Pullopostia

Essi taas äänessä tämän viikon, sitten juhannusloma ja sen jälkeen on lomat pidetty tälle kesälle!

Pullopostin avaus.

Krunneilla odotti maanantaiaamuna iloinen yllätys – vanhaa kunnon pullopostia! Minä lähettelin pikkutyttönä pullopostia mökkirannasta ja mietin, minnehän asti viesti kulkee. Tämän pullopostin olivat laatineet Jenni 11 v ja Jesse 7 v. Kirje oli harmi kyllä päässyt vettymään oltuaan viikon verran laineiden vietävänä mutta teksti antoi kuitenkin ymmärtää, että lapset olivat viettämässä kesälomaa mökillään, ilma oli ollut hyvä ja he olivat uineet. Hyvä homma!

Välillä hiukan räiskyttää...

Navakasta puhurista huolimatta saimme töitäkin tehtyä. Pelastautumispuvussa on hyvä olla kun ei kastu eikä tule kylmä, mutta jotakin Suomen kesästä kertoo se, että minulla oli toppavuorisen pelastautumispukuni alla paksu toppahaalari ja saappaissa untuvalla täytetyt sukat eikä tullut yhtään lämmin.


Vaikka tiimi yritti parhaansa mukaan ajoittaa videointityöt mahdollisimman tuulettomiin rakoihin ja mahdollisimman tuulettomille puolille Krunneja, aallot pääsivät silti yllättämään. Perämeren tutkimusaseman pieni Terhi-vene hörppäsi reilut parisataa litraa vettä. Juskun lintukirja ja privaattikännykkä kastuivat, mutta virkamiesmäisesti mies piti työkännykkänsä kuivana. Kakkukokoiset Minigrip-pussit olivat kovassa käytössä kun veneessä piti suojata elektronisia laitteita pärskeiltä. Vaan eipä siellä merellä nyt niin hirveää ollut, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, lokit ja tiirat kirkuivat ja pelastautumispuvussa oli mukavan lämmin. Ja illalla pääsi tietysti saunaan, kuten joka ilta maastossa. Puulämmitteisen saunan mukavan kosteat löylyt ovat kyllä niin hyvä illan rentoutumiskeino ettei toista!


Tynkä viikko kun perjantaina on juhannusaaton loma, mutta silti saatiin paljon videointipisteitä tehtyä. Tänään kävin vielä juuri ennen lähtöä tekemässä neljä sukellusta neljälle hyvin erilaiselle paikalle – ensimmäinen oli jyrkkä silttirinne, toinen hieno kivikko, josta löytyi alueellisesti uhanalaisia vesisammalia, kolmas olkavarteen asti yltävä kerros mustaa haisevaa liejua ja neljäs puhdas hiekkapohja, jossa auringon kilo leikitteli pohjaan muodostuneilla aaltokuvioilla. Oikein oli kivaa.


Tiistaina vietettiin Pekan syntymäpäiviä shampanjan, strutsipihvien ja kainuulaisen sahdin kera. Sankari itse kävi nostamassa Karhulla täytetyn lahjakatiskansa merestä ja löysi sieltä myös vedenkestävälle paperille kirjoitetun onnittelukortin. Kalamiesten palatessa pyydystä kokemasta kuultiin niitä perinteisiä kalajuttuja – ”Olisittepa nähneet sen joka pääsi pakoon, se oli ainakin litran tölkki! Nämä jäljelle jääneet ovat vain nollakolmosia.”

Krunneilla asutaan Perämeren tutkimusasemalla eli vanhassa luotsitalossa.

Illalla kuunneltiin radiosta virallista Krunnien kesäbiisiä ”Pakki auki, täältä tulee hauki” ja kohotettiin malja Suomen kesälle!

Outoja kuplia...

