perjantai 14. heinäkuuta 2017

Sukeltaminen on seksikästä

YLEn toimittaja kameran takana ja Essi sen edessä veneessä.
Antti Heikinmatti YLEltä haastattelee.
Nyt tunkee meribiologi Essi Keskistä joka tuutista! Ensin pääsin kansalliseen telkkariin Hossan kansallispuiston siivellä esittelemään sukellusta ja hämmentävästi myös suppilautailua. Satuin vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli hoitamassa BioBlitzin eli lajirallin vedenalaisosuuksia kansallispuiston avajaisviikon juhlahumussa.

http://areena.yle.fi/1-4142147 Lähetys alkaa n. 40 minuutin kohdalta.

Viime viikonloppuna Perämeren kansallispuistossa järjestettiin sukellustalkoot, joihin osallistui paikallisia sukeltajia. Vedenalainen luontopolku laitettiin paikoilleen ja YLEn toimittaja ehätti paikalle. Pääsin ensin suoraan radiolähetykseen aallonmurtajan nokasta ja illalla lähetys vielä toistettiin.
Kaksi venettä, toisessa valmistaudutaan sukellukseen.
Kun toimittaja nyt kerran pääsi kansallispuistoon asti, tehtiin samalla juttu SEAmBOTHista eli rajat ylittävästä vedenalaiskartoitushankkeesta, jonka Interreg Nord rahoitti. Sovittiin, että koska tämä on seuraavan kolmen vuoden asia eikä sinänsä päivän päälle ajankohtainen, jutun voi lähettää sopivassa välissä joskus myöhemmin että kansa ei saa ähkyä sukelluksesta.
Yllätys oli suuri kun pari päivää sitten alkoi tulla tekstiviestejä sukulaisilta, jotka olivat bonganneet minut YLE Lapin uutisissa.

http://areena.yle.fi/1-4183417

Sukellustarvikkeita laiturilla, venettä lastataan.


Sukellus ja vedenalaiset kartoitukset on edelleen mediaseksikäs aihe. Se on laji, jota suurin osa ei ole koskaan kokeillut, joka vaatii erityistaitoja ja -koulutusta, ei ole erityisen halpaa ja vaatii panostusta. Monella ei ole mitään käsitystä siitä, miltä meren pinnan alla Itämerellä näyttää - moni on nähnyt vain BBC:n ja muiden ulkomaisten dokumentintekijöiden kuvauksia koralliriutoilta ja muista eksoottisista paikoista.

Itämerellä ja erityisesti Perämerellä on erilaista, ja ehkä sukellus on siksikin jännittävä aihe. Ja kun kerran olen ryhtynyt olemaan meribiologin kasvot täällä Perämerellä, anti mennä sitten vaan! Nettiuutisen kuvaan päädyin sukellukseen tarkoitetussa aluspaidassa kun kuvittelin jutun olevan menossa radioon.

Jos jo kyllästyit meribiologi Keskisen ainaiseen sukeltamiseen, ei tarvitse odottaa kuin talveen - kyllä minä taas häviän eetteristä kun jää peittää työpaikan.

Essi Keskinen

Kaksi venettä ja sukellustarvikkeita.

Essi ja toimittaja sukellusvarusteissa vedessä, valmiina sukellukseen.

Perämeren kansallispuiston vieraskirja.

Rauhallinen merimaisema ilta-auringossa. Vene laiturissa.

Auringonlasku.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti