keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Samea Elämän Kehto


Sukeltaja lähdössä tekemään vesikasvillisuuslinjaa sameavetiseen fladaan.


Merenkurkussa on kirkasta vettä, Perämerellä on ruskeaa vettä. Eräästä Luodon saariston fladasta (merestä maankohoamisen seurauksena umpeenkuroutuva lahti) löytyi sameaa vettä.


Tämän kesän teemana ovat matalat kasvillisuusvaltaisat pohjat. Näitä ovat erityisesti fladat, joita tällä maastokaudella kierrellään mahdollisimman kattavasti. Fladat ovat erityisen tärkeitä esimerkiksi kalojen kutualueina ja uhanalaisten kasvien kasvupaikkoina. Lisäksi fladoihin keskittyy runsas lajisto sekä vesikasveja, selkärangattomia että lintuja.


Minä ja Niina olemme lähteneet sukeltamaan pieninä pisteinä linjaköyttä pitkin.


Kaksi päivää teimme töitä upean kauniissa fladassa Kokkolan saaristossa. Erityisesti nilkansyvyisistä lahdenpohjukoista löytyi valtavasti kasvillisuutta ja paljon eri lajeja, mutta fladan syvemmät (vajaan kolmen metrin syvyiset) keskiosat olivat lähes kasvittomia. Fladan suuaukko oli kapea pieni väylä, josta vedenvaihto lahteen on varmasti hyvin vähäistä. Fladan pohjalle olikin kertynyt monen senttimetrin kerros ns. sedimentoituneita aineksia eli hienojakoista hötöä, joka lähti liikkeelle heti kun sitä lähestyi. Pohja itsessään oli ohutta mustaa ja haisevaa liejua.


Lähdimme Niinan kanssa tekemään sukelluslinjaa fladan läpi. Otin toiveikkaana kameran mukaan mutta heti pinnan alla selvisi, että näkyvyys on kymmenen senttimetrin luokkaa ja katoaa tyystin heti jos pohjaan päin edes katsoo. Pienen pienelläkin hipaisulla pohjasta sai nousemaan valtavan sienipilven höttöä, joka ei laskeutunut minnekään koska mitään virtauksia ei ollut ja höttö lähes veden painoista.


Kokkolan saaristo on kaunis, kivinen ja matala.


Niina teki arviot ja sukelsi edeltä, minä lupasin tulla perästä ja pitää Niinaa silmällä. "Pitää silmällä" on varsin karkea liioittelu - Niinan pienetkin liikkeet saivat pohjan liikkeelle niin että näkyvyys katosi täysin. Jouduin pitämään mittanauhasta kiinni ja tuomaan sen vajaan viiden senttimetrin päähän maskista että näkisin edes vilahduksen keltaista saati sitten metrimerkit. Seurasin Niinaa ja löysin hänet aina törmäämällä räpylöihin. Edes kirkkaankeltainen pullo ei näkynyt suhruisessa vedessä.


Näin mielestäni pohjan kaksi kertaa ja nelisen kertaa tunsin sen valtavien parimetristen lohkareiden muodossa. Näkyvyys oli niin mennyttä, että lohkareet ennemminkin vaistosi tummana varjona juuri ennen kuin niihin törmäsi. Pohja oli niin pehmeä että sitä ei erottanut kuin hidastuvista liikkeistä ja veden vastuksen lisääntymisestä. Niinalla oli kuulemma keulilta hieman parempi näköala - juuri sen verran, että työn pystyi tekemään visuaalisesti eikä ainoastaan tunnustelemalla.

Niina sukeltaa pisteitä ja minä kirjaan tiedot ylös.


Loppulinjalta löytyi kuitenkin kasvillisuutta, ja matalat rannat olivat sitä täynnään. Kalanpoikaset puikkelehtivat nilkansyvyisessä vedessä satojen parvissa ja lokit huutelivat pesiltään.  Malluaiset, vesipunkit, massiaiset ja muut selkärangattomat uiskentelivat vitojen, ärviöiden, ristilimaskojen ja uposvesitähtien joukossa.


Fladat ovat suojaisuudestaan johtuen oikeita luonnon monimuotoisuuden pieniä keitaita.


Mökkiläiset seurasivat touhuamistamme huvittuneina laiturilta. Mikäs se on ollessa kesälomalla kun ensin kevät tuo kutevat kalat ja pesivät linnut mökin pihalle luontoshowta järjestämään ja sen jälkeen saapuvat vielä muuttolintujen tavoin meribiologit kenttäkauden töihin.


Essi Keskinen
Meribiologi








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti