Krunnien tutkimusaseman ja Perämeren merentutkimuksen historiaa

Krunnien tutkimusasema sijaitsee Ulkokrunnin saaressa, Krunnien saaristossa Pohjoisella Perämerellä Iin edustalla. Ulkokrunnin saari on noussut merestä maankohoamisen myötä melko myöhään.

Ulkokrunni on paljastunut merestä pikkuhiljaa, ja kohoaminen jatkuu edelleen. Kuvat Terttu Vartiainen, Oulun yliopisto.

Ihminen on vaikuttanut Krunneilla jo 1500-luvulta lähtien, mutta suurin osa muinaismuistoista on 1700- ja 1800-luvuilta. Merestä nousevat luodot ovat olleet käytössä heti kun niille on voinut rakentaa. Ulkokrunnissa ei kuitenkaan ole koskaan ollut pysyvää asutusta. Asutuksen puutteen vuoksi siellä ovat säilyneet jatulintarhat, kivikompassit ja aurinkokellot, jotka ovat yleisesti tuhoutuneet rannikolla rakentamisen yhteydessä. Aluksi Ulkokrunnia on käytetty kalastustukikohtana ja myöhemmin heinän tekopaikkana. Heinää on kerätty saarella ja viety talvella jäitä pitkin maihin.

Kalastusmajoja Pihlajakarissa, Ulkokrunnin eteläkärjessä.

Saarelle on rakennettu luotsiasema vuonna 1872, ja punainen kolmikymmenmetrinen puinen pooki kaksi vuotta myöhemmin. Luotsiasema toimi Ulkokrunnilla vuosina 1872-1934. Luotsattavat alukset kuljettivat pääasiassa sahatavaraa Haukiputaan ja Iin sahoilta. Kesäaikaan (toukokuusta lokakuuhun) luotsiasemalla asui neljä luotsia ja kaksi luotsioppilasta. Eniten luotsauskeikkoja tehtiin 1920-luvulla, jolloin niitä oli pari sataa vuodessa. Luotsiasema suljettiin vuonna 1934, koska sitä ei enää tarvittu. Sahoja lakkautettiin, joten kysyntä oli vähäisempää. Lisäksi Maakrunnin ja Ulkokrunnin väliin rakennettiin Oulu-Kemi laivaväylä, joka poisti lopulta luotsaamisen tarpeen.

Vanha luotsiasema ennen remonttia.

Maakrunni-säätiö perustettiin Oulussa vuonna 1936. Alueen asukkaat olivat huomanneet merilintujen, erityisesti merihanhien vähentyneen. Lintujen munia oli kerätty huomattavia määriä sota- ja pula-aikoina, myös saarista, mikä vaikutti suoraan lintukantoihin. Säätiö hankki itselleen suurimpien saarien maa-alueet Krunnien saaristossa suojellakseen lintujen lisääntymistä. Linnusto ja kasvillisuus ovat olleet käytännössä suojeltuja jo vuodesta 1937. Virallinen suojelualue perustettiin vuonna 1956. Suojelualueen laajuus on 4 579 ha, ja se käsittää 14 saarta. Alue liitettiin osaksi Natura 2000 – verkostoa vuonna 1998. Suojelu uudistettiin vielä vuona 2002. 

Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1959 varsin hyvin resurssein. Luotsiasema siirtyi yliopiston haltuun samana vuonna. Luotsiasema remontoitiin tutkimusasemaksi vuonna 1962.

Kuvia remontista. Remonttitarvikkeet kuljetettiin saarelle hevosilla ja jopa autolla. Jääpeite oli alueella vielä kestävää, nykyään veneväylät estävät tarpeeksi paksun jään muodostumisen. 

Yliopistokurssit alkoivat vuonna 1963. Ensimmäinen kurssi oli vesieläinkurssi, jota ohjasi Ilpo Haahtela. Tutkimusasema oli aktiivisessa käytössä 60-80 -luvuilla. Oulun yliopisto järjesti siellä kenttäkursseja ja tutkimusta.

Ryhmäkuva ensimmäiseltä kenttäkurssilta vuodelta 1963.

Kansainväliseen biologiseen ohjelmaan osallistuneita vuonna 1971.

Pohjoismaalaisten meribiologian kurssiporukka vuonna 1981.

Vuosina 1964-1974 Perämerellä järjestettiin Kansainvälinen biologinen ohjelma, IBP. Siihen kuului biologisia kartoituksia, joiden päämääränä oli tutkia biologista tuottavuutta, ihmisten sopeutumista ympäristönmuutokseen ja ympäristönmuutosta itseään. Ohjelmaan tarvittiin tutkijasukeltajia ja Suomen ensimmäinen yliopistollinen sukelluskurssi järjestettiin Oulussa vuonna 1966. Kurssille osallistui 20 biologian ja maantiedon opiskelijaa.

Kurssilla oli käytössä kaksi settiä sukellustarvikkeita 20 opiskelijalle.

Lintulaskennat alueella on aloitettu jo vuonna 1939 (kaksi vuotta suojelualueen perustamisen jälkeen) Einari Merikallion toimesta. Niitä on jatkettu tähän päivään saakka, mikä tekee niistä pisimmät lintulaskentasarjat Suomessa. Eero Helle aloitti hyljetutkimuksen Krunneilla, ja kirjoitti väitöskirjansa vuonna 1980 aiheesta ”Itämeren norpan populaatiokoko ja -rakenne ja lisääntyminen Perämerellä”. Hän aloitti myös norppien ilmalaskennat Perämerellä. Hyljetutkimusta jatkaa nykyään Mervi Kunnasranta. Myös arkeologiaa on tutkittu Ulkokrunnilla ja se jatkuu edelleen Jari Okkosen johdolla. 

Saaren käyttö tutkimusasemana hiipui välillä, mutta nykyisin yliopisto käyttää saarta taas aktiivisemmin, kun Perämeren tutkimusasema siirtyi sinne Hailuodosta 2000-luvulla.

Norppatutkimus jatkuu nykyisin Mervi Kunnasrannan johdolla. Kuva Oulun yliopisto.

Perämerellä on kaksi kansallispuistoa: 1991 perustettu Perämeren kansallispuisto ja 1995 perustettu Haaparannan kansallispuisto. Ne sijaitsevat aivan toistensa vieressä, Kemin-Haaparannan ulkosaaristossa. Molempien puistojen alueella tehtiin vedenalaisen luonnon kartoituksia vuosina 1991-1999.

Vuosina 2001-2005 aluella toteutettiin Perämeri Life -hanke. Hankkeessa laadittiin Perämerelle toimintasuunnitelma, johon koottiin tietoja Perämeren ja sen valuma-alueen ympäristöstä ja tilasta, sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi pyrittiin tunnistamaan merialueen keskeisimmät ympäristöongelmat.

Perämeri Life -hankkeen jälkeen alueella toteutettiin kansallista vedenalaiskartoitusta (VELMU) vuosina 2004-2016 Metsähallituksen meritiimin toimesta (Katso loppuseminaariesitys englanniksi). Vuonna 2017 alkoi SEAmBOTH,Saumaton Perämeri -hanke, joka jatkoi kartoittamista ja vedenalaisen luonnon karttojen tekemistä yli valtion rajojen. Hankkeessa tehtiin hyvää yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä. Hanketta veti Metsähallituksen meritiimi ja siinä oli mukana kuusi muuta toimijaa Suomesta ja Ruotsista. Krunnien tutkimusasemaa käytettiin sidosryhmätilaisuuksissa ja kartoituksissa.

Sidosryhmäyhteistyötä tutkimusaseman pihalla. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.

Kirjoittanut Anna Antinoja Jouni Aspin ja Essi Keskisen pitämien esitelmien pohjalta.

Voit katsoa loppuseminaariesityksen täältä.

Kuvat Ilpo Haahtela (jollei toisin mainita), Oulun yliopiston luvalla

Kaikki kiva päättyy aikanaan

On tullut se hetki kun on mun vuoro jättää meritiimi ja siirtyä uusiin haasteisiin. Mieli on todella haikea ja olo on tyhjä, mutta toisaalta tulevaisuus näyttää valoisalta ja siellä odottaa uudet mielenkiintoiset työtehtävät. Nyt on kuitenkin aika käydä läpi mun historia meritiimissä.

2013 maaliskuussa sain puhelun Essiltä ja Essi kertoi että minut on valittu harjoittelijaksi Perämeren meritiiimiin. Enpä olisi silloin uskonut millainen tarina puhelusta seuraisi :) Mietin koko kesän ajan sitä kuinka onnekas olen! Sain olla kaikki päivät merellä ja oppia Perämeren luonnosta työkavereiltani.

