keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Työharjoittelu merellä

Tyyni keli Perämerellä, kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.
Meret ovat mielestäni kaikista kauneimpia ja kiehtovimpia luonnonympäristö. Etenkin vesikasvit ja makrolevät kiinnostavat minua, sillä niillä on tärkeä rooli rannikon ekosysteemissä alueen tärkeimpiperustuottajina, hiilen sitojina, rannikon sedimenttien vakauttajina, aaltojen vaikutusten vaimentajina, maalta tulevien ravinteiden suodattajina ja elinympäristöinä monille muille eliöille. Makrofyyttien levinneisyyden ja siinä tapahtuvien muutosten tehokas kartoitus on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää paremmin ympäristöä sekä ohjata päätöstentekijöitä ympäristönsuojeluun, turismiin, kalastukseen ja aluesuunnitteluun liittyvissä toimissa. Pinnanalaisten kohteiden tutkiminen on kuitenkin haastavaa, sillä vedessä hengittämiseen tarvitaan laitteita, eikä merenpohjan alueita ole pystytty sen vuoksi kartoittamaan samassa määrin kuin maa-alueita. Merissä on vielä paljon tutkittavaa, mikä tekee niistä mielestäni hyvin kiinnostavia. Monet tekijät, kuten rehevöityminen, ilmastonmuutos ja vieraslajit, uhkaavat merien ekosysteemien hyvinvointia. Siksi haluan olla mukana tutkimassa niitä, jotta voimme jatkossa tehdä hyviä päätöksiä niiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja näiden kauniiden ympäristöjen säilyttämiseksi. Ilahduin siis valtavasti, kun sain kuulla, että pääsen työharjoitteluun Metsähallituksen luontopalveluihin SEAmBOTH-hankkeeseen vesikasvien kartoitukseen 

Potamogeton perfoliatus (ahvenvita) vedenpinnan alla. Kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.
Työpäivät ovat alkaneet yleensä niin, että koko ryhmä lähtee aamulla yhdessä kentälle. Työtehtäviä ovat esimerkiksi kahlauspisteiden teko, jossa liikutaan pisteeltä toiselle joko kävellen, kumiveneellä tai SUP-laudoilla, merenpohjan videokuvaaminen veneestä käsin tai sukeltaminen 

Sukellus alkamassa, kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.
Kahlauspisteitä tekemässä Halli-kumiveneellä. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Iltapäivällä jokainen on keskittynyt oman vastuualueensa hoitamiseen. Minun tehtäväni on ollut näytteiden mikroskopointi ja lajien tunnistus. Se on ollut todella kiinnostavaa, sillä koen, että siten oppii parhaiten uusia lajeja. Olen todella kiinnostunut oppimaan lajitunnistusta, mutta välillä tuntuu, että aika tai mikroskoopin suurennus eivät riitä lajitason tunnistukseen. Esimerkiksi monien rihmalevien tunnuspiirteet ovat nähtävissä vain tarkemmalla mikroskoopilla kuin mikä meillä on käytössä. Jos emme pysty tunnistamaan lajia, näytteen voi lähettää tunnistettavaksi Oulun tai Helsingin yliopiston kasvimuseolle. Kesän alussa, jolloin monet kasvit olivat hyvin pieniä, tunnistus oli jätettävä sukutasolle. Olisipa loputtomasti aikaa lajintunnistuksen opetteluun!   

Ranunculus peltatus (sätkin) ja kahluupisteen tekijä. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.
Lajien oppimisen lisäksi yksi parhaimmista asioista työssä on ollut merellä olo ja veneellä ajaminen. Pidän vauhdista, veneen liikkeestä aaltojen tahdissa, merimaisemasta ja keskittymisestä yhtäaikaisesti useaan asiaan kuten plotterin ja syvyyden seuraamiseen, reitinsuunnitteluun, merimerkkeihin ja muuhun liikenteeseen. Olin jonkin verran ajanut venettä aiemminkin, mutta kesän aikana opin myös uusia asioita, kuten solmuja ja veneen ajamista laituriin.  

Veneellä ajaminen oli kivaa! Kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.

Haastavinta veneen ajamisessa oli videoinnin aikana ajaminen, kun minun tuli pitää vene paikallaan kovassa tuulessa ja aallokossa pistettä tehdessä. Ensiksi ajoin kohteelle GPS-laitteen avulla, niin että veneen perä tai keula oli aaltojen tulosuuntaa kohti, jotta videokuvausta hankaloittava veneen keinuminen olisi mahdollisimman vähäistä. On vaikeaa, kun vedessä ei ole mitään näkyvää kohdetta, johon tähdätä, vaan piste tulee katsoa GPS-laitteelta. Ensimmäisillä kerroilla yritin monta kertaa ajaa samalle pisteelle, koska vene liukui pisteen yli lähestyessäni kohdetta liian nopeasti tai kun tuuli ja aallot liikuttivat venettä. Ei myöskään riittä, että kerran ajaa pisteen päältä, vaan vene tulee myös pitää paikallaan vähintään sen ajan, kun videota kuvataan. Se ei ollut aluksi helppoa, sillä aallot ja tuuli painoivat jatkuvasti venettä pois pisteeltä. Pikkuhiljaa pisteille ajaminen alkoi sujua ja siitä tuli yksi hauskimmista tehtävistä.  

Veneen pitäminen paikoillaan kartoituspisteellä kovassa tuulessa ja aallokossa oli aluksi haastavaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

On ollut mahtavaa päästä päivittäin näkemään pinnan alle mitä erilaisimmissa meriympäristöissä. On ollut avoimia ja kivikkoisia pienten saarien rantoja, joissa on kasvanut vain rihmaleviä ja vesisammalia sekä matalia ja pehmeäpohjaisia suojaisia jokisuistoja, joissa on usein ollut todella monipuolinen vesikasvilajisto.  

Näkymä vesikiikarin läpi. Kuva Sjef Heijnen, Metsähallitus.
Härkäletossa kivikkoiten rantojen kahluupisteiden tekoa. Tämän kaltaisissa paikoissa kasvaa yleensä rihmaleviä ja vesisammalia. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Koko kesän aikana vain yhdellä kartoituspisteellä on ollut helsinkiläiselle tuttua kalliota. Suurin ero merimaisemassa eteläisen ja pohjoisen Itämeren välillä onkin ollut Perämerelle tyypilliset hyvin matalat ja kivikkoiset rannat sekä Suomenlahden kalliorannat.  

Pääsin tekemään kesän ainoan kalliolla sijainneen kahluupisteen. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.
Nyt kun puolessa välissä kesää tuntuu, että työhön alkaa tulla rutiinia, on hieman harmillista, että loppu häämöttää jo nurkan takana (ja blogi ehdittiin julkaista vasta töiden loppumisen jälkeen, toim. huom). Kesä on mennyt todella nopeasti ja olen oppinut paljon uutta. Ensi vuonna aloitan gradun tekemisen, ja luulen että työharjoittelussa oppimistani taidoista on hyötyä aiheen valinnassa ja työn kenttäosuuden tekemisessä. Työ SEAmBOTH-hankkeessa on ollut todella mielenkiintoista!  

Petra Saari 

Kahluupisteitä tehdessä voi päästä uimaan veneväylien yli. Kuva Petra Saari, Metsähallitus.
Pääsimme Maian hinattavaksi saarelta toiselle. Kuva Teemu Uutela, Metsähallitus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti