torstai 7. marraskuuta 2013

Frankensteinin jalanjäljillä - Perämeren meriluontotiimin terveisiä


Ai että mitäkö olen tehnyt tällä viikolla? Olen luonut hirviön. Excel-taulukon, jossa on 27 835 riviä ja vajaat 400 saraketta. Naputin sitä noin 20 tuntia, Johanna reilut 15 tuntia, Pekka luultavasti samat 20 tuntia kuin minä ja Ulrika vielä muutaman tunnin lisää. Ja tässä oli kyseessä vain taulukoiden yhdistäminen. Mitään uutta dataa ei syötetty eikä luotu vaan vanhat taulukot aina vuodelta 2006 lähtien laitettiin yhteen ja samaan taulukkoon. Taulukon avaaminen kestää kauan ja sen uusi tallentaminen vielä kauemmin. Taulukosta löytyy joka ikinen videointipiste, jonka Vaasan tai Oulun meritiimi on koskaan videoinut, kaikki pisteen tiedot ja analysoidun videon tulokset.

Olen odottanut tätä datojen yhteen kuosiin laittamista jo vuodesta 2007 lähtien. Metsähallituksen tai koko Suomen systemaattinen vedenalaisen luonnon kartoitus on kuitenkin vielä niin tuore tapaus, että sekä menetelmät että tietokannat, jotka olivat lapsenkengissään VELMU-hankkeen alkaessa vuonna 2004, eivät ole vielä päässeet taaperoikäistä edemmäs. Menetelmien suhteen saatetaan olla jo lähestymässä hankalaa murrosikäistä, mutta tietokannan suhteen käydään vielä leikki-ikäisen uhmaikää läpi.

Perusinsinööri Dilbert tulee joskus mieleeni töitä tehdessä. Ei usein, mutta aina silloin tällöin. Juuri silloin, kun joku tehtävänanto kuulostaa minusta lähinnä hyvältä vitsiltä, joko työläytensä tai aikataulunsa suhteen. Tätä tapahtuu lähinnä toimistoaikaan talvella. Kesällä työ on selkeää - mennään maastoon ja kerätään inventointidataa. Talvella toimistossa istuessa kaikki muutkin istuvat toimistossa ja keksivät päiviensä ratoksi kaikenlaista meritiimiltä pyydettävää. Ympäristöministeriöltä, EU:sta tai muulta korkealta auktoriteetilta tulevat pyynnöt saadaan jalkautettua varsinaisille työn suorittajille usein vasta viime tingassa. Tämä ei varmastikaan johdu kenenkään tarkoituksellisesta pahansuopuudesta, vaan suurissa, byrokraattisissa ja hierarkkisissa laitoksissa paperit tuppaavat jumittamaan kauan jokaisella pöydällä ja valuvat alaspäin vasta juuri ennen dead-linea. Tullaankohan millään alalla koskaan pääsemään tästä eroon?

Toisaalta nämä äkkiseltään ryöpsäytetyt pyynnöt pitävät varpaisillaan - ei voi tuudittautua siihen uskoon, että voisi tänään jättää tekemättä jotakin, minkä voisi hyvin siirtää huomiselle, vaan se on paree tehdä heti pois alta, koska huomisen uusista työpyynnöistä ei voi tietää vielä tänään.

Kaikki joutuvat töissään tekemään tehtäviä, jotka eivät välttämättä ole aivan lähellä sydäntä, mutta toivottavasti saavat myös vastapainoksi tehdä töitä, joita voisivat tehdä melkein vaikka ilmaiseksi. Minulle näitä mieluisimpia töitä ovat kesän maastotyöt, ja sitä leipätyötä sitten Excel-taulukoiden kanssa puurtaminen. Mutta niinhän sen kuuluukin olla - minullehan maksetaan siitä että teen töitä. Ei sen nyt koko ajan pitäisi lomalta tuntuakaan.

Tämän viikon megataulukko on nyt kuitenkin koottu ja nyt jäämme Johannan kanssa odottamaan, mitä jännää taulukolle nyt tapahtuu. Siellä se odottaa T-verkkolevyllä poimijaansa ja toivon sen palaavan jonakin päivänä takaisin esimerkiksi erilaisten karttojen muodossa.

Maastotyöt on nyt tehty täysin valmiiksi ja videoiden analysontikin on purkissa. Seuraavat viikot vietämme Johannan kanssa kesän dataa tarkastaen. Kaikesta huolellisuudesta huolimatta sieltä löytyy virheitä.

