On se niin vaikiaa olla kaunis!

Hyvää joulua kaikille! toivottaa Perämeren meritiimi, josta kaikki työharjoittelijat ovat jo lähteneet takaisin opiskelemaan.

Olin aamulla vesijumpassa klo 6.30. Jumpan jälkeen istuin saunassa reippaiden 80-vuotiaiden mummojen kanssa. Hiljaisena hetkenä ylälauteen hämärästä kuului ”On se niin vaikiaa olla kaunis.”

Hiljaisuus rikkoutui, kuten tarkoitus oli, ja keskustelu pääsi jatkumaan naurunhörähdysten saattelemana. Minä jäin kuitenkin pohtimaan eläkeläisen elämänviisautta. Jos olet kaunis, voi varmasti olla vaikeaa, saati sitten silloin, jos sen sanoo ääneen. Koska eihän suomalainen voi ääneen sanoa mitään hyvää itsestään. Täällä jokaisen pitää olla ruma ja huono.

Äskeiseen mitenkään liittymättömänä tapahtumasarjana Pohjamaan meritiimi teki itselleen DISC-analyysin eli työpersoonallisuusanalyysin. Sen tarkoitus oli auttaa jokaista ymmärtämään omaa työpersoonaansa, mikä sitä motivoi, miten jokainen vaikuttaa ryhmässä ja kuinka paremmin ymmärtää muita tiimin jäseniä, joiden työpersoonat poikkeavat omasta. Jos esimerkiksi toista tiimin jäsentä ajavat faktat ja toista tunteet, keskenään puhuminen saattaa olla hankalaa, samaten silloin, jos toinen on päällekäyvä ja dominoiva ja toinen taas yhtä pätevä mutta työroolissaan enemmän alistuja.

Kenttäkauden päätteeksi testattiin, mitkä pelastautumispuvut täytyy lähettää huoltoon.

Minun DISC-testini ei tuottanut mitään yllätyksiä. Olen hyvin voimakas I eli Influence eli minun motivaationi työpaikalla liittyy ryhmän viihtyvyyteen, siihen että kaikki mielellään tekisivät niin kuin ehdotan ja siihen että haluaisin olla henkilönä pidetty tiimin jäsen. ”Keskityt siihen, että muokkaat ympäristöäsi haluamaksesi vaikuttamalla muihin.” ”Sinulla on hämmästyttävä taito suostutella muita.” ”Olet todennäköisesti hyvä näkemään muiden motivaatiot ja toiveet ja käyttämään näitä hyväksesi suostutellessasi ihmisiä toimimaan omien tavoitteidesi mukaisesti.”

Toisin sanoen, ihan selkeällä suomella, olen siis manipuloija. Epävarman ihmisen saan puolelleni kehumalla hänen tekemäänsä työtä, jonka jälkeen hän tekee sen seuraavan kerran kaksin verroin paremmin. Haasteista pitävän haastan entistäkin parempaan suoritukseen tai annan hänelle vaikeamman tehtävän, jossa hän saa ylittää itsensä. Tiiminjäsen, jonka suurin päämäärä on miellyttää muita, tuntee tekevänsä minut ja ryhmän tyytyväiseksi, kun tekee työnsä hyvin. Löydän jokaisesta sen parhaan puolen, johon tarttua. Iltaisin yritän ilmaista kiitollisuuttani tekemällä hyvää ruokaa. Tiimin ristiriitatilanteet yritän ratkaista nopeasti, jottei ryhmähenki kärsi.

Meissä jokaisessa asuu pieni tonttu.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että sukeltamisen lisäksi yllän töissä parhaimpiin suorituksiini nimenomaan ryhmänjohtajana. Perämeren meritiimissä ei vielä tähän mennessä (puuta koputellen) ole ollut ratkaisemattomia ristiriitoja, ja vaikka erilaisia ihmisiä on tiimissä ollutkin, olen aina ymmärtänyt, että kaikki viihtyvät työssään ja suurin osa jopa valtavan hyvin. Joka kesä tulostavoitteet on saavutettu, vaikka joskus sääolosuhteet ovat yrittäneet parhaansa mukaan vaikeuttaa töitä.

Voinko siis suomalaisesta taustastani poiketen ottaa amerikkalaisemman näkökulman DISC-testiini ja sanoa ylpeänä ”Olen hyvä tiiminvetäjä ja löydän parhaat keinot motivoida jokaisen tekemään parhaansa”. Nykyisin tätä kai sanotaan myös sosiaaliseksi älyksi. Vai pitääkö tässä nyt nöyrtyä, olla vaatimaton, ja hymähtää testin tulokselle vain ”No, minähän tiesin, että olen tällainen manipuloija”.

Mieheni Mikko kirjoitti lukiossa aineen, jossa käytti sanan ”vaatimaton” vastakohtana sanaa ”vaatimakas”. Opettaja oli sitä mieltä, että Suomen kielestä ei löydy moista. Vaatimattoman vastakohtahan ei ole vaativa, se tarkoittaa jotain ihan muuta. Sanalla ”ylpeä”, joka on jollain tavoin vaatimattoman vastakohta, taas on suomessa usein ikävä kaiku.

Olen samaa mieltä kuin saunan rouva kauneudestaan. On hienoa olla hyvä jossakin, mutta vaikea myöntää sitä ääneen.

Essi Keskinen

Teemme ilolla merkittäviä asioita!

Merikaverini

Sain tiimiltäni aivan mahtavan lahjan - "Merikaverini" -kaverikirjan. Jäljestä näkee, että sitä on väkerrety kauan ja rakkaudella. Lahja annettiin minulle Johannan tupareissa eli meritiimin pikkujouluissa viime lauantaina, kun kaikki muut paitsi Johanna ovat jo lopettaneet työsuhteensa ajat sitten. Hämmentävää oli sekin, kuinka moni löysi tiensä Johannan asunnolle lauantai-iltana - kaikki muut paitsi ulkomaille lähteneet ja Helsingissä muuttoa tehnyt Lari.

Kirjassa oli aukeama jokaisen vastauksille ja sen jälkeen maastokesän aikana kertyneitä kuvia kyseisestä henkilöstä. Kysymykset oli laadittu kattamaan sekä maastotyöt että koko elämä. Vastaukset olivat mielenkiintoisia. Jose vastasi "lempiveneeni" -kohtaan "kumivene Bella (kun siinä on myös Niina)" ja "inhokkiveneeni" -kohtaan "kumivene Bella (kun siinä ei ole Niinaa)". Monen inhokkivaate oli "mikä tahansa märkä tai kastunut" kun taas suosikkivaatteeksi kirivät pipo, pitkät kalsarit, pelastautumispuku ja myöhemmin heinäkuussa "riisuttu paita". Melkein kaikkien lempivene oli Buster, vaikka esimieheni yrittää parhaansa mukaan päästä siitä eroon.

Sain myös huomata, että tiimini tuntee minut hyvin. Kun kirja ojennettiin minulle, ohjeeksi annettiin, että minun piti ensimmäiseksi täyttää itseäni koskeva aukeama ja vasta sen jälkeen sain katsoa sisälle kirjaan. Kun olin täyttänyt oman kyselyni, seuraavalta aukeamalta löytyivät samat tiedot tiimini täyttämänä :) Lempijuoman kohdalta löytyi tiimin täyttämänä asianmukaisesti "Shampanja" ja inhokkijuomista mehu ja kahvi. Minut tunnetaan lauseista "Ruoka on valmis!" ja "Mä en tiskaa." Kuinka korrektia. Oikein oli tiedetty myös että lempitanssini on "biletys" ja inhokkitanssini "pari-".

Mitä tällaiseen lahjaan voi sanoa? Muuta kuin tietysti kiitos ja pyyhkiä salaa silmäkulmiaan. Kyllä näin hienon tiimin kanssa syntyi taas mahtavan työtuloksen lisäksi koko kesällinen hyviä muistoja. Moniko työyhteisö voi kehua tällä?

Pakko on tähän lopuksi siteerata kesän parhaimpia ja huonoimpia muistoja. Huonoimmat ensin, että lukijalle jää makea maku suuhun.

Huonoimpia muistoja olivat siis 

"Trailerin rengas -päivä" (eikä tätä tarvitse aukaista tästä enempää...) 

"Aivotärähdys ja Incan kolistelu Pohjantähdellä" 

"Inca Pohjantähdellä"

"Pohjantähden kariseikkailu"  

"Incan kiinnitys Ulko-Krunnin poijuun kovassa aallokossa nostatti karvat pystyyn. Suvin ollessa vedessä piti olla valmiina hätätoimiin, ei siksi että Suvi vaan koska keli." 

"Incan kiinnitys poijuun Ulko-Krunnilla..." 

"Kesän jälkeen yksin kotona kuolleen ja haisevan kilkin kanssa" 

"paarmapaljous" 

"Nähdä Ulkokrunni ja tietää että ehdin olla siellä vain yhden yön" 

"nälkäiset ötökät" 

"Suomesta lähteminen"

Mutta ne parhaat muistot!

"Merenkurkun saariston sauna ja kävelyt" (espanjalaisvahvistuksen Josen muisto) 

"Pookitanssit" x 4 

"Poijupäivä Raahessa, poijulla lepäili hylje" 

"Megazone-päivä ja Härkälettopäivä" 

"Härkäleton sukelluspäivä" x 2

"Syntymäpäivieni vietto virkistyspäivänä Oulussa, koko tiimi mukana" 

"Turistina Kalajoella" 

"13 tuntia merellä jonka jälkeen Essin herkut ja lasi viiniä" 

"Sellainen yleinen hyvä fiilis kaikessa" 

Oli siis mahtava kesä! Kiitoksia rakkaalle Perämeren meritiimille 2014!

Essi Keskinen

Pookitansseista ja Härkäleton sukelluspäivästä voi lukea aiemmista blogeista.

http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2014/08/pookitanssit.html

http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2014/08/sukellus-872.html

”Jesse Almighty - Meritiimin ihmeidentekijä”

”Ei päivää ilman jessen apua”

Meritiimissä oppii monenlaisia taitoja. Ehkä yllättävin taito on ilmastointiteipin (jeesusteipin, jesarin, jessen, jesseteipin…) hyödyntäminen erinäisissä tilanteissa. Kaikillehan on selvä asia, että jesari on se paras teippi. Kaikki jesarit eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä, ja meritiimille kelpaa vain ja ainoastaan ”advance”-jesari. Välillä joku ottaa harha-askeleen kauppareissulla ja ostaa vääränlaista teippiä, ja siitäkös saa palautetta Johannalta ;)

Tämä teippi ei kelpaa meritiimille, koska siitä jää hirveät liimajäljet kirjoitusalustoihin.

Johannan ehdoton suosikki!

Jeesusteipin historiaa

Jos jesseteippi, eli ilmastointiteippi, on jollekin tuntematon käsite, niin avaan sitä hieman. Kyseisen teipin ominaisuuksiin kuuluu hyvä lujuus, vedenkestävyys ja joustavuus. Yleisin väri lienee harmaa, mutta sitä löytyy myös kirkkaammissa väreissä, mustana ja läpinäkyvänä. Teipin käyttö on helppoa, koska leikkaamiseen ei tarvita saksia, vaan sen saa poikki reunasta repimällä.

Ilmastointiteippi on kehitetty Yhdysvalloissa jo vuonna 1942, jolloin sitä käytettiin ammuslaatikoiden sulkijana. Sotilaskäytössä huomattiin pian, että jesari on monikäyttöinen aseiden, ajoneuvojen ja lentokoneiden korjaamisessa. Toisen maailmansodan jälkeen teippiä käytettiin ilmastointikanavien yhteenliittäjänä, ja tällöin teipin väriksi valittiin harmaa. Näin teipin nimeksi vakiintui ilmastointiteippi, vaikka sitä ei enää nykyisin käytetä ilmastointiasennuksissa.

Jesaria käytetään monissa eri tarkoituksissa niin kotona kuin teollisuudessa. Sitä käytetään esineiden kiinnittämiseen, korjaamiseen ja jopa koristeluun. Teippi on vakiovaruste myös NASA:n avaruuslennoilla, jossa sitä käytetään erilaisissa korjaustarkoituksissa, ja uhkaavasti käyttäytyvä astronautti voidaan teipata sen avulla vaarattomaksi.

Meritiimi testasi NASA:n vinkkiä ja teippasi uhkaavan astronautin (tai hullun luontokartoittajan) tuoliin kiinni. Hyvin toimi ja vaara on ohi!

Jesarin monet käyttötarkoitukset meritiimissä

Muun muassa Iltalehdessä on listattu lukijoiden vinkkejä ilmastointiteipin hyödyntämiseen. Tässä muutamia meritiimin jessevinkkejä kuvien kera!

Jesarin päivittäinen käyttö liittyy maastolomakkeiden kiinnittämiseen ja tavaroiden merkitsemiseen.

Jesari kestää kovaa käyttöä, oheista kameraa pudotettiin merenpohjaan tänäkin kesänä satoja kertoja.

Vedenkestävyys on tärkeää, lomakkeen pitää pysyä kirjoitusalustassa myös pinnan alla.

Talviteloille siirretyt kenttätyövälineet merkitään hyvin, jotta tavarat löytyvät helposti keväällä.

Tässä on esimerkki huonosta teipistä, jota on epähuomiossa käytetty. Teippi irtoaa pikkuhiljaa..

Reilu peli on tärkeää kun töitä tehdään isolla porukalla. "Kotityöt" hoidetaan porukalla.

Ei se tiskaus niin herkkua oo, etteikö sitä vähän vois vältellä. Jesse tulee tässäkin apuun ja oman kuppinsa voi merkata ja käyttää sitä useampana päivänä.

Tänä kesänä sekä Essin että Waden housut sanoivat "riks, raks poks"..mutta ei huolta!

Sukassa reikä, korjaa neulalla ja langalla! Ei, vaan paljon nopeammin ja helpommin jesarilla!

Jessellä pidennät kenkien käyttöikää.

Lepäsen mökissä Kalajoella kaipasimme raitista ilmaa, joten laitoimme oven hieman raolleen.

Iltaisin dataa purkaessa mökin lattia on johtojen sekamelska, johdot saa kätevästi kuriin ilmastointiteipillä.

Kissankarvojen poisto vaatteista ennen fiiniä Pookitanssi -tapahtumaa onnistuu myöskin jeesusteipin avulla.

Askartelin meritiimille uudet laatikot ensi kesälle. Jesari oli taas apuna, kun sähköteippi ja kontaktimuovi eivät oikein pysyneet liukkaan laatikon pinnassa.

Tässä siis oli vain pieni kurkistus meritiimin jesarimaailmaan..ehkä tämä kuitenkin antoi hieman kuvaa arvokkaasta työvälineestämme ;)

Vietän tänään viimeistä työpäivää, ja haluan kiittää mahtavaa tiimiämme upeasta kesästä. Blogikin jää pikkuhiljaa talviteloille, mutta eiköhän toimistolta aina välillä tule kuulumisia.


Aurinkoisia talvipäiviä toivotellen,
Suvi

Myös pelastusliivit on nimetty jessen avulla. Tässä olen suunnistamassa inventointipisteelle Kokkolassa.

Suvin seurassa Siikamarkkinoilla

Päästiin tänäkin vuonna edustamaan Perämeren meritiimiä jokasyksyisille Hailuodon Siikamarkkinoille 11.-12.10. Neljän hengen kokoon kutistuneesta tiimistämme paikan päälle lähetettiin minut ja Suvi. Itse starttasin Hiluxin Oulusta aamukuuden jälkeen kohti Marjaniemeä, lomaa viettänyt Suvi puolestaan lensi Helsingin kautta Haniasta, Kreetalta. Meriluoto ja Merisilta eivät olleet onneksi tupaten täynnä ja lauttamatka Hailuotoon sujui joutuisasti. Ajomatka lauttarannasta vuonna 1871 rakennetun Marjaniemen majakan juureen meni mukavasti: ympärillämme vilisi perinnemaisemaa, mäntymetsiä, poronjäkälää ja hiekkamuodostumia.

Sadat joutsenet olivat pysähtyneet levähtämään lauttarannan kupeeseen.

Kannettiin tavarat autosta Luotsihotellin yhteydessä sijaitsevaan Metsähallituksen luontonäyttelytilaan ja ruvettiin kyhäämään meritiimin työstä kertovaa esittelypistettämme. Tilassa olevassa pysyvässä näyttelyssä pääpaino on Hailuodon historiassa ja luonnossa. Esillä on mm. valokuvia, poronjäkälää, lintuja ja vanhoja kalastusvälineitä sekä ylisöpö kuutti, joka keräsi viikonlopun aikana paljon ihailijoita. Me toimme näytille vedenalaisinventointeihin liittyvää työvälineistöä, kuten sukelluspuvun ja vedenalaiskameran. Lisäksi näytimme meribiologin päivästä kertovan videon sekä valokuvia ja videoita pinnan alta ja päältä. Näyttelyssä vieraili paljon markkinakansaa vauvasta vaariin ja oli taas niin mukava päästä kertomaan ihmisille työstämme.

Perämeren meritiimin esittelypiste

Luontonäyttelytilassa

Perinteinen kalatapahtuma järjestettiin tänä vuonna 23. kerran. Kaikenkirjavissa kojuissa tarjolla oli mm. tuoretta ja savustettua kalaa, leipää, omenoita, käsitöitä ynnä muuta maataloustuotetta. Näytillä oli myös 200 kg, 180 cm halli eli harmaahylje. Juttelimme paikalle saapuneiden Oulun vapaaehtoisten meripelastajien kanssa ja he pyysivät meitä käymään kahvilla. Valitettavasti ei ehditty piipahtaa heidän veneellään. Onneksi kerettiin kiertää markkina-alue kerran. Suvi sonnustautui tuulen- ja vedenpitävään, oranssiin pelastautumispukuun, koska ilma oli jo kovin syksyinen ja kylmä. Hän herätti kovastikin huomiota markkinaväen keskuudessa.

Suvi ja PePu (eli pelastautumispuku)

Sunnuntaina markkinoilla

Olipas mukavat kaksi päivää Hailuodossa! :) Lauantain kotimatka sujui vielä joutuisasti, kun mahduttiin heti ensimmäiseen Oulunsaloon suuntaavaan lauttaan, mutta sunnuntaina jouduttiinkin sitten odottelemaan tovi muiden markkinoilta palaavien kanssa. Neljäs lautta toden sanoi. Ehdittiin siinä odottellessa nauttia kirpakasta syyssäästä ja ihailla muuttomatkaansa valmistautuvia laulujoutsenia.

Siinä oli jonossa mittaa!

Taakse jäi 1700 vuotta sitten merestä kohonnut Hailuoto.

Johanna

Espanjasta Perämerelle

Joskus sitä haluaa pois ihmisten maailmasta. Loputtomasta ahneudesta, joka on jo aiheuttanut mielettömän suuren määrän tuhoa luonnollemme. Ja lyhytnäköisestä toiminnasta, joka vaikuttaa tahtomattammekin pitkäaikaisesti luontomme hyvinvointiin. Kuten meidän tämän hetkisen kasvavan kulutuksen määrä, joka aiheuttaa kasvihuonekaasujen lisääntymisen ja ilmastonmuutoksen voimistumisen. Meret varastoivat lämpöenergiaa ja siten omalla kustannuksellaan hillitsevät ilmaston nopeaa lämpötilan nousua. Vielä ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon meret ovat jo lämmenneet ihmisten toimien seurauksena ja mitkä ovat siitä aiheutuneet kustannukset.

Ihmisten maailma alkaa erityisesti ärsyttämään, silloin kun luonnosta ei välitetä. ”Hetkeksi ihmisten maailmasta pääsee pois veden alla”, ajattelee espanjalainen Jose. Vaikka sielläkin hän kohtaa ihmisten vastuuttomuuteen.

 

Kuva1. Jose toivoo, että joku päivä hän tulisi sukellukselta ilman, että ei kantaisi mukanaan muovijätettä.

Jose työskenteli Perämeren meritiimissä vapaaehtoisena kuluneen 2014 kesän alussa. Tie Perämeren meritiimiin oli useiden sattumusten summa. Ja minä Niina, Perämeren meritiimin yksi luontokartoittajista, olin yksi tekijä tässä sattumusten ketjussa. Samanlaiset kiinnostuksen kohteet lähinnä luontoon sai meidät ystävystymään kevään sukellusreissullani Espanjassa. Josea kiinnosti Perämeren meritiimin työ, jossa olin työskennellyt jo kolme aikaisempaa kesää ja  Jose kysyi, onko hänen mahdollista päästä meritiimin vapaaehtoiseksi. Kannatti kysyä, sillä Essi, tiimin pomomme, oli vastaanottavainen. Lopulta minä päädyin vielä maastokauden päätyttyä haastattelemaan Josea tänne hänen kotikaupunkiin Javeaan, Kaakkois-Espanjaan.

Kaiken kaikkeaan Josen mielestä Perämeren meritiimissä työskentely oli erinomainen kokemus. ”Ensinnäkin se, että tiimi otti minut niin hyvin vastaan ja se että kaikkien kanssa työskentely oli mukavaa.” Jose koki mielenkiintoiseksi uusien laitteiden, kuten sivukaikuluotaimen, hd-videokameroiden ja erilaisten näytteenottolaitteiden käytön.

Kuva 2. Sivukaikuluotain oli Josen mielestä mielenkiintoinen kartoitusmenetelmä

Kuva 3.Työt tuntuivat välillä pieniltä retkiltä. Matalien pisteiden kuvaamista on parasta tehdä kumiveneellämme, Bellalla.

Perämeren vedenalainen ympäristö oli yllätys Joselle, vaikka Josella on myös kokemusta kylmemmissä vesissä sukeltamisesta Irlanninmeressä. Ensimmäisellä sukelluksella Joselle selvisi    Perämeren näkyvyys, joka voi pahimmillaan olla todella heikko. Josen työt kanssamme alkoivat pystyttämällä Perämeren kansallispuiston vedenalaista luontopolkua. Jose kertoo, että veden pinnan alle päästyään hän arvioi näkyvyydeksi 30-50 senttimetriä ja laskeutuessaan alaspäin hän oli yrittänyt tähyillä pohjaa ja yhtäkkiä se iskeytyikin hänen kasvoillensa. Josen rauhallisuus ja kokeneisuus veden alla saivat hänet kuitenkin suoriutumaan tehtävästä hyvin.

Myöskin vähäinen lajien kirjo yllätti Josen. Silti Jose löysi mielenkiintoista seurattavaa veden alta. Kilkki, joka oli myös tämän kesän tiimipaidoissa tunnuskuvana, oli uinut selällään ja laskeuduttuaan maahan se oli kääntynyt jälleen oikein päin. Sen lisäksi ensimmäisellä sukelluksella  Selkä-Sarven edustalla hän oli nähnyt erilaisia kotiloita ja järvisimpukoita.

Kuva 4. Vaasan Fäliskäreillä Jose näki veden alla useampia eri kalalajeja ja sellaisia leviä, joita ei ollenkaan ollut nähnyt Perämerellä. Hän arvioi, ettei kasvukausi Perämerellä ollut päässyt vielä käyntiin toukokuun loppupuolella. Näin jälkeenpäin mietin itse, mahtoiko Jose tarkoittaa rakkoleviä, jonka esiintyvyys päättyy Merenkurkun pohjoisosiin suolan vähennettyä Merenkurkun kynnyksen vuoksi.

Jose olisi halukas työskentelemään Metsähallituksella uudelleenkin.  Jose piti siitä, että myös vapaaehtoisille annettiin vastuuta töistä. Josea harmitti hänen vapaaehtoistyönsä lyhyys, sillä hän oli juuri oppinut kaiken ja hänestä olisi voinut olla enemmänkin hyötyä tiimille, kun hänen täytyi jo lähteä tiimistä Espanjaan töihin.

Kuva 5. Välimeren keuhkot, Posidonia oceanica. Tämä ei ollut Joselle ensimmäinen kerta vapaaehtoisena työskentelystä vedenalaisessa maailmassa. Espanjassa hän on ollut mukana kartoittamassa Välimeren meriheinän, Posidonia oceanica, peittävyyttä ja kasvuston tiheyttä.

Javeassa hän työskentelee Cabo la Nao -sukelluskeskuksella johtaen sukelluksia ja opettaen ihmisiä.  Jose nauttii työstään paljon. Hän myös tuntee hyvin Välimeren vedenalaista maailmaa. Eroja Perämereen Jose löytää monia. Perämeri on Josen mielestä melkein makeaa vettä toisin kuin erittäin suolainen, suljettu Välimeri. Poikkeavaa on myös elämän määrä. Espanjan rannikkolta löytyy paljon pehmeitä koralleja, muttei niinkään kovia koralleja, erilaisia sienieläimiä, ja levistä enimmäkseen punaleviä.   Lisäksi vedenalaiset vuoristot luovat erilaisia elinympäristöjä sadoille erilaisille kalalajeille, merietanoille, ravuille, merisiileille, mustekaloille ja meritähdille joitakin Välimeren eliöstöstä mainitakseen. Josen mielestä Perämeri muistutti ikään kuin vedenalaista aavikkoa. ”Se oli erilainen, mutta silti kaikkeudessaan hieno!”

Jose odotti näkevänsä enemmän elämää Perämeressä, mutta vapaaehtoisena olon aikana Metsähallituksella hän alkoi ymmärtää, miksi elämää ei löydykään niin runsaasti Perämerestä. Suuri määrä makeaa vettä joista ja suolaisen veden virtaaminen etelästä aiheuttaa murtovesialtaan, johon kovin monet lajit eivät ole sopeutuneet.

Kuva 6. ja 7. Mutta elämää löytyy myös Perämerestä, ehkei Josen silmä ollut vaan harjaantunut erottamaan vaatimattomien näköisiä leviä ja vesisammalia toisistaan, kun oli tottunut näkemään Välimeren värikästä elämää.

Onko hänen mielestään sitten tärkeää kartoittaa Perämerta, vaikkei sieltä löydykään niin runsaasti elämää? ”Totta kai se on tärkeää, koska on todella tärkeää ymmärtää maailmaamme, jotta me voimme pitää sen hyvinvoivana. Emme voi auttaa ja suojella ympäristöä ellemme tunne ja ymmärrä sitä.” Jose toivoo, että Itämeren hyvä esimerkkitapaus leviää jonain päivänä jokaiseen maailmankolkkaan.

Jose toivoisi, että kaikki meret ja sen erilaiset ympäristöt suojeltaisiin. Hänen mielestään meidän on aika hoitaa vastuumme ja tehdä työtä sen eteen. ”Meidän pitää tehdä se nyt, jos voitaisiin, meidän olisi pitänyt tehdä se jo eilen, mutta me emme ainakaan voi odottaa huomiseen!”

Yhdyn itse kaikkiin näihin aatoksiin ja toivon hartaasti, että saisimme ympäristömme voimaan paremmin!

Luontokartoittaja Niina

A New Perspective

Ask most people in Finland about Metsähallitus and they will tell you about timber production, forest management and national parks. Over the past 15 years, several marine national parks have also been set up, with five regional marine biologists responsible for collecting underwater data on habitats and vegetation along the entire coastline, as well as the conservation of areas shown to be highly biodiverse.

Korpoström from the air. With clear water it is possible to see the vegetation zones along the shoreline even from the air. Photo: Kevin O'Brien.

With time, the number of boats, divers and the array of technology used to work underwater, such as diving gear, waterproof still and video cameras, continue to increase. As a result, there is an ever increasing amount of photos and videos available, which can be spread to the public through exhibitions and social media channels, such as Facebook and Youtube. In this way, a new perspective of the fascinating underwater world of the Finnish coastline, its habitats, plant and animal species, as well as the role of Metsähallitus in its discovery and conservation can be shared with people who do not dive or snorkel. Although the primary function of our work is to map underwater habitats for marine planning and conservation, we also hope that such efforts will help to inspire the general public, particularly young people, to take more interest in their natural heritage.

The original copter. Propeller guards and a GoPro Hero2 camera. Photo: Kevin O'Brien. 

With the advent of electric motor technology, a new tool is now available to researchers to map the landscape and provide a fresh perspective, i.e. the remote-controlled helicopter, more commonly known as a drone or UAV (Unmanned Aerial Vehicle). Metsähallitus owns its own hexacopter (six rotors) and already it has been widely used around Finland to map forest areas and to give a birds-eye view previously unavailable unless you hired an aeroplane. The biggest advantage of the copter is that it allows much more manoeuverability and can even be modified so that an onboard camera can transmit live views to the operator, giving him an “eye-in-the-sky”. Thanks to the extra stability generated by having from three to eight rotors, these copters provide a very stable platform to take video and even still shots.

The “pimped” copter in flight. Upgrades include better propellers, a better camera and camera stabilizing gimbal, a TV transmitter and double battery mounts. Photo: Kevin O'Brien.

With special training required for the company copter, as well as a waiting list of people to use it, my work colleague Heidi and I were intrigued by the idea of having our own UAV, so we pooled our resources and got a so-called “hobby” quadcopter (four rotors). I had never flown any remote-controlled planes before so I was worried that it would be difficult. After we put it together, it didn’t look very big or even that it had enough power to carry a camera! Nevertheless, we took it outside and powered it up. It even has flashing lights so you can tell the front end from the back. The rotors started spinning with a sound like angry bees and with some throttle on the remote control, it lifted off smoothly and just hung there about three metres off the ground! Wow! Now what? Each battery gives about eight minutes flight time and when you are concentrating on the copter in the air, it is very exciting and nerve-wracking at the same time. I felt like a small boy, flying it is so much FUN! Over the next weeks we practiced our take-offs and landings, learning to fly in smooth curves and figure eights. There were crashes, into trees and onto the ground but nothing more serious than a broken or chipped propeller.

A calm evening in Utö harbour, Archipelago Sea. August 2014. Photo: Kevin O'Brien.

How does the world look from above? Quite soon after the first flights we added a small action camera and set it to record while flying. It is very interesting to see your local world from 100 metres up in the air and it looks very different as suddenly all the usual landmarks are seen from above. Now I understand why pilots can get lost! At this point I had a lot of flying training footage from the local park and wanted a bigger challenge. In September 2013, I was to get my chance. We went to the outer reaches of the Archipelago Sea, near Jurmo, to do marine inventory work. The days were sunny and relatively calm so I took the quadcopter along. The conditions were ideal for aerial filming: a calm, sunny evening. I was very nervous about taking the copter over water and hoped it was worth the risk. I attached the camera to the copter and flew it for about eight minutes while being careful to keep the movement as smooth and slow as possible. Here are the results: http://youtu.be/lUUb4BauTx0

Aerial image showing extensive blue-green algal blooms in the Archipelago Sea in July 2014. Photo: Kevin O'Brien.

I was pretty happy with the final video, you can see incredibly far and the autumn colours are amazing! One interesting feature of the GoPro camera I used is the so-called “fish-eye” effect, which makes the horizon look curved. I had some difficulties keeping the picture steady as I was still getting used to the controls. Still, pretty good results for a “hobby” copter!

Since then our simple copter has undergone a transformation with several upgrades. These include better propellers, a better camera and camera gimbal to stabilize the footage, as well as a TV transmitter to send live images back to the operator. 

Aerial view of the algal bloom around the island of Styrskäret, east of Rosala. Photo: Kevin O'Brien.

This summer we have had a few opportunities came to test these improvements. In July, the long periods of hot, calm weather combined with nutrient loading caused algal blooms throughout the Archipelago Sea and we used the copter to get both aerial footage and still shots of the extent of this phenomenon. More recently in September, we were diving in the outer reaches of the archipelago south of Utö and conditions were ideal. A week earlier we had seen a large number of seals hauled out on some rocks nearby and hoped they would still be there. As we slowly approached the rocky islets we could see the seals through our binoculars and it was nerve-wracking as we didn’t want to scare them by coming too close with the boat. This would also be a good test of our copter to do a seal count, an activity usually carried out by aeroplane. At about 400m distance I launched the copter and sent it towards the skerry. Seas are naturally more cautious when exposed like this and quite a few took to the water while the copter was till approaching. Luckily, enough stayed for me to get some good footage. It was very funny watching the last confused seal that remained on the rock. Although it could hear the copter it never looked up! It was also fantastic to hover over seals wallowing in the shallows. I was very relieved to get the copter back and landed safely in the boat. I think I had held my breath for the entire time! Here is the video: http://youtu.be/9Say2ArtZUQ

Although most of the seals left the rock when the copter approached, one individual stayed long enough for us to get this shot. Photo: Kevin O'Brien. 

Future projects will involve filming the seascapes of the Archipelago Sea, as well as aerial views of the activities of the Metsähallitus marine teams, terrestrial trails, etc. So, the next time you are in the archipelago and a small object with four rotors and flashing lights buzzes overhead, don’t worry, it’s not aliens, it’s just us getting new perspectives of the fantastic places in which we work.

Dalskär underwater sculpture trail. The trail was set up in July 2014. Photo: Kevin O'Brien.

Kevin O’Brien

Suunnittelija, Korpoström Marine Team.