Yksin kotona vol. 1

Kuinka yksi työviikko voikaan olla niin intensiivinen, ettei millään perjantaina tahdo pystyä muistamaan, mitä maanantaina on tehnyt? Päällimmäinen muisto tältä viikolta kumminkin on, että me lapset olimme ihan yksin kotona ilman aikuisia. Tämä ei suinkaan tarkoittanut sitä, että hiiret alkoivat hyppimään pöydille vaan saimme yrittää täyttää kissan saappaita. Epäonnen myötä Reposaaren tiimimme heikentyi yhdellä henkilöllä viikoksi joten Team Kiintolinjan ollessa Korpoströmissä pyörittelimme sitten ylhäisessä yksinäisyydessämme kartoituksia. Tänä vuonna työt eroavat hiukan viime vuotisista antaen meille vapaammat kädet mutta tuoden myös uusia haasteita mukanaan.

Team Leenu Liinu ja Tiinu

Onneksi on tuo meri-aks eli ajankäytönseuranta. Sinne tulee kirjattua mitä päivisin on tehnyt sekä omasta kalenterista löytyy myös merkintöjä. Niitä vilkaistuani muistankin maanantain tapahtumat, aivan surkea päivä! Saavuimme puoliltapäivin Reposaareen (julkisilla kulkeminen kauempaa sinne ei ole maailman nopein työmatka). Reippaana aloimme lastaamaan venettä; videokuvaukseen tarvittava välineistö sekä sukellukseen tarvittavat välineet… tavaraa oli paljon kun yleensä olemme tottuneet tekemään vain yhtä näistä molemmista tehtävistä yhden päivän aikana. Olemme jo oppineet, että kamerat kannattaa testata AINA ennen merelle lähtöä. Veneen ollessa laiturissa kasasimme sitten kuvausvälineistöä ja kappas: eiväthän ne toimineetkaan. Siinä sitten ihmeteltiin, osasia pyöriteltiin, puhelimilla soiteltiin ja toimistossa ravattiin milloin minkäkin vipstaakkelin perässä. Mutta ei. Jossakin vaiheessa totesimme kellon olevan sen verran, ettei ollut enää mitään järkeä merelle lähdössä. Just another manic monday… (tunnusbiisimme joka maanantai)

Ei se nyt halua toimia...

Tiistai! Aamulla aikasin veneen lastausta. Video-ongelmaa siirrettiin eteenpäin ja otimme b-vaihtoehdon käyttöön. Aurinko paistoi, meri oli tyyni, muistimme taas miksi rakastamme tätä työtä.

Sukellukset sujuivat hyvin vaikka linjan veto olikin hiukan haasteellista kun ei ollut selkeätä pistettä mistä sitä aloittaa. Sitten oli kuvauksen vuoro… eikös kaapeli ollutkin irronut kameran liittimestä jossakin kohdin toimintaa ja ollut näin kostunut. Emme siis uskaltaneet käyttää sitä vaan halusimme antaa liittimen kuivua. Tuulikin oli yltynyt niin, että kuvaus olisi ollut erittäin haasteellista. Pitikin mennä sattumaan. Eipä muuta kuin takaisin kotia kohti.

Keskiviikko. Vettä, vettä sekä vettä. Taitaa kaikille olla tuttu sanonta kuinka sitä tulee. Kova oli hinku merelle ja tavaratkin oli jo valmiiksi lastattu mutta eipä sitten mentykään. Onneksi oli paljon rästihommia jotka saatiin näppärästi hoidettua ja kaikki asiat tuotua ajan tasalle niin päivä ei mennyt hukkaan.

Torstai toivoa täynnä. Ilmojen piti olla siedettäviä. Kylläpäs aamulla ihmettelin sitä rekkaliikennettä viereisellä tiellä, kauhea melu. Vene täyteen tavaraa ja menoksi. Olihan siinä suojaisassa lahdessamme jo hiukan tuulta mutta ajettuamme näköetäisyydelle avomerestä oli peli selvä, käännytään takaisin. Päätimme lähteä riuttojen sijaan tekemään lajivarmennuksia suojaisemmille alueille ja siirsimme koko välineistön kevyeempään ja pienempään veneeseen. Tuntui hassulta mennä tekemään lajivarmennuksia alueelle josta olimme likipitäen varmoja, että etsimiämme lajeja ei löydy. Yksi pitkä sukellus josta 90 metriä mutapohjaa, loput kalliota. Otin kahdet näytteet siitä nukasta jota kasvoi ruskeassa vedessä. 

Sukeltamaan menossa. Kuva Aimi Hamberg

 Tuuli oli yltynyt, videoinnin pystyi unohtamaan joten ei kun taas takaisin rantaan. Turhautunut tunnelma. Päätimme tarttua viimeiseen oljenkorteen.

Suunnittelua. Kuva Mikaela Mäkilä

 Täytettiin kumiveneemme Katka ja lähdimme etsimään uhanalaisia lajeja haralla. Turhautuneisuus vain kasvoi kun mutavellistä piti etsiä kasveja ja haraheitoilla ei tullut mitään muuta pintaan kuin mutaa. Yhden paikan päätimme vielä tarkistaa. Aimi oli jo pitkään ollut hiljainen; nälkä kylmyys sekä vessahätä vaivasi. Oman päiväni surkein hetki oli kun Katkalla piti lähteä liikenteeseen. Ilmoitin, että minun olisi pakko juuri nyt evästää tai tulisin tooodella kärttyisäksi, verensokeri oli jo kovin alhaalla. Onneksi sainkin pötköttää paatin pohjalla syöden Aimin ja Mikaelan hoitaessa ajoa ja navigointia. Putputeltuamme perille kohteeseen pakotimme Aimin maihin hoitamaan asiansa, maihin soutaminen myös lämmitti häntä mukavasti.

Helpotusta hakemassa.

 Tässä kohdin tuli Mikaelan päivän huipentuma: pieni vahinkoliri pelastautumispuvun huppuun jonka jälkeen huppu päähän…

Haralla tuli sitten kumminkin viimeisestä paikasta saalista, olimme uuvuksissa mutta onnellisia. Kotia kohti!

Mutasta puuhaa tuo haran heitto ja tässä vaiheessa oltiin jo peseydytty! Kuva Mikaela Mäkilä

Perjantai menikin sitten määrittelyssä, laitteiden  huollossa sekä muissa toimistohommissa. Bussissa kotiin saapui vielä yllättävä ilmoitus: lajivarmennus-sukellukselta otetusta näytteestä löytyikin yksi etsityistä lajeista! Ei se torstai ollutkaan ihan turha päivä!

Roosa Mikkola

Laatikon kokoinen maailma

Sataa sataa ropisee. Pääni on laatikossa, jossa on tietokone, joka ei saisi kastua, maailmassa, jossa on paljon enemmän vettä kuin haluaisin tällä hetkellä. Jo viime vuonna kirjoitin blogiin siitä kuinka veden kuuluisi olla vain pinnan alla eikä taivaan ja pinnan välillä ja taas tällä välillä on kaatamalla vettä.

Olen istunut pää laatikossa koko aamupäivän ja katsellut videoita vedenalaisesta maailmasta josta yritämme löytää riuttaa. Niina ajaa venettä ja huutelee että ”Nyt ollaan koilliskulmassa, käännytään juuri kohti pohjoista!” ja Alejandra käsittelee kameraa. Katselen tietokoneruutua ja videokuvaa ja sen perusteella huutelen Alejandralle ”Laske, vielä! Nosta vähän!” Tänään maailmani näyttää tältä.

Viistokaikuluotaus toimii hyvin riuttojen määrittämisessä.

Allegoria todelliseen maailmaan: minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä maailma laatikon ulkopuolella näyttää, kaikki informaatio, jota käsittelen laatikon sisällä, on se mitä Niina päättää minulle kertoa ja jota saan Alejandran käsittelemästä kamerasta silloin kun kuva sattuu olemaan hyvä ja kamera kulkee oikealla korkeudella pohjasta.

Ergonominen videointiasento Busterin lattialla - olen yrittänyt taitella 172-senttisen varteni jalat joten kuten kahden penkin väliin. Kun hyvään asentoon pääsee, siitä ei kannata ihan heti lähteä kammertautumaan ylös.

Tuntuu että monien ihmisten maailma on tällainen. Asutaan laatikossa josta ei koskaan poistuta ja kaikki informaatio, jota laatikossa käsitellään, on toisen käden tietoa, muilta saatua. Tämän varaan maailmankuva sitten pitää rakentaa. Välillä kurkistan ulos laatikosta ja huomaan että sade myös kastelee, ei vain ropise, että ulkona laatikosta tuulee, ja että Niina on kääntänyt veneen niin että nyt katselen kuusikkoista saarta kun viimeksi laatikosta kurkatessani kohtasin avomeren. Maailma näyttää ja erityisesti tuntuu kovin erilaiselta laatikon ulko- kuin sisäpuolella.

Tällaisia sitä miettii kun viettää aamupäivän pää laatikossa sateen ropistessa ja katselee videoita.

Essi Keskinen

Uusien kuskien koulutusta - innostus paistaa vielä kasvoista :)

Suvi vie paikoilleen kiinteän seurantalinjan ensimmäistä laattaa - veneellä ei pääse rantaan asti.

Tuulipäivän huveja on saareen tutustuminen ja lettukesteihin meno - Lepäsen saaren toisella puolella mökkiään pitävä Anna kutsui koko porukan letuille.

Väkeä naurattaa vaikka ilma on surkea? Oltaisiinko menossa takaisin mökille?

Laria yritetään auttaa pois Johannan naistenmallisesta sukelluspuvusta. Tarvittiin muutama henkilö ennen kuin onnistui.

Secchi-syvyyden ottamisen ajaksi Essi pitelee kiinni merimerkistä. Joka kesä joka tyyni päivä olemme ottaneet Secchi-syvyyden tästä samasta pisteestä.

Metsähallitus shoppailemassa – ei kun merellä!

Kenttäkausi on taas lähtenyt vauhtiin, tai ainakin sen valmistelut. Edelliset kaksi viikkoa Korpoströmin meritiimi on valmistellut muuttoa Selkämerelle Reposaareen sekä sen ohessa valmistellut kiinteitä sukelluslinjoja kuten muutkin tiimit. Ei ainoastaan kiinteisiin sukelluslinjoihin mutta myös muihin asioihin tarvitsee joka vuosi tavaraa, tavaraa ja tavaraa. Tätä allekirjoittaneen piti lähteä Aimin kanssa hakemaan Turusta päivänä eräänä.

Ostoslistoja oli monia ja jostakin kumman syystä ne eivät kaikki mahtuneet edes yhdelle lapulle. Takaraivossa hieman kutkutti ajatus, jospa ehdittäisiin törmätä lounaalla Tammisaaren aluemeribiologi Tiinaan, joka edellisenä vuonna oli tiimissämme suunnittelijana. Huhu oli ennättänyt kulkea Korpoströmiinkin, että Tiina olisi samana päivänä Turussa samoissa hankinnoissa kuin mekin...

Joitakin ostoslistoja

Läpikäytäviä kauppoja taisi olla noin 13 kun matkaan lähdettiin, loppujen lopuksi niitä oli 15 (ja joissakin niistä käytiin pariin otteeseen). Olimme lähteneet aikamoisessa vauhdissa liikenteeseen koska tiedossa oli pitkä päivä. Noin 9km oli ajettu kun toimistolta tuli soittoa, että vaihtoon menevä happipullo oli jäänyt sinne, ei kun takaisin sitä hakemaan ja uutta yritystä kehiin.

Itselleni Turku ei ole kovin tuttua seutua joten onneksi minulla oli seuralaisenani Aimi joka onkin Turusta kotoisin. Kevin oli varustanut meidät omalla navigaattorillansa ja olihan meillä puhelimessa myös googlen oma navigaattori… (tässä kohdin mitä lämpimimmät terveiset Kotkaan Emmille ja Annalle, ei näkynyt hirviä, johtunee siitä, ettei googlen navia käytetty). Itse kannatan vanhanaikaista karttaa mutta ei tuo navigaattori, siis oikea, hassumpikaan tapaus ole. Kevinin navigaattori tosin koki aika tylyä kohtelua. Aimin tuntiessa Turkua oli hänen reittisuunnitelmansa ykkösvaihtoehtomme ja Kevinin navigaattori back-up plan. Navigaattori tosin oli koko ajan melkein enempi äänessä kuin me koska se yritti saada meidät pois Aimin valitsemalta reitiltä. Näissä tapauksissa sitä kehotettiin ensin kohteliaasti hiljenemään ja heti perään ei enää niin kohteliaasti koska se vain ei suostunut hiljentämään suutaan, siis kaiutintaan.

Suunnitelmat ja ostokset ehtivät vaihtua moneen otteeseen päivän aikana ja uutta ostettavaa tuli viestien ja puheluiden lomassa koko ajan lisää. Toki mekin soittelimme ja varmistelimme paikan päältä oliko tämä nyt sitä mitä haluttiin ja nykytekniikan avulla se kävikin melko näppärästi.

Kelpaako tämä?

Varoja kun ei ole rajoittamattomissa määrin käytössä johti tämä nimenomaan siihen, että monessa kaupassa käytiin tarkistelemassa hintoja, ennen kuin ostopäätös tehtiin. Tulipa sitä onnistuneesti tingittyäkin, vain hullu maksaa pyydetyn hinnan vioittuneesta tuotteesta, ainakin minun mielestäni.

Lounashaaveet Tiinan kanssa olivat jo aika nopeasti menneet romukoppaan kun totesimme, että niiden ostoslistojen kanssa siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. Lounaalle päästiin vasta klo 16 ja sekin syötiin alta aikayksikön.

Työturvallisuus mielessa, maalla ja merellä

Matkan loppuhuipentuma suoranaisesti käveli syliimme Turun Motonetissä klo 18 liepeillä. Aikalailla uupuneina kävelimme sisään liukuovista ja eikö samaan aikaan sieltä ollut tulossa Tiina, jee! Itse taisin puhjeta hillittömään nauruun ja Tiina meni ensijärkytyksestä sanattomaksi. Lounastaa emme ehtineet mutta onneksi törmäsimme vahingossa samassa kaupassa. Tiinan terveiset meille olivat, että hän oli ostanut joitakin hyllyjä täysin tyhjäksi Motonetissä! Olimme ajaneet ristiin rastiin samoissa putiikeissa, mm Ursuk ja Woikoski olivat myös olleet Tiinan kohteita.

Kauppoja oli siis 15 ja tuntui siltä, ettei läheskään kaikkea mitä tarvittiin ja haluttiin saatu hankittua. Joissakin paikoissa myytiin ei-oota ja toisissa emme olleet vakuuttuneita hinnoittelupolitiikasta. Kävihän myös niinkin, että päädyimme kauppaan joka ei enää tarjonnut palvelua jota halusimme ja he lähettivät meidät toiseen kauppaan.

Ostosreitti Aimin mukaan

Tämä maastopäivä poikkesi hieman normaalista, tyttöjen shoppailureissun kriteerejä se ei myöskään täysin täyttänyt, mutta kivaa oli!

Roosa Mikkola

1.     S-Market Parainen	Suutaria etsimässä
2.     Hong Kong Parainen	Koukullinen mela veneeseen, saaveja, puutarhaletkua, laatikoita, prikkoja, tankoa A-lippuun…
3.     Tokmanni Parainen	Saaveja, puutarhaletkua, prikkoja, saaveja, tankoa A-lippuun
4.     Ursuk	Regut uudestaan huoltoon, liivintäyttöletku
5.     Woikoski	Happipullo vaihtoon
6.     Turun Lukko	Vuotavien paukkuliivien testaus (eivät enää testanneet)
7.     Turun Merivaruste	Paukkuliivien jättö testaukseen
8.     Suutari Nopsa	Rikkoutuneen sukellusliivin korjaus
9.     Suomalainen kirjakauppa	Toimistotarvikkeita (ei ostettu)
10.   Kansallinen kirjakauppa	Toimistotarvikkeita
11.   Meredin	Turvaköyttä sukeltajalle, merikarttaa, soihtuja, raketteja, savua...
12.   Suutari Nopsa	Liivin nouto
13.   Kansallinen Kirjakauppa	Merikartta, toimistotarvikkeita
14.   Motonet	Moottoriöljyä, mittanauhoja
15.   Musti ja Mirri	Fleksit sukeltajille
16.   Faunatar	Fleksit sukeltajille
17.   K-Rauta	Tanko A-lippuun

Lista kaupoista joissa käytiin ja mitä sieltä ostettiin/pyrittiin ostamaan

Ryhmässä on voimaa

Viime kesänä neljän hengen mökkiin mahtui hyvin yksitoista meritiimiläistä joten tänä kesänä kahdeksalla ei tee tiukkaakaan. Pöydästäkin näkyy vielä pintaa eli tyhjää tilaa jäi käyttämättäkin.

En ole koskaan uskonut sanontoihin "Joukossa tyhmyys tiivistyy" tai "Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa". Ainakaan niitä ei voi yksiselitteisesti käyttää aina ja joka paikassa. 

Perämeren meritiimi on nyt täysilukuinen eli kahdeksan hengen vahvuinen. Tyttöporukkaamme liittyi maanantaina kolme miestä eli sukupuolijakaumaakin saatiin hiukan korjattua.

Tämän viikon agendassa on ollut laittaa viimeisen kuukauden rästissä olleet kiinteät linjat paikoilleen ja sukeltaa ne. Tuuli on estänyt kaikki hyvät työskentely-yritykset jo muutaman viikon ajan mutta nyt otettiin härkää sarvista ja käytiin laittamassa suojaisen puolen linja paikoilleen Kalajoelle 12 m/s luoteistuulessa. Ensimmäinen ryhmä vei linjan paikoilleen, toinen ryhmä kävi sen sukeltamassa. Kumpaankin tiimiin saatiin allokoitua neljä henkeä. Näin saatiin uusia ja reippaita ihmisiä työnnettyä merelle sitä mukaa kun väsyneitä ja nälkäisiä saapui takaisin rantaan.

Anttikarvon rannassa hiukan tuulee, mutta aallokko ei kuitenkaan pääse näin suojaiseen paikkaan.

Minä olen aivan selvästi ryhmäihminen. Nautin siitä, kun ympärillä on ihmisiä. Ei tietysti liikaa, mutta juuri sopivasti. Tykkään puheensorinasta ja siitä ettei tarvitse tuntea oloaan orvoksi. Tiiminjohtajuus on myös minulle se mieluisin työtehtävä - kuinka saada työt tehtyä hyvin ja tehokkaasti samalla kun kaikki ryhmän jäsenet vielä viihtyvät ja jaksavat töissään. Tästähän se minun DISC-analyysinikin kertoi - saan työt tehdyksi paremmin motivoimalla ryhmää tekemään ne kuin tekemällä kaiken itse.

300 m mittainen narukerä painaa aika lailla :)

Tänä kesänä olen kuitenkin taas kerran saanut muistutuksen siitä, että kaikki eivät pidä samoista asioista kuin minä itse. On helppo unohtaa että joku ei ehkä viihdykään jos itsellä on tosi kivaa. Kaikki eivät pidä isoista ja meluisista laumoista ympärillään koko ajan ja tarvitsevat paljon enemmän yksityisyyttä kuin minä. Kaikki eivät työskentele samalla tahdilla kuin toiset vaan tarvitsevat enemmän harkinta-aikaa ja rauhallisemman päivän. Kun itse ei tarvitse rauhaa toisilta juuri koskaan ja jaksaisi reipasta tahtia lähes aamusta iltaan niin kauan kuin vaan saa työskennellä maastossa ja tiimin kanssa, hyvältäkin lähiesimieheltä saattavat unohtua ne, joille samat säännöt eivät päde. Enkä edes väitä olevani hyvä lähiesimies, mutta siihen yritän pikkuhiljaa pyrkiä.

Suuren tiimin vahvuus on kuitenkin juuri se, että jos yksi väsähtää, toinen voi ottaa paikan. Kun yksi tykkää tehdä toista, toinen on vapaa tekemään jotain muuta. Yksi osaa yhtä, toinen toista. Yksi inhoaa tiskausta, toisesta se on päivän paras asia. Hyvä tiimi on aina paljon enemmän kuin osiensa summa, erityisesti silloin kun jokaisen annetaan tehdä sitä, missä hän parhaiten kukoistaa ja missä hän viihtyy.

Vähähuiturissa sukeltamassa kaksi viikkoa sitten rästiin jäänyttä linjaa. Tuon päivän jälkeen ei ole ollut hetkeäkään tyyntä.

Tänään todistimme taas ryhmän voiman. Keskiviikkoillalle ja torstaille ennustettiin vihdoin viimein tyyntä keliä. Kolme henkeä lähti Kalajoelta ajamaan kohti Torniota sukeltamaan sitä kiinteää seurantalinjaa, joka minulta jäi kaksi viikkoa sitten kesken kun tytöt joutuivat kiskomaan minut narusta pintaan tuulen noustessa yllättäen ja veneen irrotessa ankkurista. Sen jälkeen ei olekaan tullut tilaisuutta yrittää linjaa uudelleen. Samaan aikaan toinen auto suuntasi kohti Virpiniemen Merivartioasemaa laskemaan Incan ja laittamaan paikoilleen Oulun edustan kaksi kiinteää linjaa. Tähän autolliseen saatiin ujutettua kolme linjanlaittajaa ja kaksi sukeltajaa. 

Tornion auto minä mukanaan palasi juuri takaisin toimistolle ja sain myös viestin Incalta, että molemmat linjat ovat paikoillaan, 300 m linja on sukellettu ja nyt lähdettiin sukeltamaan vielä 100 m linjaa.

Hommat siis hoituvat vihdoin viimein ja tästä on hyvä lähteä juhannuslomalle mietiskelemään tehtyä työtä mutta myös sitä, miten vielä paremmin ottaa jokainen yksilö huomioon tiimityöskentelyssä. Avainasemassa on sekä se, että jokainen kertoo, jos asiat ovat jollain lailla pielessä ja kuinka niitä voitaisiin parantaa, ja yhtä lailla se, että tiiminvetäjä pystyy reagoimaan ja haluaa reagoida tilanteeseen jollakin järkevällä tavalla.

Koska minähän haluaisin, että kaikilla olisi aina yhtä kivaa ja hauskaa maastossa kuin minulla, että jokainen kokisi itsensä tärkeäksi tiimin kannalta ja että jokainen saisi tehdä mielekästä työtä. 

Kiitos mahtava Perämeren meritiimi tästä viikosta! Nyt on NIIIIN hyvä lähteä juhannuslomalle!

Essi Keskinen

Kalajoen merivartioasema toimii Maian laiturina.

Suvi on mielissään kun on vihdoin saanut Maian vesille :)

Juhlimme Larin syksyisiä kolmekymppisiä. Suvi väkerteli upean kakun joka maistui juuri niin hyvältä kuin se näyttää.

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Maisemakonttorissa.

Välillä paistaa aurinkokin ja on tyyntä. Torniojoelta on hyvä suunnata kohti Perämeren kansallispuistoa.

Perämerellä rannat ovat loivia ja linjat alkavat matalasti.

300 m köyttä ja painoja valmiina!

300 m linjaköysi painoineen valmistuu kauniissa auringonpaisteessa.

Ja betoni liikkuu!

Selkä-Sarven ja Maasarven väliin vedettiin 200 m mittainen kiinteä vesikasvien seurantalinja käyttäen apuna laiturinpätkää ja ohjausnarua.

Monena kesänä olen kysynyt työharjoittelijoilta, mikä on ollut yllättävintä meribiologin töissä. Melkein järjestään vastaus on ollut "Se, kuinka paljon tavaraa pitää kantaa paikasta toiseen". 

Perämeren meritiimillä on lähes tonni tavaraa, monta traileria, kaksi peräkärryä ja laatikoittain tärkeitä asioita, joiden pitää aina muuttaa mukana kun tiimi muuttaa tukikohdasta toiseen. Monet tavaroista ovat mukana vain varmuuden vuoksi. Toivon aina, että joudumme kantamaan sukeltajan lääkehappea, OXYboxia ja apteekkilaatikkoa mukana turhanpäiten emmekä joutuisi käyttämään niitä. Silti ne pitää olla aina mukana. Lisäksi on valtavasti tavaraa, jota tarvitaan lähes päivittäin.

Pakollisten muuttotavaroiden lisäksi viime viikolla liikuttelimme tonnin verran erilaisia betonilaattoja pitkin Perämeren pohjaa ja akselilla Tornio-Vaasa. Perämeren isännöitsijä Pekka Aho valoi kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja varten kymmeniä kymmenen ja kahdenkymmenenviiden kilon painoisia betonipainoja, joita on kuljetettu Vaasan aluemeribiologille Merenkurkun linjoja varten, ja joita viime viikolla siroteltiin pitkin Perämeren kansallispuistoa linjojen muodossa.

Säät eivät tehneet minkäänlaista yhteistyötä. Pahimmillaan tuuli kävi etelästä tiistaina, jolloin keskituuli löytyi sieltä 16 m/s hujakoilta ja puuskittainen tuuli ylsi 21 m/s. Koko keskiviikon satoi kuin saavista kaataen. Myös loppuviikon tuuli. Näistä säistä huolimatta saimme asennettua kolme seurantalinjaa paikoilleen.

Seurantalinjojen betonimöhkäleiden lisäksi liikkuivat myöskin vedenalaisen luontopolun betonilaatat. Veimme polulle viisi ihka uutta laattaa ja hilasimme paikoilleen vanhat laatat, jotka ovat odottaneet start-poijun luona talven yli. 

Niina värkkää auton takapenkillä pisintä 300 m mittaista linjaa Oulun edustalle.

Huomasimme myös toukokuussa, että rekrytointiteknisistä syistä kaksi ensimmäistä viikkoa meillä on töissä vain viiden tytön porukka ja kaikki tiimin pojat/miehet tulevat töihin vasta ensi viikolla, kun kaikki betonilaatat ovat toivon mukaan paikoillaan ja muutto Kalajoelle Lepäsen saareen on tehty. Saavat ikäänkuin astua valmiiseen pöytään kun me olemme tehneet kaiken raskaan työn.

Vaikka näkyyhän se sujuvan näinkin, tyttöporukalla ja kovalla tuulella. Kaikki vain on hitusen hankalampaa, mutta pääasia kai on, että lopputulos on toivottu.

Essi Keskinen

Merenkurkussa harjoiteltiin viistokaikuluotaimen käyttöä.

Mikkelinsaarten entinen merivartioasema on Metsähallituksen vuokrakäytössä ja Merenkurkun meritiimin tukikohta.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Aurajuustoburgeria, punasipulihilloketta, basilikaa, kiinankaalisalaattia.

Uudelleen: hyvä ruoka, parempi mieli. Itämainen olutmarinadi sopi sekä kasviksille että lihoille.