Mistä kaikki alkaa ja mihin se päättyy

 

Kuvakaappaus LajiGIS-tietokannasta lajin seurantakohteista eli Eliölajit havaintopaikoista. Osa seurantakohteista on hävinnyt (-), osa epävarmoja (?) ja suurin osa olemassa (+). Ensimmäinen ja viimeisin lajin havaintopäivämäärä näkyvät seuraavissa sarakkeissa. Jos päivämäärä on sama, laji on havaittu vain tuon ainoan kerran, tai paikalla on käyty vain sen kerran. 

Kun jostain löytyy uhanalainen kasvilaji tai niiden populaatio, paikalle perustetaan digitaalisesti ns. seurantakohde ympäristöhallinnon yhteisenä käyttämään LajiGIS-tietokantaan. Se tarkoittaa sitä, että kohteella pyritään käymään vähintään kymmenen vuoden välein tarkastamassa, mitä populaatiolle kuuluu. Seurantakohde tarkoittaa myös sitä, että jos alueelle on suunnitteilla jotakin, mikä saattaisi vahingoittaa uhanalaista lajia, suunnitelma täytyy tutkia tarkoin, samoin kuin lajin seurantakohde.

Nelilehtivesikuusessa on punainen varsi ja kiehkurassa neljä lehteä. Se voi kasvaa vedessä, mutta myös märällä maalla, esimerkiksi märällä rantaniityllä. Kuva: Alejandra Parra / Metsähallitus

Luonnossa asiat eivät ole staattisia eivätkä edes pysy paikoillaan. Kasvitkin liikkuvat siinä mielessä, että vanhoja kuolee ja uusia syntyy, ja jos elinympäristö on muuttamassa muotoaan tai paikkaansa, lajisto muuttaa pikkuhiljaa sen mukana. Esimerkiksi matalilla maankohoamisrannoilla pohjoisella Perämerellä meri pakenee niin nopeasti, että kymmenessä vuodessa aiempi seurantakohde on saattanut ruovikoitua ja muuttua lähes maaksi ja vesikasvin populaatio on karannut kauemmas aiemmalta paikaltaan. Jossain vaiheessa tullaan siihen pisteeseen, että laji on saattanut hävitä aiemman seurantakohteen paikalta siirryttyään uuteen paikkaan.

Kuvakaappaus LajiGIS-tietokannasta nelilehtivesikuusen seurantakohteelta. Kohde on luotu eli laji löydetty täältä vuonna 2001, minkä jälkeen kohteella on käyty muutaman vuoden välein. Seurantaväli on hyvin lyhyt sattumalta - tämä kohde sijaitsee Ulko-Krunnin saaressa Perämeren tutkimusaseman vieressä, ja siksi tätä nelilehtivesikuusiniittyä käydään usein esittelemässä saaressa ensi kertaa käyville tai ihailemassa muuten vain. Jokainen kartoituskerta kannattaa kuitenkin merkitä muistiin populaation tilan seuraamiseksi.

Se, milloin populaatio voidaan tuomita digitaalisesti hävinneeksi, onkin sitten yhtä veteen piirrettyä viivaa. Luonnossa tilanne on elänyt vuosi vuodelta, populaatio on kenties siirtynyt pikkuhiljaa kohti ulappaa pysytellen koko ajan juuri siinä optimaalisessa syvyydessä ja poissa vaikkapa järviruo’on jaloista. Populaatio ei siis ole missään vaiheessa hävinnyt ja muuttanut vaan ainoastaan siirtynyt maanpuoleisten yksilöiden kuoltua ja uusien versottua populaation syvemmänpuoleiseen laitaan.

Upossarpion kauniinvihreä ruusuke kasvaa muutaman kymmenen senttimetrin syvyydessä hiekka- tai silttipohjalla. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Digitaalisesti seurantakohdetta ei siirrellä pikkuhiljaa minnekään. Usein seurantakohde on vain GPS-piste, vaikka laji levittäytyisikin pisteen ympärille. Seurantakohde voi olla myös tarkoin määritelty polygoni tai vaikkapa epämääräisemmin määritelty tietyn kokoinen neliö populaation ympärillä. Epämääräisiä neliökilometrin kokoisia seurantakohteita on syntynyt vanhoista digitoiduista aineistoista. Joku on v. 1956 käynyt jossain ja maininnut havainneensa siellä sen ja sen uhanalaisen lajin. Vasta tietokoneaikana seurantakohde on viety digitaalisessa muodossa tietokantaan, mutta yleensä vanhemmat havainnot eivät ole niin tarkkoja, että niistä pystyttäisiin määrittelemään pistettä - siksi laajempi neliö.

Vanhat havainnot uhanalaisista lajeista ovat koordinaateiltaan epätarkempia, siksi tämäkin seurantakohde on 1 x 1 km kokoinen. Lajia on etsitty viimeiset kerrat vuosina 2001 ja 2012, jolloin sitä ei ole löytynyt. Jos lajia ei löydy myöskään tänä kesänä, olisin valmis tekemään asiantuntijapäätöksen ja merkitsemään tämän seurantakohteen lakanneeksi eli populaation hävinneeksi.