Perämeren meritiimi 2013 oli suuri ja aloitti kesäkuun alun Merenkurkusta 6 asteen lämpötilasta, 10 m/s tuulesta ja tihkusateesta. Kuva Metsähallitus

Kärsivällisyys oli itse kullakin koetuksella ekoina päivinä kun opeteltiin Lindan (oltiin molemmat harjoittelijoita) kanssa ajamaan inventointipisteelle käsiGPS-laitteen avulla. Se ei nimittäin ole niin helppoa merellä, kun et voi vaan ottaa sitä viimeistä askelta kun piste on 1 m päässä ja sitten pysähtyä ja todeta että tässä ollaan! Veneen vauhti pitää saada hidastumaan sopivasti pistettä lähestyttäessä jotta veneen saa pysähtymään juuri pisteen kohdalle. Tähän kun vielä lisätään pieni aallokko tai virtaus niin harjoittelu todella tekee mestarin. Kiitos Larille ja Johannalle kärsivällisyydestä!

Busterilla on helpompi harjoitella pisteille ajoa kuin suuremmilla veneillä. Kuva Metsähallitus.

Hyvässä säässä pisteille ajo onnistuu helpommin kuin huonossa... Kuva Metsähallitus.

Eräänä päivänä oltiin Manun ja Lindan kanssa videokuvaamassa ja yhtäkkiä merisumu lähestyi ja hetken kuluttua jo ympäröi meidät. Istuin veneen keulassa tuntikausia (ainakin siltä se tuntui!) kun putputeltiin kohti Lepäsen saarta Kalajoen saaristossa tiheän sumun keskellä, ja silmät oli loppuillan kipeät sumuun tuijottamisesta. En myöskään koskaan unohda sitä kun oltiin Niinan kanssa Maakrunnilla tekemässä kahlauspisteitä ja Niina luetteli kymmeniä ja kymmeniä latinankielisiä nimiä ja minä pikku-harjoittelija yritin nimiä kirjata edes sinnepäin oikein lomakkeelle 😂 Viime vuosina minua onkin aina hymyilyttänyt kun luen meidän uusien työntekijöiden kirjauksia kentältä ja huomaan heidän taistelleen saman ongelman kanssa :)

Tärkeintä ei ole kirjoittaa latinankielisiä nimiä oikein vaan tarpeeksi ymmärrettävästi. Kuva Metsähallitus.

Välillä lajeja on enemmän ja välillä vähemmän... Kuva Metsähallitus.

Maastossa kirjoitetaan lyijykynällä, otetaan näytteitä (oikean reunan kirjain- ja numeroyhdistelmät) ja illalla näytteet katsotaan mikroskoopin avulla ja merkitään oikeille paikoilleen kuulakärkikynällä. Kuva Metsähallitus.

2014 pääsin luontokartoittajaksi Johannan VELMU-tiimiin, ja pääsin auttelemaan myös töiden suunnittelun kanssa. Mikä olikin erittäin hyvä asia, koska 2015 minut valittiin suunnittelijaksi VELMU-tiimiin. Suunnittelijan työt tuntui heti omalta jutulta, koska nautin suunnattomasti ennakkoon suunnittelemisesta, organisoimisesta ja järjestyksen ylläpitämisestä. 2014 Perämeren meritiimi suuntasi ensimmäistä kertaa Kokkolaan yhdessä Merenkurkun meritiimin kanssa. Kokkola oli ns. väliinputoaja ja sen kartoitus oli jäänyt todella vähäiseksi koska se oli juuri Vaasan ja Oulun tiimien rajalla. Heinäkuu 2014 oli todella kuuma! Sillon hypittiin mereen aina kun mahdollista, koska ilma oli tukahduttava.

Vuoden 2014 Perämeren tiimi oli suurin koskaan! Palkattujen suunnittelijoiden ja luontokartoittajien lisäksi tiimiin mahtui kaksi palkallista ja kaksi palkatonta työharjoittelijaa ja yksi innostunut vapaaehtoinen tutkimussukeltaja. Kuva Metsähallitus.

Vuoden 2014 heinäkuu oli ekstrakuuma. Töitä pystyi tekemään bikineissä. Kuva Metsähallitus

Helmikuussa 2015 valmistuin Oulun yliopistolta ja valmistujaislahjaksi suoritin sukelluksen peruskurssin (Open Water Diver) ja kesällä pääsin tekemään ensimmäiset kasvillisuuslinjani sukeltamalla. Kesän tiimi oli sukeltajapainotteinen, koska suurin osa kenttätyöstä oli sukeltamista.

