Velmu numeroina

 

Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Velmu on viettänyt koko vuoden 20-vuotisjuhlaansa. Nyt on aika räknätä vähän tilastoja ja ynnäillä lukuja ja katsoa numeerisesti, mitä 20 vuoden aikana oikein on tapahtunut.

Velmussa vedenalaista luontoa ja geologiaa on kartoitettu koko Suomen rannikon mitalta. Biologisia näytteitä on kerätty kaloista, kasveista (levistä, putkilokasveista ja vesisammalista) sekä pohjaeläimistä. Menetelminä on käytetty sukeltamista, kahlaamista ja vesikiikarointia, snorklaamista, nuottaamista, Gulf-poikashaaveja ja erilaisia pohjaeläinnoutimia. "Näytepiste" on karkeasti arvioiden 1-4 neliömetrin kokoinen tai muuten yhteen koordinaattipisteeseen yhdistettävä maantieteellinen piste, jolta tietoa on kerätty. Näitä näytepisteitä Velmussa on kerätty jo lähes 200 000 kpl!

Velmu-karttapalvelusta näkee, että töitä on tehty! Näytepisteiden verkosto peittää koko Suomen rannikon. 

Vaikka näyttää siltä, että Velmu-havaintopisteet peittävätkin koko Suomen rannikon, lähemmäs zoomaamalla löytyy vielä laajoja aukkoja. Suurin osa aukoista on ulkomeren syvempiä alueita, joilla ei kasva mitään, mutta joilta löytyy kyllä pohjaeläimiä.

Yleisin havaittu laji on ollut sinisimpukka, josta on yli 24 000 havaintoa. Sikäli sinisimpukka on vieläkin merkittävämpi, että sitä ei esiinny Merenkurkun pohjoispuolelta, ja karkeasti arvioiden noin viidesosa näytepisteistä on kuitenkin otettu Perämereltä.

Yleinen, kaikkialla Suomen rannikolla esiintyvä laji ahdinparta (viherlevä) on havaittu yli 7000:lta pisteeltä. Laji oli kuudenneksi yleisin Velmu-havainnoissa. Pelkästään Perämeren havainnoissa ahvenvita on ehdottomasti yleisin putkilokasvi.

Sinisimpukat peittävät monia kallio- ja kivikkoriuttoja Merenkurkusta etelään ja aina Virolahdelle asti. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ahvenvita on yksi yleisimpiä Itämeren vesikasveja. Putkilokasveista se lienee selkeä ykkönen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

20 vuoden aikana eri organisaatioissa (Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, Turun yliopisto, Åbo Akademi) on Velmun parissa työskennellyt yhteensä huikeat 293 henkilöä. Suurin osa on ollut töihinsä palkattuja, mutta mukaan mahtuu myös monia vapaaehtoisia ja työharjoittelijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Suurin vaihtuvuus on luonnollisesti ollut kenttätyöntekijöissä eli kesäksi töihin tulevissa kartoittajissa. Osa on ollut töissä monena kesänä, mutta osa vain yhtenä maastokautena. Osa Velmu-työntekijöistä, kuten vaikkapa allekirjoittanut, on ollut vakituisena töissä lähes koko Velmun 20-vuotisen historian aikana, mutta palkka on juossut Velmu-ohjelmasta vain silloin, kun olen tehnyt Velmulle kesäisin maastotöitä. 

Joinakin vuosina Velmu-pisteitä on kerätty isolla joukolla. Tässä ollaan melkein 15 vuotta sitten Merenkurkussa toteuttamassa Ultra- ja Superb -hankkeiden maastokartoituksia. Kuva: Metsähallitus

Kaikista Velmu-kenttätöitä tehneistä Metsähallituksen pitkäaikainen työntekijä, luonnonsuojelun asiantuntija Kevin O'Brien, on kerännyt eniten lajihavaintoja, peräti 39 000 kpl! (omat havaintoni ovat yli 31 000, ei mikään vähäinen määrä sekään) Täytyy toki muistaa, että maastokartoitus veden alla on ehdottomasti tiimilaji. Maastossa on siis ollut kokonainen tiimi luontokartoittajia keräämässä tietoa näytepisteiltä.

Suurin yksittäisten näytepisteiden määrä yhtenä päivänä on vuoden 2007 huikeat 157 pistettä päivän aikana. Nämä olivat drop-videopisteitä, eli kameraa on pudotettu pohjaan ja hilattu taas ylös vähintään 157 kertaa. Jos jokin video on epäonnistunut, kertoja saattaa olla enemmänkin. Jos näytepisteet ovat syvällä (max 25 m), kameran laskemiseen ja nostamiseen menee pitkä aika. Jos alue taas on matala, täytyy pisteeltä toiselle siirtyä veneellä paljon hitaammin ja varovaisemmin kuin syvemmillä vesillä. Veneen ominaisuudet määrittävät myös työntekovauhtia - hieman pienemmällä veneellä pysähtyminen ja pisteelle navigointi saattaa olla helpompaa ja nopeampaa kuin isommalla ja kömpelömmällä, mutta toisaalta esim. kumiveneellä ei liikuta lainkaan niin rivakasti kuin suurempimoottorisella paatilla.

Metsähallituksen isommat veneet ovat nopeita ja yllättävän ketteriä, kumiveneellä taas pääsee matalalle. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Velmu on myös tuottanut heittämällä Suomen suurimman kokoelman vedenalaisia valokuvia, ehkäpä jopa maailman suurimman yhden hankkeen vedenalaisen kuvakokoelman. Kuvia on kertynyt kymmeniä tuhansia, joista erittäin hyvälaatuisia ja painokelpoisiakin on useita tuhansia. Kuvia on käytetty koko Velmu-ohjelman ajan viestinnässä ja raportoinnissa, sosiaalisessa mediassa ja paperisessa viestinnässä, sadoissa power point -esityksissä ja jopa taiteessa.

Velmu on myös saanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia hyvin tehdystä työstä ja meriluonnon suojelun tukemisesta. Viimeisin palkinto oli vuonna 2020 saatu EU:n myöntämä Natura-palkinto.

On ollut ilo ja kunnia saada työskennellä näin hienossa, tärkeässä, merkittävässä ja hyvin organisoidussa meriluonnonsuojelua tukevassa inventointiohjelmassa näin kauan. Toivon minun ja Velmun yhteistyön jatkuvan vielä pitkään ja ohjelman rahoituksen säilyvän kestävällä tasolla.

Essi Keskinen

Suuri työ on myös datan käsittely. Pelkkä näytepisteiden analysointi maastossa ei riitä, vaan lajit pitää viedä tietokantoihin. Mitä enemmän maastotöistä on kertynyt näytepisteitä, sitä enemmän aikaa ja vaivaa menee myös toimistotöihin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus