Rajakosken kuohuista liian syvään veteen - Perämeren meritiimin terveiset

Ruotsista katsotaan Suomeen Tornio-joen yli Kukkolaforsenista.

Viime viikolla olin reteesti ulkomailla asti workshopissa. En muistanut hyväksyttää ulkomaanmatkaa esimiehelläni, kun en tarkasti edes tiennyt, kummalle puolelle rajajokea olemme menossa. Suomen puolella on Tornio ja Kukkolankoski, Ruotsin puolella on Haaparanta ja Kukkolaforsen. Olimme menossa Kukkolaforseniin, mutta jostain syystä minulle ei silti valjennut ajoissa, että tässä ollaan menossa ihan ulkomaille asti.

Viisi ruotsalaista ja seitsemän suomalaista kohtasi melkein neutraalilla maaperällä Tornio-joen lähes kapeimmalla kohdalla (jossa Suomen raja siis on lähimpänä Ruotsin maaperää) Haaparannasta pohjoiseen, Kukkolaforsenissa, jonka henkilökunta puhui sekä suomea, ruotsia että meänkieltä. Workshop-kieleksi valikoitui myös neutraali englanti, hankkeen vetäjä Sasa kun on kotoisin Sloveniasta ja osaa luultavasti vain hiukan enemmän ruotsia kuin minä virallisella virkamiesruotsin tutkinnollani viidentoista vuoden takaa.

Kukkolaforsen

CBC eli Cross-Border Co-operation of National Parks of Bothnian Bay eli suomeksi sanottuna Perämeren kansallispuistojen rajat ylittävä yhteistyö yrittää saada Perämeren kansallispuiston ja rajantakaisen Haparanda Skärgård -kansallispuiston välille ihmistenvälistä yhteistyötä. Luonnon kannalta kansallispuistot sijaitsevat samassa suuressa lahdessa, jonka keskelle vain on satuttu piirtämään valtakunnanraja. Sitä paitsi - jos saisimme aikaiseksi tiiviin yhteistyön ja kahta kansallispuistoa voitaisiin alkaa ajatella yhtenä kokonaisuutena, saisimme mekin kunnollisen Perämeren saariston. Suomen puolen muutamilla saarilla on turha rehvastella, mutta jos voisimme lukea mukaan myös Ruotsin puolen saaret, olemme jo saaristossa.

Perämeren kansallispuistot. Onhan Perämerellä saaristo kun katsotaan myös Ruotsin puolelle!

Harvoin on saanut keskustella niin innostuneiden, motivoituneiden ja ideoita täynnä olevien ihmisten kanssa kuin viime viikon torstaina ja perjantaina Haaparannassa. Kahdeksi päiväksi löytyi helposti juteltavaa ja Kukkolaforsenin valtavassa saunassa jatkettiin työjuttuja yömyöhään asti.

Ruotsista workshoppiin oli kutsuttu lääninhallituksen väkeä, jotka tekevät työtään Haparanda Skärgård -kansallispuistossa, inventoivat sitä, hoitavat ja hallitsevat, mainostavat, kunnostavat. Haaparannasta joukkoon liittyi myös matkailuyrittäjä, joka tarjoaa räätälöityjä matkoja Haparanda Skärgård -puistoon ja toimii samalla puistonvartijan roolissa. Suomen puolen Metsähallitukselta kerättiin kokoon Perämeren kansallispuistossa työskenteleviä - minä meribiologina, perinnebiotooppi-Päivi, Erä-Erkki, poissaollut kulttuuriperintö-Päivi ja liuta matkailun ja rajatylittävän yhteistyön kanssa työskenteleviä ihmisiä.

Eiköhän innostunut kahden päivän puhuminen johonkin johda?

CBC-workshopin osanottajat. Kiitokset vielä Sasalle hienosta workshopista!

Viimeisen viikon aikana olen törmännyt myös vähemmän innostuneeseen, joskin kiireiseen, työntäyteiseen ja välillä myös hiukan hätääntynen oloiseen keskusteluun, joka velloo erään suuren tietokantahankkeen ympärillä. Minut on vedetty täysin kylmiltään suoraan tuon tietokantakosken pahimpiin syövereihin. Eilen ja tänään on tuntunut siltä, että vettä on reilusti yli pään, kellukkeita ei ole, ja  myrskyisä vesi velloo niin ettei pää pysy mitenkään pinnalla. Mikä minä olen ymmärtämään tietokantoja, vaatimaton meribiologi kun olen? Parhaani kuitenkin yritän, pärskyttelen ja räpiköin miten kykenen ja toivon etten huku. Etelä-Suomen kollegoiden kanssa yritämme parhaan kykymme mukaan ymmärtää, mistä milloinkin on kyse, vaikka välillä tuntuukin tyhmältä pyytää tietokantaguruja tai muita hankkeen kanssa pitkään työskennelleitä tavaamaan kaikki ulos hitaalla selko- ja meribiologin puhumalla kielellä.

Sisälle ja tietokantahommiin kahlittu meribiologi katselee haikeasti aamuruskonpunaista taivasta...

Oli hanke mikä tahansa, olen kuitenkin viikon ajan työskennellyt monen eri alan ihmisten kanssa, joilla on kaikilla kova palo viedä asiaansa eteenpäin. Eipähän käy aika pitkäksi ja pääsee parin päivän sisällä matkustamaan Helsingistä Haaparantaan ja Ruotsiin asti.

Essi Keskinen

Tuhkimotarina - Perämeren meritiimin terveiset

Kello on jo liikaa, juoksen korot kopisten ja juhlamekon helma kahisten eteiseen pukemaan. Pitää soittaa taksi, muuten viimeinen juna Ouluun jättää. Ulkona sataa, en haluaisi lähteä juhlista.

Joku tulee ihmettelemään joko minä lähden. "Olisit nyt vielä jäänyt, aletaan vasta saunoa." "Mielelläni olisinkin, mutta juna jättää. Kiitos kuitenkin valtavasti että kutsuitte minut." "No jos me joku haluttiin kutsua niin sinut." Tulipa hyvä mieli.

Taksi on pihalla, taiteilen pelkän taksin valokeilan avulla sateen läpi mukulakivetyksen yli - minulla on harvoin korot ja mekko, koroilla on hankala kävellä kivetyksellä.

Taksi kaartaa rautatieaseman pihaan, juoksen sisään, ostan lipun. Vielä on hiukan aikaa. Linnoittaudun naisten vessaan, kiemurtelen ulos satiinimekosta ja sukkahousuista, tungen korkosaapikkaat kassiin. Ulos astuu varsin arkisen näköinen nainen reisitaskuhousuissa, villapaidassa ja vaelluskengissä.

Kun ehdin kotiin, kello lyö juuri kaksitoista. Silloin Tuhkimonkin taika haihtui, juhlahame muuttui takaisin ryysyiksi ja upeat hevosvankkurit kurpitsaksi ja hiiriksi. Minun viimeinen kulkuneuvoni rautatieasemalta on polkupyörä.

Eräkokki-kirja ilmestyi pari viikkoa sitten Kirjamessuille. Tässä sitä kuvataan Koitelinkoskella.

Lauantaiaamuna hyppäsin Museoviraston vedenalaisen kulttuuriperinnön intendentin Sallamaria Tikkasen kanssa Kemiin menevään junaan. Meidät oli pyydetty puhumaan Sukeltajaliiton Lapin aluetapaamiseen. Aihe ja aika olivat vapaat, joten puhuin pohjoissuomalaisille sukeltajille kolme varttia Hossan vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä, lähinnä kalapadoista. Sukeltajia oli saapunut Kemin, Oulun, Tornion ja Rovaniemen lisäksi jopa Inarista ja Etelä-Suomesta asti. Minut sponsoroi Kemiin ystävällisesti BBB-hanke, Boundless Bothnian Bay, Perämeri vailla rajoja, joka pyrkii helpottamaan veneilijöiden ja virkistysmatkailijoiden kulkua ja tiedonhakua koko Perämeren kaaren alueella. Kiitokset siis BBB-hankkeelle!

Iltajuhla oli Se Juhla. Minä ja Sallamaria olimme kutsuvieraina Kemin Urheilusukeltajien 40-vuotisjuhlassa. Kysyin aiemmin seuran puheenjohtajalta pukukoodia. "Pukeutuminen suositeltavaa mutta ei välttämätöntä, etenkin ennen saunaa" oli ainoa ohje jonka sain. Sukeltajaliiton kokouksen jälkeen Sallamari ja minä livahdimme kuitenkin hotellihuoneeseen "virkistäytymään", kuten sanotaan. Juhlamekot päälle, minibaarista hiukan tunnelmanhakua, naisten puheet sukkahousujen mahdottomuudesta, korkkarit jalkaan ja taksi pihaan.

Kemin Pursiseuran ravintola täyttyi sukeltajista. Juhlavieraita varten julkisivun eli meren puolelle oli sytytetty komeat ulkotulet - minut ja Sallamari vietiin erikseen katsomaan niitä, koska meidän taksimme halusi välttämättä jättää meidät takapuolle, keittiön ovelle, vastalauseista huolimatta.

Juhlat on juhlat, yleensä on aina mukavaa, mutta nyt oli kyllä syystä taikka toisesta ekstramukavaa. Iloisia ihmisiä, mukavia puheita, hyvää ruokaa. Snapseista ja aikataulutuksesta (päivän toinen pyydetty esitelmäni sijoittui tervetuliaismaljojen, ruokaviinien, kurkunkostukkeiden ja snapsien jälkeen päivällisen päätteeksi kello puoli kymmeneen illalla) huolimatta kaikki tuntuivat kuuntelevan, kun minä ja Sallamaria olimme nopeasti äänessä vielä toiseen kertaan lauantaina.

Joulupukki kävi tuomassa juhlaväen rouville lahjoja, ja sitten kello olikin jo niin paljon että piti lähteä kutsumaan taksia. Juuri kun saunonta olisi alkanut ja muodollisuudet saatu pois alta. Olin jo aivan kahden vaiheilla, pitäisikö jäädä viettämään iltaa ja ottaa hotelli Kemistä. Kotiin tuli kuitenkin lähdettyä.

On siis ollut työtehtävien suhteen mielenkiintoinen viikko :) Torstaina vietin lähes koko päivän YLEn toimittajan Timo Sipolan kanssa Koitelinkoskella mainostamassa Eräkokki-kirjaa radioon ja kokkaamassa jokirapurisottoa nuotiolla. Minähän en ole mikään nuotiokokki, mutta näytti se ruoka siinäkin valmistuvan ja toimittajalle kelpaavan.

http://yle.fi/uutiset/nuotiolla_voi_paistaa_muutakin_kuin_makkaraa/6933388

Jään innolla odottamaan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Keskiviikkona pitäisi käväistä Helsingissä ja torstai ja perjantai viettää Haaparannassa workshopissa. Näistä meribiologin töistä kun ei aina tiedä.

Torstaiaamun tavaroiden pakkaaminen.

Koitelinkoski antoi komean taustan "lähiluonnolle".

Voilá! Jokirapurisotto, smetana, muikunmäti ja pakkasenpurema ruohosipuli. Maistui hyvältä kirpeässä marraskuun iltapäivässä.

Essi Keskinen

Frankensteinin jalanjäljillä - Perämeren meriluontotiimin terveisiä

Ai että mitäkö olen tehnyt tällä viikolla? Olen luonut hirviön. Excel-taulukon, jossa on 27 835 riviä ja vajaat 400 saraketta. Naputin sitä noin 20 tuntia, Johanna reilut 15 tuntia, Pekka luultavasti samat 20 tuntia kuin minä ja Ulrika vielä muutaman tunnin lisää. Ja tässä oli kyseessä vain taulukoiden yhdistäminen. Mitään uutta dataa ei syötetty eikä luotu vaan vanhat taulukot aina vuodelta 2006 lähtien laitettiin yhteen ja samaan taulukkoon. Taulukon avaaminen kestää kauan ja sen uusi tallentaminen vielä kauemmin. Taulukosta löytyy joka ikinen videointipiste, jonka Vaasan tai Oulun meritiimi on koskaan videoinut, kaikki pisteen tiedot ja analysoidun videon tulokset.

Olen odottanut tätä datojen yhteen kuosiin laittamista jo vuodesta 2007 lähtien. Metsähallituksen tai koko Suomen systemaattinen vedenalaisen luonnon kartoitus on kuitenkin vielä niin tuore tapaus, että sekä menetelmät että tietokannat, jotka olivat lapsenkengissään VELMU-hankkeen alkaessa vuonna 2004, eivät ole vielä päässeet taaperoikäistä edemmäs. Menetelmien suhteen saatetaan olla jo lähestymässä hankalaa murrosikäistä, mutta tietokannan suhteen käydään vielä leikki-ikäisen uhmaikää läpi.

