Niin siis mikä Itämeri?

 

Ai Itämerikö ruskea ja väritön? Kurkkaappa Suomenlahden pinnan alle myöhemmin syksyllä ja saatat hämmästyä! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Vietin juuri pitkän loman tropiikissa. Keskustelin muiden reppureissaajien, turistien, matkustavaisten, sukeltajien, biologien, luonto-oppaiden, venekuskien ja paikallisten kanssa ja aina tuli tietysti jossain vaiheessa puhe minun työstäni meribiologina Itämerellä. Moni tiesi, missä Suomi on, ja osa oli käynytkin, osalla ei ollut kuin harmaa aavistus. ”Jossain päin pohjoista Eurooppaa?” Osa ei tiennyt, että olemme Venäjän naapurivaltio. Moni sekoitti Norjan ja Suomen.

Itämeri olikin sitten harmaampaa aluetta suurimmalle osalle. Tässä yhteenveto keskusteluista:

”Tutkitko siis valaita koska olet meribiologi?”

”Ei, Itämeressä ei ole valaita?”

”No sitten varmaan haita tai kilpikonnia?”

”Ei, Itämeressä ei ole haita eikä kilpikonnia.”

”Entä koralleja? Kaikki meribiologithan tutkii koralleja.”

”Ei, Itämeressä ei ole koralleja.”

Liuskamerietana sattuu harvoin sukelluksella silmään, saati sitten kameran tähtäimeen. Tällä kertaa onnisti Tvärminnen ulkopuolella. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

”Rapuja, merisiilejä ja meritähtiä teillä varmaan kuitenkin on? Tutkitko niitä?”

”Ei, ei meillä ole mitään noista Itämeressä.”

”Oletko sitten ennemminkin kuin oseanografi, joka tutkii esim. vuorovettä ja virtauksia?”

”Ei meillä Itämeressä ole vuorovettä eikä virtauksia, paitsi yleinen melko heikko virtaus vastapäivään, mutta ei siis sellaista, johon voisi perustaa vaikka virtauksella toimivaa sähkövoimalaa.”

”Itämeri on varmaan tosi kaunis ja puhdas, kuten Skandinavian luonto yleensäkin?”

”Ei, itse asiassa Itämeri on yksi pahiten rehevöityneistä meristä maailmassa.”

”Teetkö töitä ympäri vuoden?”

”En, Itämeri on jäässä osan vuotta, Perämeri melkein puoli vuotta kerrallaan. Teen maastotöitä kasvukauden aikana n. 3 kk vuodessa.”

”Käytätkö töissä sukeltaessasi myös piilolinssejä, kuten täällä Karibianmerellä?”

”En, Itämerellä en tarvitse piilareita sukeltaessa, koska näkyvyys on parhaimmillaankin vain 2-4 m eli kauemmas ei kuitenkaan näe, oli lasit tai ei. Sitä paitsi lajit ovat niin pieniä, että piilolinsseillä en ikänäön takia erota niitä toisistaan.”

Suomen rannikolta Itämerestä ei löydy esimerkiksi kelppimetsiä, joissa saukot uiskentelevat Alaskan tai Norjan rannikolla. Rakkohauruniityt vetävät niille kuitenkin vertansa suuren ruskolevien muodostamina niittyinä. Kuva: Juuso Haapaniemi

”No mikä kumma siinä Itämeressä sitten on niin erityistä, että siellä kannattaa tehdä maastotöitä? Jollei siellä kerran ole lajeja, eikä näkyvyyttä, ja se on saastunut.”

”Itämeren meriluonnon kanssa täytyy tehdä töitä juuri sen takia, että se on rehevöitynyt ja ihmispaineiden vaikutuksen alainen. Yritämme saada sen parempaan kuntoon. Ja mitä tulee vedenalaiseen luontoon, ei Itämerta voi suoraan verrata trooppisiin meriin. On kuin vertaisi Suomen Lapin luontoa Amazonin sademetsään. ’Onko siellä puita?’ ’Ei ole.’ ’Onko siellä niin paljon eläimiä, että välillä ei meinaa kuulla puhetta, kun kaikkialla sirkuttaa, rääkyy, rapistelee, vinkuu, vikisee, ryskähtelee?’ ’No ei ole, siellä on tosi hiljaista.’ ’No mikä siinä Lapin luonnossa sitten on niin kovin kummallista?’ ’Maisema on täysin ainutlaatuinen, lajisto omanlaistaan ja sopeutunut pohjoiselle tundralle, luonnon piirteet ennemminkin hienopiirteisiä ja hienovaraisia eivätkä päällekäyviä kuten usein tropiikissa, saati esim. Afrikan savannilla.’

Samalla tavalla Itämeri on täysin ainutlaatuinen, sen lajisto on sopeutunut nimenomaan murtoveteen ja pitkään talvikauteen, lajeja on, mutta usein niitä pitää katsoa läheltä ja tarkasti, ja Itämeren vedenalaisen luonnon kauneuden löytämiseen voi mennä kauemmin kuin koralliriutan kauneuden tajuamiseen. Kun Itämeren ainutlaatuisuuden ja omanlaisensa kauneuden sitten löytää, sen kyllä ymmärtää.”

Essi Keskinen, meribiologi

Puhdas hiekkapohja ilman kasvillisuutta on joskus häkellyttävän kaunis. Aallot liikuttelevat hiekkaa hyvinkin syvälle, joskus jopa 15-20 m syvyyteen asti, ja kasaavat vallitsevan tuulensuunnan mukaisesti hiekkaa "aalloiksi". Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Syksyisin, kun muut rihmalevät kuolevat ja vesi kirkastuu, punalevät pääsevät loistamaan. Tässä Itäisen Suomenlahden esimerkki. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus

Ahdinparrat ja punalevät loistavat vieraslaji merirokon seurassa. Merirokko saapui Itämerelle jo 1800-luvulla, joten sitä ei enää useinkaan muista vieraslajiksi. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Punalevätupsut ovat takertuneet vedenalaiseen kasvillisuuteen todennäköisesti hapsikkaniityllä. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Sinisimpukat, merirokot ja levärupi viihtyvät hyvin yhdessä. Ne muodostavat Suomen rannikolla lähes koralliriutan veroisia värikkäitä ja monimuotoisia vyöhykkeitä siellä missä vedestä löytyy riittävästi suolaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Aurinko on veden allakin se elämää ylläpitävä voima. Näkinpartaiset yhteyttävät auringonvalossa, joka ei Itämeressä yllä kovinkaan syvälle asti. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Korvameduusat ilmaantuvat veneilijöille ja mökkeilijöille näkyvään muotoon yleensä elo-syyskuussa. Siihen asti ne elävät joko sessiileinä (kiinnittyneinä) tai niin pieninä meduusavauvoina, että niitä ei tavan tallaaja löydä. Tämä korvameduusa on löytänyt tiensä meriajokasniitylle. Kuva: Juuso Haapaniemi

Kotilo etsii ruokaa, esimerkiksi rihmaleviä tai bakteerikasvustoa, jota se voi raaputella raspimaisella kielellään sinisimpukoiden pinnalta. Karvaisen näköisten simpukoiden päällä elää levärupea, pikkuriikkisiä yhteisöllisiä äyriäisiä, joilla kaikilla on oma kalkkikotelonsa vieri vieressä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kilkin löytää mistä tahansa Suomen merenrannikolta Torniosta Saaristomeren kautta Haminaan ja Virolahdelle asti. Kilkki on ns. reliktiäyriäinen eli jäänne ajoilta, jolloin Itämeri oli yhteydessä Pohjoiseen Jäämereen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus 

Teisti viihtyy sinisimpukka- ja punaleväyhteisöissä, koska löytää niistä hyvin ravintonaan käyttämiä äyriäisiä, monisukasmatoja, nilviäisiä ja muita selkärangattomia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Luonto on ystävä

Luonto on ystävä ja meriluonto on meribiologin ystävä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Luonto on luonnonystävän ystävä. Vedenalainen maailma on meribiologin ystävä. Oikeastaan luonnon pitäisi olla meidän jokaisen ystävä, koska ilman luontoa emme pärjää emmekä ole erillinen osa luonnosta, mutta hyväksyn sen, että kaikki eivät välitä luonnosta yhtä paljon kuin muista ystävistään.

Tieteellisesti on todistettu, että metsään tai luontoon meneminen alentaa verenpainetta, laskee stressitasoa, parantaa mielenterveyttä ja immuniteettia. Merelle meneminen tekee saman minulle. Tuntuu että stressitasot vähenevät heti kun meri on edes näköpiirissä. Vuosi 2017 oli töissä tosi rankka, mutta heti kun pääsin merelle, olo helpotti. Vanhan ystävän Meren näkeminen ja erityisesti sinne sukeltaminen tuntui kuin olisi päässyt kauan kaivattuun pitkään ja lämpimään halaukseen. Sellaisen ystävän luo, joka antaa minun olla oma itseni, ei arvostele tai painosta, kuuntelee vain ja on tukena. Työpaikan ahdistava ilmapiiri ja työn ikävät murheet putosivat harteilta heti kun pääsi veneeseen. Tuntoja piti purkaa myös blogissa, niin helpottavalta tuntui päästä toimistosta merelle.

Mikäs sen kauniimpaa kuin suomalainen kesäpäivä meren rannalla. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Samana kesänä 2017 ystäväni menehtyi yllättäen, ikäiseni nuori nainen. Oli vaikeaa kohdata hyvä ystäväni, leski ja pienen lapsen isä, miettiä mitä sanoa. Merellä surua pääsi pakoon, meri lohdutti. 

Meri on ottanut minut ystävänä vastaan myös silloin kun olen ollut kaikkein onnellisimmillani, innoissani, motivoituneena työstäni, rakastanut elämää. Suomen kesä, mikäs sen parempaa, ja kun saa vielä työskennellä merellä kesäisin, vieläkin parempaa. Kuin parhaan ystävän kanssa olisi kesälomalla, tai mökkeilemässä, tai sukeltamassa ja veneilemässä. Eräs luontokartoittaja kirjoitti aikanaan blogin "Kesän parhaat". Allekirjoitan mielelläni, ja lisään, että maastotyöt kesällä Suomen merillä ovat ehdottomasti työni parasta antia. Se että pääsee katsomaan vedenalaista luontoa ja meren syleilyyn, se kun saa ajaa veneellä tyynellä merellä, se jos saa asua luonnon keskellä maastomajoituksessa. Yhdessä vanhojen ystävien luonnon ja meren kanssa.

Hyvää ystävänpäivää kaikille, ja erityisesti rakkaalle ystävälleni Suomen luonnolle ja Itämerelle!

Essi Keskinen, meribiologi

Kyllä töissä saa olla hauskaa, erityisesti merellä. Ystävän kanssa nauretaan. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Eräs upeimpia työpäiviäni ikinä. Ulkokrunni, 2014, elokuu, auringonlasku. Sielu lepää ystävän, meren, kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus