Vielä on kesää jäljellä?

Näin kesäisen kaunista oli tiistaina!

Vaikka muuten en Mamban musiikista välitäkään, tällä viikolla on pakko laittaa kysymysmerkki Mamban kappaleen ”Vielä on kesää jäljellä” perään. Maanantaina tuuli ja oli hillittömän kylmää, keskiviikkona ja torstaina tuuli ja oli hillittömän kylmää ja syksyistä, ja tänään, perjantaina, on vain hillittömän kylmää. Aamulla mittari sanoi +5 C-astetta. Mutta tiistai sitten! Sääennusteen mukaan piti tuulla 6-8 m/s (max 11) ja sataa vettä. Sen sijaan koko päivä iltakuuteen asti oli tyyntä kuin peili, aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja lämpö nousi kahdenkymmenen hujakoille. Hyvä että löytyi tuo yksi tyynikin päivä tälle viikolle, loput menikin sitten sisähommissa. Eilen muutettiin tältä vuodelta pois Sarvesta 10 m/s koillistuulessa.

Pauha kyntää merta reippaassa 13 m/s koillistuulessa.

Maanantaina Johanna toi tuliaisiksi äitinsä leipoman tyrnihyydykekakun. Äitinsä leipoman, koska oli itse flunssassa, ja sen kunniaksi, että ollaan viimeistä viikkoa Sarvessa. Kakku oli tosi hyvää, kiitos Johannan äidille! Ja oli pohjakin oikein hyvä, sen oli kuulemma Johanna tehnyt. Kakku on aina ylellisyyttä saaressa jossa ei ole uunia tai hyytymiseen vaadittavia jääkaappitiloja. Ja juhlittiin me maanantai-iltana myös sitä että kaikki tämän vuoden videointipisteet on nyt tehty, korkattiin Alkon halvin shampanja (Pekan sanoin ”kyllä tätä nyt ennemmin juo kuin selkäänsä saa”…) ja syötiin sushia. Kenttäkauden päätöstä pitää aina juhlia! Ylipäätäänkin elämässä pitäisi juhlia enemmän.

Johannan äidin leipoma erinomainen tyrnihyytelökakku Selkä-Sarven viimeistä viikkoa juhlistamassa.

Tiistaina oli tosiaan upea ilma. Jakauduttiin perinteisiin tyttö-poika –tiimeihin ja lähdettiin töihin. Minä ja Johanna lähdimme tekemään ”varmennussukelluksia” eli pistemäisiä sukelluksia sellaisille alueille, jotka on jo videokuvattu. Videosta kun ei näe kaikkia lajeja. Näitä saatiin päivän mittaan tehtyä yhteensä 14 kpl. Pintauintia sukellusvarusteet päällä tuli reilun kilometrin verran. Yksi piste osui vain puolitoista metriä syvälle kohdalle jossa kasvoi kolmimetristä ahvenvitaa hyvin tiuhassa. Johanna joutui riipimään vitoja potkurista ja minä raavin niitä naamalta, regulaattorista, maskista, jalkojen ympäriltä, varusteiden ympäriltä… Jossakin vaiheessa tuli lähes klaustrofobinen olo kun kasvit tarrautuivat jalkoihin kiinni niin ettei meinannut irti päästä.

Tässä pitkään kerrastoon pukeutunut Essi mikroskopoi neuvostoliittolaisella ilmaiseksi saadulla mikroskoopilla sulassa sovussa kahden päivän tiskien ja kuivuvien sukellus- ja pelastautumispukujen kanssa… Pitkät kalsarit sen takia, että olen juuri tullut sukellukselta enkä vielä ehtinyt vaihtaa.