Toisella Krunni-viikolla polkaistiin tosi toimiin miestä vahvemmalla kokoonpanolla. Tuuliolosuhteiden pakosta työrytmiä muutettiin hieman iltapainotteisemmaksi, sillä meressä oli Jorman sanojen mukaan 'hieman käyntiä'. Aallokkoa olikin sen verran, että se sai Buster-ajelun tuntumaan huvipuistolaitteelta. Ei muuten tarvitse tänä kesänä mennä muuhun tärisyttäjään tai viikinkilaivaan. Ensimmäistä kertaa myös sääsket saivat saaresta kyytiä, kun tuuli vei ne hetkittäin mennessään.

Itikka-armeijan invaasio

Heti ensimmäisenä iltapäivänä kuvausyritykset kaatuivat vaahtopäinä vellovaan aallokkoon. Kuvaajien käsissä ei riittänyt enää liikkuvuutta vastata keinutukseen, joten kuvasta tuli dramaattisesti sinkoilevaa hyppyytystä pohjasta väliveteen ja takaisin. Uutta taktiikka vetäydyttiin miettimään Luotsiasemalle, ja koska aikaa oli läpi valoisan yön, yritys uusittiin meren asetuttua illan viileyteen. Pisteitä kuvattiin kahden veneen voimin puoleenyöhön, ja yksin Busterin kannelta niitä kerättiin yli 100 kappaletta. Veden levottomuuden vuoksi toimistotyöajoista alettiin liukua myös seuraavina päivinä ja kuvaustyö tuotti tulosta.

Tiistaina Jorma lähti Fasterilla mantereelle asioille, joten lopputyöt tehtiin yhdessä veneessä rennosti neljästään. Samalla saatiin dokumentoitua Kartoitustiimi 2010:n ainutlaatuista pohjakuvaustoimintaa.

Havaintoja saatiin nyt erityisesti selkärankaisten iltaelämästä. Kiiski ja hietatokko taisivat jäädä ainoiksi tunnistuksiksi, mutta puolen minuutin lyhytelokuvissa esiintyy myös kirjava joukko muuta, valosta sokaistunutta kalastoa.
Keskiviikkona jatkettiin myös sukelluksia kolmen pisteen verran ja saatiin ensimmäiset levä- ja sammalnäytteet. Kasvillisuus alkaa osoittaa merkkejä vihertymisestä. Purkkeihin tarttui myös alueellisesti uhanalaiset vellamonsammal ja ahdinsammal.
Viimeisen sukelluksen löytö aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Kohde oli eräässä matalikossa, jossa ylipäällikkö oli ilmoittanut nähdyn 'outoja kuplia'. "Pidä silmällä outoja kuplia", Pekka heitti pilke silmäkulmassa, kun Jusku lähetettiin snorklaamaan. Pohjakuvahavainto osottautui kuitenkin oikeaksi: pohjassa ja kivien päällä oli epäsäännöllisinä laikkuina helmimäisiä, noin 2mm kokoisia pisaranmuotoisia kaasukuplia. Huolimatta ympäristöalan kattavasta edustuksesta veneessä, kuplille ei siinä keksitty sen kummemmin elollista kuin elotontakaan selitystä. Aivoriihi jäi voimaan toistaiseksi. Mikä on Krunnien kaasukuplien sijainti yleismaailmallisessa arvojärjestyksessä? Mistä niitä oikein tulee?
 

Kuplaniitty

 

Ulkokrunnin miehitys

Lokikirjaa jatkaa siis Essin lomaillessa Jukka. Terveisiä tropiikkiin, jos eräs meribiologi sattuu eksymään nettiin.

Viikon päätehtävänä oli muuttaa varusteet Krunneille ja käynnistää pohjan pistekuvaukset. Tiistaina ajettiin Busterilla ja Fasterilla Ulkokrunnille nelihenkisellä miehistöllä. Pilvet jäivät rannikolle ja perillä odotti jopa lämmin sääskipilvipouta. Mainittakoon, etteivät itikat olleet niin suuria kuin annettiin ymmärtää, mutta tyynellä säällä kovin lukuisia. Pääteltiin niiden harventamisen voivan johtaa juuri niihin ylisuuriin yksilöihin, joten oltiin huitomatta. Yöllä kuitenkin ainakin allekirjoittanut ratkesi, kun paljastui 200-vuotiaan luotsiaseman tilkkeiden tila: sääskiä veti sisään ovista ja ikkunoista.

Ensimmäinen päivä meni vielä kuivaharjottelussa, kun me Johannan kanssa ei oltu koskaan pohjakuvauksessa sovellettavia laitteita käytetty ja saunassakin piti ehtiä istua.

Keskiviikkona oltiin heti aamusta veneessä loiskuttamassa vedenpintaa, joka oli korkeintaaan hieman ryppyinen. Tuulta ei ollut nimeksikään ja auringon vastasivulla horisontti suli taivaanrantaan. Saaren eteläpuolen luodon ruokit kävivät pariin otteeseen tervehtimässä venettä. Laskin kameraa veneen kaulasta pohjaan ja Johanna kuvasi tietokoneelta. Veden alapuolellakin oli kirkasta ja videokuvassa saattoi nähdä kilkkejä kymmenen metriä alapuolella hiihtelemässä hiekkaan pieniä latuja. Pakollisesta laiterikosta vastasi kaikuluotain, minkä vuoksi iltäpäivä pelattin Fasterin omalla kaikuluotaimella. Vaihdettiin Johannan kanssa osia ja pörrättiin läpi loput reilusta 70 pisteestä Ulkokrunnin ympäristöstä, kaikki yli viidessä metrissä. Matalimmat jäävät kuun loppuun odottamaan vesikasvillisuuden kehittymistä.

Kilkki kuvattuna tarkistussukelluksella.

Torsta-aamun Pekka teki Johannan ja kuljettajamme Jorman kanssa tarkistussukelluksia viimevuoden pisteille. Järjestelmäkameralla tuli veden alla varsin käyttökelpoista kuvamateriaalia kasvillisuudesta ja pohjan laadusta. Itse jahtasin jalan lämpimistä rantavesistä uusia kasvinäytteitä herbaarioon, mutta ainoastaan merivita oli kunnolla päässyt kasvamaan. Kaikenkaikkiaan kelit olivat taas enemmän kuin kohtuullisia ja posket punottaa palaneina. Ihmiset palasivat mantereelle viikonloppulomalle tyytyväisinä. Ensiviikon varustetasoani tulen kohentamaan sähkökärpäslätkän ja ladattavan paristoparin verran.

Hapsivita.

Perämerta Torniosta Vaasaan

Tällä viikolla päästiin jo ihan sinne meidän omalle merelle, Perämerelle, asti. Olosuhteet Töölönlahdella viime viikolla oli aika samanlaiset kuin meillä Perämerellä tällä viikolla – sameaa ja ruskeaa, nollanäkyvyyttä.


Maanantaina tulivat töihin harjoittelijat Jukka ja Johanna, ja tiistaiaamuna lähdettiin Torniosta Perämeren kansallispuistoon. Kulkuri Pauha ajettiin Oulusta Tornioon jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, silloin kun oli tyyntä. Minä en tiennyt asiasta mitään mutta Pekalta tuli tekstiviesti sunnuntai-iltana kello 21.54: ”Lähden pian hakemaan venekuskeja Torniosta ja käyn sitten hiukan kotona nukkumassa. Tulen töihin kun herään.” Pekka kertoi kävelleensä kolmen maissa toimistolta kotiin ja katselleensa kun aurinko nousi ja linnut alkoivat laulaa. Mutta yö oli täysin peilityyni ja Pauhan ajaminen sujui nopeasti. On taottava kun rauta on kuuma ja tuuli tyyni.

Viikon agenda oli saattaa pystyyn Maasarven vedenalainen luontopolku. Polkuhan perustettiin viime kesänä ja laitettiin talviteloille marraskuussa. Matalimpien pisteiden vajaan kolmenkymmenen kilon betonilaatat siirrettiin syvemmälle ja poijut tuotiin pois. Keväällä piti olla helppo homma laittaa poijut paikoilleen, etsiä laatat koordinaattien avulla, siirtää ne paikoilleen ja vetää laattoja yhdistävä köysi. Yleensä sanotaan että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” joten tämä homma ei ehkä ollut parhaiten suunniteltu. Touhuun meni kaksi kokonaista työpäivää ja yhteensä yli kymmenen sukellustuntia. Onneksi ilma oli kuin morsian ja aurinko paistoi joten mikäpäs maastossa oli ollessa. Johannakin meinasi että ”Tämäkö on teidän mielestä työtä?”

Venepoijun 800-kiloinen paino vielä löytyi helposti ja paikoiltaan, mutta loput laatat olivatkin sitten etsimisen päässä. Tiistaina näkyvyys lähenteli nollaa ja neljän metrin syvyydessä pohjassa oli säkkipimeää. Vesi oli talven ja jokien tuomien sulavesien jäljiltä humuspitoisen tummanruskeaa ja tuuli oli sekoittanut matalan lahden pehmeän pohjan veteen kuin kaakaojauheen. Laatoista löytyi vain kolmannes, ja loput näyttivät hävinneen kuin tuhka tuuleen! Pekka kertoi seuranneensa erästäkin laatan raahautumisjälkeä kolmisenkymmentä metriä pohjassa ennen kuin toisesta päästä ei löytynytkään mitään! Ilmeisesti laatta oli poijunsa avulla lähtenyt jäiden matkaan. Ties mistä sekin nyt sitten löytyy, jos löytyy.

Hylky sentään oli paikoillaan, mutta kaksi metriä hylyn toisella puolella ollut laatta oli tiessään. Toisaalta matalalle vahingossa jäänyt laatta löytyi täysin paikoiltaan. Lopulta kolme köydellä yhteen kiinnitettyä laattaa löytyi täysin sattumalta noin viidenkymmenen metrin matkan kulkeneina polun eteläpuolelta! Löysin vahingossa ensimmäisen, lähdin seuraamaan sitä ja tulin köysien päässä kahdelle muulle laatalle. Laatat olivat raahautuneet pohjassa mutkitellen ja hautautuneet lopulta lähes kokonaan pehmeään pohjamutaan. Jos kyseessä ei ole steroidihylje tai sukeltajien julma kepponen, jäät ovat tehneet hyvää työtä sekoittaessaan polun kylttejä ja siirrellessään niitä sinne tänne pitkin pohjaa.

Kahden kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeen seurasi ryntäys Vaasaan ja nyt istun Hotelli Rantasipin (Tropiclandia) huoneessa, kuuntelen sateen ropinaa ikkunaan ja odottelen aamiaisen alkamista. Vaasalaiset kollegat pitävät tänään loppuseminaarin ULTRA-hankkeelle, jossa Merenkurkkua kuvattiin lentokoneesta lidar-säteen avulla. Projekti toimi yhteistyössä ruotsalaisten kanssa ja onnistui kuin unelma – päivässä pystyy kuvaamaan n. 30 km2 pohjaa lidar-systeemillä kun yhdellä meribiologitiimillä menee siihen kolme vuotta. Tällä keinolla meillä olisi Itämeri kartoitettuna jo ennen minun eläkeikääni. Nyt kartoitettuna on vajaa prosentti. Eilen pidettiin myös Metsähallituksen meribiologien yhteinen saunailta ja vaasalaisten puhelimet soivat yhtenään kun äidit, mummot ja ystävät soittelivat ”Näin sinut telkkarissa!” Lehdistötilaisuus oli ilmeinen hitti.

Varmaan täältä pääsee Ouluun junalla kun seminaari loppuu, Pekka nimittäin ottaa auton. Oikein hyvä viikko takana ja työt tehtynä. Minä jään puolentoista viikon lomalle ja loppu porukka saa selvitä yksinään. Blogin kirjoitus nakitettiin Jukalle, joka lupasi huolehtia asiasta. Mielenkiintoista nähdä, mitä sivuille ilmestyy! Sitä kun ei koskaan tiedä – tämäkin viikko alkoi Oulusta toimistosta ja jatkui Tornion, sukeltamisen ja parin kokouksen kautta Vaasaan kylpylään