Perusinsinööri Dilbert tulee joskus mieleeni töitä tehdessä. Ei usein, mutta aina silloin tällöin. Juuri silloin, kun joku tehtävänanto kuulostaa minusta lähinnä hyvältä vitsiltä, joko työläytensä tai aikataulunsa suhteen. Tätä tapahtuu lähinnä toimistoaikaan talvella. Kesällä työ on selkeää - mennään maastoon ja kerätään inventointidataa. Talvella toimistossa istuessa kaikki muutkin istuvat toimistossa ja keksivät päiviensä ratoksi kaikenlaista meritiimiltä pyydettävää. Ympäristöministeriöltä, EU:sta tai muulta korkealta auktoriteetilta tulevat pyynnöt saadaan jalkautettua varsinaisille työn suorittajille usein vasta viime tingassa. Tämä ei varmastikaan johdu kenenkään tarkoituksellisesta pahansuopuudesta, vaan suurissa, byrokraattisissa ja hierarkkisissa laitoksissa paperit tuppaavat jumittamaan kauan jokaisella pöydällä ja valuvat alaspäin vasta juuri ennen dead-linea. Tullaankohan millään alalla koskaan pääsemään tästä eroon?

Toisaalta nämä äkkiseltään ryöpsäytetyt pyynnöt pitävät varpaisillaan - ei voi tuudittautua siihen uskoon, että voisi tänään jättää tekemättä jotakin, minkä voisi hyvin siirtää huomiselle, vaan se on paree tehdä heti pois alta, koska huomisen uusista työpyynnöistä ei voi tietää vielä tänään.

Kaikki joutuvat töissään tekemään tehtäviä, jotka eivät välttämättä ole aivan lähellä sydäntä, mutta toivottavasti saavat myös vastapainoksi tehdä töitä, joita voisivat tehdä melkein vaikka ilmaiseksi. Minulle näitä mieluisimpia töitä ovat kesän maastotyöt, ja sitä leipätyötä sitten Excel-taulukoiden kanssa puurtaminen. Mutta niinhän sen kuuluukin olla - minullehan maksetaan siitä että teen töitä. Ei sen nyt koko ajan pitäisi lomalta tuntuakaan.

Tämän viikon megataulukko on nyt kuitenkin koottu ja nyt jäämme Johannan kanssa odottamaan, mitä jännää taulukolle nyt tapahtuu. Siellä se odottaa T-verkkolevyllä poimijaansa ja toivon sen palaavan jonakin päivänä takaisin esimerkiksi erilaisten karttojen muodossa.

Maastotyöt on nyt tehty täysin valmiiksi ja videoiden analysontikin on purkissa. Seuraavat viikot vietämme Johannan kanssa kesän dataa tarkastaen. Kaikesta huolellisuudesta huolimatta sieltä löytyy virheitä.

Kun tulee jotakin mukavaa mieleen, blogeja saattaa syntyä. Viikoittainen päivitys Excelien kanssa painimisesta taas ei palvele blogin varsinaista tarkoitusta - viihdyttävyyttä, tiedonjakoa, mielenkiinnon tai keskustelun herättäjää.

Seuraa siis blogia - tänne ilmestyy talven aikana epätasaisin väliajoin blogeja kun aiheita nousee esiin. Säännöllisesti tavataan taas ensi vuoden maastokaudella!

Essi Keskinen

Että sellainen soppa tällä kertaa! - Perämeren meritiimin terveisiä

Viime blogissa päivittelin, kuinka Johanna ja minä olemme joutuneet salapoliiseiksi. Nyt päivittelen kokiksi joutumista.

Mikä yhdistää Metsähallituksen meribiologia ja Ikean esiintymiskeittiötä? No tietysti Kirjamessut. Mitä ihmeen kautta? Metsähallitus julkaisi juuri Kirjamessujen alla työntekijöidensä ruuanlaitosta kertovan Eräkokki-kirjan Metsäkustannuksen kautta, ja kirjaa piti sitten tietysti mainostaa.

Minulta ja kolmelta muulta esiintymistaitoiselta Eräkokki-kirjan ruuanlaittajalta kysyttiin keväällä, kuka meistä haluaisi esiintyä Kirjamessuilla ja kokata oman reseptinsä yleisön edessä lavalla. Sanoin että minua voi pitää viimeisenä oljenkortena, että en todellakaan ole erityisen kiinnostunut kiipeämään lavalle ja kokkaamaan kaiken kansan edessä samalla kun joku haastattelee minua, enhän ole mikään TV-kokki, mutta jos kukaan muu ei pääse tai suostu niin ei minulla ole mitään varsinaista syytä kieltäytyä. Tällainen oman työroolin venytys vain tuntui pelottavalta.

No, viimeiseen oljenkorteen sitten tartuttiin ja löysin itseni ensin vajaan puolen tunnin kirjahaastattelusta Rosebudin kirjamyymälän pieneltä esiintymislavalta sunnuntaina 27.10. Aamulla olin jo tehnyt valmiiksi kalaliemen thai-tyyppiseen lohikeittoon ja valmistanut yhden harjoituskappaleen "maailman helpointa marjapiirakkaa", kuten resepti lupasi. Kalakeitto oli oma ohjeeni, mutta sen lisäksi piti tehdä jotakin muutakin, ja päädyin marjapiirakkaan. Otsikko ei valehdellut, se oli varmasti maailman helpoin.

Täytyy myöntää, että ensiesiintymiseni julkisena kokkina esiintymiskeittiössä, mikrofoni korvan takaa viritettynä ja äänentoistolaite housujen vyötärölle kiinnitettynä, jännitti kyllä aika pahasti. Kyllähän minä kokata osaan, ja osaan myös olla haastateltavana, mutta nämä yhdistettynä vieraaseen keittiöön, jossa pitäisi vajaassa puolessa tunnissa saada aikaiseksi thai-tyyppinen lohikeitto ja marjapiirakka, samalla kun yleisö seuraa sekä livenä että sivuun viritetyltä jättiTVruudulta ja kattoon ripustettujen peilien avulla...

Alex Nurmi on ammattikokki ja jouheva juontaja. Heti alkuun hän kummasteli sitä, että puheestani ei kuulu oulunmurre, vaan pikemminkin pieni vivahde Turkuun. Tulemme siis Alexin kanssa samasta kaupungista. Ei hätiä mitiä.

Kokkaus sujui hyvin, ja ilmeisesti puhuinkin järkeviä, koska Alex kiitteli jälkikäteen sanoen, että minä olin yksi niitä hyvin harvoja kokkeja, joiden kanssa hän on tehnyt töitä, joka pystyy puhumaan ja kokkaamaan samaan aikaan. Jos tuo on ainoa laatuvaatimus TV-kokiksi pääsylle, minulta siis onnistuisi :)

Kalakeitto ja marjapiirakka katosivat nopeasti yleisön suihin, ja muutama kävi kysymässä reseptiäkin. Pyysin ostamaan Eräkokki-kirjan lähimmästä kirjakaupasta.

Eräkokki-kirja ilmestyi juuri sopivasti Kirjamessuille.

Essiä haastatellaan Rosebudin osastolla. Helppoahan se oli kun sai edustaa kaikkia metsähallituslaisia :)

Alex Nurmi juontaa ja Essi kokkaa. Kattilaan syntyi thai-tyyppinen lohikeitto. Lisäksi kirjassa on kaksi suosikkireseptiäni, jokirapurisotto ja jokirapupasta. Tikkurilan toimistossa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että jokirapuja ei voi pyytää luonnosta, ja Eräkokki-kirja kertoo nimenomaan luonnosta haettavista raaka-aineista, joten minun piti kehittää kirjaan joku toinenkin resepti. Sanoin, että minä hankin kaikki raaka-aineeni joka tapauksessa kaupasta, ja sitä paitsi, kylläpäs jokirapuja voi pyytää luonnosta, ja toinen sitä paitsi, ei kukaan minun tiimistäni ehdi kalastaa pitkien maastotyöpäivien päätteeksi. Pääkaupunkiseutulaiset pysyivät kuitenkin kannassaan, että jokiravut ovat vain kaupallinen tuote (huolimatta siitä, että minä ja Pekka törmäsimme tosi moniin jokirapuihin Hyrynsalmen raakkukartoituksissa), joten lupasin kokata kirjan kuvia varten thai-tyyppisen lohikeiton. Ihan ironian vuoksi ostin kaupasta norjanlohta. Kuva Tiina Grahn.

Tässä syntyy "maailman helpoin marjapiirakka" jonkun toisen reseptistä. Helppoa ja hyvää oli. Kuva Tiina Grahn.

Essi Keskinen