Sadan metrin lasikuituinen mittanauhakela on meribiologille tärkeä työväline. Mitta vedetään rannasta ulospäin tai fladan tai lahden poikki ja kasvillisuus tarkastetaan mitan molemmin puolin osapuilleen kymmenen metrin välein joko sukeltamalla, snorklaamalla tai kahlaamalla vesikiikarin avulla.
Hyviä mittakeloja on harvassa. Kun sellaisen löytää, siitä kannattaa pitää kiinni. Osa keloista ruostuu saman tien, osasta katkeaa kampi heti, osa menee parin käyttökerran jälkeen niin täyteen hiekkaa että mitta ei enää kelaudu takaisin. Osa katkeaa helposti.
Vuonna 2007 onnistuin ostamaan kaksi erinomaista mittakelaa. Toinen on vielä jäljellä ja toinen jättäytyi eläkkeelle vasta tänä kesänä.
Kela oli oireillut jo pitkään. Sen sisäänkelaaminen oli ollut kerta kerralta vaivalloisempaa. Tekniikkakaan ei enää auttanut, oli pakko käyttää voimaa. Kymmenen senttiä oli katkennut nollapäästä.
Vihdoin päätimme yhteisvoimin että hyvin palvellut mittanauha pitäisi päästää hyvinansaitulle eläkkeelle. Linda ja Lari veivät mitan viimeiselle työkeikalleen kauniiseen Larsmoon Kokkolan saaristoon.
Päivä oli aurinkoinen ja suhteellisen tyyni. Linnut lauloivat ja vesi liplatti. Mitta vedettiin viimeistä kertaa auki erääseen fladaan.
Kasvillisuuskartoituksen jälkeen mittaa ei enää edes yritetty kelata takaisin rullalle. Ansioitunut työväline kerättiin pois maastosta ja se sai viimeisen leposijan Ruotsalon omakotitalon jäteastiasta.
Saa nähdä, pärjäävätkö edelliskesänä pestin saaneet nuoret mittakelat yhtä hienosti kuin tämä veteraani.
Essi Keskinen
 |
| Mitta viimeisellä työkeikallaan. |
 |
| Työ on suoritettu, on aika lähteä eläkkeelle. |
 |
| Fladaa kartoittavan tiimin työvarustus - ämpäri, näytepusseja, vesikiikari, kirjoitusalusta ja tärkeät mittakelat. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti