maanantai 1. lokakuuta 2018

Kuitupuu karkuteillä


Tiimiläiset vetävät uppotukkia rannalle venesatamassa.
Metsähallituksen SEAmBOTH tiimin kanssa kesällä liikkuessa pinnanalainen maailma on tietenkin keskiössä, mutta aina ei tule ajatelleeksi ihan kaikkea mitä se saattaa kätkeä.  Videoitaessa, sukellettaessa ja kahlatessa näkee sekä oppii paljon, mutta joskus sitä jokin pääsee todellakin yllättämään. Esimerkiksi uppotukeista on ollut tiimissä puhetta. Pahimmillaan suurimmaksi osaksi veden alla kelluva tukki saattaa aiheuttaa valtavaa vahinkoa nopeasti liikkuvalle veneelle.

Ajoittain esimerkiksi Simon jokisuistosta löytyi yksitäisiä pienempiä tukkeja ja puunpalasia, mutta yleensä niin lahonneina ja pohjamutiin hautautuneina, että niistä ei kenellekään varaa aiheudu. Mutta vihdoin siirtyessämme lännemmäs Kemiin, tuli ensimmäinen pahamaineinen uppotukki kunnolla tutuksi. Stora Ensoltahan karkasi syksyllä 2017 1500 kuutiota kuitupuuta eli tukkeja Kemin edustalla...

Pelastautumispukuinen tiimiläinen kiinnittää köyttä uppotukkiin.

Töiden loputtua iltapäivästä matka kahlaajia noutamaan Maia-veneellä sujui hiljalleen eteenpäin varovasti liukuen, kun joku huomasi jotain kelluvan muutamia metrejä keulasta. Lähestyessämme varovasti huomasimmekin hämmästykseksemme kyseessä olevan paksu tukki, jonka pää pisti vain muutaman vaivaisen sentin pinnan yläpuolelle.

Jatkoime matkaamme kahlaajia hakemaan ja keskustelimme sillä aikaa tukista. Haettuamme kahlaajat aloimme uudestaan tähystää tukin perään kiikarien ja kuuden silmäparin voimin. Ja pitkään saimme tähystääkin kunnes tukki vihdoin osui taas silmiimme, ja silloin vain muutamien kymmenien metrien päässä keulastamme.

Yhden pukeutuessa pelastautumispukuun, toiset selvittivät, onko tukki irrallaan ja näin ollen helposti hinattavissa vaiko kenties kiinni pohjassa. Viimeistään hypätessäni veteen ja uituani tukin luokse kykenimme toteamaan sen olevan valtava, ja selkeästi irtonaisena kelluva.

Vedessä tukin kanssa kelluminen oli mieleenpainuva kokemus. Kun kerran on tukin kohdannut, ei voi jättää ajattelematta mitä muutakin tuolla syvyyksissä voi piileksiä ja jäädä miettimään meren mysteereitä. Kun tukki vihdoin oli saatu, ainakin toivon mukaan, hyvin kiinnitettyä yhdestä päästä veneeseen oli aika kavuta ylös veneeseen ja lähteä hinaamaan.
Pelastautumispukuinen tiimiläinen hymyilee saatuaan köyden tukkiin.
Tukkia noutamaan lähetettiin kilpapurjehtija, joka osaa tehdä solmun, joka pitää liukkaassa tukissa.
Tukki onneksi pysyi hyvin kiinni hinauksessa, ja muutamassa kymmenessä minuutissa olimme vihdoin päässeet sataman suojiin ja oli aika uida taas tukin kanssa rantaan.  Muiden ajaessa Maian laituriin omalle paikalleen, uiskentelin tukkia vetäen pikkuhiljaa kohti veneramppia.

Koko tiimi oli mukana vetämässä tukin kuivalle maalle. Noin vajaa nelimetrinen tukki jolla oli leveyttä vajaat 30 cm, oli ilmiselvästi ollut meressä jo jonkin aikaa. Siihen oli myös muun muassa ehtinyt kasvaa useita murtovesisieniä.  Saatuamme päivän hyvän työn päätökseen lähdimme kohti majoitustamme, ja olimme iloisia tuottoisan päivän johdosta.

Muutaman päivän kuluttua taas kentällä liikuimme taas uusia pisteitä kohti tehden videointeja ja kahlauksia eri paikoissa eri puolilla Kemin jokisuistoa ja merialueita. Kahlatessamme pitkin rantoja näimme yhden tukin rantautuneen korkean hiekkasärkän päälle ja vain hetkeä myöhemmin puhelimeen kilahti viestiä Maialla videoimassa olevalta porukalta, joka ilmoitti myös nähneensä tukin. Ei kestänyt kauaa ennen kuin jo seuraava viesti kilahti puhelimeen ja kävi selväksi, että tukkeja on lisääkin. Pian uusille tukkihavainnoille ei enää meinannutkaan tulla loppua, ja muutaman päivän sisällä sekä kahlaajat, jotka löysivät tukkeja rantautuneina mataliin lahdelmiin ja rannoille, settä videoijat, jotka näkivät yhä uusia tukkeja ilmestyvän kameran kuviin, ymmärsivät että näitä on paljon.

Rannalle vedetty tukki jossa kasvaa sienirihmastoa.
Vuodessa murtovesisienet ovat jo ottaneet tukin omakseen. Tässä saa nyt Stora Enso nuolla näppejään - nämä kaverit ehtivät ensin!

Esimerkiksi iltaisin videoita nimetessä, saattoi parhaimmillaan, tai pitäisikö sanoa pahimmillaan, nähdä useampia tukkeja samassa ruudussa. Myös pienellä kumiveneellämme liikkuessa saatoimme ajoittain nähdä useammankin tukin kelluvan lähes vierekkäin yksi pääty vain muutaman sentin merenpinnan yläpuolella, juuri ja juuri näkyvissä.

Valitettavasti koska kartoituksiakin pitää tehdä, ei tukkien pelastamiseen syrjäisiltä paikoilta voi käyttää tunteja jokaisesta työpäivästä, vaikka se hauskaa ajoittain olisikin. Niin kauan, kun tukit eivät välitöntä vaaraa muulle vesiliikenteelle aiheuta, ei jokaisen poiskuljettamiseen työn ohessa keskitytä. Mutta jatkossa silmät pidetään vielä enemmän auki. Myös muilla seuduilla on tietenkin aina syytä noudattaa varovaisuuta vedenalaisten vaarojen suhteen, vaikka ei SEAmBOTH tiimin tapaan liikkuisikaan lähes aina uusilla ja ennestään tiimille tuntemattomilla vesillä. Koskaan ei voi tietää mitä kaikkea siellä veden alla lymyää.

Turvallista veneilyä!

Nikolas Sanila,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti