Meitä kolmeykkösiä on neljä, allekirjoittanut eli AnnaS,
AnnaL, kovaa vauhtia suomalaistumassa oleva merentakainen vahvistuksemme Luke,
sekä toinen oiva suunnittelijamme Jamina. Ja hommahan alkoi sillä, että
kesäkuun alussa ensin Jamina ja reilua viikkoa myöhemmin muista hommista
vapautuneena allekirjoittanut saimme ohjeet ”tuossa alueet, suunnitelkaa mitä
siellä tehdään ja koska, ja haalikaa muilta tiimeiltä kamat sitä varten”.
Haalimisessa olikin hiukan haasteita, mutta sopu siinäkin sijaa antaa ja käymme
yhdessä ain kunnes ei käydä enää ja sitä rataa, eikös. Pitkästä virrestä
lyhyesti, kamat on saatu ~kasaan (tässä kohtaa ei ole virhelyöntiä).
Roudaa roudaa roudaa. Tarvittavien varusteiden määrä on
runsas, ja logistinen säätäminen on yksi monipuolisen toimenkuvan
perusominaisuus. (kuva: Metsähallitus/Anna Soirinsuo)
|
Meritiimien työssä tämän vuoden painotus on fladoissa eli
matalissa umpeenkasvavissa merenlahdissa, sekä hiekkasärkissä. Kolmeykköstiimin
painotus on näistä etenkin ensimmäisissä. Olemme käyneet paikoissa joissa harva
merellä liikkuja on koskaan tullut käyneeksi, mikäli asiat ovat luistaneet
suunnitelmien mukaan. Fladat ovat kuitenkin erityisen tärkeitä alueita monille
suojaisaa ympäristöä kaipaaville kasveille, kalanpoikasille ja vesilinnuille.
Meidän kartoituksemme koskee vesistöjen luontotyyppejä, ja määritys tapahtuu droppikameralla
eli kaapelin päässä laskettavalla kameralla, sekä snorklaten/laitesukeltaen.
Tämänvuotisen painotuksen johdosta etenkin ensimmäistä on päästy makustelemaan
enemmänkin.
Toisinaan fladoja tutkiessa vettä näkyy veneen ympärillä – tai alla – melko niukasti. (kuva: Metsähallitus/Jamina Vasama) |
Oma mielipiteeni useiden fladojen jälkeen on, että ne ovat uskomattoman kauniita, ja lajisto on paljon mielenkiintoisempaa kuin esimerkiksi ulkomeren kalliorannoilla. Olemme saaneet myös eräiden muiden alalla toimivien tahojen innoittamana käyttöömme aivan mahtavan fladakartoitusvälineen, sup-laudan! Eniten fladojen viehätystä nimittäin vähentää potkurin tai snorklaajan pöyhäisemä pohjamuta, ehkä universaaleimmin fladojen perusominaisuuksia kuvaava ominaispiirre. Pehmeääkin pehmeämpi pohja.
Piilokuva-arvoitus: löydä sirokatkarapu ja leväsiira
rakkolevän, nykyisin virallisesti rakkohaurun, päältä (kuva: Metsähallitus/Anna
Soirinsuo)
|
Kaikki 31-tiimin tavoitealueet saatiin kartoitettua, tästä
on hyvä jatkaa! Kiitos Kotkan tiimille, ikävä tulee mutta syksyllä nähdään
eikös.
Terveisin AnnaS, 31 kuittaa.