Yhden pisteen viikko

Essi lomailee, tappiot ja voitot kirjaa Jukka.

Ensin pakollista puhetta säästä, merenkäynnistä kun on kyse. Mantereelta vielä torstaina tavattu hiuostava helle ei vaivannut ensinkään ulkomerellä vaan ilma vaihtui hyvin, jopa liiaksi asti. Sarven ympäristön pistejoukot sijaitsevat niin ulkona ja syvällä, ettei niitä kannattanut lähteä yrittämäänkään 8m/s tuulessa. Ainakin Selkä-Sarven vähät sääsket pysyivät poissa jopa saunan ja mökin kuisteilta.

Keskiviikkona merenkäynti kuivui vanhoiksi, laakeiksi aalloiksi, joiden keskellä kuvaaminen olisi juuri ja juuri onnistunut, ellei useampi kone- ja laiterikko olisi sattunut sarjassa. Ensin ei startannut Metsähallituksen Buster lainkaan ja mokoma vedettiin samana iltana arestiin Tornioon. Mukavaksi todettu yliopiston Buster toimi jälleen hyvänä varaveneenä, jolla kelpasi paukuttaa täyttä hanaa päin pohjoisen vasta-aaltoa, mutta perillä paljastui kameran kunto: kosketushäiriö piuhoissa ja lerpattava varjostinkangas. Yrityksen kunniaksi nauhoitettiin yksi video. Reissu ei suinkaan jäänyt noin kehnoksi, sillä pistettä kuvatessa veneen ympärillä pyöri ja kurkki kolme hyljettä pitkän aikaa. Taisi olla kesän ensimmäinen (elävä) hyljehavainto tiimille ja elämän ensimmäinen minulle ja Johannalle. Paluumatkalla poikettiin vielä Ruotsin ruusuisilla aluevesillä ihan vain elämyksen vuoksi.

Muu aika, joka kuvauskelvottomassa säässä jäi, laitettiin kasvitieteen eli pyhän yleissivistyksen harrastamiseen. Parina päivänä piipahdettiin Maa-Sarven rannoilla, missä haravoitiin pohjaa sukeltamalla, snorklaamalla ja  kahlaamalla tarkoituksena kerätä näytteet kaikista vastaantulevista lajeista ensiviikon Metsähallituksen koulutuspäiviä varten. Homma oli hauskaa ja varmasti kaikille opettavaista, vaikka mitään valtavan erikoista ei löytynytkään.

Maa-Sarven fladanpohjan vidat kiinnostaa näytteenottoparia.

Sinivalkoinen sukelluslippu varoittaa muita tulemasta 50 metriä lähemmäs tukivenettä.

Perämeren kesä on lyhyt ja ennakoiden todettiin nyt olevan otollisen ajan Sarven Oktoberfestille. Siispä koukkasimme jo mennessä saksalaisen elintarvikekaupan katta bratwurstia, pilsneriä, kartoffelsalatia sekä virheeksi osoittautuvaa weissweinsauerkrautia. Kokonaisuus oli joka tapauksessa erinomainen mättö suoraan grillistä. Seuraavaksi rapujuhlat suunnitteluun.

Ensiviikosta tulee sikäli jännittävä, että 'aikuiset' Essi ja Pekka ovat ainakin alkuviikon kasvinäytteiden kanssa etelässä ja olemme Juskun ja Johannan kanssa kolmestaan, toivon mukaan kuvaamassa, Keijon kyydittäminä. Ensi lauantaina on myös vuotuinen Sarvi-päivä, johon meritiimi osallistuu, mahdollisesti vietettyään maastossa täyden viikon.

Muuttopuuhissa

Niin kuin muuttolinnut lentävät pohjoiseen kevään tullen, meidänkin tiimi suuntasi keskikesän tullen Perämerellä pohjoiseen. Keskiviikkona muutettiin koko leiri Krunneilta Perämeren pohjukkaan kansallispuistoon, Selkä-Sarveen. Krunnien pisteet saatiin myös kuvattua loppuun, eli yksi luku tämän kesän maastotyökirjassa on suljettu.

Maanantaiaamun keli oli tuulinen ja koko päivä meni toimisto- ja huoltohommissa, vaikkakin paikan päällä Krunneilla parempaa säätä odotellessa. Maanantain tuulen ainut ilo oli se, että illalla saunan terassilla ei ollut hyttysiä. Tiistaille luvattiin hyvää säätä ja meritiimi varautui pitkään päivään.

