Ruotsista katsotaan Suomeen Tornio-joen yli Kukkolaforsenista. |
Viime viikolla olin reteesti ulkomailla asti workshopissa. En muistanut hyväksyttää ulkomaanmatkaa esimiehelläni, kun en tarkasti edes tiennyt, kummalle puolelle rajajokea olemme menossa. Suomen puolella on Tornio ja Kukkolankoski, Ruotsin puolella on Haaparanta ja Kukkolaforsen. Olimme menossa Kukkolaforseniin, mutta jostain syystä minulle ei silti valjennut ajoissa, että tässä ollaan menossa ihan ulkomaille asti.
Viisi ruotsalaista ja seitsemän suomalaista kohtasi melkein neutraalilla maaperällä Tornio-joen lähes kapeimmalla kohdalla (jossa Suomen raja siis on lähimpänä Ruotsin maaperää) Haaparannasta pohjoiseen, Kukkolaforsenissa, jonka henkilökunta puhui sekä suomea, ruotsia että meänkieltä. Workshop-kieleksi valikoitui myös neutraali englanti, hankkeen vetäjä Sasa kun on kotoisin Sloveniasta ja osaa luultavasti vain hiukan enemmän ruotsia kuin minä virallisella virkamiesruotsin tutkinnollani viidentoista vuoden takaa.
Kukkolaforsen |
Perämeren kansallispuistot. Onhan Perämerellä saaristo kun katsotaan myös Ruotsin puolelle! |
Ruotsista workshoppiin oli kutsuttu lääninhallituksen väkeä, jotka tekevät työtään Haparanda Skärgård -kansallispuistossa, inventoivat sitä, hoitavat ja hallitsevat, mainostavat, kunnostavat. Haaparannasta joukkoon liittyi myös matkailuyrittäjä, joka tarjoaa räätälöityjä matkoja Haparanda Skärgård -puistoon ja toimii samalla puistonvartijan roolissa. Suomen puolen Metsähallitukselta kerättiin kokoon Perämeren kansallispuistossa työskenteleviä - minä meribiologina, perinnebiotooppi-Päivi, Erä-Erkki, poissaollut kulttuuriperintö-Päivi ja liuta matkailun ja rajatylittävän yhteistyön kanssa työskenteleviä ihmisiä.
Eiköhän innostunut kahden päivän puhuminen johonkin johda?
CBC-workshopin osanottajat. Kiitokset vielä Sasalle hienosta workshopista! |
Sisälle ja tietokantahommiin kahlittu meribiologi katselee haikeasti aamuruskonpunaista taivasta... |
Oli hanke mikä tahansa, olen kuitenkin viikon ajan työskennellyt monen eri alan ihmisten kanssa, joilla on kaikilla kova palo viedä asiaansa eteenpäin. Eipähän käy aika pitkäksi ja pääsee parin päivän sisällä matkustamaan Helsingistä Haaparantaan ja Ruotsiin asti.
Essi Keskinen