Kun tulee jotakin mukavaa mieleen, blogeja saattaa syntyä. Viikoittainen päivitys Excelien kanssa painimisesta taas ei palvele blogin varsinaista tarkoitusta - viihdyttävyyttä, tiedonjakoa, mielenkiinnon tai keskustelun herättäjää.

Seuraa siis blogia - tänne ilmestyy talven aikana epätasaisin väliajoin blogeja kun aiheita nousee esiin. Säännöllisesti tavataan taas ensi vuoden maastokaudella!

Essi Keskinen

perjantai 1. marraskuuta 2013

Että sellainen soppa tällä kertaa! - Perämeren meritiimin terveisiä

Viime blogissa päivittelin, kuinka Johanna ja minä olemme joutuneet salapoliiseiksi. Nyt päivittelen kokiksi joutumista.

Mikä yhdistää Metsähallituksen meribiologia ja Ikean esiintymiskeittiötä? No tietysti Kirjamessut. Mitä ihmeen kautta? Metsähallitus julkaisi juuri Kirjamessujen alla työntekijöidensä ruuanlaitosta kertovan Eräkokki-kirjan Metsäkustannuksen kautta, ja kirjaa piti sitten tietysti mainostaa.

Minulta ja kolmelta muulta esiintymistaitoiselta Eräkokki-kirjan ruuanlaittajalta kysyttiin keväällä, kuka meistä haluaisi esiintyä Kirjamessuilla ja kokata oman reseptinsä yleisön edessä lavalla. Sanoin että minua voi pitää viimeisenä oljenkortena, että en todellakaan ole erityisen kiinnostunut kiipeämään lavalle ja kokkaamaan kaiken kansan edessä samalla kun joku haastattelee minua, enhän ole mikään TV-kokki, mutta jos kukaan muu ei pääse tai suostu niin ei minulla ole mitään varsinaista syytä kieltäytyä. Tällainen oman työroolin venytys vain tuntui pelottavalta.

No, viimeiseen oljenkorteen sitten tartuttiin ja löysin itseni ensin vajaan puolen tunnin kirjahaastattelusta Rosebudin kirjamyymälän pieneltä esiintymislavalta sunnuntaina 27.10. Aamulla olin jo tehnyt valmiiksi kalaliemen thai-tyyppiseen lohikeittoon ja valmistanut yhden harjoituskappaleen "maailman helpointa marjapiirakkaa", kuten resepti lupasi. Kalakeitto oli oma ohjeeni, mutta sen lisäksi piti tehdä jotakin muutakin, ja päädyin marjapiirakkaan. Otsikko ei valehdellut, se oli varmasti maailman helpoin.

Täytyy myöntää, että ensiesiintymiseni julkisena kokkina esiintymiskeittiössä, mikrofoni korvan takaa viritettynä ja äänentoistolaite housujen vyötärölle kiinnitettynä, jännitti kyllä aika pahasti. Kyllähän minä kokata osaan, ja osaan myös olla haastateltavana, mutta nämä yhdistettynä vieraaseen keittiöön, jossa pitäisi vajaassa puolessa tunnissa saada aikaiseksi thai-tyyppinen lohikeitto ja marjapiirakka, samalla kun yleisö seuraa sekä livenä että sivuun viritetyltä jättiTVruudulta ja kattoon ripustettujen peilien avulla...

Alex Nurmi on ammattikokki ja jouheva juontaja. Heti alkuun hän kummasteli sitä, että puheestani ei kuulu oulunmurre, vaan pikemminkin pieni vivahde Turkuun. Tulemme siis Alexin kanssa samasta kaupungista. Ei hätiä mitiä.

Kokkaus sujui hyvin, ja ilmeisesti puhuinkin järkeviä, koska Alex kiitteli jälkikäteen sanoen, että minä olin yksi niitä hyvin harvoja kokkeja, joiden kanssa hän on tehnyt töitä, joka pystyy puhumaan ja kokkaamaan samaan aikaan. Jos tuo on ainoa laatuvaatimus TV-kokiksi pääsylle, minulta siis onnistuisi :)

Kalakeitto ja marjapiirakka katosivat nopeasti yleisön suihin, ja muutama kävi kysymässä reseptiäkin. Pyysin ostamaan Eräkokki-kirjan lähimmästä kirjakaupasta.

Eräkokki-kirja ilmestyi juuri sopivasti Kirjamessuille.

Essiä haastatellaan Rosebudin osastolla. Helppoahan se oli kun sai edustaa kaikkia metsähallituslaisia :)

Alex Nurmi juontaa ja Essi kokkaa. Kattilaan syntyi thai-tyyppinen lohikeitto. Lisäksi kirjassa on kaksi suosikkireseptiäni, jokirapurisotto ja jokirapupasta. Tikkurilan toimistossa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että jokirapuja ei voi pyytää luonnosta, ja Eräkokki-kirja kertoo nimenomaan luonnosta haettavista raaka-aineista, joten minun piti kehittää kirjaan joku toinenkin resepti. Sanoin, että minä hankin kaikki raaka-aineeni joka tapauksessa kaupasta, ja sitä paitsi, kylläpäs jokirapuja voi pyytää luonnosta, ja toinen sitä paitsi, ei kukaan minun tiimistäni ehdi kalastaa pitkien maastotyöpäivien päätteeksi. Pääkaupunkiseutulaiset pysyivät kuitenkin kannassaan, että jokiravut ovat vain kaupallinen tuote (huolimatta siitä, että minä ja Pekka törmäsimme tosi moniin jokirapuihin Hyrynsalmen raakkukartoituksissa), joten lupasin kokata kirjan kuvia varten thai-tyyppisen lohikeiton. Ihan ironian vuoksi ostin kaupasta norjanlohta. Kuva Tiina Grahn.

Tässä syntyy "maailman helpoin marjapiirakka" jonkun toisen reseptistä. Helppoa ja hyvää oli. Kuva Tiina Grahn.

Essi Keskinen

torstai 24. lokakuuta 2013

Naisten Etsivätoimisto Numero 2 - terveisiä Perämereltä

Maaliskuussa kirjoitin blogissa meribiologin eri rooleista näin:


"Minusta on hienoa päästä näyttämään, kuinka upeaa työtä Luontopalvelut tekee, kuinka eksoottista meribiologin työ voi Suomessakin olla, ja kuinka yhden päivän aikana täytyy pystyä olemaan mekaanikko, kuljettaja, taksonomi, kokki, ompelija, ryhmäterapeutti, voimamies, sähköasentaja, kantaja, valokuvaaja, toimittaja, äiti, ystävä, esimies, sukeltaja ja oman alansa asiantuntija. Koskaan ei aamulla herätessään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Tietoja ja taitoja tarvitaan laidasta laitaan, mutta vielä enemmän kaivataan sopeutumiskykyä ja joustavuutta."

Nyt tuohon ammattilistaan voi lisätä vielä salapoliisin. Koko viikon olemme Johannan kanssa käyneet läpi kesän inventointitulosten taulukoita ja kuinka ollakaan, virheitä löytyy. Kartoitustulosten syöttö monen neliömetrin kokoiseen tuhansia rivejä sisältävään Excel-taulukkoon on käsityötä, ja vaikka kaikki ovat tehneet parhaansa, virheitä sattuu. Koordinaatit on otettu väärästä GPS-laitteesta, tiedot syötetty väärälle riville, näppäilyvirhepaholainen on iskenyt, jonkun käsialasta ei saa selvää tai maastolomake on suhruinen.

Tai kuten tänään, kun Johanna selvitteli, miksi erään pisteen riville ei ole syötetty tietoja, vaikka piste oli kartan mukaan tehty. Kävi lopulta ilmi, että maastolomakkeeseen oli merkitty väärän pisteen nimi ja tiedot oli syötetty tuolle väärälle pisteelle, mutta kuinka tähän päätelmään päästiin, vaati salapoliisintyötä. Johanna otti esiin kartan, jota inventoija oli käyttänyt maastossa, selvitti maastolomakkeen perusteella kartoittajan mahdollisesti käyttämän reitin edellisten ja seuraavien pisteiden perusteella ja löysi kirjoitusvirheen. Minä puolestani selvitin väärin analysoidun kasetin arvoitusta. Itse olin virheen tehnyt mutta Johanna sen löysi.

Sherlock Holmesin ja Poirotin jalanjäljillä siis. Vai pitäisikö sukupuolen vuoksi sanoa Miss Marplen tai Mma Ramotswen Naisten Etsivätoimisto Numero 1:n jalanjäljillä?




Essi Keskinen

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vanha pariskunta -syndrooma - Terveisiä Perämereltä

Pekka tuli minulle töihin kesäksi 2007. Sen jälkeen olemme työskennelleet yhdessä joka kesä ja melkein joka talvi. Kesät ollaan jaettu samat mökit, talvet sama työhuone. Keväällä Pekka siirtyi Vaasan aluemeribiologiksi, mutta yhteen hitsautuneen työparin suhde kukoistaa yhä, välimatkasta huolimatta.

Tapahtumapaikka: Essin ja Mikon olohuone, sohva
Paikalla: Essi ja Essin mies Mikko
Tapahtuma: Keskustellaan siitä, lähtevätkö Essi ja Pekka merelle purkamaan vedenalaista luontopolkua seuraavalla viikolla. Essi tekstiviestittelee samalla Pekan kanssa. Tekstiviestit kirjattu ylös suoraan Essin puhelimesta, keskustelun kulku varmistettu Mikolta.

Essi Mikolle sohvalla: “Mä katoin säätiedotuksen, näyttää siltä, että me päästäis merelle ens viikolla. Ostin jo eilen Stockan Hulluilta Päiviltä jokirapuja niin että me voidaan tehdä merellä jokirapurisottoa tiistaina.”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Norjalaiset lupaa tällä hetkellä oikein hyvää säätä ti-to. Mun puolesta mennään.”

Pekka Essille tekstiviestillä: “Ok! Näin tehdään! Mä oon saldolla huomenna melkein koko päivän. Eli lähdetään Johannan kans tiistaina siinä 8 aikaan. -Ruokatoiveena jokirapupasta tiistaille.”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Mistä tiesit, että sen aineet on jo ostettu?! :)”

Essi Mikolle sohvalla: “Siis mistä Pekka tiesi, että mä olen tekemässä jokirapurisottoa?! Tää on taas tää meidän vanha pariskunta -syndrooma!”

Pekka Essille tekstiviestillä: “Tää oli taas tää vanha pariskunta -syndrooma... :)”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Just sanoin noilla sanoilla sen Mikolle! Menee jo pelottavaksi...”


Pekka: “MOT...”
Vedenalainen luontopolku on nyt sitten talviteloilla! Tässä sen nostoa työstetään Maialla ja kumivene Bellalla.

Essi ja Johannat piknikillä Sarven eteläpäädyssä.

Vaasan Johanna näköaloja ihmettelemässä.

Essi pakkaa poijuja takaisin talvisäilöön käytön jälkeen. Vedenalainen luontopolku nousi hyvin merestä.

Bellan pesu.

Oli hiukan sumua kun lähdettiin pois Sarvesta...

Ainaista tavaroiden kuljetusta...

Maia nousee talviteloille. Viime vuonna oltiin viikkoa myöhemmin ja tultiin viisisenttisessä jäässä rantaan.

Maia on noussut merestä!

Tullaan hiukan kovassa kelissä Sarveen... Pekka Aho ikuisti, kun Maia tulee 12 m/s länsituulessa Sarveen. Kumivene Bella on köytetty Maian keulaan.
Essi Keskinen

perjantai 11. lokakuuta 2013

Meribiologin sateenkaari

Tämä viikko on ollut yksi niitä ei-tapahtumarikkaita toimistoviikkoja, eikä jännittäviä kertomuksia blogiin kirjoitettavaksi siis ole. Siksipä päätin tarttua Essille heitettyyn blogi-haasteeseen, ja kuvasin yksivärisiä ja eri värisiä tavaroitamme kaikissa sateenkaaren väreissä ja vielä vähän enemmänkin... Tässä taiteellinen näkemykseni meribiologin "matkalaukusta".

VALKOINEN nostosäkki, joka on tarpeen silloin, kun sukeltaja haluaa nostaa jotain painavaa meren pohjasta, eivätkä omat voimat riitä.

HARMAA moottoripyörän akku, joka sisältää paljon ravintoa vedenalaisille kamerapäillemme

PUNAINEN aggregaatti, joka sitten tuottaa sitä "ravintoa" bensasta tarpeen tullen

ORANSSI äyskäri, Bellan (kumiveneemme) kaveri

KELTAINEN 100 m mittanauha, joka on ihan paras apuväline sukelluslinjaa vedettäessä

VIHREÄ Jerrykannu, sisältää bensaa

SININEN muovilaatikko. Näihin on kätevä pakkailla kaikenmoista pikkutavaraa, jota merellä voi tarvita. Kestää vedenroiskeita ja jonkin verran iskujakin. Mukava kantaa ja helppo pinota!

VIOLETTI mappi. Näihin saa niputettua vaikka kartat maastoon mukaan.

MUSTA sukelluspuku, "makkarankuori", johon Essi ahtautuu sukelluksiensa ajaksi.

KIRKAS lasipurkki pohjaeläinnäytteitä varten - kai kirkaskin on väri...?!

