistyöprojekti SeaMoreEco on ottanut yhdeksi pilottikunnostuskohteekseen Akionlahden. Tarkoitus on kokeilla kahden erilaisen peittämis- tai tukahduttamismenetelmän avulla vieraslaji kanadanvesiruton poistamista. Koska kluuvista löytyy myös rauhoitettua upossarpiota, esimerkiksi koko lahden nuottaaminen vesiruton poistamiseksi ei tule kysymykseen. Lisäksi kanadanvesirutto ei ole (vielä?) vallannut koko kluuvia, vaan sitä löytyy runsaina kasvustoina sieltä täältä.

Kanadanvesiruton poistamista käsin pilotoitiin Perämeren kansallispuistossa 2021-2022, mutta valitettavasti vesirutto oli jo päässyt asettumaan Pensaskarin kluuviin liian vahvasti.

Metsähallituksen vesiluontotiimin Velmu-kenttätiimi Perämereltä pääsi auttamaan POP-ELYä juuttikankaiden asettelemisessa pohjalle. Muutamien neliömetrien kokoisilla kankailla kokeillaan, voidaanko tiheitä vesiruttokasvustoja tukahduttaa estämällä niiltä pääsy valoon ja yhteyttämiseen. Juuttikankaat painettiin pohjaan ja kiinnitettiin kivillä ja niiden annetaan olla pohjalla kahden kasvukauden ajan - peiton alle kurkataan siis ensi kertaa ensi vuoden syksyllä.

Tukholman satamaan jumittuneet kelluvat pressut asennetaan myöhemmin. Ne ankkuroidaan paikoilleen pehmeään pohjaan niin että pressu kelluu kluuvin pinnalla ja valolta suojattavan alueen reunat peittyvät pohjaan asti ulottuvilla "verhoilla". Tarkoitus on sama kuin juuttikankailla - estää valon pääsy ja yhteyttäminen kasveilta. 

Juuttikangas asennetaan pohjaan ja kiilataan sinne kivillä. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaikkia menetelmiä täytyy testata ennen kuin voidaan sanoa, mikä toimii ja mikä ei, ja minkälaisissa olosuhteissa. Juuttikangasta on myös asennettu pohjoisempaan Tukkikarin kluuviin, josta löytyy hyvin laajasti uhanalaista upossarpiota vieraslaji kanadanvesiruton joukosta.

Juttelin erään paikallisen asukkaan kanssa. Hänen mielestään teimme ihan höpöjä ja että "eihän tuo nyt tietenkään toimi!" Yritin perustella, että kaikkia menetelmiä pitää testata pienimuotoisesti ennen kuin niiden toiminnasta tai toimitattomuudesta voidaan sanoa yhtään mitään. Erityisesti alueilla, joilla operoidessa voi törmätä uhanalaisiin lajeihin ja luontotyyppeihin, varovaisuus on paikallaan.

Pari vuotta sitten käynnistyi Suomen suurin meriluonnonsuojeluun tähtäävä IP LIFE -hanke Biodiversea, jota luotsaa Metsähallitus. Yksi hankkeen vahvoista kärjistä on meriluontotyyppien kunnostaminen. Sitä varten SeaMoreEcon pilottikokeilussakin ollaan kuulolla ja oppimassa mahdollisia menetelmiä maastossa.

Akionlahti on hyvin rehevä. Sieltä löytyy valtavasti esim. ristilimaskaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Ja tältä se vesirutto sitten näyttää! Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Juuttikankaat asetettiin pohjaan kivien avulla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Parin vuoden sisällä nähdään, toimiiko jompi kumpi tukahduttamismenetelmistä vai ei. Kustannukset menetelmän testaamiseen eivät ole olleet erityisen isot. Pilotointeja erilaisista kunnostusmenetelmistä kuitenkin tarvitaan nyt kun EU:n ennallistamisasetuskin vasta hyväksyttiin.

Essi Keskinen

P.S. Jos ennallistaminen tai kunnostus ovat termeinä vieraita, niin ne olivat itsellenikin vielä vähän aikaa sitten. Jos haluat vielä syventää tietämystäsi, tässä tämänhetkinen tietämys Itämeren meriluontotyyppien kunnostamisesta ja ennallistamisesta.

P.S. 2 Myös siirtoistutus voi olla ennallistamista.