Tällaiset vanhat suuret neliöt käyvät jossain vaiheessa tarpeettomiksi, kun maa kohoaa tai sukkessio edistyy ja populaatio siirtyy luonnon muutoksen mukana kauemmas alkuperäiseltä havaintopaikalta. Jos kohdelaji on vaikkapa upossarpio, joka elää vajaan puolen metrin syvyisellä hiekkapohjalla, ja nyt sata vuotta myöhemmin samalla alueella kasvaa reidenpaksuista lepikkoa ja upossarpiot löytyvät puolen kilometrin päästä mereltä, voidaan varmuudella sanoa, että nyt vanha seurantakohde on turvallista merkitä hävinneeksi (”ympäristö muuttunut lajille elinkelvottomaksi”), mutta uusi seurantakohde on jo varmasti perustettu sinne, mistä laji nykyisin löytyy.

Monet uhanalaisista vesikasveista löytyvät kahluusyvyydestä. Pelastautumispuku ja vesikiikari ovat silloin näppäriä työvälineitä. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Liian hätäisesti lajin seurantakohdetta ei kuitenkaan voi merkitä hävinneeksi. Moni laji saattaa elää niin että yhtenä vuonna sitä löytyy runsaasti, sitten saattaa mennä pari vuotta niin, että versoja ei löydy lainkaan. Esimerkiksi tähtimukulaparta on kuuluisa siitä, että se leikkii kuurupiiloa kartoittajien kanssa joinakin vuosina. Täytyy odotella kärsivällisestä ja käydä tarkistamassa alue useana vuotena, jos yhden kerran ei tärppääkään.

Pistemäisen seurantakohteen tarkastaminen paikan päällä on helppoa, mutta vanhojen havaintojen (tässä nelilehtivesikuusi vuodelta 1958) laajojen laatikoiden tarkastaminen on hankalampaa. Mitä todennäköisimmin tämä populaatio on vielä olemassa, mutta se on pystytty myöhempinä vuosina tarkentamaan koordinaattipisteeksi. Vanhaa suurta seurantakohdelaatikkoa ei kuitenkaan usein lähdetä merkitsemään "loppuneeksi", koska paikka on vain tarkentunut, ei hävinnyt.

Ei ole olemassa kirjoitettuja yleispäteviä sääntöjä siitä, milloin populaation eli digitaalisesti seurantakohteen voi merkitä hävinneeksi, vaan asiantuntijat päättävät tästä tapauskohtaisesti. Jos laji kasvoi vain pienellä alueella jossakin rannassa ja sitten ranta ruopataan kokonaan ja siihen rakennetaan vierasvenesatama, voitaneen sanoa varmasti, että populaatio on hävinnyt. Mutta jos muutos on vähittäistä, on vaikeampaa sanoa se hetki, jolloin lappu lyödään yhdelle luukulle ja seurantakohteeseen merkitään: ”Seurantakohteen tila: hävinnyt”. Häviäminen pitää perustella - onko populaatio hävinnyt (miksi?) vai siirtynyt. Tästä syystä hävinneiden populaatioiden eli seurantakohteiden tulkintakin on asiantuntijatyötä - onko ”sama” populaatio edelleen voimissaan ja elossa, mutta siirtyneenä luontaisen kehityksen mukaisesti digitaaliselta seurantakohteelta jonnekin, vai onko koko populaatio todella hävinnyt alueelta jonkin radikaalimman muutoksen (esimerkiksi rantarakentaminen) takia.

Suomessa lajien uhanalaisuusarviointi tehdään kymmenen vuoden välein. Silloin ilmestyy ns. Lajien punainen kirja, josta löytyvät uusimmat uhanalaisuuden asiantuntija-arviot suuresta osasta Suomen lajistoa. Nyt ollaan siinä vaiheessa tätä kymmenen vuoden kiertoa, että pikkuhiljaa aletaan aktivoitua seuraavaa arviointikierrosta varten.

Niin kauan kuin upossarpiot kasvavat matalalla hiekkapohjalla, ne luultavasti pärjäävät hyvin tällä alueella. Kun jossain vaiheessa maankohoaminen nostaa merenpohjaa niin että kasvit jäävät kuiville, ne eivät välttämättä pysty siirtymään kapean hiekkasärkän pohjoispuolelle, koska siellä vesisyvyys saattaa olla lajille liikaa. Siinä vaiheessa tämä populaatio saattaa hävitä tältä alueelta, koska elinympäristö käy sille vääränlaiseksi.

Valtakunnallisen vedenalaiskartoituksen Velmun mukana päästään tänä vuonna kartoittamaan joitakin Suomen rannikon uhanalaisten vedenalaislajien seurantakohteista.  Uhanalaisia lajeja on etsitty Velmussa myös mallinnettujen levinneisyyskarttojen avulla, nyt tarkistetaan todellisia aiempia havaintoja. Tällä kertaa mukaan on valikoitunut kohteita, joilla ei olla käyty vähintään kymmeneen vuoteen eikä populaatioiden tuoreinta eli nykytilaa siis tiedetä. Samalla kartoitetaan lähialueita, joilla ei olla Velmu-ohjelman aikana koskaan ennen käyty, eli alueita, joiden vedenalaisluonnosta ei tiedetä juuri mitään.

Kenttäkautta odotellessa!

Essi Keskinen

P.S. Jos kiinnostaa, kuinka vuoden 2022 uhanalaiskartoituksissa kävi, käy kurkkaamassa blogi täältä.