Toimistoterveisin Johanna

torstai 3. lokakuuta 2013

Lietejoki: raakku ja kartoittajat

Hyllyvän reunalla - Perämeren meritiimin terveiset


Essi ja Pekka koluavat puronpohjaa.

Tulin eilen tosi väsyneenä kotiin. Vietin viimeiset kymmenen päivää Kainuussa raakkukartoituksissa. Työ oli mielenkiintoista ja minulle täysin uutta MUTTA:

En ole pitkään aikaan tehnyt mitään niin fyysisesti rankkaa kuin viime viikkojen maastotyöt. Rämpiminen poluttomissa metsissä pelastautumispuku päällä, kulkua hankaloittava vesikiikari ja keräyspussi käsissä ja kymmensenttisissä puroissa konttaaminen ja kahlaaminen mitä epäergonomisimmissa asennoissa saivat jokaisen työpäivän jälkeen kroppani tuntumaan siltä, kuin minua olisi käytetty nyrkkeilysäkkinä tai olisin hyvin nuijittu pihvi. Aamuisin tuntui aina siltä, kuin olisi edellisenä iltana vetänyt järkyttävän kuntosalirääkin yli-innokkaan personal trainerin ohjastamana.
Raakku vesisammalten peitossa.

Vertailun vuoksi järvisimpukka - sifot eli hapen- ja ravinnonottoaukkojen reunat ovat erilaiset raakulla ja järvisimpukalla.

Välillä sukellettiin kovassa virrassa ruskeassa vedessä, välillä yritettiin vetää mahaa viisitoistasenttisen kivikon yli sukelluspullot selässä. Lohkarepohjaisten uomien väleistä löytyi yllättäen pehmeäpohjaisia kuoppia, joissa jalat eivät yltäneetkään pohjaan, mutta onneksi pelastautumispuvun vetoketju oli aina kiinni. Polvet olivat mustelmilla koko maastotyön ajan koskien kivikoilla konttaamisesta ja huomasin ryömiväni monta tuntia päivässä fysioterapeutin kieltämässä "sammakkoasennossa" (se pilaa polvet). Tässä asennossa oli kuitenkin helpointa päästä kivikoiden yli ja saada selkä pysymään joten kuten kunnossa.
Välillä virtausta oli hiukan enemmänkin...

Kun sanotaan "raakkujoki" ja puhutaan JOKIhelmisimpukoista, ajatellaan usein jokea, joka yleisissä mielikuvissa on usein leveä ja siinä kulkee paljon vettä. Hanketta vetävä Mervi arveli, että Kainuussa on mahtanut olla pulaa joista, koska kaikki vesistöt pienimpiä puropahasia myöten on nimetty joiksi. Purojen leveys vaihteli puolesta metristä neljääntoista metriin, leveintä jokea ei mitattu. Syvyys taas vaihteli hädin tuskin kivien yli pärskyvästä vedestä sukellussyvyyteen. 
Meribiologi töissä...


Majavat olivat nähneet paljon vaivaa muuttaakseen maiseman itselleen paremmin sopivaksi. Avattuja patoja löytyi sieltä sun täältä ja maisemaa täplittivät majavien tulvien muodostamat suot ja pystyynkuolleet puut. Tällaisilla rannoilla ei aina tiennyt, missä maa loppuu ja vesi alkaa - kun toinen käveli kohti vettä, maan hyllyntä tuntui monen metrin päässä. Pohjaan saattoi upota polven ja nivusen välille. Onneksi pelastautumispuvun saappaat ovat kiinni lopussa haalarissa, muuten olisi mustan haisevan mudan joukkoon jäänyt saapas jos toinenkin.
Kainuun Sanomien toimittaja ja kuvaaja tekemässä juttua Kainuun Helmenkalastajat -hankkeesta.

Kaikista luonnon tarjoamista esteistä ja rasituksista huolimatta pariviikkoinen jokihelmisimpukoiden kartoitus oli tervetullutta vaihtelua merihommiin, mielenkiintoista ja uutta. Ja saatoinhan tämän maastopätkän avulla pysytellä vielä kaksi armollista viikkoa poissa toimistolta :) Lisäksi sain pitkästä aikaa taas työskennellä toiselle paikkakunnalle muuttaneen kollegani kanssa, jonka kanssa työskentelyä ja jonka seuraa olen kaivannut.

Nyt sitten kerätään vuosi voimia että jaksetaan sama rumba ensi vuonna uudelleen.
Kivisimppu Pekan kuvaamana.


Vesikuusikossa.

Järvisimpukat rivissä.

Essi Keskinen