keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Niin siis mikä Itämeri?

 

Hyvin värikkäitä leviä kalliolla veden alla
Ai Itämerikö ruskea ja väritön? Kurkkaappa Suomenlahden pinnan alle myöhemmin syksyllä ja saatat hämmästyä! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Vietin juuri pitkän loman tropiikissa. Keskustelin muiden reppureissaajien, turistien, matkustavaisten, sukeltajien, biologien, luonto-oppaiden, venekuskien ja paikallisten kanssa ja aina tuli tietysti jossain vaiheessa puhe minun työstäni meribiologina Itämerellä. Moni tiesi, missä Suomi on, ja osa oli käynytkin, osalla ei ollut kuin harmaa aavistus. ”Jossain päin pohjoista Eurooppaa?” Osa ei tiennyt, että olemme Venäjän naapurivaltio. Moni sekoitti Norjan ja Suomen.

Itämeri olikin sitten harmaampaa aluetta suurimmalle osalle. Tässä yhteenveto keskusteluista:

”Tutkitko siis valaita koska olet meribiologi?”

”Ei, Itämeressä ei ole valaita?”

”No sitten varmaan haita tai kilpikonnia?”

”Ei, Itämeressä ei ole haita eikä kilpikonnia.”

”Entä koralleja? Kaikki meribiologithan tutkii koralleja.”

”Ei, Itämeressä ei ole koralleja.”

Merietana, simpukoita ja muita selkärangattomia veden alla
Liuskamerietana sattuu harvoin sukelluksella silmään, saati sitten kameran tähtäimeen. Tällä kertaa onnisti Tvärminnen ulkopuolella. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

”Rapuja, merisiilejä ja meritähtiä teillä varmaan kuitenkin on? Tutkitko niitä?”

”Ei, ei meillä ole mitään noista Itämeressä.”

”Oletko sitten ennemminkin kuin oseanografi, joka tutkii esim. vuorovettä ja virtauksia?”

”Ei meillä Itämeressä ole vuorovettä eikä virtauksia, paitsi yleinen melko heikko virtaus vastapäivään, mutta ei siis sellaista, johon voisi perustaa vaikka virtauksella toimivaa sähkövoimalaa.”

”Itämeri on varmaan tosi kaunis ja puhdas, kuten Skandinavian luonto yleensäkin?”

”Ei, itse asiassa Itämeri on yksi pahiten rehevöityneistä meristä maailmassa.”

”Teetkö töitä ympäri vuoden?”

”En, Itämeri on jäässä osan vuotta, Perämeri melkein puoli vuotta kerrallaan. Teen maastotöitä kasvukauden aikana n. 3 kk vuodessa.”

”Käytätkö töissä sukeltaessasi myös piilolinssejä, kuten täällä Karibianmerellä?”

”En, Itämerellä en tarvitse piilareita sukeltaessa, koska näkyvyys on parhaimmillaankin vain 2-4 m eli kauemmas ei kuitenkaan näe, oli lasit tai ei. Sitä paitsi lajit ovat niin pieniä, että piilolinsseillä en ikänäön takia erota niitä toisistaan.”

Korvameduusa rakkohaurujen (suuri levä) joukossa veden alla
Suomen rannikolta Itämerestä ei löydy esimerkiksi kelppimetsiä, joissa saukot uiskentelevat Alaskan tai Norjan rannikolla. Rakkohauruniityt vetävät niille kuitenkin vertansa suuren ruskolevien muodostamina niittyinä. Kuva: Juuso Haapaniemi

”No mikä kumma siinä Itämeressä sitten on niin erityistä, että siellä kannattaa tehdä maastotöitä? Jollei siellä kerran ole lajeja, eikä näkyvyyttä, ja se on saastunut.”

”Itämeren meriluonnon kanssa täytyy tehdä töitä juuri sen takia, että se on rehevöitynyt ja ihmispaineiden vaikutuksen alainen. Yritämme saada sen parempaan kuntoon. Ja mitä tulee vedenalaiseen luontoon, ei Itämerta voi suoraan verrata trooppisiin meriin. On kuin vertaisi Suomen Lapin luontoa Amazonin sademetsään. ’Onko siellä puita?’ ’Ei ole.’ ’Onko siellä niin paljon eläimiä, että välillä ei meinaa kuulla puhetta, kun kaikkialla sirkuttaa, rääkyy, rapistelee, vinkuu, vikisee, ryskähtelee?’ ’No ei ole, siellä on tosi hiljaista.’ ’No mikä siinä Lapin luonnossa sitten on niin kovin kummallista?’ ’Maisema on täysin ainutlaatuinen, lajisto omanlaistaan ja sopeutunut pohjoiselle tundralle, luonnon piirteet ennemminkin hienopiirteisiä ja hienovaraisia eivätkä päällekäyviä kuten usein tropiikissa, saati esim. Afrikan savannilla.’

Samalla tavalla Itämeri on täysin ainutlaatuinen, sen lajisto on sopeutunut nimenomaan murtoveteen ja pitkään talvikauteen, lajeja on, mutta usein niitä pitää katsoa läheltä ja tarkasti, ja Itämeren vedenalaisen luonnon kauneuden löytämiseen voi mennä kauemmin kuin koralliriutan kauneuden tajuamiseen. Kun Itämeren ainutlaatuisuuden ja omanlaisensa kauneuden sitten löytää, sen kyllä ymmärtää.”

Essi Keskinen, meribiologi

Hiekkapohjan laineita veden alla
Puhdas hiekkapohja ilman kasvillisuutta on joskus häkellyttävän kaunis. Aallot liikuttelevat hiekkaa hyvinkin syvälle, joskus jopa 15-20 m syvyyteen asti, ja kasaavat vallitsevan tuulensuunnan mukaisesti hiekkaa "aalloiksi". Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Kirkkaanpunaista samettimaista levää kivellä veden alla
Syksyisin, kun muut rihmalevät kuolevat ja vesi kirkastuu, punalevät pääsevät loistamaan. Tässä Itäisen Suomenlahden esimerkki. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus

Värikkäitä leviä ja selkärangattomia kalliolla veden alla
Ahdinparrat ja punalevät loistavat vieraslaji merirokon seurassa. Merirokko saapui Itämerelle jo 1800-luvulla, joten sitä ei enää useinkaan muista vieraslajiksi. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Vedenalaista kasvillisuusniittyä
Punalevätupsut ovat takertuneet vedenalaiseen kasvillisuuteen todennäköisesti hapsikkaniityllä. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Simpukoita ja muita selkärangattomia veden alla kalliolla
Sinisimpukat, merirokot ja levärupi viihtyvät hyvin yhdessä. Ne muodostavat Suomen rannikolla lähes koralliriutan veroisia värikkäitä ja monimuotoisia vyöhykkeitä siellä missä vedestä löytyy riittävästi suolaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Auringonsäteet siivilöytyvät veden alle matalalle kivelle ja vesikasvillisuusniitylle
Aurinko on veden allakin se elämää ylläpitävä voima. Näkinpartaiset yhteyttävät auringonvalossa, joka ei Itämeressä yllä kovinkaan syvälle asti. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Meduusa meriheinäniityn yläpuolella veden alla
Korvameduusat ilmaantuvat veneilijöille ja mökkeilijöille näkyvään muotoon yleensä elo-syyskuussa. Siihen asti ne elävät joko sessiileinä (kiinnittyneinä) tai niin pieninä meduusavauvoina, että niitä ei tavan tallaaja löydä. Tämä korvameduusa on löytänyt tiensä meriajokasniitylle. Kuva: Juuso Haapaniemi

kotilo ja simpukoita veden alla
Kotilo etsii ruokaa, esimerkiksi rihmaleviä tai bakteerikasvustoa, jota se voi raaputella raspimaisella kielellään sinisimpukoiden pinnalta. Karvaisen näköisten simpukoiden päällä elää levärupea, pikkuriikkisiä yhteisöllisiä äyriäisiä, joilla kaikilla on oma kalkkikotelonsa vieri vieressä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Äyriäinen kurkistaa punalevien seasta veden alla
Kilkin löytää mistä tahansa Suomen merenrannikolta Torniosta Saaristomeren kautta Haminaan ja Virolahdelle asti. Kilkki on ns. reliktiäyriäinen eli jäänne ajoilta, jolloin Itämeri oli yhteydessä Pohjoiseen Jäämereen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus 

Pitkulainen kala levien päällä veden alla
Teisti viihtyy sinisimpukka- ja punaleväyhteisöissä, koska löytää niistä hyvin ravintonaan käyttämiä äyriäisiä, monisukasmatoja, nilviäisiä ja muita selkärangattomia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti