Tänään olen tehnyt töissä jotain todella mieluista. Jos viimeiset pari viikkoa työstämäni uhanalaiskortit olivat sitä konkreettista luonnonsuojelua, jonka tekemisestä tykkään kovasti (lue blogi http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2015/10/minka-taakseen-jattaa.html ) niin tänään olen tehnyt jotain ei-yhtä-suoraviivaisen-konkreettista-mutta-potentiaalisesti-yhtä-vaikuttavaa.
Koko päivän olen tehnyt Iin yläkoululaisille esitystä aiheesta "Itämeren suojelu". Hyvin yksinkertaisesti. Maanantaina menen sen koululle esittämään ja toivon, että esityksestä jää nuorille mielikuva siitä, mitä Itämeren suojelemiseksi tehdään ja että sitä kannattaa suojella.
Itse heräsin luonto- ja ihmisoikeusaktivismiin varhaisessa teini-iässä. Vanhempani huokailivat kun piti kierrättää tai ostaa luomumunia ja äitini ei uskaltanut kertoa minulle ostaneensa talvitakin, jonka hupunreunuksessa on kania. Liityin Suomen Luonnonsuojeluliittoon, WWF:n itämerikummiksi ja Greenpeaceen. Haaveilin meribiologin ammatista ja paransin maailmaa minkä teini-ikäisenä kykenin.
Nyt olen unelma-ammatissani ja tänään olen myös tehnyt sitä, minkä koen olevan lähes tärkeintä luonnonsuojelussa - valistanut ja kertonut. Tai ainakin valmistellut esitystä asiasta. Välillä minä, kuten varmasti jokainen muukin ympäristöhallinnon piirissä työskentelevä, tuskastuu ainaiseen byrokratiaan, organisaatiouudistuksiin, kärkihankepuheisiin sun muuhun kaikkeen, mikä tuntuu olevan niin kovin kaukana varsinaisesta luonnonsuojelusta. Sitten taas tulee päiviä, jolloin tunnen palaavani perusasioiden äärelle ja tekeväni juuri sitä, minkä katson olevan tärkeintä luonnonsuojelulle - kesällä maastoinventoinnit ja tiedonkeruu, syksyllä datojen purkaminen ja niiden käyttö, yleistajuisten artikkeleiden kirjoittaminen, yleisöluennot ja esitysten pitäminen koululaisille.
Ei minusta opettajaa koskaan tule, se on selviö, mutta silloin tällöin on kiva käydä herättelemässä luonnonsuojelun liekkiä Suomen nuorissa toivoissa.
Essi Keskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti