maanantai 12. syyskuuta 2016

Ammattisuppailijat


Kesä Kotkan meritiimissä on ollut merestä kiinnostuneen biologiharjoittelijan unelmien täyttymys.Tällainen työ, jossa saa kesällä olla ulkona ja nauttia mielettömistä maisemista ja meren aaltojen liplatuksesta ja tutustua vedenalaiseen maailmaan, on kuin onkin uskomaton. Olen koko opiskelijaurani ajan haaveillut tällaisesta työstä ja uskoin sen olevan tavoittamattomissa vielä monta vuotta.



Itäisen Suomenlahden meritiimi: Asterope, Mya ja Arenaria + myö


Kesä on pitänyt sisällään snorklausta, soutamista, roudaamista, aurinkorasvaa, sadevaatteita, aika tosi kovaa kulkevia veneitä, SUP-lautailua ja vähän mutaakin. Kohdattu lajisto on myös ollut monipuolinen: harmaahaikara, jalohaikara, pari kumiankkaa, melkein etelänkiisla, mutta ainakin ruokki, kurkia, joutsenia, halleja, lehmiä, ampiaisia, kotiloita, kymmenpiikki sekä tietysti näkinpartaisia, vitakasveja ja vesisammalia!


Kasvinäytteitä ja sammalia (Drepanocladus aduncus)

Tänä kesänä kohteenamme ovat erityisesti olleet matalat lahdenperukat ja fladat. Tämä on vaatinut tutkimussukeltajilta kärsivällisyyttä – etenkin huonossa näkyvyydessä. Usein sukelluslaitteilla sukeltaminen ei näin matalissa vesissä onnistu. Kesä onkin ollut erityinen snorklauskesä ja uusien menetelmien kokeilua. Kesän hittituote on ollut SUP-lauta, joita hankittiin kaksi hyvin matalien kohteiden kartoituksen tueksi. Ne nimettiin Tyyniksi ja Lauhaksi, tuomaan hyvää säätä ja tyyntä ilmaa päiviimme. SUP-laudalla veneen syväyksen tuottamaa ongelmaa ei ole, ja muutenkin pääsee mukavasti liikkumaan kevyesti melko isollakin alueella. Laudalle hankittiin ”ostoskori”, eli laakea vati, tavaroiden säilytykseen ja klipsejä eri asioiden kiinnittämiseen sekä tietysti harava vesikasvien haromista varten. Aika pätevää, vai mitä!


SUP-lauta on ollut ehdoton tämän kesän hitti! Se toimii sukeltajan apuna, tavaran kuljettamiseen, snorklaajan kelluttajana erittäin matalassa vedessä (n. 10 cm) ja miksei joogamattonakin!
Kesän mieleenpainuvimmat paikat ovat olleet tyyni avomeri Luodematalilla ja Länsiletolla Kotkan majakan lähistöllä, ukkosen uhkaaman Pernajanlahden Gerbyvikenin satumaisen hienot täysin pyöreät sinikaislakeitaat ja kirkas lumpeenkukkien täyttämä vesi sekä surkuhupaisa Vedaviken.

Gerbyviken

Luodematalat
Päivä Vedavikenillä on jäänyt erityisesti mieleen. Oli tuulinen torstai, ja työt oli tehtävä maista käsin. Päätimme jakautua kahteen kahden hengen tehotiimiin ja kartoittaa kaksi fladaa lähellä toisiaan. Henna ja Maiju saivat työvälineikseen SUP-laudat ja me Emmin kanssa pakettiauton ja sillä kuljetettavan (”melko” painavan) kumiveneen. Juju olikin siinä, että suppailijat saivat laiturin, ja me kumiveneilijät yli 100 m kivistä ja kantoista pöheikköä ja ruovikkoa. Tie veden äärelle oli raskas ja turhauttava kuntoilusuoritus, mutta selvisimme siitä kahden hengen voimin ja voittajafiiliksellä. Heti veneeseen päästyämme alkoi kuulua suloista veden helinää kun sade rikkoi sinä hetkenä tyyntä vedenpintaa.


Vedaviken: Meidän auto melkein näkyy vielä... Seuraavaksi tullaan läpi kumiveneen kanssa! Kuvassa Emmi ei tiedä pitääkö itkeä vai nauraa. Päätettiin nauraa, oli hauskaa!
Kantoon vaan! Hop! Allekirjoittanut irvistää.
Tilit suppailijoiden kanssa tasaantuivat kun me saimme pitää ruokataukoa lämpimässä pakettiautossa sateelta suojassa ja heidän linssikeittonsa laimeni hyvää tahtia retkeilypöydän ääressä.
Maijun linssikeitto laimenee vesisateessa :( Taustalla kadehdittu laituri.
Samalla viestittelimme tiiviisti myös kahden kaupungissa töitä tekevän lurjuksen kanssa, jotka päättivät lähteä kakkukahveille oikeaan kahvilaan tauon aikana...
Petra ja Jamina ovat tyytyväisinä sadepäivää paossa Porvoossa höttösten ja kahvikuppien äärellä. Mokomat lurjukset!


Tämän kesän opetusten kärkipäässä ovat olleet kärsivällisyys ja joustavuus. Suunnitteluun kuluu paljon aikaa ja se voidaan syystä tai toisesta aloittaa useaan kertaan alusta. Lopulta kuitenkin asioihin suhtautumalla riittävällä joustavuudella työt tulevat tehdyiksi ja mieli pysyy hyvänä. Aikataulut voivat venyä pitkälle, mutta tämä onkin työ, johon on sitouduttava käytännössä koko kesäksi.

Nyt harjoitteluni lopussa voin ylpeänä kertoa, että olen hyvin oppinut veneilystä ja navigoinnista, murtovesikasveista – ainakin matalien lahtien ja fladojen osalta – levistä ja pohjaeliöistäkin, olen oppinut monia tutkimusmenetelmiä ja lennättämään kamerahelikopteria sekä minusta on kehittynyt kätevä SUP-lautailija. Näiden taitojen lisäksi sain mahdollisuuden tutustua erityisesti vesisammalien lajitason määritykseen (tosin sillä tuloksella, että voin myöntää osaavani tunnistaa yhden lajin: luhtasirppisammalen (Drepanocladus aduncus) - mutta sen erinomaisen hyvin).

Suolapunka (Samolus valerandi L.) kuuluu
Suomen uhanalaisiin lajeihin.


Kesäterveisin,

Tuuli Pietinen,
Kotkan meritiimi
      

 

Loppukevennys kumiankka <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti