Årets slut

Julen är bakom oss och det nya året nalkas. Det kanske verkade som om projektet skulle ha tagit en lång paus men det händer saker och ting med jämna mellanrum. Kanske vi har alla haft behov av en liten andepaus, det var ju en intensiv sommar, så som det alltid brukar vara ute på fältet.

Vintermånaderna innebär att ta hand om allt det arbete som inte gjorts på sommaren. Hundratals, eller närmare sagt tusentals burkar med insekter och fiskar måst artbestämmas. Över 20 000h inspelade toner skall gås igenom. Det är saker som man utifrån inte ser. Ofta sker det på kontoret och ser kanske inte lika intressant ut som de saker som sker utomhus. Inomhus sitter man bara på sin plats… Man måste väl vara en aning galen för att artbestämma tusentals fiskyngel vars storleks är mindre än 10mm, eller räkna döda myggor?

Allt detta leder dock hoppeligen till något… Att kunna dra slutsatser om vilken slags flada och varför är bäst för fisklek, eller få klarhet på hypotesen om fladdermössens migrationsrutt. Förhoppningsvis får vi svar på frågor och kanske är vi tvungna att även ställa nya, båda alternativen låter bra. Hur som helst har vi under sommarens lopp samlat in en hel del ny information om ekosystemet flada. Vi väntar alla ivrigt på att få dra preliminära slutsatser av sommarens inventeringar.

Under projektets förstå år har jag fått bekanta mig med en hel del nya människor; experter på sitt område och underbara kolleger. Folk som är entusiastiska om det de gör och sprider sin kunskap med andra uppskattar jag, deras iver smittar och jag intresserar mig plötsligt för saker jag förr inte ägnat mig för!

Det kommande årets insatser planeras häftigt. Det som står klart är fler fältinventeringar men denna gång satsar vi på att fördjupa oss mer på enstaka områden istället än på alla de 50 flador som inventerades förra sommaren.

Nu är det ett passligt tillfälle att tacka alla som på något sätt har medverkat i projektets första år på ett eller annat sätt. Jag ser framemot det kommande året och de nya utmaningarna som projektet kommer att ställa oss.

Och apropå, annat som är tidskrävande; att bygga upp  hemsidor! Det är definitivt något som händer bakom kulisserna och blir synligt först när de publiceras, dvs nu! Detta är ett bra sätt att avsluta året och önska alla ett gott nytt år!

www.kvarkenflada.org

Roosa

The bright side of life, Bild: Anniina Saarinen

Förhandsgranskning, Bild: Anniina Saarinen

Vuoden lyhin päivä

Tänään on vuoden lyhin päivä. Täällä Oulussa aurinko on noussut klo 10.29 ja laskee jo klo 14.03. Laskennallista "auringonpaistetta" saadaan siis kolme ja puoli tuntia.

Tänään taivas on kuitenkin paksun harmaan pilviverhon peittämä ja välillä sataa räntää, välillä vettä. Tänään on ollut hyvä päivä tallentaa kesän SEAmBOTH-hankkeen maastokartoitusten uhanalaishavaintoja Eliölajit-tietokantaan. Vaikka "uhanalaisen lajin maastolomake" on täytetty jo kesällä, on joitakin tietoja pitänyt kaivaa sukelluspöytäkirjoista ja maastolomakkeista ja samalla on tullut muisteltua kesää.

Kesän pisin työpäivä oli pitkä sekä tuntimäärällisesti että auringonkierron kannalta. Päivä osui heti juhannuksen jälkeen ja tiimini muutti Krunneille viisi päivää kesäpäivänseisauksen jälkeen. Aurinko laski sinä "iltana" kello 00.24 ja nousi seuraavana "aamuna" klo 2.19.

Pääsimme lähtemään maastoon vasta myöhään, kaikki meni pieleen, linkutimme Ulkokrunniin ja saimme tavarat Maiasta maastotukikohtaan sillä aikaa kun aurinko ensin laski ja sitten nousi. Päivällinen oli syöty kun aurinko kipusi taivaankantta kohti hieman ennen kolmea aamuyöstä.

Yön pimein hetki oli vain hieman hämärämpi kuin tänään päivän valoisin hetki.

Tuota maanantaita pääsee fiilistelemään tästä blogista: http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2017/06/maastokausi-pelkkaa-maanantaita.html

Suomalaiset ovat aina osanneet elää vuodenaikojen mukaan. Kesällä pidetään lomaa, juhlitaan, valvotaan, tanssitaan. Talvella istutaan sisällä, syödään, juodaan, jurotetaan tai matkustetaan etelän aurinkoon. Toimistotyö sopii meribiologille talvella hyvin ja on mukavaa, että ei tarvitse olla ulkona viimassa ja räntäsateessa.

Osan kesän maastokartoitusten jännityksestä pääsee elämään myös talvella. Kesän sukelluksilla otettiin tunnistamatta jääneistä vesisammalista näytteitä ja toimitettiin Oulun kasvimuseolle tunnistettaviksi. Kun näytteet tulivat takaisin nimilappujen kanssa, riemulla ei ollut rajoja! Löytyi vanha ystävä kymmenen vuoden takaa, Fissidens osmundoides - sitä ei ole löytynyt sadoillakaan sukelluksilla sitten vuoden 2007. Löytyi Metsähallituksen Perämeren meritiimille lähes tuntematon näkinsammallaji Fontinalis hypnoides, vieläpä monelta eri paikalta. Löytyi toinen kauas taakse jäänyt sammal, Hygrohypnum luridum, jonka muistelen viimeksi nähneeni joskus ennen vuotta 2009. Kuvat näistä sukelluksista vilisevät mielessä kun selaan sukelluslomakkeita.

Talvi on minulle usein akkujen lataamisen aikaa. On aikaa nähdä kavereita, aikaa keskittyä ruuanlaittoon, aikaa matkustaa, aikaa lukea kirjoja. Työpäivät eivät ole yhtä pitkiä kuin kesällä ja aikaa jää kuntosalille, uimiselle ja pitkille kävelyille. On myös aikaa pitää kesälomat ja saldovapaat.

Töissä saa putsata pöytää joululomaa varten ja valmistautua tulevaan vuoteen. Viime kesän uhanalaishavaintojen syöttäminen kansalliseen tietokantaan tuntuu sitäkin merkityksellisemmältä, kun juuri ollaan tekemässä Suomen uutta uhanalaisarviota ja kaikki uudet havainnot auttavat siinä pähkäilyssä.

Ja on mukavaa ajatella, että kun tammikussa joululoman jälkeen tulen takaisin töihin, vuoden pimein aika on todellakin jo jäänyt taakse ja ollaan jo reipasta vauhtia menossa kohti valoa, kesää ja uutta maastokautta.

Oikein hyvää joulunaikaa ja vuodenvaihdetta kaikille!

Essi Keskinen

Palkintojakkaralla

Meren aarteet -kirjan julkistamistilaisuus Helsingissä.



"Työ tekijäänsä kiittää", kuuluu vanha sanonta, mutta tällä hetkellä muutkin kiittelevät. Eilen saatiin kuulla upea uutinen: VELMU-kirja Meren aarteet on valittu vuoden luontokirjaksi 2017! Tästä, tai Tieto-Finlandia -palkinnosta, vasta haaveiltiin kun syksyllä 2015 ryhdyttiin puhumaan "VELMU-Atlaksen" kirjoittamisesta.

https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Merenalaista-luontoa-kuvaava-teos-voitti-WWF-n-Vuoden-luontokirja--palkinnon-3329.a

http://www.metsa.fi/-/meren-aarteet-palkittiin-wwf-n-vuoden-luontokirjana-2017

Kirjaan on koottu sekä järisyttävä määrä uusinta Itämeri-tietoa että upeita valokuvia.  Metsähallituksen meribiologit ovat kymmenen vuoden ajan kartoittaneet Itämeren vedenalaista maailmaa,  kortensa ovat kantaneet kekoon ELY-keskukset ja LUKE, Åbo Akademi on kouluttanut ja mallintanut Helsingin yliopisto rinnallaan, GTK on luodannut pohjia ja SYKE on koordinoinut VELMU-hanketta. Merisotakoulun tutkimuskeskuskin on osallistunut, eli tekijäkaarti VELMU-hankkeessa on ollut melkoinen. Niin on ollut asiantuntijajoukko kirjaa kirjoittamassakin.

VELMU ja Metsähallituksen meribiologinen toiminta ovat niittäneet palkintoja aiemminkin. Vuosi sitten VELMU-hanke sai ympäristöpalkinnon Sukeltajaliitolta.  Sukeltajaliiton mukaan "Sukeltajilla tärkeä rooli meriluonnon muutosten tallentamisessa" ja itse en voi kuin myötäillä.

http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Uutiset/Sukeltajaliiton_ymparistopalkinto_merilu(40569)

Vuonna 2015 Metsähallituksen silloinen pääjohtaja Esa Härmälä julisti, että "Nyt on meren vuoro!" Pari vuotta sitten Metsähallituksen vuoden ympäristöpalkinto ropsahti meritiimille, eli mereen todella satsattiin.

http://www.metsa.fi/-/-nyt-on-meren-vuoro-metsahallitus-satsaa-itamereen

Vuoden 2016 tammikuun lopussa VELMUn karttapalvelu aukesi ja koko kymmenen vuoden kartoitustyö oli kaiken kansan nähtävillä karttasovelluksena, mallinnuksina ja levinneisyyskarttoina, ja se oli jo eräänlainen loppuraportti kymmenen vuoden kartoitushankkeelle. Päivä oli upea ja tuntui palkinnolta.

http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2016/01/pahein-tyopaiva-ikina.html

Nyt, kun kirjoitusurakka on sekä paketissa että palkittu, on hyvä istahtaa alas, miettiä viimeistä puoltatoista vuotta, joiden aikana on kirjoitettu, ja sitä edeltävää kymmentä vuotta, joiden aikana on sukellettu ja veneilty yhteensä satojen henkilötyövuosien verran.

http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2016/01/yhtakkinen-kirjailija.html

http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2016/11/tyonkuva-kirjoittaminen.html

Kollegani ja ystäväni, meriarkeologian ainut tohtori Suomessa, Minna Koivikko, sen kiteytti: "Kun jotain lähtee puuhaamaan niin miksei sitten tehdä yksin tein sikapriimaa vaikka tavallista olisikin tilattu  "

Eikös me aina tehdä näin?