Kastuneet (Fasterissa hytin lattialla olleen laukun taskussa ollut lompakko ja sen sisältö kuivumassa tuulisen merimatkan jälkeen…)

Tiistai valkeni melko tuulisena ja sateentuhruisena, kun oli odotettu kauniin aurinkoista ja tyyntä päivää. Merelle päätettiin kuitenkin lähteä koska oli kova hinku saada Krunnien videointipisteet valmiiksi saman päivän aikana ja muuttaa joko illalla tai keskiviikkona. Merelle lähtevän tiimin vahvuus oli viisi miestä ja/tai naista ja kaksi venettä – Terhissä ja Busterissa istui kaksi henkeä kummassakin, ja minä tarkastin matalia rantapisteitä pelastautumispuvussa. Pihlajakarin ympäristö on pelkkää pientä saarta, lahtea, fladaa, karikkoa ja kaislikkoa, maankohoamisrannikkoa siis parhaimmillaan. Jos kartassa on pisteen kohdalle merkitty rantaviiva, se voi todellisuudessa olla missä tahansa. Piste, joka on piirretty merelle, voi olla keskellä maata, tai vaihtoehtoisesti karilla, ja piste, joka on selvästi merkitty maalle, voi olla selkeästi vedessä. Maa kohoaa 9 mm vuodessa (jollei merenpinnan kohoaminen pian ala kompensoida lukua) ja uutta maata paljastuu Krunneillakin hehtaaritolkulla vuodessa. Veneellä ei näille pisteille mitenkään pääse joten parhaaksi katsottiin laskea minut pelastautumispuvussa rantaveteen. Yhdeltä pisteeltä löytyi metsäjänis – kävelin pisteelle, joka oli juuri rannan puolella, ja neljän metrin päästä puskasta lähti jänis kovaa kyytiä karkuun. Se oli sitten varmaan se Perämeren merijänis.

Merellä (Essi on hylätty yksinään keskelle merta tekemään ns. ”rantapisteitä”.)

Päivän aikana aurinko tuli näkyviin, tuuli hiukan tyyntyi ja pisteet saatiin tehtyä! Olisi pitänyt olla matkassa kuohuviinipullo joka korkata ja jolla juhlistaa tilaisuutta. Sen sijaan menimme maihin lounaalle ja päätimme juhlia valmistuneita pisteitä lähtemällä iltapäiväksi Santapankille.

Meribiologin varjo (Ankkuroituminen Santapankille…)

Perämeren saarten natura-alueeseen kuuluu Krunnien saariston lisäksi mm. Astekarin räyskäkolonia ja Santapankin hiekkasaari keskellä Perämerta. Paikka on kerrassaan upea, Santapankki on matala siksakkia juuri merenpinnassa mateleva hiekkainen saari, jolla on joskus ollut majakka. Nyt löytyy enää räjäytyksen jäljiltä jääneet muutamat betonimöhkäleet ja teräsrakenteita.

Santapankilla (Santapankki on upea hiekkasaari keskellä Perämerta)

Astekarilta mentiin etsimään kalanpoikasiin kiinnitettyjä carling-merkkejä, joita löytyy paljon räyskien asuttamilta saarilta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kiinnostunut saamaan merkkinsä takaisin ja meitä pyydettiin viime kesänä käymään Astekarilla keräämässä sinne kertyneet merkit. Räyskät olivat ehtineet käydä ruokailemassa suoraan kalanviljelylaitokselta, koska osa merkeistä, jotka kerättiin heinäkuun loppupuolella vuosi sitten, oli kaloista, jotka oli tilastoitu elokuussa mereen istutetuiksi. Linnut olivat siis napsineet kalat suoraan kasvatusaltaista ennen kuin koitti poikasten suunniteltu vapautumispäivä. Tänä vuonna merkkejä löytyi vain reilut kymmenen, viime vuonna yli kaksikymmentä. Vuodet eivät ole veljeksiä.
Minä, Pekka ja Jusku ehdimme käydä sukeltamassakin Santapankilla. Tarkoitus oli osua kasvipohjaiselle alueelle, mutta päädyimme sorapohjalle, jossa murtovesisieni yritti parhaansa mukaan kasvaa. Ilmeisesti alue oli virtausten ja syvyyden suhteen hyvin otollinen, koska sieni, joka normaalisti vaatii kunnon kokoisia kiviä kiinnittymispinnakseen, kasvoi soran päällä, pikkukivissä ja jopa suoraan savipohjalla.

Keskiviikkona ilma oli mitä parhain muuttoa ajatellen. Krunneilta Perämeren kansallispuistoon muuttaminen on yhtä tuskaa jos joudutaan kulkemaan maitse – Krunneilla ensin tavaroiden lastaus rantautumisveneeseen, sitten poijussa tavaroiden purku kuljetusveneisiin, tunti Kiviniemen satamaan, purku laiturille, pakkaus autoihin, ajo Oulun kautta Tornioon (2,5 h) ja Röyttään, pakkaus veneeseen, vajaa tunti Sarveen, purku laiturille ja kuljetus vajaan. Nyt tuotantoketjua saatiin supistettua niin että Krunnien kuljetusvene vei tavarat suoraan Sarveen, reilun tunnin matkan pohjoiseen, jossa ne saatiin purkaa suoraan laiturille ja viedä vajaan. Koko autorumba jäi välistä ja olihan se mellevää ajella rasvatyynellä merellä kolmella veneellä ja kymmenen miehen voimin Sarveen. Keijo Virkistyksen puolelta tuli Pauha-kulkurilla Sarvesta vastaan, ja oli ottanut kansipojiksi kolme nuorisotyöllistettyä poikaa. Metsähallituksen Luontopalveluiden Perämeren meritiimin kolmen veneen ja kymmenen hengen saattuetta oli komea katsella!

Tornion edustalta löytyi vielä Geologian tutkimuskeskuksen ja Puolustusvoimien yhteinen luotausalus Geomari. GTK:n kollega kutsui meidät alukseen ja kävimme tutustumassa sekä Tornion edustan luotauslinjoihin että mansikoihin ja jäätelöön. Pitäisi ilmeisesti saada Puolustusvoimat partneriksi että saisi todella hienoja pelejä ja leluja, oma viistokaikuluotain alkoi tuntua aikamoiselta lelulta Geomari-katamaraanin kalojen rinnalla…

Nyt on sitten torstai ja ollaan toimistolla koko porukka. Olisi tehnyt vielä mieli jäädä Krunneille saunomaan kovan muuttourakan päätteeksi mutta tälle päivälle luvattiin max 16 m/s etelätuulta ja sitä vasten olisi ollut ilkeää puskea Krunneilta kotiin. Nyt on sitten hyvä saada toimistohommat kuntoon tältä viikolta ja lähteä viikonlopunviettoon!

Essi Keskinen

Ilmoja pidellyt

Ihan alkuun: Onnea Espanjalle hienosta jalkapallovoitosta! Me täällä merellä tunnustamme Espanjan värejä!

Onnea Espanjalle!

Hyvää päivää – kirvesvartta – on se ilmoja pidellyt. Jonkun legendan mukaan vain vanhat ihmiset puhuvat jatkuvasti säästä ja mieheni ihmettelee kovasti, kuinka paljon huolehdin seuraavan päivän säästä ja erityisesti tuulista. Se on kuitenkin niin että jos merellä tuulee liian kovaa niin sinne ei voi mennä. Työn jälki on surkeaa eli kukaan ei viitsi katsoa videoita, joissa kamera poukkoilee ylös alas metrin liikettä. Lisäksi kovalla tuulella on vaikea pysyä paikoillaan ja yrittää saada kameroita pysymään kuivina. Ja saan kai minä ilmoja päivitellä kun tällä hetkellä lehdissä ei muuta olekaan kuin ennenkuulumattomien helteiden päivittelyä! Muut ovat sentään lomalla ja voivat viettää päivänsä kylmää siideriä siemaillen lähimmällä terassilla, jossa on hyvä ruotia viime päivien säitä, minulla ja tiimilläni säät merkitsevät kuitenkin työntekomahdollisuutta tai –mahdottomuutta.

Takapenkin puuttuessa Jusku löysi kuin löysikin ergonomisen työasennon…

Tällä viikolla meritiimi sai vuorotellen tuulta ja tyventä. Maanantaina tuuli kovaa mutta etelästä niin että Krunneille pääsi helposti vaikkakin kuoppaisesti. Minä ja Jusku ajeltiin kumivene liinoitettuna Busterin keulaan ja välillä vettä pärskähti oikein komeasti keulan yli suoraan veneeseen. Kummallista miten veden tulo näytti hidastetulta – ajettiin ison aallon harjalta terävään aallonpohjaan, jossa Busterin keula iskeytyi täydellä voimalla veteen ja pärskäytti komeat kaaret vettä lentämään sekä sivuille että suoraan ylöspäin, ja kun kerran oltiin menossa eteenpäin kovalla voimalla, ylöspäin lentävä vesi oli pian Busterin päällä ja näytti satavan hidastetusti minun ja kuskin päälle. Fasterkin pärskytteli vettä ihan näyttävästi, mutta hytissä istuneet pysyivät sentään kuivina.

Perämeren maankohoamisrannikko tuottaa joskus vaikeuksia vedenalaiskartoittajalle.

Tiistaiksi luvattiin upeaa keliä, auringonpaistetta ja täysin tyyntä. Pisteitä lähdettiin kuvaamaan kolmella venetiimillä, Busterilla, Terhi-veneellä ja kumiveneellä, ja niitä kertyikin päivän loppuun mennessä huimat 219 kpl. Päivän loppu vaan ei ollut kovin lähellä päivän alkua – mereltä tultiin pois klo 23.00, jonka jälkeen tehtiin nopeasti päivällinen ja sitten vielä saunottiin. Sää oli kuitenkin niin mahtava että millään ei raskinut lähteä mereltä – päivällä vielä pyöritti vanhaa maininkia, jonka pinta oli rasvatyyni, mutta illaksi maininkikin katosi ja meri oli peilityyni. Saunan jälkeen keskiyöllä saatiin vielä mahtava ukkosmyrsky, jota katseltiin luotsitalon tornista. Johanna kirjoitti kenttäpäiväkirjaan näin: ”Oli kyllä upean näköistä katsella luotsitalon tornista mustanpuhuvia pilviä (joita oli joka puolella) ja salamoita, jotka värjäsivät taivaan vuoroin violetin- ja vuoroin punaoranssinkirjaviksi, wau!!! Saatiin nukahtaa sateen ropistessa ja salamoiden välähdellessä ja uni maistui! Huippu päivä!”

Mikäs tässä ollessa kun kello on yksitoista illalla ja ilma on kuin morsian!

Keskiviikkona sitten tuuli ja pidettiin huoltopäivä ja tänään torstainakin tuuli niin että laitettiin kimpsut ja kampsut kokoon ja tultiin maihin. Maanantaina taas uudella yrityksellä, ja ilmeisestikin viimeistä viikkoa Krunneilla. Jos säät suosivat niin ensi viikolla muutetaan leiri Perämeren kansallispuistoon Selkä-Sarveen. Nyt saa sitten taas istua viikonlopun hiirisormi Ilmatieteen laitoksen nettisivujen kohdalla että tiedetään, päästäänkö maanantaina suunnitellusti merelle.

Ja pakko vielä mainita: maanantaina Jusku ja Jorma yrittivät miehissä koota moottorisahailuun tarkoitettua kypärää, oikein manuaalin kera. Ei meinannut millään onnistua! Kuinka vaikeaa voi olla kypärän kokoaminen… ?

Jusku ja Johanna ratsastavat auringonlaskuun…

Ristiin rastiin pisteeltä toiselle

Meribiologin täytyy osata tehdä mitä vaan!

Minä (eli siis Essi...) palailin lomilta ja hyökkäsin heti töiden kimppuun. Ensimmäisenä hyökkäyksen kohteena oli vajan lukko – avain oli toisella puolella Perämerta tiimin toisen puoliskon matkassa ja vajaan oli päästävä. Sorkkaraudalla, ruuvimeisselillä ja poralla sisään siis. Tapasin töissä ensimmäistä kertaa työharjoittelija Viljan ja heti pyysin häntä avustamaan murrossa. Olinkin juuri päässyt kertomasta, miten monipuolisia työpäiviä meribiologeilla yleensä on...

