Merisimpanssit - terveisiä Perämereltä

Luin kirjan nimeltä "Apinajohtajan käsikirja - esimiestaitoja simpanssien tavoin"(Ola Berggren & Tommy Lundberg, 2013). En lukenut kirjaa ensisijaisesti siksi, että olisin nimenomaan halunnut lukea johtamisesta tai esimiestaidoista, vaan koska unohdin loman ajaksi sähköisen kirjani lentokenttähotelliin ja jouduin lainaamaan lukemista muilta.

Mitä enemmän luin, sitä mielenkiintoisemmaksi kirja kävi. Koska olen biologi, mikä tahansa eläimiä esimerkkinä käyttävä kirja uppoaa minuun. Simpanssit ovat kädellisiä ihmisapinoita ja jaamme n. 97 % DNA:sta keskenään. Simpanssit ovat siis karkeasti yleistettynä kuin alle kouluikäisiä ihmislapsia. Mikä pätee hyvin toimivaan simpanssilaumaan, pätee myös pitkälti ihmislaumaan. Töissä tätä laumaa kutsutaan työyhteisöksi tai tiimiksi.

Kun olin lukenut Apinajohtajan käsikirjan, huomasin meidän kesäisten meritiimien käyttäytyvän hyvin pitkälti juuri niin kuin hyvinöljytty simpanssilauma toimii. Listaanpa tähän muutamia näkyvimpiä yhtäläisyyksiä.

Yhteenkuuluvuuden tunne: simpanssit viettävät paljon aikaa keskinäisten sosiaalisten suhteidensa vaalimiseen. Työpaikalle tuotuna se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän tiimin jäsenet ovat vapaassa vuorovaikutussuhteessa keskenään, sitä tehokkaammin ja tuottavammin työyhteisö toimii. Toimiston kahvinkeitin pitäisi siis aina olla sellaisessa paikassa, että sen ympärille pääsee kerääntymään mahdollisimman moni, ja kahvitaukoja tulee vaalia. Merelle siirrettynä tämä toimii niin että olemme päivän samassa veneessä, syömme lounaat yhdessä veneessä tai saaren rannalla, illalla asumme samassa mökissä ja syömme päivällisen ja aamiaisen yhdessä. Saunommekin yhdessä. Aikaa vuorovaikutukselle siis on paljon. Eikä aina todellakaan puhuta töistä.

Koskettelu: simpanssit koskettelevat paljon toisiaan, nyppivät toisistaan täitä ja kirppuja, kuollutta ihoa, hilsettä, yleisesti ottaen ruokkoavat toistensa turkkeja. Tarkoituksena on vahvistaa sosiaalisia suhteita ja rauhoittaa muita lauman jäseniä kosketuksella. Työpaikalla tämä tarkoittaa sitä, että hyvä johtaja läpsäisee välillä olalle "Hyvin tehty!" -tyylisesti tai heittää ylävitoset ja samalla kosketuksella vähentää stressihormoneja ja alentaa verenpainetta. Merelle siirrettynä meitä pusertuu 8 meribiologia kuuden hengen ruokapöydän ääreen, kuusi henkeä neljän hengen saunanlauteille tai kolme henkeä kahden hengen veneenpenkille. Kosketus seuraa väistämättä suurta osaa päivän liikkumisesta. Tiimin tytöt ovat aina halailleet toisiaan ja painineet poikien kanssa. Varusteiden pukemisessa päälle täytyy auttaa naapuria. Fyysistä kosketusta ei pääse pakoon.

Johtaja suojelee laumaansa: jos simpanssilaumaa kohtaa jokin vaara, johtaja on se, joka ensimmäisenä alkaa huutaa, karjua, hakata rintaansa ja keppejä ja pitää yleistä älämölöä suojellakseen laumaansa. Työpaikalla esimiehen tehtävä on pitää alaistensa puolia monissa eri asioissa. Merellä olen joutunut taistelemaan tiimini puolesta esimerkiksi ikuisissa työaikapankkia koskevissa kysymyksissä - saavatko tiimini jäsenet työskennellä yli 8 tuntia päivässä jos itse haluavat, saavatko he tehdä töitä mihin kellonaikaan tahansa jos katsovat olosuhteet suotuisiksi, vai täytyykö alistua ma-pe 8-16 -ajatteluun. Olen myös puolustanut karille ajaneita kuskeja ja bensaa diesel-autoon tankanneita. Lauma pysyy koossa jos sillä on yhteinen luotto siihen, että lähiesimies seisoo heidän takanaan.

Kiittäminen: kun jotain hyvää tapahtuu, esim. nippu banaaneja löytyy, simpanssilauma alkaa hurjan ilonhuutojen tanssin ja hyppelyn. Yhteinen iloisen asian juhliminen nostaa yhteishenkeä ja lujittaa lauman keskinäisiä siteitä. Työpaikalla kakkukahvit onnistuneen sopimuksen solmimisen kunniaksi ovat aina paikallaan, samoin julkinen tiedottaminen ja kiitos jonkun erinomaisesta työpanoksesta. Hankkeen päättymistä juhlitaan. Merelle siirrettynä minä kiitän omalla tavallani eli vatsan kautta koko tiimiä joka päivä kun laitan kaikille mahdollisimman hyvää ruokaa. Lisäksi nostamme yleensä joka päivä maljan hyvän päivän kunniaksi ja muistaakseni olen myös muistanut kiittää usein hyvin tehdystä työstä.

Esimerkkejä löytyi vielä vaikka mitä muita, mutta kirjan loppuun päästyäni mieleni oli keveä. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että ainakin meillä Oulussa on joka kesä ollut aivan mahtava meritiimi ja minä olen viihtynyt töissä. Tiimin jäsenetkin ovat ainakin sanoneet viihtyneensä, eikä minun tietooni ole tullut ryhmähenkiongelmia. Nyt sain biologisen todistepohjan hyvälle ryhmähengelle. Mehän olemme vain lauma apinoita, jotka työskentelevät saman tavoitteen saavuttamiseksi, ja se käy parhaiten kun tulemme kaikki hyvin toimeen keskenämme.

Kiitoksia kaikille Perämeren meritiimiläisille vuodesta 2006 lähtien!

Essi Keskinen

Mitä tästä taas opimme? - terveisiä Perämereltä

Istun Helsinki-Vantaan Hiltonin sviitissä kylpytakissa. Tulin juuri saunasta. Olo on raukea ja hyvä ja huomenna alkaa kesäloma!




Eilen ja tänään istuin Metsähallituksen viestintäpäivillä ja vietin esilomaa. Vaikka tapahtuma oli täyttä työtä, minusta se tuntui jo kuin lomalta. Pehmeä lasku töistä huomiselle Borneonlennolle.


Metsähallituksen viestintäosasto on kutsunut meidät työstämme meuhkaajat eli viestijät Helsinkiin oppimaan lisää viestinnästä ja jakamaan onnistumisia jo parina peräkkäisenä vuotena. Ratsastimme viestinnän viimeisimmällä aallonharjalla ja kuuntelimme uusimpia tuulia sosiaalisen median eli somen ja muun viestinnän saralta. Mehän teemme luonnonsuojelutyötä ja hoidamme upeinta luontoamme ja kansallispuistoja kansalaisten verovaroilla joten vähintä mitä voimme tehdä, on kertoa siitä, mitä kentällä tapahtuu. Mihin sinun markkasi menee.




Minun päivitykseni Perämeren kansallispuiston Facebook-sivulle:


Hyvää:


- usein
- kuvia
- säännöllisesti
- tarkistan, onko kommentteja tullut ja reagoin niihin


Huonoa


- tiedotusmaista
- en osallista - ihmiset haluavat kuulemma osallistua. Tiesinhän minä sen, en vain jostain syystä ole reagoinut. Hyvä että joku sanoi tämänkin ääneen.




Blogit ovat liian pitkiä ja tällä kertaa tässä ei edes ole kuvaa, koska en osaa liittää upeaa sviitin saunasta ottamaani räpsäisyä iPhonella blogiin. Facebook-käyttäytymistäni yritän parantaa entisestään. Paljon muutakin uutta tietysti tuli ja samalla uusi, energisöitynyt ja innostunut tunne meriluonnonsuojelun viestinnän suhteen. Kiitoksia valtavasti Tikkurilan Viestintäosaston loistaville Viestintäpäiville!




Mitä muuta opin tänään? Aina kannattaa luottaa siihen, että palvelutahtoa löytyy. Varasin Hiltonista huoneen jo pari kuukautta sitten koska halusin viettää ensimmäisen lomaillan käymällä kuntosalilla ja saunassa, syömässä hyvin ja rentoutumalla ennen huomista lentoa. Vastaanottotiskille päästyäni kuulin kauhukseni, että miesten sauna on rikki, joten miehet on ohjattu naisten saunaan. Saunovia naisia taas ei ollut kuin minä. Vastaanottotiskin tyttö lupasi yrittää järjestää minulle saunan. Pääsin hädin tuskin huoneeseen kun puhelin soi, ja respan tyttö ilmoitti, että ykköskerroksen saunallinen sviitti on varattu käyttööni kello 17 lähtien. Privaatisti.




Mitä luksusta! Tämä meribiologi on kesälomansa ansainnut!


Essi Keskinen

Kolmen päivän istunto

Oulu-laiva osoittautui mitä mainioimmaksi kokouspaikaksi!

Kylläpä oli kaiken sen istumisen arvoista! Kolme päivää istuimme Oulu-laivan salongissa, me kaikki tällä hetkellä töissä olevat Metsähallituksen meribiologit eli yksitoista suojelubiologia, suunnittelijaa ja erikoissuunnittelijaa. Teimme suunnitelmia tulevalle kenttäkaudelle, puhuimme turvallisuudesta ja varusteista, mietimme hankkeita, puimme budjetteja ja vatvoimme viestintää. Tiistaina poistuin sen verran sisätiloista että kävin hakemassa lähi-Tarmosta kaksi tölkkiä siideriä, keskiviikkona poistuin laivasta vain ottaakseni Perämeren kansallispuiston Facebook-sivulle ylläolevan kuvan, ja tänään sitten lopetimme rupeaman ja lähdimme pois.

Oulu-laiva oli mitä sopivin paikka pitää merihenkinen kokous. Seisoimme jäissä Toppilan satamassa Oulussa, majoituimme laivassa, saimme sieltä aamupalat, kahvit ja lounaat ja teimme itse päivällisen. Illalla oli sauna. Salongissa pidettiin sekä kokousta että syötiin, vaikka alakerrasta löytyisi toimiva luokkahuonekin.

Komentosillan ikkunat aamujäässä auringon noustessa.

Komentosiltaa ei talvisin turhaan pidetä lämpimänä, joten käytimme sitä jääkaappina. Asuttavaksi saimme yhden tai kahden hengen hytit, joissa oli mukava herätä aamulla hotellihuoneen sijaan.

Hotellihuoneen ikkuna aamulla.

Kaikki kokoukseen osallistuneet meribiologit olivat yhtä mieltä siitä, että Oulu-laiva oli loistava kokouspaikka. Näin lähelle merta ei Oulun meritiimikään ole päässyt pitkään aikaan :) Sitä paitsi oman merialueen historian siipien havinaa oli mukava kuunnella - Oulu-laivahan on aikoinaan partioinut Perämerellä ja Merellinen Oulu -yhdistys on ostanut sen "takaisin kotiin" uralta eläköitymisen jälkeen.

Kesäksi pitäisi suunnitella esimerkiksi merihenkinen seminaariristeily tai jotakin muuta mukavaa. Näin hienoa laivaa pitäisi Oulun kaupunginkin käyttää enemmän hyväkseen!

Vaikka kolme päivää istuttiinkin tiiviisti sisätiloissa, samoilla jakkaroilla ja samojen ihmisten kanssa, olo on taas virkistynyt. Oman meriporukan näkeminen on kuin henkäys raikasta tuulta muuten pitkähköissä toimiston talvipäivissä. Nyt on taas jotain mitä suunnitella ja mitä odottaa kesältä.

Kiitos kaikille mahtaville kollegoilleni erittäin loistavasta kolmesta päivästä! Nyt on virkistynyt ja uudistunut olo :)

Essi Keskinen

P.S. Kyllä ihmisen voi ilahduttaa pienellä! Johanna ja minä toimitimme viime viikolla Oulun yliopiston kasvimuseolle viimekesäisen nipun HERTTA-lomakkeita eli inventoinneissa löytyneistä uhanalaisista kasveista ja sammalista kirjoitetut tietolomakkeet. Yliopistolla innostuttiin. Meidät kutsuttiin kylään kertomaan lomakkeista enemmän. Museon kasviasiantuntijat istuivat pöydän ääressä innostusta hehkuen, jos tuuheiden partojen läpi voi hehkun havaita. Samalla minä ja Johanna ilahduimme - joku oikeasti lukee meidän vaivalla täyttämiämme lomakkeita ja vielä innostuu niistä! Yhä lisää motivaatiota täyttää lomakkeet entistä paremmin ensi kesänä :)

Vettä kohti! - terveisiä Perämereltä

Merellinen yhdistys -sivustolta napattu kuva Oulu-laivasta. Kuvaajaa ei mainittu.

Kävimme eilen Johannan kanssa tutustumassa Oulu-laivaan. Komea on laiva!

http://www.merellinenoulu.com/oululaiva

Ensi viikolla koko Suomen Metsähallituksen kaikki meribiologit pitävät yhteisen kokouksen Oulussa ja paikaksi haarukoitui Merellinen oulu -yhdistyksen omistama ja ylläpitämä Oulu-laiva.

Halusimme päästä pitämään kokousta jonnekin muualle kuin toimistoympäristöön ja jonnekin omaan rauhaan. Meriporukka on tiivis ja aivan omanlaisensa, ideat lentelevät eikä kukaan ujostele sanoa mielipidettään. Kokoukset ovat usein meluisia ja varsin lennokkaita, innostavia ja stimuloivia. Halusimme kokouksen ympäristöltä hyvät puitteet motivoivaa tapaamista varten.

Lähdin siis neuvottelemaan Merellinen Oulu -yhdistyksen kanssa Oulu-laivan käytöstä kokousta varten. Laivassa pystyy majoittumaan jopa 20 henkeä kahden hengen hyteissä, löytyy luokkahuone ja kokoushuoneeksi hienosti sopiva kapteenin ruokailusalonki. Saunakin löytyy, vaikka koko meriporukka ei sinne kerralla mahdukaan. Keittiönkin sain keskusteltua meidän käyttöömme, meripuolelta kun tuntuu näitä herkkusuita löytyvän. Taidanpa laittaa ensimmäisen kokousillan päätteeksi nyhtöpossua ja kim chi -majoneesia sekä kurkku-porkkana -pikkelssiä ja paahdettua sipulia.

Talvella Oulu-laiva seisoo Toppilan satamassa eikä liiku minnekään, kesällä sitä käytetään niin ulkomaisten turistien kyyditsemiseen kuin meritöissä käytettävänä tukialuksenakin. Toiveena olisi joskus myös järjestää esimerkiksi leirikoulu tai yliopiston meriaiheinen kurssi laivalla, mutta rahoitus vielä puuttuu.

Odotan innolla ensi viikon kokousta. Harvoin saa mitään kokousta odottaa innolla, yleensä kun kokoukset ovat joko väkisin minulle tyrkytettyä pakkopullaa tai edes jotenkin siedettävästi meneviä kuolettavan tylsiä tilaisuuksia, mutta meribiologitapaamiset toimivat kuin henkilöstön virkistyspäivät. Pääsee omanhenkistensä ihmisten joukkoon, puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ilman että täytyy selittää alaa tuntemattomille, ideoita voi heitellä ilmaan ilman että niitä ammutaan suorilta käsin alas tai niille naureskellaan tai hymähdellään. Jopa ryhmän huumorintaju ja ruokatottumukset ovat varsin yhteneväiset. Olen siis omieni joukossa.

Ja päästäänhän me nyt taas Johannan kanssa merelle, joskin paikoilleen jäätyneelle, mutta lähelle vettä kuitenkin :)

Essi Keskinen

Vihdoinkin talvi(lepo)! - terveisiä Perämereltä

Vihdoinkin se talvi tuli! Ulkona on -17 astetta pakkasta ja täällä sisällä toimistossa on +17 astetta lämmintä. Villasukat on jalassa, kynsikkäät käsissä, ja mietin fleecen laittamista päälle. Teekuppi höyryää käsien välissä. Ilmanlaadusta ei ainakaan voi valittaa, se on varsin raikas ja virkistävä.

Raikas 17-asteinen sisäilma toivottaa aamuisin tervetulleeksi toimistolle.

Tammikuu on tähän mennessä ollut riemastuttavaa hiljaiseloa töiden kannalta. On ehtinyt tehdä rästiin jääneitä töitä, lukea pinoon kertyneitä raportteja, nimetä viime kesän valokuvia ja yleensäkin tehdä rennosti töitä. Suurin osa vuotta kun menee sellaisessa matalalennossa, että vain pakollisen ehtii tehdä ja senkin toisella kädellä huitoen samalla kun toisella kädellä tekee jotain muuta, jonka dead-line on lähestymässä.

Lauhan syksyn ja vuodenvaihteen takia Perämerellä on tällä hetkellä huomattavasti vähemmän jäätä kuin normaalivuonna.

Lähes kaikki Etelä-Suomen meribiologit ovat talvilomalla ja Pohjanmaaltakin lähdetään pian kauas ja lämpimään, minä viettämään kesälomapäiviä Borneoon ja Pekka omille lomilleen Balille.

Kalenterista löytyy tyhjiäkin päiviä! Hip hip huraa!!

Vuodenvaihteeseen asti meribiologeilla on aina kiire. Vuodenvaihteessa pitää luovuttaa kesän aikana kerätyt aineistot analysoituina ja Exceleihin tallennettuina. Sen jälkeen alkaa siunattu hiljaiselo, jota kestää aina maaliskuun rekrytointeihin ja toukokuun ”maastokausi alkaa ja vieläkään mitään ei ole suunniteltu!!” –paniikkiin asti.

Nyt ehtii kuitenkin vielä nautiskella hämärästä hiljaiselosta toimistolla.

Pekka Aho kävi tammikuussa 2014 valokuvaamassa Perämeren kansallispuistossa. Talviselta näyttää.

Essi Keskinen

Kaksin rannalla yksinäiset - terveisiä Perämereltä

Lounastaukoni on paperilla joko puolen tunnin tai tunnin mittainen. Mitta riippuu siitä, lyönkö itseni lounaalle kellokortilla (puoli tuntia) vai jätänkö leimaamatta (tunti). Todellisuudessa lounastaukoni on yleensä n. 7-12 minuuttia pitkä, riippuen siitä, kaivanko seuraavan kerroksen kahvion jääkaapista voileivän ja keitän teetä (lyhyempi ruokatauko) vai lämmitänkö henkilöstökeittiön historiallisessa mikroaaltouunissa jotakin edellisen päivän rääppeitä (pidempi ruokatauko). Tauolla ollessani luen viimeisintä Suomen Luonto -lehteä. Yksi lehti kestää yleensä reilusti yli viikon lounastauot.

Johannan ollessa vielä töissä teimme yhdessä sen päätöksen, että koska kumpikaan ei saanut puolta tuntia kulutettua kakkoskerroksen kahviossa vaan palasimme aina tekemään töitä työnantajalle edullisella lounastauolla, käymme pienellä happihypyllä.

Syksy pimeni, vettä alkoi sataa, lunta ei kuulunut, painiskelimme jättiläismäisten Excel-taulukoiden ja mahdottomien dead-linejen kanssa. Johanna alkoi puhua syysmasennuksesta, minä mainitsin kirkasvalolamput. Kunnes sitten sytytti - käymme lounastauolla ensin hiukan kävelemässä ja sitten vasta syömme. Aikaa ei kuitenkaan kulu yli tuota määrämittaista puolen tunnin taukoa ja näemme auringon (=raskaanharmaan pilvikerroksen) ainakin kerran päivässä, kun töihin tullessa ja töistä lähtiessä on pimeää.

Pieni päiväkävely piristi ja sai irrottautumaan työstä, juttelimme niitä näitä emmekä työasioita, pääsimme hagoleenivalojen maailmasta aitoon (joskin suomalaisen alkutalvisen monotonisenharmaaseen) luonnonvaloon, saimme hiukan raikasta ilmaa ja nousimme pois istuma-asennosta, joka tuntuu tällä hetkellä olevan kaiken pahan alku ja juuri.

Johannan työsopimus päättyi ja täällä Oulussa ei ole muita meri-ihmisiä kuin minä. Kävin siis tänään yksin kävelyllä. Ja jo tuntuikin yksinäiseltä! Oulu-joen rannalla katselin niinikään yksinäistä joutsenlasta, joka on jostain syystä jäänyt muista jälkeen ja meloskeli vielä melko likaisenharmaassa höyhenpuvussaan pikkuhiljaa jäätyvässä joessa. Ei kuuluisi joutsenten viipyä Oulun korkeudella viikkoa ennen joulua. Kovin näytti joutsenparka yksinäiseltä ja epäilin sen selviämismahdollisuuksia. Vaikka minullakin oli yksinäinen olo Oulun ainoana meripuolen edustajana, en kuitenkaan epäile selviytymistäni. Eiköhän tästä päästä viikon sisällä joululomalle.

Lounaskävelyni toimi puolittain - pääsin ulos, vietin 31 minuutin mittaisen lounaan, josta 20 minuuttia meni kävelyyn ja 11 minuuttia ankanmaksakastikkeen lämmittämiseen ja puolukkahillon mättämiseen lautasenreunalle.

Työskentelemättömyys tauolla -periaate taas kärsi yksinäisellä kävelylenkillä. Suunnittelin kävelyllä tämän blogin tekstin.

Essi Keskinen

Jopas se Puolustusvoimien siviilihenkilöstön merimieslääkärintarkastuksen lykkäsi! - Perämeren meritiimin terveiset

Nyt se on taas todistettu - minulla on erinomainen kunto. Asteikolla yhdestä viiteen, viiden ollessa paras, minun kuntoni on viitosen arvoinen. Joka toinen vuosi meille Metsähallituksella sukeltaville tehdään täydet lääkärintarkastukset, ja taas on kaikki syynätty. On juteltu puolitoista tuntia työterveyslääkärin kanssa työssäjaksamisesta, luovutettu putkitolkulla verta, puhallettu spirometri-tuubiin, ajettu polkupyörällä, nosteltu painoja, tarkistettu kuulo, näkö, selkärangan liikkuvuus ja mitä kaikkea.

Tällä kerralla jippona olikin se, että terveystarkastus siirtyi seuraamaan Puolustusvoimien siviilihenkilöstön merimieslääkärintarkastuksen protokollaa.

Olen hyväkuntoinen. Luulisi siis, että urheilutehtävät olisivat suhteellisen helppoja minulle. Vaan ei silloin kun puhutaan Puolustusvoimien siviilihenkilöstön merimieslääkärintarkastuksesta! Joissakin osioissa ei miehille ja naisille ollut omia standarditaulukkoja, vaan naisillekin sovellettiin miesten taulukkoa. Näin oli esimerkiksi käsien puristusvoiman testauksessa. Entisellä testauksella pari vuotta sitten pärjäsin naisten skaalalla aivan hyvin. Nyt samankokoinen puristusvoima ei saanut minua edes alimmalle miesten tasolle asti! Käytännössä olen siis "käsien puristusvoimallisesti haastettu".

Päivän hupaisin testi oli punnerukset. Ensin piti ottaa punnerrusasento, sen jälkeen tehdä punnerrus alas, taputtaa käsillä selän takana, punnertaa ylös, taputtaa toisella kädellä toisen käden kämmenselkää (eli siis pitää punnerrusasento yhdellä kädellä), sitten taas alas jne. Minuutti aikaa ja punnerrusten määrällä pääsi sitten pisteille. 

Sanoin heti työfysioterapeutille, että en ole eläessäni pystynyt tekemään yhtään teknisesti puhdasta punnerrusta. Naisille punnertaminen on yleensäkin vaikeaa ja siksi meillä on se "naisten punnerrus". Sen pystyn kyllä suorittamaan, mutta en miesten punnerrusta. Tässä ei nyt kuitenkaan itku auttanut, matolle mahalleen vaan ja punnertamaan! Syntyihän niitä sitten minuutissa kahdeksan (ja aikaa kului kun välillä unohdin, olinko menossa ylös vai alas ja tein taputuksen vahingossa toiseen kertaan), mutta selkä oli koko ajan notkolla, oikeista punnerruksista ei siis voi puhua. Tällä hikisellä ja puhisevalla suorituksella pääsin juuri ja juuri taulukon alimmalle kuntotasolle eli "erittäin huono kunto" -suoritukseen.

Tasapainotesti oli vaihtunut yhdellä jalalla silmät kiinni seisomisesta kuuden metrin takaperinkävelyyn viivaa pitkin. Viiva oli maalarinteippiä odotusaulassa. Kyllä siinä muut asiakkaat ihmetteli kun toinen otti sekuntikellolla aikaa ja toinen käveli takaperin viivaa pitkin, kieli keskellä suuta...

Puolustusvoimille en siis ehkä kelpaisi, mutta polkupyörällä osasin ajaa hengästymättä ja työfysioterapeutin mielestä kuntoni oli erinomainen kun kerran tulokseni olivat samat kuin kaksi vuotta sitten, taulukoiden viitearvot vain olivat muuttuneet. Metsähallitus - Jees, Puolustusvoimat - No.

Nyt voi hyvillä mielin viettää Itsenäisyyspäivän lomaa kun käsivarret särkevät, selkä- ja vatsalihaksia kivistää ja takataskussa on varmuus erinomaisesta kunnosta. Metsähallituksen sukeltajana.

Essi Keskinen