Perämeren meritiimi poseerasi vuonna 2015 Maakallan pookin portailla. Kuva Metsähallitus.

Kesällä 2015 sukellettiin paljon. Kuva Metsähallitus.

Kesällä 2016 suuntasin ensimmäistä kertaa Perämeren lisäksi myös Merenkurkkuun töihin. Oli todella mielenkiintoista päästä väistelemään suuria kiviä ja siirtolohkareita Perämeren matalien hiekkarantojen sijaan. Matka Oulusta Vaasa-Kristiinankaupunki -akselille oli kuitenkin pitkä, ja kesä oli todella rankka.

Vuoden 2016 tiimit Perämereltä ja Merenkurkusta aloittivat yhdessä työrupeaman puolivälistä, Kokkolasta. Kuva Ville Savilampi, Metsähallitus.

Välillä ollaan veneelläkin ruovikossa... Kuva Metsähallitus.

Välillä joudutaan rämpimään aikamoisessa järviruovikossa. Kuva Metsähallitus.

Vuonna 2017 mun tiimi aloitti työt Vaasasta mutta kipusimme pikkuhiljaa kohti pohjoista, aina Tornioon asti. Teimme paljon viistokaiutusta hiekkasärkkiä etsien ja aloitimme jokisuistokartoitukset. Tiimi joutui jälleen matkustamaan paljon, mutta meillä oli mahtava porukka ja saimme paljon aikaiseksi.

Tiimi 2017. Kuva Metsähallitus.

Helmikuussa 2018 aloitin suunnittelijana SEAmBOTH-hankkeessa ja nyt, 2 vuotta 1 kuukautta myöhemmin on aika ripustaa kuivapuku naulakkoon. SEAmBOTH-hankkeessa työskentely on ollut todella mielenkiintoista ja monipuolista. Olen oppinut paljon hankkeista ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Teimme tietenkin myös todella paljon kenttätöitä, ja vuosi 2018 jää mieleen kuumimpana ja tuulettomimpana merikesänä meriurani aikana. Kesä 2019 taas oli suhteellisen kovatuulinen ja hieman kylmempi, mutta onneksi meillä oli paljon kahlaustöitä, joita voi tehdä myös tuulisella säällä.

SEAmBOTH-tiimi 2019 kuvattiin Ulkokrunnin rautapookissa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Vuonna 2018 riitti mahtavia helteitä ja tyyniä säitä! Kuva Metsähallitus.

Nyt on aika sanoa KIITOS kaikille niille, jotka ovat olleet kanssani kentällä, kaikille niille, joiden kanssa olen työskennellyt meritiimissä ja kaikille niille, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä SEAmBOTH-hankkeessa. Kiitos kaikesta avusta, tuesta, opastuksesta ja seurasta.

Suvi Saarnio

Dream Team. Kuva Metsähallitus.

Välillä maastotyöt menevät iltahommiksi. Kuva Metsähallitus.

Työvaatemuotia 2013. Kuva Metsähallitus.

Joskus lajien opetteleminen on haastavaa... Kuva Metsähallitus.

Aamujoogaa Ruotsalossa vuosimallia 2014. Kuva Metsähallitus.

Välillä on matalaa. Kuva Metsähallitus.

Meren talventörröttäjät

Järvi- tai merisätkin on säilynyt kauniin vihreänä jään alla helmikuun alkuun, kunnes on päätynyt kalastajan avantoon. Kuva Pekka Aho.

Sain tänä aamuna sähköpostiini kyselyn jään alta löytyneestä täysin vihreästä ja hyvävoipaisen näköisestä vesikasvista.

"Tänään oli hyvävoimaisen näköinen yksilö verkossa ja muistin ottaa kuvat. Tuo kasvi tuli noin 8m syvyisestä kohdasta, paikalla on virtauksia joiden mukana kasvi on voinut kulkeutua pitkästi, kun ei kuitenkaan tuossa paikassa pohjassa kasva.

Samaa vihreää kasvia tulee verkoista myös keväällä jäidenlähdön jälkeen, joten sen täytyy pysyä elossa koko talven?"

Kuvasta näkee selvästi, että kyseessä on sätkin, Ranunculus, joko meri- tai järvisätkin. Kasvi nousi Perämeren kansallispuiston edustalta Kemi-Tornion vesialueelta joten juuriltaan kelluva kasvi on voinut tulla joko jokisuistosta (järvisätkin) tai kasvaa meressä (merisätkin).

Jäälle nostettuna sätkin on hiukan reppanan näköinen... Kuva Pekka Aho.

Monet vesimakrofyytit eli vedestä löytyvät kasvit, levät tai sammalet talvehtivat aikuisina versoina. Monet levät ovat monivuotisia, samoin ilmeisesti suurin osa vesisammalista. Putkilokasveista harvempi talvehtii aikuisina versoina, mutta ilmeisesti esim. Saaristomereltä ja läntiseltä Suomenlahdelta löytyvä meriajokas on yksi talvisista lajeista.

Pohjoisella Perämerellä merta peittää talvisin aina paksu jää- ja lumikerros, joka estää valon pääsyn pohjaan. Tänä talvena jäätä ei juuri ole, mutta vuosi on poikkeuksellinen eikä suinkaan valtavirtaa. Vihreät kasvit tarvitsevat kasvaakseen ja yhteyttääkseen valoa, jota jään alle ei juuri heru, mutta toisaalta kaikkien kasvien ei tarvitse kasvaa talvella, ne voivat vain talvehtia ja odotella kevättä ja kasvukautta.

Rakkohauru kasvaa ja voi hyvin talvellakin, mutta monet putkilokasvit ovat yksivuotisia tai suurin osa niiden näkyvistä osista katoaa talveksi. Jotkin kasvit talvehtivat juurimukuloina tai juurakkoina, toiset siemeninä, harvemmat aikuisina.

Sitä en osaa sanoa, pystyisikö tämä yksilö vielä juurtumaan ja jatkamaan kasvamistaan kevään tullen, mutta sen tiedän, että monet lajit lisääntyvät pienemmistä palasista.

Itämeren pinnan alla on vielä paljon tutkittavaa, ja vuodenaikaisuus on yksi niistä. Harvempi sukeltaa talvella ainakaan vesikasvillisuuden perässä, ja varsinainen vesikasvillisuusinventaario talvella taas vaatisi mittavia resursseja.

Ehkä joskus tiedämme vielä enemmän Suomen vedenalaisluonnosta talvella.

Essi Keskinen

Erilainen blogi

Tänään 13-vuotias seiskaluokkalainen Kaisla tuli tutustumaan päiväksi työelämään. Hän ei kuulemma halunnut äitinsä kanssa apteekkiin eikä isänsä kanssa lehtitoimitukseen, joten listalla seuraavana oli Metsähallituksen meribiologina työskentelevä kummitäti.

Kaisla tutkii Saumaton Perämeri -hankkeen kuvia. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus

Kaisla on vuosien saatossa piirtänyt työhuoneeni seinille monia piirroksia, juon teetä Kaislan posliininmaalauksessa taiteilemasta mukista ja katossa roikkuu Kaislan paperimassasta tekemä puolimetrinen merihevonen. Kaisla käy kuvaamataitopainotteista yläasteluokkaa ja ajattelinkin, että hän saisi auttaa minua valitsemalla valokuvia.

Annoin Kaislalle tunnin aikaa ja SEAmBOTH-hankkeen valokuvia hankevuosilta 2018-2019. Valokuvia oli jo rankattu jonkun verran, eli kesässä kertyvästä vajaasta kymmenestä tuhannesta kuvasta kansiot olivat pienentyneet muutamiin satoihin. Kaislan tehtävänä oli valita kymmenen kuvaa, jotka tavalla tai toisella puhuttelivat häntä tai olivat mielenkiintoisia.

Tässä on saalis:

”Valitsin tämän, koska kala oli niin kivan näköinen. Lisäksi se on tosi paljon saman värinen kuin kivi.” Kivisimppu Iso-Huiturissa, kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

”Tässä kuvassa kasvit oli niin hienon muotoisia ja värisiä.” Äimäruohoja ja keiholehden ruusukkeita Maakrunnissa, kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.

”Linnut näytti niin hauskoilta kun ne on tollasissa kasoissa ja vesi on ihan suorana viivana kun on ihan tyyntä ja taivaalla ei ole mitään.” Merimetsonpoikasia pesissään Pohjanletolla, Perämeren pohjoisimmassa merimetsokoloniassa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

”Sukeltaminen näyttää niin kiinnostavalta ja näytteidenotto myös.” Sukeltaja ottaa näytettä Etukarissa, kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

”Kasveissa on niin hienot värit kun varret on punaisia ja lehdet vihreitä.” Nelilehtivesikuusia Isokivenletolla, kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

”Kivellä kimaltavat kuplat näytti hienoilta kivien pinnalla, kivet oli kivan näköisiä.” Kiviä Maasarvesta, kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

”Ötökkäkuva näytti hauskalta ja kiinnostavalta.” Kovakuoriainen Pensaskarin glo-järvestä, kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

”Oli tosi outoa että tollanen lasten leikkiteltta oli löytynyt merestä, miksi joku on heittänyt sen sinne, tuskin sellainen vaan päätyy sinne muuten vaan.” Ashley ja Ville pitelevät lasten leikkitelttaa, joka löytyi Kemin sisäjärvistä Rytikarista. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.

”Tämä on hieno kuva kun sama kuva heijastui veden pintaan. Veden alta olevat kuvat oli muutenkin mielenkiintoisia, sukeltaminen vaikuttaa mielenkiintoiselta.” Räätti, kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

”Pallukat näytti meduusoilta, ne näyttää ihan limapalloilta.” Siimaeläinkolonioita Notonecta Herakarista Kemin edustalta, kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

Tällainen oli siis seiskaluokkalaisen valinta kymmenelle mielenkiintoisimmalle, tai muuten mieleen jääneelle, kuvalle.

Kysyin vielä viimeiseksi, ajatteleeko Kaisla nimeään koskaan lajina, joka kasvaa Perämerenkin rannoilla.

”En ajattele, se on vaan nimi mulle. Kuitenkin alemmilla luokilla jos luettiin kirjaa niin jos oli kaisla-vesikasvi, niin muut lapset yhdisti sen muhun.”

Se vielä on sanottava tästä lapsityövoiman käytöstä että anna koululaiselle tehtävä ja hän suorittaa sen. Annoin ohjeistuksen valokuvatehtävälle, aikaa yksi tunti. Opettelimme hipaisuhiiren käytön ja kuvien kopioimisen ja poistamisen ja 59 minuutin kuluttua Kaisla ilmoitti, että nyt on kymmenen kuvaa valittu. Ei turhaa nillitystä siitä, että jonkun mielestä valinta voisi olla erilainen, tai että pitääkö valita hyviä siinä tai tässä kategoriassa tai pitääkö olla nätit värit tai mitään tällaista. Ei, tehtävänantoa seurasi selkeä ja hieno suoritus annetussa määräajassa.

Iltapäivällä laiteltiin vielä herbaariota aakkosjärjestykseen (9 kansiota vuodesta 2007 lähtien…) ja jos aikaa jää, tehdään herbaarionäytteet viimeisistä, kesällä kuivatuista näytteistä. Kyllä tähän kuusi tuntia saadaan helposti hurahtamaan 😊

Essi Keskinen

Tukea luonnonsuojelulle

Hallitus antoi vuonna 2019 suuren lahjan Suomen luonnolle - luonnonsuojelu sai 100 miljoonaa euroa ennallistamiseen ja muuhun luonnonsuojelutyöhön, tarkoituksena pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen.

Ympäristöministeriö käynnisti Helmi-elinympäristöohjelman, jonka tarkoitus on "vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon meille tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista."

Vanhoja siltarumpuja on monin paikoin kunnostettu ja vaihdettu niin, että kalat pääsevät niistä paremmin läpi. Kuva Metsähallitus.

Kerrankin meillä on käsissämme positiivinen ongelma. Kerrankin luonnonsuojeluun ja ympäristöhallintoon halutaan palkata niin paljon ihmisiä, että vaarana on, ettei vaadittavaa määrää tarpeeksi päteviä ihmisiä löydetä. ELY-keskukset ympäri Suomea ovat palkanneet kymmeniä luonnonsuojelun asiantuntijoita, erikoissuunnittelijoita, erityisasiantuntijoita ja muita luonnontieteellisen alan asiantuntijoita. Pääpaino töissä on perinnebiotooppien, soiden ja muiden luontotyyppien ennallistaminen.

Fladan ennallistamista on esimerkiksi kivien kantaminen ämpärillä. Kuva Roosa Mikkola, Metsähallitus.

Ennallistamisella tarkoitetaan siis luontotyypin kunnostamista takaisin alkuperäiseen tai hyvään tilaan, jossa sen lajisto on monipuolisimmillaan tai tyypillisimmillään. Ennallistaminen ja elinympäristöjen kunnostaminen ovat ehkä luonnonsuojelun nopeimpia keinoja saada näkyviä vaikutuksia aikaiseksi, ja siksi ennallistamiseen panostetaan nyt tämän hallituskauden aikana. Suurella rahalla pitäisi saada suurta näkyvyyttä aikaiseksi.

Vedenpinnan nostamiseksi, virtausnopeuden alentamiseksi ja levähdyspaikkojen luomiseksi rummun ulkopuolelle asetetaan kiviä. Rummun yläpuolelle laitetaan soraa, josta se kulkeutui veden virtauksen mukana rumpuun. Kuvat Metsähallitus.

Meriluonnonsuojelunkin puolella aiotaan ennallistaa. Metsähallitus pyrkii kunnostamaan noin viisikymmentä hehtaaria meriluontotyyppejä vuoden 2020 aikana. Meriluonnon ennallistaminen on vielä varsin nuori toimiala, joten oppimista on. Maailmalla ja erityisesti Suomessa ollaan enimmäkseen ennallistettu ja kunnostettu puroja ja fladoja (maankohoamisen myötä merestä esiinkuroutuvia lahtia, jotka ovat erityisen tärkeitä kalojen kudulle). Jonkin verran on myös tehty esim. meriajokkaan siirtoistutuksia (Suomesta löytyy laji Zostera marina, tässä lisäksi artikkeli Z. noltii -lajiin liittyen). Muita mahdollisia  meriluontotyyppien kunnostuskohteita olisivat ruovikoituneiden hiekkarantojen raivaus ja umpeenkasvaneiden rehevien lahtien kasvien poisto.

Jos ympäristöhallinnon rekrytoinnit onnistuvat, samoin kuin Metsähallituksen ostokilpailutukset,  ja vakituisten työntekijöiden aika vain riittää, saadaan seuraavien vuosien aikana ihmetellä suurta määrää ennallistettuja ja kunnostettuja maa- ja meriluontotyyppejä.

Essi Keskinen

Vanhassa vara parempi?

Emeritusprofessori Pertti Eloranta näyttää mikroskooppikuvia makeanveden levälajeista leväkurssilla Oulussa.

Perämeren makrolevät eli silmin (hädin tuskin) nähtävät levät ovat sekoitus makeanveden ja murtoveden lajistoa. Osa lajeista on selkeästi mereisiä, esim. punahelmilevää Ceramium tenuicorne löytyy aina silloin tällöin pohjoisimmillaan Krunneilta asti. Lajin levinneisyyttä säätelee selkeästi mm. suolapitoisuus, ja pohjoisempana suola vaan ei enää riitä.

Osa lajeista on selkeämmin murtovesilajeja, esimerkiksi ahdinpallero Aegagrophila linnaei.

Osa lajeista taas on väistämättä makeanveden lajeja, kun operoidaan pohjoisella Perämerellä, suolapitoisuuksissa välillä 0–0,3 %. Esimerkiksi suku Batrachospermum, tupsunauhat, on selkeästi makeanveden lajistoa, vaikka lajeja löytyy myös Perämerestä. Suuri suku on nyttemmin pilkottu useaksi suvuksi geneettisen taksonomian edistyessä.

Batrachospermum gelatinosum punalevä eli hyytelötupsunauha erottuu Perämeressä paljaalla silmälläkin. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus

Sitten on se loppu rähmä siinä petrimaljalla, jota ei pysty tunnistamaan millään hyllystä tällä hetkellä löytyvällä lajintuntemuskirjallisuudella ja josta ei edes tiedä, onko kyseessä sinilevä (sinibakteeri) vai rihmalevä. Piilevät nyt sentään yleensä erottaa - melkein aina.

Yli kymmenen vuoden ajan olen pyytänyt omaa leväkurssia tänne pohjoiselle Itämerelle eli Perämerelle. Minä ja tiimini olemme osallistuneet monille eteläsuomalaisille leväkursseille, joiden annista muutamaa prosenttia voi soveltaa Perämereen. Omaa kurssia ei kuitenkaan ole saatu. Oulun yliopistossa ei ole leväasiantuntemusta. SYKEn meritiimissä sekä Helsingin ja Turun yliopistoissa opetetaan ja tunnetaan vain merilajeja. Ja jostain syystä emme tulleet kysyneeksi esimerkiksi Jyväskylän yliopistosta, josta olisi kyllä löytynyt makeanveden levälajintuntemusta. Ehkä tuudittauduin myös siihen ajatukseen, että meitä ohjataan ylhäältäpäin, ja sieltä myös koulutusten pitäisi valua alaspäin.

Hyytelötupsunauha Batrachospermum gelatinosum. Kuva Pertti Eloranta.

Tänä kesänä hermostuimme tilanteeseen täällä pohjoisessa ja pyysimme jälleen apua eteläsuomalaisilta kollegoilta. Tällä kertaa meille annettiin makeanveden leväasiantuntijan nimi, Helsingin yliopistossa limnologiaa ja Jyväskylän ja Kuopion yliopistoissa hydrobiologiaa opettanut ja tutkinut emeritusprofessori Pertti Eloranta. CV:stä löytyi myös KHO:n ympäristöasiantuntijaneuvoksen titteli. Jäänyt eläkkeelle vuonna 2006.

Yhteydenotto Elorantaan osoittautui hedelmälliseksi. Saimme näytteitämme tunnistetuiksi, ja kun sitten itkin sitä, että emme saa kurssitusta, emeritusprofessori sanoi, että kyllähän hän nyt yhden päivän kurssituksen voi meille tulla pitämään, kun on vielä tuota kiinnostusta asiaan.

Niinpä virkeä ”eläkeläinen”, jonka päivät edelleen kuluvat pitkälti työntekoon verrattavan puuhastelun kuten mikroskopoinnin parissa, hyppäsi autoonsa Jyväskylässä ja hurautti mennen tullen Ouluun pitämään SEAmBOTH- ja VELMU-tiimiläisille kurssitusta makeanveden levälajeista. Tieto kyllä lisäsi tuskaa - totesin tunnistaneeni systemaattisesti väärin ainakin yhden sinileväsuvun koko meribiologinurani ajan. Samalla lisääntyi tuskallisesti tieto siitä, miten paljon lajeja täältä todellisuudessa voikaan löytyä. Tähän mennessä näytteet oli näppärästi niputettu samojen sukujen alle, mutta nyt meillä on ainakin teoriassa tieto kymmenistä uusista lajeista.

Emeritusprofessori Tauno Ulvinen Oulun yliopistolla pitää itsensä edelleen täystyöllistettynä, 60 vuotta siitä kun tuli töihin. Ulvinen tarkastaa edelleen vaikeimmat Perämeren meritiimien vesisammallöydöt. Ulvinen valittiin Metsähallituksen vuoden vapaaehtoiseksi vuonna 2011.

Päivän mittaan ihmettelimme yhdessä, onko taksonomia kokonaan kuoleva tieteenala, kun morfologisia tuntomerkkejä katsomalla ei enää välttämättä pääse perille asti vaan lajintunnistus tapahtuu pitkälti DNA-tasolla. Taksonomeja ei enää palkata minnekään eikä monikaan opiskelijanuori ole kiinnostunut taksonomiasta. Kuitenkin vain tarkkaa lajitietoa voi käyttää esim. ympäristömuutoksista kertovina indikaattorilajeina. (Ei tietenkään pidä unohtaa esim. Marja Koistista Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta. Koistinen on väsymättä määrittänyt erityisesti näkinpartaisia kaikille Metsähallituksen meritiimeille. Koistinen on vielä hyvinkin työikäinen, eli eivät kaikki taksonomit sentään ole eläkeikää ylittäneitä 😃)

Hyytelötupsunauha. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus

Onneksi meillä on vielä kiinnostuneita, innostuneita, uteliaita ja terveitä emeritusprofessoreja kuten Pertti Eloranta, 76 ja Oulun yliopistossa Tauno Ulvinen, 89, joka edelleen tarkastaa Perämeren meritiimien vesisammalet. Kun kuuntelee näitä eläviä tietosanakirjoja, joille on kummallekin kertynyt kuudenkymmenen vuoden ura taksonomian parissa, tuntee itsensä kovin nöyräksi oman kokemuksensa ja tietopohjansa kanssa.

Toisaalta, mistä meistä nykymeribiologeistakaan tietää - eläkeikä nousee kohisten niin että ehkä me nelikymppiset olemme vielä työvelvoitettuja seuraavatkin neljä vuosikymmentä? Ehkäpä siinä ajassa ehtisi oppia itsekin.

Essi Keskinen

Batrachospermum atrum -punalevä eli tummatupsunauha mikroskoopissa. Kuva Pertti Eloranta.

Ahdinpallero Aegagrophila linnaei kiven pinnala Perämeressä. Kuva Niina Kurikka, Metsähallitus.