Essi Keskinen

P.S. Jälkisanoiksi on pakko lainata suoraan WWF:n kollegaa Niikka Borgia, joka kiteytti Meren aarteet -kirjan niin kauniisti julkistustilaisuuden jälkeen (kiitos vielä kerran lainauksesta Niikka!):

"Niikka Borg julkaisi 9 kuvaa.

· 27. syyskuuta ·

Mun työ koskettaa ympäristöä jota suurin osa ei koskaan koe omalla kehollaan tai näe omilla silmillään. Edes mun mies ei ole käynyt mun työmaalla, Itämeren pinn…an alla. Kuitenkin hämmästyn joka kerta kun kuulen maallikon (eli kuivakon) kysyvän “No onko siellä edes enää mitään suojeltavaa??” No todellakin on!!!

Onneks tänään julkaistu #merenaarteet kirja näyttää tän jokaiselle. Monet suomalaiset ammattisukeltajat, ja etenkin metsähallitus, ovat tehneet käsittämättömän määrän työtunteja kartoittaakseen Suomen vedenalaiset alueet. Se nippelitieto löytyy Velmun karttapalvelusta, mutta kaikki proosallisuus, tieto ja kauneus on laitettu tämän kirjan kansien väliin. Oon koko illan selaillut kirjaa, jonka kuvat kertovat juuri sen minkä haluan näyttää kuivakoille. Ekan kuvan punalevät jotka ovat just noin intensiivisen punaisia, merirokkojen rytminen hamuaminen (kuva 2) jota on tullut tujoteltua melkeen jokaisen sukelluksen lopussa 3 metrissä hengatessa ja mätipalleroisista pilkistävät silmäparit ja tykyttävät sydämenlyönnit (kuva 7). Tiesittekö muuten että hauki on peto jo poikasena (kuva 8)?
Tämä kirja näyttää sen kaiken, ja vaikka mulla ei ole ollut osaa eikä arpaa kirjan tekemisessä tunnen käsittämätöntä myötäylpeyttä kollegoiden puolesta. Mahtava työ, nyt tuuttatte tätä joka tuutista ettei se jää kirjahyllyihin pölyttymään!
#itameri #sukellus #ammattisukeltajat #velmu #metsahallitus #syke #ymparistoministerio #myotaylpeys #vuodenparasjoululahja

 https://www.youtube.com/watch?v=TzOPf5dIug8&feature=youtu.be

Otalehtivita kurkistelee kohti luontokartoittajaa.

Batrachospermum -punalevä on nimestään huolimatta vihreä, pulloharjamainen Perämeren asukki.

Toimistopäiviä ja toimistopäiviä

Tehokas työnteko ei välttämättä tarkoita siistiä toimistoa...

Istun toimistossa. Työpisteitä on kolme mutta olen täällä yksin. Ulkoa näkyy parkkipaikka, pyöräkatos, tupakointipiste ja sen jälkeen Destian toimistorakennus.

Ilmastointi humisee, tietokone humisee, yläkerrasta kuuluu korkojen kopinaa, autot rullaavat edestakaisin, käytävästä kuuluu kun joku kailottaa Skype-kokouksessa ilman kuulokkeita ja mikrofonia.

Krunnien maastotukikohta Perämeren tutkimusasema ja tuulipäivän toimisto ruokapöydällä.

Vessa on käytävän päässä ja toimii juoksevalla vedellä. Yläkerran keittiön kraanasta tulee vettä, jonka voi lämmittää teeksi vedenkeittimellä. Sähkö tulee seinästä. Sinne se tulee Oulun sähköverkosta.

Keittiössä on jääkaappi ja siellä minun evääni, jotka lämmitän mikrossa lounaaksi.

Lounaan jälkeen täytän vielä kaksi uhanalaiskorttia tietokoneella ja tulostan ne valmiiksi ennen kuin naputan ne Hertta-tietokantaan netissä. SEAmBOTH-hanke löysi lähes neljäkymmentä esiintymää uhanalaisia, vaarantuneita tai alueellisesti uhanalaisia kasvi- tai sammallajeja tämän kesän kartoituksissa, ja nyt tiedot pitää taltioida.

Selkä-Sarven Vartiotuvassa on tiivis tunnelma tuulisena päivänä.