llä aikaa poikien tiimi viritteli viistokaikuluotainta eli ”kalaa” toimintakuntoon. Tarkoitus oli käydä viistokaikuluotaamassa yksi neliökilometrin ruutu, mutta laitehankaluudet estivät tämän lopulta. Tällä kertaa petti kuitenkin yliopiston laite - meritiimin ja yliopiston yhteinen viistokaikuluotain toimii erään tietyn kannettavan tietokoneen kanssa, ja nyt kone oli keksinyt vaatia käyttäjältä administraattorin oikeuksia. Eihän niitä tietenkään löytynyt, joten kala jäi uittamatta. Onnistuivat pojat sitten tekemään yhden hyvän kasvilinjan Pohjois-Kraaselin länsipuolelle. Ja kaikuluotausepisodista huolimatta on muistutettava, että tämäkin viikko oltiin yliopiston veneiden, Busterin ja Mårdin, varassa, oma Buster kun on saanut hoitoa Kemin Prima-raudassa jo viime viikosta lähtien. Olisihan se tietysti ihan leuhkaa joskus Metsähallituksen omillakin vehkeillä päästä töihin mutta kun ei niin ei… Onneksi yhteistyö sujuu yli yhtiörajojen.

Torstaina sitten pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin kaikki tavarat pois Selkä-Sarvesta hurjassa syystuulessa. Tänä vuonna Sarvessa on tarkoitus käydä enää syksyllä korjaamassa vedenalainen luontopolku pois, mutta muuten maastotyöt merellä on nyt suoritettu. Ensi viikko menee henkisessä siirtymässä mereltä sisämaahan, koska syyskuun alusta lähdetään Hossaan tekemään vedenalaisia kulttuuriperinnön kartoituksia.

Niin se kesä taas meni että hujahti, mutta 6-7 viikkoa tehdään vielä maastotöitä. Nyt perjantaiaamuna näyttää ainakin täällä Oulussa olevan aivan tyyntä – mistä vetoa, että tyyntä riittää sunnuntaille asti ja sitten alkaa taas kauhea myräkkä?

Syksyn tulo ulkosaaristossa on aina jotenkin lohdutonta, vaikka punaiset pihlajanmarjat ovat kyllä tosi kauniita.

Nautintoa Ruotsista

Ollaan tässä lopettelemassa viikkoa, syömässä lounasta torstaina Selkä-Sarvessa. Iltapäivästä ajellaan aika navakkaa koillistuulta vasten takaisin Tornion Röyttään ja sitten Ouluun. Perjantaiaamuna on vielä yksi kokous toimistolla ja sitten on viikko paketissa.


Ja hyvä viikko olikin! Vaikka Metsähallituksen Buster, joka maanantaina haettiin huollosta, oli kyllä entistä pahempi. Oltiin siis täysin Yliopiston kaluston varassa, Buster ja Mård olivat kovassa käytössä koko viikon. Hiukan noloahan se on ettei Metsähallituksella ollut tarjota omaa toimivaa venettä meriluontotiimille mutta niin se nyt vain meni.

Jukka nauttii työstään!

Koko maanantai ja tiistai meni siinä että juostiin Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn pohjoiseen satunnaistamia pisteitä Tornio- ja Kemijokisuistoista. SYKElle tiedoksi: älkää sijoittako pisteitä maankohoamisrannikolle jokisuistoon! Saatettiin juuttua 10 cm syvyiseen pehmeään pohjaan lahden suulla ja katsella kaukaisuudessa siintävää kuvauspistettä, jonne olisi ollut matkaa monta sataa metriä järvikaislikossa kahlausta. Kyllä oli työlästä muutaman harvan videointipisteen metsästäminen! Vuoroin vedettiin Busteria tai Mårdia kymmensenttisessä vedessä, vuoroin irrotettiin kaksimetrisiä ahvenvitoja potkurista. Pisteet oli sijoitettu kemiläisten kesämökkien edustoille ja eräskin punakka mies spiidoissa kävi ihmettelemässä, mitä me teemme hänen mökkilaiturinsa päädyssä videokameran kanssa. Kaksi täyttä työpäivää, kaksi venettä ja kuusi henkeä ja tulos 72 pistettä! Ei mitään kustannustehokasta hommaa.

Tiheässä kasvillisuudessa on hankala ajaa perämoottoriveneellä.

Pohjoisimmat pisteistä oli sijoitettu lähes Haaparantaan niin että siellä piti sitten poiketa turistireissulla. Minä jäin venevahdiksi kun Pekka ja Jukka kävivät pelastautumispuvut päällä ostamassa jäätelöä paikalliselta huoltoasemalta. Minä tilasin ”jotakin jossa on paljon kaikkea” ja Pekka toi ison suklaa-pähkinätuutin, jonka kannessa luki ”XXL-pleasure”, XXL-nautinto. Hyvää oli.

SYKEn onnistuneesti satunnaistamien pisteiden valmistumisen myötä saatiin tämän vuoden pistesaldo täyteen. Hyvä me! Olisi pitänyt olla kuoharipullo joka korkata.

Alkuviikosta metsurit kävivät viimeistelemässä Linnanklupun ja Maasarven ennallistamiskaadot ja nuorisotyöllistetyt eli ”Keijon pojat” polttivat kaadettua katajikkoa Linnanklupussa. Keskiviikkona saaresta alkoi nousta aika lailla savua ja sinnehän jouduttiin sammutustöihin.

Keijo ja Marko sammuttelevat katajakokon jäänteitä.

Sarven eteläpuolella käytiin sukeltamassa tiililaivan hylyllä, vaikka eihän siellä nyt ole juuri muuta kuin pino tiiliä. Viereen tehtiin komea 300 metrin mittainen kasvillisuuslinja, josta ei löytynyt montaakaan kasvia, alueellisesti uhanalaisia vesisammalia kylläkin.

Essi ja Jusku neuvottelevat kasvilinjan lopun kohtalosta.

Jukka kuulutti jossakin heinäkuun blogissaan raupjuhlia ja ne pidettiin eilen illalla. Tarjoiluastioita ei täältä mökiltä oikein löydy niin että ravut tarjoiltiin kätevästi sinisestä pesuvadista. Hyviä olivat nekin vaikka eivät oikeita suomalaisia jokirapuja olleet nähneetkään. Nämä oli lennätetty Espanjasta ilahduttamaan meriluontotiimin elokuista iltaa.

Espanjalaiset pakasteravut maistuvat oikein hyvin sinisestä pesuvadista tarjoiltuna.

Ensi viikko onkin sitten viimeinen viikko täällä Selkä-Sarvessa, loppuviikosta muutetaan kaikki tavarat takaisin kaupunkiin. Onhan täällä kieltämättä jo aika syksyistä kun pihlajanmarjat mökin pihalla loistaa punaisina ja ilma on aamuisin kirpakan raikas. Lampaatkin tulivat pasteeraamaan tuohon vessan taakse, ovat taas päässeet matalan veden aikaan kiertämään aidan ympäri rannan kautta.

Jos vielä Anne tuo meille auton Röyttään niin päästään pian kotiin.

Meribiologi pohjasta päin katsottuna.

Viestintäsuhteiden hoitamista

Torstai-ilta, tulin juuri kotiin tasan viikon mittaiselta maastopätkältä. En siis arkiviikon, vaan seitsemän päivän. Viime viikolla riehuivat tuulet mutta perjantaiksi sää selkeni ja tuuli tyyntyi niin että minä, Jukka ja Johanna lähdimme Selkä-Sarveen odottelemaan lauantaisia Sarvipäiviä.
Sarvipäivät on vuotuinen Perämeren veneilijöiden päivä. Perinteisesti Sarvipäivillä paistaa aurinko ja on tyyntä ja kaunista eikä sää taaskaan pettänyt odotuksia. Jo perjantaina veneilijöitä alkoi tipahdella Sarveen ja illalla saunasta tappeli meidän lisäksi kahdenkymmenen muun veneen miehistöt. Saunavuoro jäi varsin lyhyeksi mutta töitä saatiin tehtyä sitäkin enemmän. Kahden viikon pistehiljaiselon jälkeen kuvasimme perjantaina yli sata pistettä!

Vierasvenesatama organisoi itse itsensä ja perjantaina saapuneet veneet järjestyivät niin tiiviiksi kuvioksi sataman perälle, että yhtään hukkatilaa ei jäänyt minnekään. Lauantaiaamu valkeni täysin tyynenä ja upean auringonpaisteisena. Joskus Sarvipäivien sää kiukuttaa minua – ihmiset tulevat saareen ehkä vain yhtenä päivänä vuodesta ja sää on kuin morsian joten se on varmaan samanlainen koko kesän. ”Miten ihana työpaikka, tehän voitte olla täällä bikineissä koko ajan ja ottaa aurinkoa tyynellä merellä!” What a load of …

Selkä-Sarven vierasvenesatama täyttyi jo perjantai-iltana veneistä, lauantaina saatiin jo improvisoida että kaikki halukkaat mahtuivat.

Pauha saapui Keijon ohjastamana ja Buster Pekan ajamana yhdentoista maissa. Kulkuneuvoista rantautui reilu tusina ihmisiä, nuorin vain vajaa puolivuotinen vieras. Metsähallitus oli hyvin edustettuna, meriluontotiimi neljällä, virkistys neljällä ja luonnonsuojelu yhdellä miehellä. Puolilta päivin saapui Kemistä perinnelaiva Katariina, upea musta purjelaiva, ja Simosta pienempi ”yhteysalus” Seksmiilar. Jukka laski tornista yhteensä 41 erikokoista alusta + kolme Kemistä tullutta vesiskootteria ja yhden kanootin. Blogissa veneitä näytettiin laskettaneen 45 kpl. Ihmisiä riitti reilusti yli sadan, lohisoppaa meni ja ilmeisesti ohjelmastakin oltiin kiinnostuneita.

Miika kirjoittaa nimeään ja terveisiään vedenalaisen luontopolun vieraskirjaan.

Vedenalaisella luontopolulla käytiin taas sukeltamassa ja vieraskirja sai yli kymmenen uutta nimeä kun Tornion laitesukeltajat innostuivat paikalle koko viikonlopuksi. Telttailualueelle pystytetystä puolijoukkueteltasta oli hyvä käydä va-polulla pariinkin otteeseen.

Kun suurin osa veneilijöistä ja vierailijoista saatiin hätisteltyä matkoihinsa, minä, Jukka ja Johanna kävimme vielä kunnioittamassa täysin tyyntä iltaa ja upeaa säätä lähtemällä videointitöihin Möylyn hylkeidensuojelualueen lähistölle. Pari hyljettä kävi kurkkimassa ja töitä saatiin tehtyä. Auringonlaskua katseltiin veneessä kelluskellen ja mansikka-pihvisalaattia syöden. Oranssi tyyni meri oli upea ja maihin tultiin vasta auringon laskettua.

Sunnuntaina satamassa kiersi sitkeä huhu, jonka mukaan 25 m/s puhaltava myrsky olisi lähestymässä Perämerta. Minä ja minun tekstiviestisääpalveluni eivät tienneet asiasta mitään joten töissä käytiin aamupäivällä ja iltapäiväksi tultiin saareen pitelemään niin mahtavaa ukonilmaa, että ei toista! Makea vesi alkoi olla lopussa ja räystään alle laitettiin pari pesuvatia, kattila ja muovikulho keräämään tiskivettä. Jostain syystä kattila ei kerännyt yhtä paljon vettä kuin muut astiat. Liekö sillä ollut päällä joku voimakenttä tai jotain? Maissa myrsky oli kaatanut puita, poikkaissut sähköjä ja estänyt Mötley Cruen keikan.

Thomas Ruotsin radiosta teki virtuaalisukelluksen vedenalaiselle luontopolulle.

Maanantaina Pauha toi Pekan, liudan metsureita ennallistamistöihin ja naturalisti Thomasin, joka tuli Luulajasta tekemään radio-ohjelmaa Suomen puolen maankohoamisrannikosta ja vedenalaisesta luontopolusta. Kierrätimme ei-sukeltavan Thomasin virtuaalisesti polulla – minä kuljetin Thomasin ”silminä” videokameraa pitkin polkua ja Thomas seurasi live-kuvaa veneestä. Johanna lainasi ystävällisesti marjapuuronvärisen villasukan mikrofonin päälle tuulisuojaksi. Illalla uhmattiin Suomen kesää ja grillattiin sinnillä lampaanfileitä ja -kyljyksiä tuskaisen kovassa tuulessa. Pahvilautasesta piti pitää kiinni tai se lähti lentoon, ja muovisessa viinilasissa oli parasta olla täytettä tai mukia sai etsiä pitkin rantakivikkoa. Mutta suomalainen säähän on vain varustelukysymys ja vuohenjuustorisotto ja portviini-suklaakastike maistui aika erinomaiselta pestogrillatun lampaan kanssa, lasissa Ruotsista tuliaisena saatua shiraz-viiniä.

Kaksi päivää menikin sitten pr-hommia hoidellessa ja tuulta pidellessä. Tiistaina saapui vielä veneellinen toimittajia, tällä kertaa patsastelemaan perinnebiotooppityömaalle. Saatiin siinä sivussa tehtyä pieni haastattelu Radio Perämerelle myös pinnanalaisesta luontopolustakin. Meritiimi pääsi loisimaan perinnebiotooppi-ihmisten nuotiolle ja makkaroille ja Maasarvessakin päästiin käymään ensimmäistä kertaa vaikka viisi kesää ollaan istuttu viereisessä saaressa ja katseltu salmen toiselle puolelle saunan rappusilta...

Kovin on kivikkoinen piknikkipaikka tämä Pohjantähti…

Heti kun julkisen sanan saattajat oli saatu saaresta pois, meri tyyntyi ja päästiin ihan oikeisiinkin töihin, sukeltamaan ja videokuvaamaan. Keskiviikkona katseltiin isoa hylkeenrötkälettä, joka paistatteli päivää pienellä karinnokalla, pyrstö ja pää ylhäällä kuin grillimakkaralla. Toinen halli kävi kurkistelemassa venettä muutaman kymmenen metrin päästä.

Kukkulan kuningas

Kaikenlaista mahtuu meriluontotiimin viikkoon.

P.S. Ani kysyi blogissa, mikä on flada. Tämä on flada eli siis merestä maankohoamisen seurauksena irtikuroutuva lahti:

Flada

Myrskyn silmässä

Yhden pisteen viikon jälkeen tuli sitten neljäntoista pisteen viikko ja myrsky. Tänään on torstai ja tiimi on palautunut kuka mistäkin. Minä (Essi) ja Pekka oltiin alkuviikko Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangon kupeessa FINMARINET-hankkeen järjestämällä kasvikurssilla ja tahkoamassa vielä kerran sitä, miten kaikki Metsähallituksen meribiologit saataisiin analysoimaan videoitaan yhtenäisellä tavalla. Merialueet ovat erilaisia ja tieteellisesti ja käytännöllisesti eri tavalla orientoituneet meribiologit korostavat eri asioita. Tästä yhteisen byrokratian puutteesta voi tietysti päätellä, että Metsähallituksella ei vieläkään ole omaa tietokantaa meritiedolle. Valtaisa puute, kun pistetietoa rupeaa kuitenkin pian olemaan Excel-riveinä laskettuna toistakymmentätuhatta. Joka toinen vuosi herätään siihen että ”jottai tarttis tehrä”, sitten jahkataan ja pähkäillään samaa asiaa ja tullaan siihen samaan tulokseen – tietokanta pitäisi saada mutta ei ole rahaa eikä tekijää, mutta ryhdytään nyt kuitenkin analysoimaan dataa yhteneväisellä kaavakkeella. Kaavaketta ei koskaan saada tehtyä. Töitä jatketaan kuten ennenkin. No, jospa tällä kertaa…

Vuoden 2008 Oulun työharjoittelija ja nykyinen Vaasan kollega Tiina tutustuu vesikasvien ah! niin mielenkiintoiseen maailmaan.

Kun minä ja Pekka nautimme Tammisaaren kollegoiden vieraanvaraisuudesta, Jusku, Jukka ja Johanna (J:t eli Juniorit…) pyristelivät Perämeren kovassa tuulessa. Antaa Jukan kertoa:

”Toiseen Sarvi-viikkoon lähdettiin ryminällä paikkaamaan laihaa aloitusta, päin navakkaa etelätuulta. Ristiaallokko puijuutti ison Pauhankin keulaa eikä korjattua Busteria saatu saareen asti. Kuvaamista ei tarvinnut suunnitella vaan Vartio-mökkiin perustettiin kolmen pistorasian tupatoimisto, jossa exelöitiin ja huollettiin. Illalla paistoi jopa aurinko pitkästä aikaa.

Tiistaina pitkän veden mitalta pyyhkinyt tuuli toi tyynnyttyäänkin vielä reipasta maininkia, mutta kuvausta kokeiltiin. Siinä sitten selvisi, että viimeviikon kosketushäiriö asui myös videokameran piuhoissa (yksi ja sama oli tietenkin vain mukana) ja että aallokko oli ylivoimaista. Näitä avomeren pisteitä tuntuu olevan lähes mahdotonta saada haaviin. Taitaa olla töitä seuraavalle tyynelle illalle.

Perinnebiotooppia hoitavat lampaat ovat mukava lisä Selkä-Sarven kesän eläimistöön.

Kun toimistoelämää maastossa tuli mitta täyteen, karattiin Johannan kanssa laskemaan lampaita, vaihteeksi oikeita lampaita, nummenhoitajia. Tehtävää ei tarvinnut ottaa turhan vakavasti, kun Keijo oli jo laskenut täydet 30. Samalla syötiin vadelmia, mansikoita ja lillukoita nummenlaidasta.”

Johanna taas oli kirjoittanut maastopäiväkirjaan että ”nakeltiin Juskun kans myös tikkaa. Sitten saunottiin, tehtiin ruoka ja syötiin se, ja laitettiin nukkumaan.” Ilmeisesti työmotivaatio on ollut hiukan hakusessa kovassa tuulessa.

Keskiviikkoiltana alkoi tuulla ja yöllä Hailuodossa tuuli jo 20 m/s. Meritiimin maastopuolikas siis kotiutui ja nyt ollaan täällä toimistolla. Jukka ja Johanna ovat tänään lomalla mutta huomenna eli perjantaina yritetään uusin voimin takaisin Sarveen. Pekka läträä työpöydällä kasvinäytteiden ja veden kanssa kahvihuoneen lautasilla ja Jusku kiroilee Travel-matkaohjelmaa. Normi päivä.

Viikon loppupuoli onkin mielenkiintoinen. Jos maininki tasaantuu huomiseksi, saatetaan jotain saada aikaan, mutta lauantaina on joka tapauksessa työntäyteinen päivä. Perämeren kansallispuiston vuotuiset veneilijäpäivät eli Sarvipäivät pidetään ties monennettako kertaa Selkä-Sarvessa. Kävijöitä odotetaan kymmeniä. Tapahtumien kulusta raportoidaan ensi viikon blogissa.

Siihen asti näkemiin. Toivottavasti sade lakkaa ennen kuin pitää pyöräillä kotiin…
Sammakko tuli tervehtimään sammakkomiehiä.