Perämeren kansallispuiston luontopolku on nyt vihdoin täysissä voimissaan ja valmiina ottamaan vastaan ne kaikki valtavat turistivirrat, joita Perämeren sukellusturismi tuo tullessaan. Jos joku miettii polulla, näkeekö asioita kahtena tai onko lähimuistiin tullut virhettä – ei ole. Suodattajista kertovia laattoja on tosiaankin kaksin kappalein. Kyseessä ei ole TV:stä tuttu mainoskikka, jossa ensin näytetään koko mainos ja parin muun mainoksen jälkeen uusintapala, jotta varmasti uppoaisi tajuntaan, vaan puhdas sattuma. Toukokuun lopussa suodattajalaattaa ei löytynyt mistään ja se painatettiin uudelleen. Kun nyt köysi oli vedetty uudelta suodattajalaatalta seuraavalle laatalle ja lähdin kiristämään sitä pohjaan, talven yli säilynyt laatta löytyi köyden varrelta. Toisaalta, Itämeren suodattajat ovat erittäin tärkeitä niin että kertaus ei ole pahitteeksi: tiesitkö, että Itämeren sinisimpukat suodattavat lävitseen koko Itämeren vesimäärän vuosittain ja poistavat siitä valtavan määrän myrkkyjä? Ja tiesitkö sitä, että Vaasan pohjoispuolelta ei löydy sinisimpukoita? Eli kuka siis suodattaa Perämeren veden? Voit käydä kurkistamassa vastauksen n. 2 m syvyydestä suodattajalaatasta vedenalaisen luontopolun varrelta, tai voin paljastaa sen verran, että onhan meilläkin simpukoita, pikkujärvisimpukoita ja hernesimpukoita, mutta ei sellaisia massoja kuin sinisimpukoita. Johtuu tietysti Perämeren pienestä suolapitoisuudesta.

Mutta Perämeren olemattomien sinisimpukoiden sijaan piti puhumani siitä, että nyt on torstai-ilta ja tälle viikolle minun työaikakirjanpitooni on ilmaantunut jo 48 työtuntia. Tänäänkin tuli tehtyä 12 tunnin päivä, mutta oli ilmakin upea! Aurinko helotti kirkkaansiniseltä taivaalta, meri oli peilityyni ja koko tiimini – yhteensä seitsemän henkeä ja viisi venettä! Varsinainen armada! - saimme nauttia kesän upeimmasta työpaikasta. Pekka sanoi aamulla katselleensa ikkunasta ulos shortseihin ja T-paitoihin pukeutuneita ihmisiä ja samalla vetäneensä pitkiä alushousuja goretex-housujen alle ja miettineensä uravalintansa järkevyyttä. Minä mietin ihan samaa kun pyöräilin omissa goretexeissani ja tuulitakissani toimistolle jonkun kukkamekkoisen naisen perässä. Kukkamekko kuitenkin kääntyi Ympäristökeskuksen parkkipaikalle eli nainen hautautui todennäköisesti koko päiväksi hikiseen toimistoon. Minä pääsin koko päiväksi merelle! Eli kyllä, uravalinta on osunut oikeaan.

Välillä työolosuhteet hellivät.

Tiimi oli maanantain ja tiistain jakautunut kahtia niin että Pekka ja tytöt (joihin luen itsenikin iästä huolimatta) lähtivät kansallispuistoon ja J:t (Jusku, Jukka ja Jorma) lähtivät noukkimaan SYKEn pyytämiä satunnaistettuja pisteitä Oulun edustalta (viimeiset löytyivät kuulemma torinrannan edustalta jäätelökioskin paikkeilta.) Kahden päivän saldo oli 72 pistettä ja toinen päivä venähti iltakymmeneen asti. Pojat olivat kuulemma päättäneet, että jollei tule moottoririkkoa, pisteet tehdään kahdessa päivässä. Moottoririkko tuli, mutta se korjattiin, joten sitä ei laskettu tarpeeksi suureksi moottoririkoksi. Kiitos SYKE, satunnaistaminen onnistui hienosti! Ei olisi muu kuin satunnaisgeneraattori osannut valita yhtä hankalia paikkoja. Omia pisteitä saadaan yleensä tehtyä 30 tunnissa!

Keskiviikkona ei tuullut mutta satoi sitäkin enemmän. Johanna kuljetti Busteria kahlaamalla nivusensyvyisessä vedessä kun minä kahlasin reilut 4,5 km reidensyvyisessä vedessä Perämeren saarten Natura-alueen rantavesissä. Veneellä paikalle ei päässyt mutta pisteet piti käydä inventoimassa. Mika Myllylän suojuoksu ei kyllä ole mistään kotoisin verrattuna vajaan 5 km lenkkiin reidensyvyisessä vedessä pelastautumispuvussa, jonka haaraväli roikkuu polvissa ja jonka saappaat ovat kokoa 46/47 ja joka vuotaa niin että olisi ollut lähes sama olla käyttämättä pukua lainkaan. Päivä oli kuitenkin kauhean mukava, syötiin Johannan kanssa eväitä sateessa Busterin vierellä seisten kun pidettiin sitä paikoillaan aallokossa polvenkorkuisessa vedessä. Mutta ei ollut hyttysiä!

Myös matala meri on merta.

Minä joudun vielä perjantaiaamulla lukemaan parisataa sähköpostia, joita aina kertyy viikon

Maakrunnin maihinnousu

Tämä viikko alkoi uhkaavasti, kun viikonlopun tuulet jatkuivat maanantaille puhaltaen yli 7m/s. Vesille lähtö siirrettiin tiistaille ja päivä meni toimistolla istumiseksi kamat ja eväät valmiina rinkoissa. Seurueeseen oli myös liittynyt uusi harjoittelija Vilja Tammisaaren ammattikorkeakoulusta.

Seuraavana päivänä kalustoa vahvistettiin Oulun yliopistolta lainatulla Busterilla, onneksi, sillä yksin saaressa Juhannuksen viettänyt oma Busterimme oli saanut pilssipumppunsa oikosulkuun eikä moottorikaan oikein enää käynyt. Tunnin ronklaamisen jälkeen annettiin olla, sillä olihan meillä vielä hieman epäkäytännöllisemmät pikku-Terhi ja ronskimpi Faster kakkosveneiksi. Esteiden ei annettu hidastaa puhtia vaan päin vastoin: tehtiin 13 tunnin päivä kohtuullisessa kelissä. Viimein putosivat veteen myös Jorman verkot, joista saatiin illaksi siikaa ja -ahventa. Kalat nautittiin savustettuina kuivaniemeläisten perunoiden kera.

Töihinlähtötunnelmia

Toisen päivän aikana tiimi sai ensimmäisen osakokonaisuutensa valmiiksi: SYKE:n tilaamat satunnaispisteet Krunneilta kasassa! Puristus vaati sekin koko päivän, mutta oli sen arvoista. Oli toistaiseksi maastokauden paras päivä, joka tuntui iltaa kohti vain yhä enemmän veneilyltä kuin inventoinnilta (yliopiston Busterissa on mukavat penkit). Pisteet olivat harvassa ja pienten sateiden välissä pouta paahtoi, ukkoset koristivat kiltisti vain mantereen reunaa ja suurimmat rintamasateetkin näyttivät kurittavan lähinnä Kemiä. Tuulikin sammui hetkeksi ja tuli aivan täydellinen tyyni, jossa seassamme ui hajanaisia parvia sulkasatohanhia, jotka näyttävästi räpiköivät väljemmille vesille.

Viimeiset satunnaispisteet olivat arvonnassa osuneet käsipohjasyvyydelle Maakrunnin santaan. Paikan nimi oli osuvasti Leikkihieta, jonne rantauduttiin vetämällä venettä kolmella ihmisvoimalla perässä ja jatkamalla loppumatka kameranjohdolla. Leikkihiedan vesi oli muuten kädenlämpöistä. Nyt on siis käyty Maakrunnillakin ja koettu sen paras anti: se minuutti, mikä sääskiltä kestää löytää mereltä päin lähestyvä liha.

Erityiskiitos viikon päivällisistä Pekalle, joka ei jäänyt suurissa saappaissa Essiä pahemmaksi. Jorman verkot olivat myös keskiviikkona saneet saalista, joka syötiin torstaina lähtölounaana kansallisromanttisesti päreiltä ja käsin. Moisesta elämyksestä moni turisti olisi maksanut pitkän pennin.

Ensiviikolla Essi palaa Suomen-kiertueeltaan ja ryhmä jakautuu kahtia koluamaan eteläisiä pisteitä ja korjaamaan kesken jääneen luontopolun Perämeren kansallispuistossa.

 Kameran lasku Leikkihietaan