Kesällä toimistotyö oli toista. Sähkö tuli polttoainekäyttöisestä aggregaatista, jota piti silloin tällöin käydä ruokkimassa. Polttoaine tuotiin jerrykannuissa mantereelta. Vessa oli ulkohuussi pihan perällä. Mukava jaloittelutauko, paitsi kaatosateella. Ja Krunneilla tietysti hyttysten syötävänä.

Ikkunasta näkyi kesällä merenrantaniitty ja sitten meri, perinnebiotooppeja hoitavat lampaat ja huviveneilijöitä, tai Krunneilla ei koskaan ketään, koska saarella ei saa liikkua kuin tutkimusluvalla. Äänimaailmana oli kohiseva meri ja rantaan kaatuvat aallot, lokin kirkaisut ja puiden suhina.

Netti toimi yleensä todella huonosti, välillä tekstiviestitkään eivät meinanneet päästä mantereelle asti. Uhanalaiskortit kirjoitettiin käsin ja paperille. Jääkaappi oli maakellari tai varastossa kaasulla tai akulla toimiva pieni matkajääkaappi.

Vesi kannettiin kanistereissa mantereelta.

Krunneilla riitti tilaa - suuren olohuoneen ruokapöydän ääreen mahtuu vaikka kymmenen työskentelijää, ja sohvalla oli mukava loikoilla videoita analysoidessa. Sarven pienen neljän hengen mökin pöydän ääreen mahtui hädin tuskin neljä henkeä, ja viides joutui työskentelemään kerrossängyllä maaten tai istuen.

Lounas lämmitettiin kaasuhellalla ja syötiin sylissä tai ulkona, jos toimistopöydän raivaaminen mikroskoopeista ja näytteistä oli liian työlästä. Sopu antoi kuitenkin aina tilaa. Täällä kaupungissa olen toimistossa usein yksin.

Toimistopäivissä on eroa. Maastossa ne eivät tunnu toimistopäiviltä lainkaan.

Essi Keskinen

Kesälläkin joudutaan joskus jumittamaan toimistoon. Silloin tässä kolmen hengen huoneessa saattaa parhaimmillaan työskennellä lähes kymmenen henkeä.







Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Interreg Nord -hanke SEAmBOTH sai juuri oman logon! Omasta mielestäni logo on rauhallinen ja kaunis, sen väritys vie ajatukset mereen, ja logo kertoo sen mitä yritämme koko hankkeella ajaa takaa - Suomen ja Ruotsin rajaviivan häivytystä, tietojen yhdistämistä, saumattomien karttojen luomista.

Logoja voi kuitenkin lukea niin monella tavalla. Koska olen hankkeen koordinaattori, oletan heti, että vetoketjua ollaan vetämässä kiinni. Moni tietysti näkee aukeavan vetoketjun ja rajalta halkeavan Perämeren. Näkökulmaero.

Hankerajaa (tummemmalla sinisellä värjätty pohjoisin osa) ei välttämättä näe jollei tiedä sen olemassaolosta, mutta hankkeeseen perehtyneille rajaus kertoo kaiken oleellisen.

Logossa yritettiin käyttää myös neulaa, joka olisi "saumattomuuden" kanssa sopinut paremmin kuin vetoketju (vetoketjuhan ei tee saumaa, se vain sulkee kaksi kappaletta yhdeksi). Neulalla kokoon kursittu raja näytti kuitenkin melko lailla korsetilta, ja Ruotsia kohti sojottava terävä neula vaikutti jokseenkin aggressiiviselta.

Englanninkielinen slogan "seamless Bothnian Bay" syntyi helposti, kun sanaa saumaton eli seamless käytetään englanniksi samoin kuin Suomen sanaa saumaton - kertomaan siitä että asia on yhtenäinen, yhteensopiva, se ei ratkea ainakaan tästä kohtaa koska siinä ei ole saumaa. Myös ajatukset voivat osua saumattomasti yhteen, ja #SEAmBOTH -hankkeessa pyritäänkin juuri siihen, että tulevaisuudessa ympäristöviranomaiset ja muut asioista päättävät tai niihin vaikuttavat pystyisivät hoitamaan pohjoisinta Perämerta saumattoman suunnitelman avulla - ilman, että ajatukset ja käytännöt muuttuvat rajaviivan toisella puolella yhtäkkiä toisiksi.

Ruotsiksi saumaton Perämeri olikin sitten hankalampi kääntää. Ruotsia taitamattomana olin ajatellut yksinkertaisesti, että saumaton, seamless, on tietysti sömlöss ruotsiksi. Ruotsalaiset partnerit kertoivat kuitenkin, että ei se ihan noin helposti mene. Ruotsiksi sanaa ei kuulemma käytetä samassa merkityksessä eikä ainakaan kuvaannollisesti saumattomuudesta kertomaan.

Ruotsiksi Perämerestä tuli siis "rajaton", "gränslösa". Käännöksenä tämän merkitys on mielestäni hieman eri. Minulle tulee mieleen rannaton ulappa ja pikemminkin maa-alueet häviävät ympäriltä kuin sauma Suomen ja Ruotsin väliltä. Toisaalta, rajaton tarkoittaa kirjaimellisesti rajatonta - ei valtioiden rajaa. Käännös on siis kuitenkin osuva.

Myös SEAmBOTHin nimestä väännettiin aikanaan kättä. Monen mielestä hankkeen nimi on hankala eivätkä he tiedä, miten lausua se. Hankkeen virallinen kieli on englanti eli hankenimikin äännetään englanniksi [siimboth], mutta ei se suomeksikaan hankala ole ääntää.

Englanniksi koko hankkeen nimi kuuluu juhlavasti "Seamless Maps and Management of the northern BOTHnian Bay" eli "Saumattomia karttoja ja hallinnointia pohjoisella Perämerellä". Minusta akronyymi SEAmBOTH sanoo sen kaiken - SEA, kuten meri, SEAm kuten sauma, BOTH kuten molemmat (Ruotsi ja Suomi) ja samalla BOTH viittaa Perämereen eli Bothnian Bayhin. Nerokasta, eikö totta?

Nyt kun meillä on uusi upea logo, sitä pitää päästä käyttämään! Kaikilla kielillä ja kielimuureista ja -rajoista huolimatta.

Essi, meribiologi

Paperilta maastoon ja takaisin

SEAmBOTH-hankkeen projektiryhmä kokoontui Haaparannassa upean Stads Hotellin tiloissa. Haparanda-Tornio on niin lähellä neutraalia maaperää ja hankerajaa kuin on mahdollista.

Välillä tuntuu, että meribiologin työ on kokouksia toistensa perään ja väliajat kuluvat organisaatiokaavioiden ja työpakettien suunnittelusta. Viimeisin kokous oli kaksipäiväinen SEAmBOTH -Interreg -hankkeen rutistus Haaparannassa Ruotsissa.

SEAmBOTH-hankealue kattaa pohjoisimman Perämeren. Pilottialueilta on tarkoitus saada aikaiseksi peittävät tiedot, muualta hankealueelta mahdollisimman kattavat vedenalaisen luonnon karttatuotteet.

SEAmBOTH eli Rajaton Perämeri -hanke aloitti toukokuusta ja porskutti iloisesti kuuden partnerin voimin kesän maastokauden halki. Oli riemullista kuunnella partnereiden selostuksia Haaparannassa - GTK on luodannut Perämeren kansallispuistossa, ELY on ottanut vesinäytteitä, Norbottenin lääninhallitus on tehnyt kasvillisuuskartoituksia, Metsähallitus on sukeltanut, videokuvannut ja kahlannut, SGU (Ruotsin geologian tutkimuskeskus) on miettinyt uusia menetelmiä, joita hankkeessa voisi hyödyntää ja SYKE on aloittanut jo olemassaolevan datan keräämisen ja kaukokartoitusmenetelmien hyödyntämisen.

Hankepartnerit olivat innostuneita, kaikki olivat aloittaneet työt, työpakettien vetäjät ovat pohtineet omien töidensä haasteita. Ilmapiiri oli kannustava, innovatiivinen, positiivinen. Tällaista luonnonsuojelu ja hanketyöskentely parhaimmillaan on!

Työpaketit ja niiden riippuvuudet toisistaan...

Vaikka työ välillä tuntuukin hieman paperinmakuiselta ja tomuiselta toimistolta, innostuksen tuulet puhaltavat kuitenkin näköjään koko ajan. Ja tulevathan lopputuotteet olemaan konkreettisia karttoja, jolle meriluonto toivottavasti saadaan siirrettyä sekä kansalaisia että päättäjiä palveleviksi havainnollisiksi painotuotteiksi.

Seuraava kokousmatka on Helsinkiin merialuesuunnittelun työpajaan, ja sen jälkeen SEAmBOTH pyrkii suuntaamaan ulkomaille aina Kaliforniaan GEOHAB-kokoukseen asti.

Tämän kesän maastokartoitusten tulokset on jo analysoitu ja naputeltu tietokoneelle, mutta tietojen tarkistus kestää vielä tovin. Sitten onkin jo aika ryhtyä rekrytoimaan SEAmBOTH-hankkeeseen suunnittelijaa. Koko ajan tuntuu tapahtuvan jotain ja asiat rullaavat eteenpäin. Ja vanhasta kokemuksesta tiedän jo, että eipä aikaakaan, niin ensi kesän maastokartoitukset ovat ovella.

Odotan innolla, mitä kaikkea tama hanke vielä saakaan aikaiseksi!

Essi Keskinen

Meren ihmeitä esittelyssä Tvärminnessä

Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema on Helsingin yliopiston tutkimusasema, joka on tullut varmasti monelle yliopiston opiskelijalle tutuksi kenttäkurssien tai seminaarien aikana. Suurimmalle osalle se on kuitenkin täysin tuntematon paikka, mutta 16.9. järjestetyssä Tvärminnen avoimien ovien päivässä myös ei-biologit pääsivät tutustumaan asemaan ja sen toimintaan sekä sitä ympäröivään upeaan luontoon. Metsähallituksen Tammisaaren meritiimi on jo useana kesänä viettänyt suuren osan kenttäkaudesta Tvärminnessä, joten me pääsimme myös mukaan tapahtumaan.

Maisema Tvärminnen luontopolulta

 Pitkin viikkoa seurasimme tapahtumapäivälle sateita lupaavia sääennusteita, mutta lauantai kuitenkin valkeni hyvin aurinkoisena ja sää jatkui kauniina koko päivän. Asemalle oli pystytetty kymmeniä toinen toistaan mielenkiintoisempia pisteitä, joissa pääsi tutustumaan mm. miltä näyttää raastettu legopalikka mikroskoopin alla, mitä tarvitaan mukaan naparetkelle ja minkälaisia eliöitä asuu meriajokasniityn seassa. Mielenkiintoista oli myös oppia tunnistamaan naaras ja koiras kiiltomadot toisistaan sekä tutustua laitteeseen, jolla tutkitaan pienten äyriäisten, kuten massiaisten silmiä. Tutkijoiden ja henkilökunnan pisteiden lisäksi avoimien ovien päivillä pääsi kiertämään Tvärminnen upean luontopolun ja herkuttelemaan kalakeitolla ja pullalla.

Akvaarioissa oli esillä Itämeren kasveja ja muita eliöitä

Metsähallituksen pisteellä vieraat pääsivät käymään veneessämme Alkyonessa ja kokeilemaan vedenalaista HD-kameraamme. Laiturilla oli esillä myös sukellusvarusteitamme sekä kentältä ottamiamme vedenalaiskuvia. Erityisesti vedenalaiskamera sai suuren suosion ja todella monet lapset sekä aikuiset kävivät koittamassa miltä tuntuu olla merenpohjaa kuvaava meribiologi. Merenpohja Tvärminnen venelaiturin vieressä todettiin moneen kertaan päivän aikana ei niin kovin monimuotoiseksi, mutta moni onnistui saamaan yksittäisen vesikasvin, kuten ärviän tai hapsividan kameran linssin eteen. Yhtäkään aarretta ei valitettavasti löytynyt lukuisista yrityksistä huolimatta.

Tervetuloa veneeseen!

Vici opastaa mahdollista tulevaa merentutkijaa vedenalaiskameran käyttöön

Koko päivä oli suuri menestys, sillä hyvä sää ja kiinnostus luontoa kohtaan toi Tvärminneen yli 800 kävijää. Meidänkin pisteellämme kävi koko päivän kova kuhina ja oli mukava tavata niin monia Itämerestä kiinnostuneita ihmisiä. Mukavista löydöksistä, kuten elinvoimaisista meriajokasniityistä sekä isoista kampeloista on aina kiva kertoa ja oli myös mielenkiintoista kuulla meren läheisyydessä asuvien paikallallishavainnoista. Päivän aikana tulikin juteltua niin paljon, että illalla ääni oli käheänä. Vieraitten lähdettyä olo oli väsynyt, mutta iloinen sekä innostunut. Oli mahtavaa huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset ovat luonnosta ja sen tutkimisesta. On myös hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, jotta ihmiset pääsevät tutustumaan biologien työhön ja voivat ymmärtää sitä paremmin. Niin kuin Essi kirjoitti aikaisemmin blogissaan, on vaikea suojella sellaista, mistä ei ymmärrä. 

Kaunis syyspäivä toi Tvärminnen laitureille useita luonnosta kiinnostuneita

Suuret kiitokset Tvärminnelle mukavan päivän järjestämisestä, sekä erityiskiitokset jokaiselle pisteellämme vierailleelle sekä meitä jututtaneelle kävijälle! Metsähallituksen kenttäkausi alkaa olla jo ohi, mutta ensi kesänä taas liikumme vesillä ja meitä saa tulla sekä vanhat että uudet tuttavuudet moikkaamaan.

Mukavaa syksyä kaikille toivottaa

Linda, Läntisen Suomenlahden suunnittelija

Kirjoittaja kampelan kanssa yhteiskuvassa

Kuoriaiskuiskaajat Pubipenniksen jäljillä

Meriuposkuoriainen on erityisesti suojeltava direktiivilaji, jota Euroopasta on löytynyt ainakin toistaiseksi vain Suomen rannikolta. (Kuva: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Muutama vuosi sitten tein täällä Itäisellä Suomenlahdella normaalia sisäsaariston sukelluslinjaa, ruovikon reunasta ulospäin. Siinä neliömetrin kokoisella analyysiruudullani, noin metrin syvyydessä, käveli pohjalla kovakuoriainen. Se ei näyttänyt mielestäni olevan oikeassa elementissään. Se siis ei uinut vaan käveli, melko kömpelön näköisesti pitkillä jaloillaan. Meitä oli samana vuonna kehotettu pitämään silmiämme auki meressä elävien kuoriaisten varalle, joten nappasin innokkaasti mukaani hyönteisen näytepurkkiin ja kiikutin sen kanssamme samalla toimistolla työskentelevälle humoristiselle kovakuoriaisasiantuntijalle, Seppo Karjalaiselle.

Niin siinä sitten kävi, että ensimmäinen koskaan veden alla näkemäni kävelevä kovakuoriainen oli uhanalainen ja erityisesti suojeltava meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis). Tästähän tietysti kovakuoriaisasiantuntijamme oli hyvin innoissaan, mutta varmasti myös (salaisesti) vähän harmissaan, sillä tämä oli hänen kotikontujaan ja hän ei ollut itse etsinnöistä huolimatta onnistunut samaan kuin minä. Ja minähän en edes yrittänyt, meriuposkuoriainen vain muina kuoriaisina käveli minua vastaan.

Uposkuoriaisten elämäntavat ovat puutteellisesti tunnettuja, mutta kartoituksissa on tullut selväksi, että mieleisen naaraan löydettyään uros ei mielellään päästä siitä irti, vaan ratsastaa sen selässä toimistolle saakka. (Kuva: Metsähallitus/Jyri Tirroniemi)

Noh, tästä on sitten mennyt muutama vuosi ja me ryhdyimme tänä vuonna tosihommiin. Tärkeään direktiivilajiin budjetoitiin erikseen aikaa ja niinpä lähdimme ihan oikeasti etsimään uposkuoriaisia. Tämä oli ensin tuskaisaa. Kuvitelkaa puuroriisinjyvän kokoisen ötökän etsintää jalkapallokentän kokoisesta lahdesta, jossa on vedenalaiskasvustoa paikoittain kuin ruohoa niityllä, ja pahimmillaan vain parinkymmenen senttimetrin näkyvyys. Eivät ne meinanneet millään löytyä ja melkein kaksi etsintäpäivää meni, ennen kuin tärppäsi. Olimme kahden sukeltajan ja yhden snorklaajan voimin etsineet omilla sektoreillamme monta tuntia putkeen ja melkein antaneet periksi. Sitten, melkein samasta kohdasta kuin pari vuotta aiemmin, Jyri (toiselta nimeltään Kuoriaiskuiskaaja) löysikin parittelevan meriuposkuoriaisparin. Me menimme kaikki paikalle ihmettelemään ja kun lemmiskelevälle parille nostettiin rekvisiittakasvillisuutta purkkiin, siitä löytyikin toinen pari. Kuoriaiskuiskaajamme löysi vielä hetken päästä kolmannenkin parin. Voinemme siis sanoa löytäneemme elinvoimaisen (ja ilmeisen fertiilin) meriuposkuoriaiskannan.

Uposkuoriaisen määritys vaatii tarkkuutta. Kentällä määrityksen apuna on toiminut luuppi. (Kuvat: Metsähallitus/Tuuli Pietinen ja Metsähallitus/Petra Pohjola)

Tästä päivästä eteenpäin Kuoriaiskuiskaaja-nimitys on hypännyt kenttätyöntekijältä toiselle ja olemme yhtäkkiä löytäneet muiden kartoitusten ohessa runsaasti uposkuoriaisia, paitsi meriuposkuoriaisia, myös rantauposkuoriaisia (Macroplea mutica) ja järviuposkuoriaisia (Macroplea appendiculata). Ilmeisesti uposkuoriaisia oppii näkemään, ikään kuin suppilovahveroita lehtien seasta. Tyypillinen elinympäristö kuoriaiselle on sisälahdessa matalalla, ruovikon reunan läheisyydessä, puhtaan ja suhteellisen harvan uposkasvillisuuden päällä. Kun uposkuoriaisen on kerran nähnyt elinympäristössään, voi yhtäkkiä havahtua ajatukseen, että onpa sen näköinen paikka, että täällä voisi olla uposkuoriaisia, ja aika usein onkin.

Uposkuoriaisen voi veden alla löytää puhtailta vedenalaiskasveilta. Varsinkin meriuposkuoriaista uhkaa sekä vedenlaadun heikkeneminen ja ruovikon umpeenkasvaminen että toisaalta myös ruoppaaminen. Kuvassa rantauposkuoriainen hapsividalla. (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Siitä, että osaamme onnistuneesti määrittää uposkuoriaislajeja, voimme kiittää vain kärsivällistä toimistosankariamme Seppoa. Ensin opimme kädestä pitäen erottamaan meriuposkuoriaisen muista uposkuoriaisista mikroskoopilla, sittemmin olemme kaikki oppineet erottamaan lajeja toisistaan luupin avulla. Tätä taitoa me myös olemme tarvinneet, sillä kaikki kolme lajia ovat usein esiintyneet iloisesti sekaisin, mikä on ristiriitaista aiemman tiedon kanssa. Ja vaikka olemme saaneet virallisen luvan ottaa muutamia uhanalaisia meriuposkuoriaisia näytteiksi, ei kuoriaisia tarvitse turhaan riistää kodeistaan kenttämäärityksen ansiosta. Toisaalta muut uposkuoriaislajit ovatkin tällä hetkellä erityisen kiinnostavia uusien, vielä julkaisemattomien tutkimusten takia, ja kuoriaisia onkin tullut kiikuteltua Sepon toimistolle riesaksi asti. Paljon uutta tietoa on luvassa tästä puutteellisesti tunnetusta lajiryhmästä, mikä on paitsi jännittävää, myös mahdollistaa lajien suojelun.

Kuvissa erilajisia uposkuoriaisia. Määrityksessä katsotaan muun muassa yläselän täplitystä, takajalan jaokkeiden pituuksia, karvoitusta ja peräpiikkien muotoa. (Kuvat: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Terveisin Petra, Itäisen Suomenlahden suunnittelija

Vielä lisäkuvan verran kuoriaislempeä <3 (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Koululaiset mereen

Mikäs sen parempi kohderyhmä Itämeren suojelusta kertomiselle kuin koululaiset? Nuorissa on tulevaisuus ja nuoret sitä merta suojelevat sitten kun meistä tämänhetkisistä meribiologeista aika jättää. Tämän hetken nuoret ovat niitä, jotka käyttävät Itämeren ekosysteemipalveluja tulevaisuudessa ja pääsevät hyötymään nykyisestä sini(vihreästä) kasvusta.

Kukaan ei osaa suojella sellaista mitä ei ymmärrä ja mistä ei tiedä mitään. Tällä ajatuksella Perämeren meritiimi on jo monena kesänä tehnyt yhteistyötä Perämeren rannikon koulujen kanssa ja vienyt koululaisia joko rannalle tai kirjaimellisesti Perämereen. 

http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2015/09/perameri-road-show-eli-koululaiset.html 

http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/2014/08/paivani-murmelina-ei-vaan-opettajana.html 

Tämänvuotisetkaan yläkoululaiset eivät pettäneet - "Onks mun meikit levinneet?" ja "Yök! Tän hihat on jo märät!" -huudoista huolimatta nuoret eivät jättäneet käyttämättä tilaisuutta käydä pelastautumispuvussa meressä tiirailemassa vesikiikarin läpi hiekkarannan kasvillisuutta (ahvenvitoja, hentovitoja, letkuleviä, rihmaleviä).

Moni halusi kokeilla päälleen sukellusliiviä ja -pulloa ja hengittää regulaattorista. Kaikille oli yllätys, että sukeltajan varustus painaa niin paljon.

Omakohtaiset elämykset ovat aina niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen. Se, että pääsee itse kahlaamaan mereen ja katsomaan vesikiikarilla, voi hengittää regusta ja kokeilla sukeltajan kirjoituslevylle kirjoittamista. Siinä sivussa saa nuoren päähän ujutettua edes hiukan tietoa - Perämeressäkin on paljon lajeja, mutta sieltä puuttuvat mereiset eteläsuomalaiset lajit kuten rakkohauru, sinisimpukka ja merirokko, meren vedenalaista luontoa kartoitetaan jotta sitä pystyttäisiin paremmin suojelemaan ja Itämeren suojelu on jo lähtenyt tehoamaan - meri ei enää ole samanlainen läpinäkymätön leväpuuro kuin vielä viisitoista vuotta sitten.

Samalla päästiin kertomaan merialuesuunnittelusta ja sen kansainvälisistä ulottuvuuksista. Perämeri on suhteellisen pieni merialue ja Suomi jakaa sen Ruotsin kanssa. Vesi ja lajit eivät kuitenkaan ymmärrä pysähtyä rajalla, vaan jatkavat vellomistaan valtioista välittämättä. Interreg Nord -rahoitteisessa SEAmBOTH - Saumaton Perämeri -hankkeessa Ruotsin kanssa tehdään yhteistyötä ja luodaan rajat ylittäviä karttoja tulevaisuuden merialuesuunnittelun tueksi. Koululaisia naurattivat nykyiset kartat, joissa jopa vesi loppui Ruotsin rajaan.

Parhaimman kiitoksen sain kasiluokkalaiselta tytöltä. Hän huikkasi lähtiessä "Kiitti, oli tosi mielenkiintoinen päivä! Edes mun isoveli ei ole saanut kokeilla mitään tällaista!"

Essi Keskinen

Minun mereni

Itämeremme on minulle rakas. Asun aivan sen rannalla, lähes kaikki lapsuusmuistoni liittyvät siihen ja lopulta tein siitä ammatinkin. Merellä mökkeillään, veneillään, kalastetaan tai vain nautitaan olosta. Metsähallituksen hommissa olen saanut kiertää rannikkoamme viisi kesää ja valokuvia on karttunut matkan varrelta muutamia tuhansia. Hauskojen sattumusten, pelastautumispukufiilistelyjen tai kenttäruokien kehumisen sijaan ajattelin esitellä teille palasen sielunmaisemaani, tuokiokuvia minun mereltäni.

- Jamina