Erään sukelluksen tarina - Operaatio ahven

Tällä viikolla kelit ovat hellineet Kokkolassa majailevia meribiologeja ja saimme töitä tehtyä hurjalla vauhdilla. Viikkoon on mahtunut monta hienoa hetkeä, mutta nyt aion kertoa teille tarinan eräästä sukelluksesta ja sen sankarillisista tapahtumista.

Tiistaipäivä alkoi kuin aivan tavallinen kenttäpäivä koko tiimin säntäillessä ympäri taloa ja sen tiluksia keräten merelle tarvitsemiaan tavaroita. 13 hengen porukkamme jakaantui pienempiin tiimeihin Kokkolan ympäristöön ja oma tiimini suuntasi Larsmon saaristoon. Vedimme sukelluslinjan pienestä kalliosaaresta ja keskustelimme kuinka tällaisilla matalilla sukelluksilla suurin riski on takertua esimerkiksi kalaverkkoon, erityisesti näkyvyyden ollessa heikko. Kun laskeuduimme alas linjan syvään päähän noin kuuteen metriin sukellusparini Juskun kanssa, kaikki pinnalta tuleva valo katosi ja pohjan pystyi näkemään vain lampun avulla naama 15 cm:ä pohjasta. Hitaasti, mutta varmasti lähdimme etenemään linjalla, minä edellä ja Jusku perässä. Näkyvyys oli noin puoli metriä ja Jusku nyki räpylääni tasaisin väliajoin, jotta tietäisin hänen tulevan perässä ja kaiken olevan hyvin.

Linjaköysi erottui tummassa vedessä heikosti

Puolessa välissä linjaa arviointiruudulle osui vielä pystyssä oleva, mutta selkeästi hylätty kalaverkko. Ohitimme verkon varovaisesti, ettemme jäisi siihen kiinni ja jatkoimme matkaa entistä hitaammin lisäyllätysten varalta. Pian sama verkko osui linjalle uudestaan, tällä kertaa mennen linjaköyden alta mytyssä. Huomasin verkkoon takertuneen ahvenen ja oletin sen surullisen kohtalon olleen ensin paniikissa sätkiä verkossa ja lopulta luovuttaa ja kuolla hitaasti siihen paikkaan. Osoitin ahventa Juskulle ja suureksi yllätyksekseni ahven olikin elossa! Juskulla oli pieni leikkuri mukana, joten hän antoi kameransa minulle ja alkoi selvittää ahventa irti verkosta. Tehtävä oli hyvin haastava, koska näkyvyys oli edelleen hyvin huono, Juskulla oli kädessä paksut kuivahanskat, joilla sorminäppäryys heikentyy huomattavasti ja koska pieni ahven ei kestä kovin kovakouraista käsittelyä. Jusku kuitenkin selvitti verkon ennätysajassa ja ahven pääsi uimaan vapauteen!

Ensimmäinen kohtaaminen verkon kanssa

Jusku irroittamassa ahventa

Tuuletimme hetken menestyksekästä pelastusoperaatiota ja jatkoimme linjalla etenemistä. Huomasimme kummatkin takertuneemme verkkoon, mutta saimme itsemme irrotettua ilman vakavampaa sotkeutumista. Sukelluksen jälkeen naarasimme vielä koko verkon ylös veneeseen, jotta se ei aiheuttaisi enempää turhia kala- tai sukeltajauhreja. Verkosta löytyi muutama iso ahven lisää, jotka eivät olleet olleet yhtä onnekkaita, kuin pelastamamme kala, vaan olivat vetäneet viimeiset vedet kiduksiensa läpi takertuneena verkkoon.

Jusku nostamassa verkkoa veneeseen

Sukelluksen jälkeen olo oli kaikkensa antanut

Jusku - ahventen sankari

 Tässä oli sankari-Juskun sekä erään onnekkaan kalan tarina. Ahvenelle toivotan mukavaa loppuelämää ja paljon jälkeläisiä ja teille lukijoille sekä Juskulle ja muille työkavereille oikein riemukasta juhannusta! Ja koitetaan pitää huoli niistä kalaverkoista, etteivät kalat jäisi niihin mätänemään! J

Toivottaa Perämeren tiimin luontokartoittaja Linda

Matalia rantoja, kahlauksia, jee!

Pohjanlahden Velmu-tiimin suunnittelija Suvi raapustelee tällä kertaa. Aloitin neljännen kesän meritiimissä toukokuun alussa ja kaikenlaista ollaan jo ehditty tekemään. Toukokuussa suunniteltiin ja valmisteltiin asioita kenttäkautta varten, ja vähän jo aloiteltiin kenttätöitä. Kelit oli aivan täydelliset toukokuun lopussa kun tehtiin Essin kanssa kesän ensimmäisiä sukelluksia. Nyt Kokkolassa kelit eivät ole olleet ihan parhaasta päästä.. On tuullut kovaa ja satanut paljon, mutta muutama aurinkoinen ja tuuletonkin päivä on sattunut mukaan. Onneksi tänä kesänä tutkitaan paljon matalia rantoja ja fladoja, joten tuulet ei sinänsä estä meidän työskentelyä. Näin olleen me ollaankin saatu jo hurjan paljon aikaan yhteistyössä Oulun ja Vaasan meritiimien kanssa! :)

Pohjanlahden Velmu-tiimi 2016 Mortsun hellässä huomassa.

Kesäkuussa 2014 tuuli todella kovaa ja sen vuoksi jouduimme tekemään sisähommia monena päivänä. Nyt sisähommat on kutistuneet meritiimiläisten onneksi minimiin, kun matalia rantoja voi mennä tutkimaan lähes millä kelillä tahansa. Niinpä esimerkiksi viime perjantaina suuntasimme Lindan ja Larin kanssa tekemään kahlauspisteitä Ruotsalon rannoille. Sade ja tuuli ei pelastautumispuvussa haitannut, mutta hyttysiä oli hieman liikaa kavereina..

Viime viikkojen työasento on ollut enimmäkseen tämä...

Valmiina noudettavaksi veneeseen!

Kahlauspisteiden ja -linjojen teko on mielestäni todella kivaa, koska siinä pääsee (sukellusten lisäksi) parhaiten käsiksi lajeihin. Kahlaaminen on myös ei-sukeltaville todella hyvä tapa oppia lajeja ja päästä tutustumaan vedenalaiseen luontoon. Tämän kesän uudet työntekijät (Eeva, Juho ja Ville) ovatkin kaikki jo päässeet kahlaamaan. Meidän isoimmat veneet ovat olleet aiempaa vähemmällä käytöllä tänä kesänä, kun taas Bellalle ja Mortsulle on riittänyt vientiä niin kahlaus- ja videointipisteitä tehdessä kuin fladoja inventoidessa.

Kahlauspisteiltä tuotujen lajien tunnistusta; hentosätkimen tuntomerkkejä käydään juuri läpi.

Ja tässä hentösätkin luonnossa.

Torstaina pidimme pienet pelastautumisharjoitukset kun koko tiimi oli vihdoin koossa harjoittelijamme Villen liittyessä joukkoon. Suuntasimme heti aamupalan jälkeen Potin satamaan harjoittelemaan erilaisia MOB (eli mies yli laidan) -tilanteita, sukellusonnettomuustilannetta ja pelastautumispuvussa uimista. Harjoittelu on erittäin tärkeää, koska pelastusrenkaan heitto ja kaverin veneen nostaminen ei suinkaan ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Suosittelen MOB-tilanteiden harjoittelua kaikille vesillä liikkuville!

Tuuletonta ja aurinkoista juhannusviikkoa toivoen,

Suvi

Näin pysytään lämpimänä.

Tajuton Lari on juuri nostettu veneeseen.

Niinaa nostetaan Maian keulaportista.

Lari hyppää pelastamaan Lindaa.

Panikoivan Lindan pelastamista vedestä, pelastusrenkaan avulla suojellaan itseä panikoivan uhrin kanssa.

Linda on onnelllinen kun Jusku nosti vedestä veneeseen!

Ja näin hyödynnetään köyttä nostamisessa.

Ja tässä vielä muutamia muita kuvia viime viikolta :) 

Kuinka monta meribiologia tarvitaan täyttämään kumivene?

Eka sukellusselfie, hapsivita-selfie!

Hieno laiva tuli vastaan matkalla Pietarsaareen!

Essin ruuat: parhautta!

Pelastamassa maailmaa, eli irrottamassa vanhaa verkkoa meren pohjasta.

Samea Elämän Kehto

Sukeltaja lähdössä tekemään vesikasvillisuuslinjaa sameavetiseen fladaan.

Merenkurkussa on kirkasta vettä, Perämerellä on ruskeaa vettä. Eräästä Luodon saariston fladasta (merestä maankohoamisen seurauksena umpeenkuroutuva lahti) löytyi sameaa vettä.

Tämän kesän teemana ovat matalat kasvillisuusvaltaisat pohjat. Näitä ovat erityisesti fladat, joita tällä maastokaudella kierrellään mahdollisimman kattavasti. Fladat ovat erityisen tärkeitä esimerkiksi kalojen kutualueina ja uhanalaisten kasvien kasvupaikkoina. Lisäksi fladoihin keskittyy runsas lajisto sekä vesikasveja, selkärangattomia että lintuja.

Minä ja Niina olemme lähteneet sukeltamaan pieninä pisteinä linjaköyttä pitkin.

Kaksi päivää teimme töitä upean kauniissa fladassa Kokkolan saaristossa. Erityisesti nilkansyvyisistä lahdenpohjukoista löytyi valtavasti kasvillisuutta ja paljon eri lajeja, mutta fladan syvemmät (vajaan kolmen metrin syvyiset) keskiosat olivat lähes kasvittomia. Fladan suuaukko oli kapea pieni väylä, josta vedenvaihto lahteen on varmasti hyvin vähäistä. Fladan pohjalle olikin kertynyt monen senttimetrin kerros ns. sedimentoituneita aineksia eli hienojakoista hötöä, joka lähti liikkeelle heti kun sitä lähestyi. Pohja itsessään oli ohutta mustaa ja haisevaa liejua.

Lähdimme Niinan kanssa tekemään sukelluslinjaa fladan läpi. Otin toiveikkaana kameran mukaan mutta heti pinnan alla selvisi, että näkyvyys on kymmenen senttimetrin luokkaa ja katoaa tyystin heti jos pohjaan päin edes katsoo. Pienen pienelläkin hipaisulla pohjasta sai nousemaan valtavan sienipilven höttöä, joka ei laskeutunut minnekään koska mitään virtauksia ei ollut ja höttö lähes veden painoista.

Kokkolan saaristo on kaunis, kivinen ja matala.

Niina teki arviot ja sukelsi edeltä, minä lupasin tulla perästä ja pitää Niinaa silmällä. "Pitää silmällä" on varsin karkea liioittelu - Niinan pienetkin liikkeet saivat pohjan liikkeelle niin että näkyvyys katosi täysin. Jouduin pitämään mittanauhasta kiinni ja tuomaan sen vajaan viiden senttimetrin päähän maskista että näkisin edes vilahduksen keltaista saati sitten metrimerkit. Seurasin Niinaa ja löysin hänet aina törmäämällä räpylöihin. Edes kirkkaankeltainen pullo ei näkynyt suhruisessa vedessä.

Näin mielestäni pohjan kaksi kertaa ja nelisen kertaa tunsin sen valtavien parimetristen lohkareiden muodossa. Näkyvyys oli niin mennyttä, että lohkareet ennemminkin vaistosi tummana varjona juuri ennen kuin niihin törmäsi. Pohja oli niin pehmeä että sitä ei erottanut kuin hidastuvista liikkeistä ja veden vastuksen lisääntymisestä. Niinalla oli kuulemma keulilta hieman parempi näköala - juuri sen verran, että työn pystyi tekemään visuaalisesti eikä ainoastaan tunnustelemalla.

Niina sukeltaa pisteitä ja minä kirjaan tiedot ylös.

Loppulinjalta löytyi kuitenkin kasvillisuutta, ja matalat rannat olivat sitä täynnään. Kalanpoikaset puikkelehtivat nilkansyvyisessä vedessä satojen parvissa ja lokit huutelivat pesiltään.  Malluaiset, vesipunkit, massiaiset ja muut selkärangattomat uiskentelivat vitojen, ärviöiden, ristilimaskojen ja uposvesitähtien joukossa.

Fladat ovat suojaisuudestaan johtuen oikeita luonnon monimuotoisuuden pieniä keitaita.

Mökkiläiset seurasivat touhuamistamme huvittuneina laiturilta. Mikäs se on ollessa kesälomalla kun ensin kevät tuo kutevat kalat ja pesivät linnut mökin pihalle luontoshowta järjestämään ja sen jälkeen saapuvat vielä muuttolintujen tavoin meribiologit kenttäkauden töihin.

Essi Keskinen

Meribiologi



Myrskyä taajamassa

Viime yönä Salomon-myrsky toi Tankarille Kokkolaan 23 max 27 m/s tuulen ja vaakasuoran vesisateen. Kokkolan Ruotsalossa meribiologien omakotitalon pihalla kaatui puu ja kasitieltä raivattiin aamulla useita tuulenkaatoja.

Minä nukuin teltassa. Ei ehkä kaikkein viisain päätös, mutta se syntyi osittain laiskuudesta, osittain mukavuudenhalusta. Yhdeksän maissa illalla huomasin, että teltta oli lähtenyt liikkeelle metallitapeista huolimatta. Oli siis tehtävä päätös - joko purkaa teltta sateessa ja 5 plus-asteessa 25 m/s tuulessa ja nukkua sisällä, missä minulla ei ole omaa rauhaa nukahtaa varttia vaille kymmenen ja herätä ennen kuutta lukemaan kirjaa, tai kömpiä heti yhdeksältä makuupussiin telttaan pitämään sitä paikoillaan ettei se lentäisi pois tuulessa. 

Laiskuus ja mukavuudenhalu ajoivat minut telttaan. Naulitsin sen paikoilleen kahdella kymmenen kilon painovyöllä ja tutkin sisätilojen vahinkoja. Sisäkatto oli kastunut tuulen puolelta eli vettä alkoi tulla sisään mutta ei vielä mitenkään hälyttävässä määrin. Kääriydyin kahteen kesämakuupussiin ja yhteen untuvapussiin, vedin hupun korville ja yritin nukkua.

Tuulen pauhu oli valtava. En usko pitkään aikaan kuulleeni niin kovaa tuulen kohinaa puiden latvustossa. Erityisen kovan tuulenpuuskan tulon kuuli kaukaa - se koveni ja koveni, loppui täysin yllättäen ja sitten tuuli nappasi kiinni teltan välikattoon, paukutti sitä ja tärisytti lattiaa. Sade rummutti kattoa.

Torkahtelin ja mietin monta kertaa, pitäisikö täältä vääntäytyä sisätiloihin. Mutta sitten olisi pitänyt myös kantaa ilmapatja, laukut, makuupussit, lakanat ja kaikki sisälle taloon sekä purkaa läpimärkä teltta myrskytuulessa ja kaatosateessa. Päätin joka kerta laiskuuttani jäädä lämpimään makuupussiin. Minulla ei ollut kylmä eikä märkä vaan oikein mukavaa kolmen makuupussini sisällä, huolimatta siitä että tuulenpuuskat aina välillä painoivat teltan lähes linttaan ja märän seinän kiinni makuupussin selkämykseen.

Aamuyöstä kuului kaatuvan puun rätinää. Kävin katsomassa, se oli pihan toiselta puolelta tielle kaatunut puu. Teltta oli liikkunut tuulessa melkein puoli metriä vaikka olin ollut sen sisällä ja sen painona oli ollut painovöitä ja se oli ollut pultattuna kiinni nurmikkoon.

Aamulla jouduin joka tapauksessa korjaamaan märän teltan pois viiden asteen lämpötilassa, vesisateessa ja 24 m/s tuulessa eli lopputuleman kannalta iltainen laiskuus ei ehkä kannattanut. Mutta enpä ole ennen nukkunut teltassa 27 m/s tuulessa. On nyt sitten sekin koettuna.

Salomon kohtaa Tankarin.

Muuten viikko on mennyt hienosti - kiersimme autolla kartoittamassa rantapisteitä mm. Kokkolan asuntomessualueella ja pienillä rantaan rakennetuilla viheralueilla. Kysyimme kesämökkiläisiltä, saammeko käydä kurkistamassa pinnan alle heidän mökkirannoissaan. Ja makasimme mahallamme mudassa tutkailemassa fladan kasvillisuutta.

Normi viikko siis.

Essi Keskinen

Pelastautumisharjoitus

Matalaa on Kokkolassakin.

Iltajumppa

Bellan siirto satamaan

Haisevien pelastautumispukujen pesua - kumma miten hienhaju jää kiinni kumisiin mansetteihin!

Onko tämä nyt meribiologin vai kosteikkobiologin hommia? Vesi on noin 40 cm matalalla eli normaalisti tässäkin olisi enemmän vettä.

Sulku, josta mentiin kumivene Bellalla.