perjantai 22. heinäkuuta 2016

Tönselöt tanassa kohti matalaa


Tämän kesän meri-inventointien teema ovat matalat kasvillisuuspohjaiset rannat ja matalat laguunit. Suurilla veneillä kruisailun ja sukelluksen sijaan olemme kahlanneet, ryömineet, snorklanneet, uineet, soutaneet, kulkeneet kumiveneillä, kantaneet veneitä, kontanneet. Tärkein työväline on ollut oranssi tötterö, vesikiikari, jota mieheni aina ja ikuisesti kutsuu "isoksi megafoniksi". Suomalaiset helmenkalastajat kutsuivat sitä tönselöksi etsiessään helmiä raakuista 1800-luvulta lähtien.

Kesän työ on ollut sekä mielenkiintoista että haasteellista. Kivikkopohjalla ja hiekkapohjalla on helppo kulkea pelastautumispuvulla ja kurkistella pohjaa vesikiikarista. Kirkkaassa vedessä kasvillisuus ja pohjanlaatu on helppo tunnistaa ja työ käy kuin leikki. Helpointa on kulkeminen hyvin matalassa vedessä (nilkat) mutta tönselön käyttömukavuus ja ergonomisuus ovat parhaimmillaan reidensyvyisessä vedessä. Tässä syvyydessä kävely taas on raskaampaa ja muistuttaa edesmenneen Myllylän suojuoksua. Syvimmät paikat ylitetään uimalla mutta pelastautumispuvussa voi yllättäen sukeltaa puolitoistametriseen pohjaankin.


Eri asia on sitten pehmeäpohjaisten laguunien ja rantojen tarkastelu. Jos pysähtyy, vajoaa ensinnäkin mutaan ja toiseksi kartoitus on tehtävä todella pikaisesti - parissakymmenessä sekunnissa oman pelastautumispuvun saappaiden nostattama mutapilvi saavuttaa inventointipisteen ja tönselön näkökenttä peittyy ruskeaan pöllyyn. Inventointia jatketaan käsikopelolla, ns. "viisipiikkisellä haralla". Kun pisteen inventointi on tehty, seuraava haaste on saada saappaat irti mudan imusta.

Kalajoelta löytyivät kilometrien mittaiset n. 10-20 cm syvyiset hiekkasärkät, joille ei ollut menemistä edes kumiveneellä soutamalla saati sitten isommalla veneellä, mutta kahlaaminenkin kävi työstä kun virtuaalinen meressä sijaitseva piste oli monen sadan metrin päässä ja välistä hiekka katosi jalkojen alta vyötäröä myöten ja välillä särkkä ylsi pintaan asti. Se joka on piirtänyt maan ja veden rajaviivan - rantaviivan - kartalle Kalajoella on rohkea mies/nainen. Vedenkorkeuden vaihtelu kymmenen senttiä keskivedenkorkeuden kummalla tahansa puolella paljastaa tai peittää satoja metrejä matalaa loivaa rantaa. Absoluuttisen rantaviivan määrittely tuntuisi itsestä lähinnä arpapeliltä.


Matalista vesistä löytyvät kuitenkin lähes kaikki Suomen uhanalaiset vesikasvit. Siksi raskas mutta mielenkiintoinen ja innostava työ tänä kesänä on ollut palkitsevaa - uhareita on löytynyt ja kilometritolkulla rantaa tarkastettu kahlaamalla ja ajamalla autolla kesämökkien pihoille ja metsäteiden päihin pikku kalasatamiin.

Viime kesänä sukellettiin lähinnä ulkomerellä ja muualla kuin saarten rannoilla. Tänä kesänä vene on vaihtunut pelastautumispukuun ja videokamera vesikiikariin. 1800-luvulta peräisin oleva tönselö on tämän kesän kuumin inventointiväline.

Essi Keskinen

Tämän hylätyn maatilan pihalta käveltiin puolisen kilometriä "rantaan" eli laajalle matalalle lahdelle jossa metsä vaihettui huomaamatta kosteasta niitystä nilkansyvyiseksi rantaniityksi ja yhtäkkiä oltiinkin jo nivustensyvyisessä vedessä.

Tänä kesänä on käytetty enemmän Minigrip-näytepusseja kuin ikinä - matalilta pehmeiltä pohjilta löytyy paljon mm. näkinpartaisia, jotka erottaa toisistaan vain mikroskoopilla.

Öklöä rihmalevää fladan pinnassa.

"Mikäs se pohjan laatu olikaan?"

Kumiveneet Bella ja Nemo ovat kovassa käytössä tänä kesänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti