Perämeren meritiimin tiimivideo!

Perämeren meritiimi on muutamana viime vuotena ottanut tavaksi tehdä syksyn korvilla muotiblogin, kalenterin, joulukortin tai tiimivideon. Hauskaa yhteistä tekemistä ja ryhmähengen lujittamista, uimista tonttulakki päässä syyskuisessa meressä tai mukavaa videonkuvailua töiden ohessa. Onneksi tiimistä löytyi taas videon editointitaitoa.

Mitähän ensi kesälle keksitään? :)

Suurperheen äitinä

Väkeä kuin pipoa.

Jos minulla olisi 14-17 lasta, olisin varmasti joka päivä yhtä täystyöllistetty kuin viime viikolla Vaasassa. Oulun ja Vaasan meritiimit viettivät yhdessä "fladaviikkoa" Merenkurkussa. Tarkoitus oli sekä kartoittaa Finngrundetin saaren flada kaikilla mahdollisilla välineillä (sukeltaen, snorklaten, vesikiikaroiden, minihelikopterilla, viistokaiulla, drop-videolla ja näytteenotolla) että juhlia päätökseen saatua Pohjanmaan meritiimin maastokautta 2015.

Minun osalleni lankesi (omasta pyynnöstäni) aamiaisen, lounaan ja päivällisen laitto koko laumalle joka päivä. Maanantaista perjantaihin meitä oli yhtensä 14-18 ja ruokavaliot vaihtelivat kasvissyönnistä sekasyöjiin, kala-allergikkoihin, kala-inhokkeihin, oliivi- ja vuohenjuustoinhokkeihin, laktoosittomiin jne. 

Välillä elämässä pitää olla hiukan luksusta. Pohjanmaan meriluontotiimien maastokauden päättäjäiset Finngrundetilla. Joku vain on näköjään kattanut päätypaikan veitsen väärin päin.

Sain toki apua keittiöön, mutta sain myös maistiaista siitä, miltä tuntuu olla suurperheen äiti. Osa auttaa ja kantaa astioita pöytään, osa odottaa tumput suorina että aamiainen ilmaantuisi eteen. Miehet tuntuvat olevan yhtä hyviä löytämään asioita kuin lapset. "Missä lusikat on?" "Siinä sun edessä." "En löydä, missä?" "No siinä puurokattilan ja lautasten välissä." "Ai tässä PÖYDÄLLÄ! Niin onkin!"

Kaupassakäynti on mielenkiintoista. Vaasan tukkuliikkeestä voi valita joko jättiläissuuren ostoskärryn tai giganttisen ostoskärryn, joiden kummankin ohjattavuus on siirtolohkareen luokkaa. Sitten vain arvioimaan - montako tomaattia tarvitaan 14-18 hengelle kun niitä syödään sekä aamiaisella että ehkä eväsleipien välissä (paitsi jos joku ei tykkää) ja yhtenä päivänä tehdään intialaisen kanssa tomaattirelissiä ja toisena päivänä gazpacchion päälle täytyy saada tuoreita tomaatteja? Montako pakettia leipää ihmiset syövät? Suostuvatko ne syömään keittämääni aamupuuroa vai monellako on vielä armeija/lapsuustraumat limaisesta kaurapuurosta? (Yllättävää kyllä puuro kelpasi hyvin ja kattilallinen loppui joka aamu. Kannattaa hauduttaa suuria kauraryynejä maidossa vaikka sitten pitäisikin herätä hiukan aikaisemmin.)

Suurtalouden hoitamisessa suunnittelu on kaiken A ja O. Koko viikon ruokalista täytyy olla valmiina ja kauppalista kirjoitettuna kun mennään tukkuun. Ainekset eivät voi olla liian kalliita koska muuten puolikas päiväraha ei riitä kattamaan kustannuksia. Samalla kaikki odottavat tietysti saavansa hyvää ruokaa.

Torstaina pidettiin virallisesti Pohjanmaan maastokauden lopettajaispäivällinen. Myös juhlaillallisen piti mahtua budjettiin, vaikka kaikki odottivat tietysti saavansa ravintolatason ruokaa. Onhan Finngrundetin talo ennen toiminut tilausravintolana ja puitteiden mukaanhan sitä mennään.

Tomi Björkin Gaijin-ravintolan luotsaamana kohti maastokauden päättäjäisiä.

Juhlaillallisen suunnittelu on minusta aina hauskaa. Haasteellisen siitä tekevät erilaiset ruokavaliot ja inhokit, joita en halua syöttää kenellekään, budjetti, käytettävissä oleva aika ja muut muuttujat. Mitkä aineet voi ostaa jo maanantaina ja päästäänkö keskiviikkona logistisesti helposti kauppaan hakemaan tuoretavaroita? Millä voi korvata kaloja syömättömien annoksista kalan ja mustekalan ilman että lisukkeita täytyy muuttaa? Montako apukättä keittiössä on ja moniko pyörii siellä vain juttelemassa ja on tiellä? Mitä muuta saman päivän aikana pitäisi tehdä? Ai että myös töitä? Ja että pääjohtaja Esa Härmälä vierailee samana päivänä muutaman tunnin ajan katsomassa meritiimin toimintaa ja hänelle pitäisi valmistaa fiini lounas maastoon? No sitten mennään helpomman kautta ja tehdään ruokaa, jonka voi esivalmistella vaikka edellisenä päivänä. Onneksi sieniä inhoavat loistivat tänä vuonna poissaolollaan :)

Ilmeisesti ruoka kelpasi koska kulhot nuoltiin, varalle jääneet haettiin keittiöstä ja reseptejä kyseltiin. Tunnelma oli letkeä ja mikäpäs siinä oli juhliessa kun maastokausi on sujunut hyvin ja ilman suurempia ongelmia. Toisin kuin lapset, torstai-illan vieraat eivät jättäneet tuntemattomia asioita lautasenreunalle ja mustekalakin kelpasi vaikka kaikki eivät olleen sitä maistaneetkaan. 

Seuraavana aamuna tiskivuorolaisia odotti tietysti 18 hengen viiden ruokalajin astioiden tiskaaminen, mutta siitäkin selvittiin yhteistyössä. Tiskeihin koskeminen on ainoa asia, jota en keittiössä tee. Jos minä teen ruuan, hoitakoot muut tiskit. Tähän mennessä ei ole tullut valituksia.

Niina tarkastelee fladan lajistoa.

Niin Pohjanmaan maastokauden lopettajaisviikosta selvittiin taas ja onnistuin ruokkimaan koko pesueen samalla kun hoidin omat inventointityöni. Vapaa-aikaa ei juuri tosin jäänyt, paitsi jokailtainen sauna.

Ensi vuotta ja seuraavaa suurleiriä odotellen!

Essi Keskinen

My working place!

Today I want to tell you guys about my working place and environment! First of all let me introduce myself, I am a volunteer from Colombia called Alejandra. The reasons why I end up in the team are simple; the need of an internship and the amazing way Essi described the job. She promised the best summer, and so far this has been the best and most wonderful one I have had in my life. It is amazing the amount of knowledge I've obtained and places I've been able to see.

Anyway, as I was telling I’m going to talk about my work. I am working in the field, which means I spend most of my time outside in the nature doing different kinds of things. My office in a normal working day - and by normal I mean when the wind is not blowing very hard- is composed by a blue sky with some friendly clouds as a roof. The walls are made of islands and open sea, though it depends of the location we are at, because sometimes is just the open sea around us. And the floor is the brackish water of the Bothnian Bay.

Some of the coolest equipment we use is an HD underwater camera. I personally like to work with it either by being the person dropping it underwater or looking at the preview video which shows what the camera lens captures. We usually use the HD camera to take videos in specific polygons which are areas in the sea assigned to us to be analyzed looking for specific things, such as water mosses or vascular plants among others.

Once in the polygon I take the HD camera in one of my hands and start dropping it in the water. I am not alone; I have two more colleagues with me on the boat. One of them is behind the steering wheel of the boat navigating the polygon with a GPS in his/her hand. The other one is operating the computer writing down all her eyes curious as concentrate on the screen - like a predator looking for its pray - can see, hoping to see that plant we are looking for!

The weather plays an important role in this job; high winds can stop all kind of outdoor operations. However, rainy days are not a problem since we have those big and a bit funny survival suits. Yeah, those orange ones you see us wearing on the picture below. The survival suits are not only water and wind proof they keep us safe in case of an emergency such as one of us falling in the water; they will make you float, you'll probably look like the Michelin man but that's fine as long as you are on the surface!

After a long day at the sea all of us are looking forward for something. In my case warm food and sauna, the best way of relaxing ever created on this world!  Once on the island everybody is busy with something, some storing data, photos and GPS points, and others analyzing samples with the help of the microscope and so on. An hour or so go by and dinner is ready, something different and delicious is waiting for us. Once we are satisfied and with our stomachs full it is sauna time, the best room to relax and have a nice time. There people talk about interesting things that happened during the day, others stretch muscles or just stay relax and quiet. Sauna is the best place to sing, to drink a cool beer, to chill with your colleagues or just a place to be alone!

 -Alejandra

Hippuris voi Hippuris

Jossakin kaukana (toimistossa?) meidän todellisuudestamme (Selkämeri) joku on tehnyt mallinnuksen joka antaa ymmärtää, että nelilehtivesikuuselle, Hippuris tetraphylla, potentiaalisia kasvupaikkoja löytyisi jopa jonkin verran alueelta jolla oleskelemme. Nelilehtivesikuusi on uhanalainen laji jota kasvaa Euroopan unionin alueella vain Suomessa ja se on rauhoitettu. Yksi tehtävistämme tänä vuonna on käydä paikoissa jossa sitä mallinnusten perusteella voisi esiintyä. Voi… Hippuris on aiheuttanut meille paljon harmaita hiuksia…

Täältä tullaan, taas  Kuva: Roosa Mikkola

Tehtävää ei kai voine kutsua neulan etsimiseksi heinäsuovasta koska mallinnushan antaa olettaa, että sitä voisi esiintyä kyseisissä paikoissa jotka on merkitty karttaamme. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pari henkilöä, yksi vene sekä yksi kumivene lähtee katsastamaan karttaan merkittyjä paikkoja. Se turhautumisen tunne, kun koko päivän on etsinyt ja etsinyt ja mitään ei ole löytänyt on aikamoinen.  Tunne on mukana vielä seuraavallakin kerralla joka saattaa olla vasta viikkojen päästä kun kyseistä kasvia menee taas etsimään, tuloksetta.

Hippurista metsästän... Kuva: Aimi Hamberg

 Kuka edes on keksinyt tuollaisen nimen, nelilehtivesikuusi? Yritäppäs vauhdissa selittää mitä olet etsimässä kun mökkiläinen tulee utelemaan, siinä on kieli solmussa. Kerran kysyttäessä kasvin nimi taisi olla nelilehtihippuris. Helpointa lienee kai sanoa Hippuris (se nimi jostain kumman syystä on helposti muistettavissa…) ja kuvailla ulkonäköä: sellainen liila varsi, hiukan ehkä kuusimainen, lehtiä 4-6 kiehkurassa varren ympäri,jooh. Haukutkin olemme kerran saaneet kasvin takia kun kuulemma soudimme liian läheltä rantaa esittelemättä itseämme, anteeksi vielä kerran!

 

Tahdon saada suuren... Kuva: Aimi Hamberg

 Mutta kiitos kumminkin mallinnuksille! Ilman niitä olisi monen monta upeaa paikkaa jäänyt näkemättä ja mukavia ihmisiä tapaamatta! Kohteille pääsy kun ei aina ole mitä helpointa ja joutuu välillä turvautumaan kansalaisten apuun. Yhdessä paikassa ei ollut mahdollista päästä kartoitusalueelle veneellämme ja Fucukselle täytyi löytää luotettava paikka. Alue jonne joutuisimme menemään ei ollut näköetäisyydellä. Rantauduimme laituriin ja kävimme kysäsemässä omistajalta olisikohan mahdollista jättää vene siihen joksikin aikaa. Vastaanotto oli mitä lämpimin. Palattuamme takaisin etsintäretkeltä haluttiin meille tarjota ruokaa. Kävi myös ilmi, että kyseinen laituri oli toiminut erään suomalaisen elokuvan kuvauspaikkana. Mielellämme kerroimme työstämme, Hippuriksesta ja esittelimme karttojamme.

Fucus ja yksi FC Venus elokuvan kuvauspaikoista Kuva:Roosa Mikkola

 

 

Ei Fucuksen mentävä aukko   Kuva:Roosa Mikkola

Edellisellä Hippurisretkellä sattui ja tapahtui. Hätä kutsui kesken kaiken ja meidän täytyi rantautua. Kova meteli yllätti kun vene oli ajamassa suoraa meitä kohti. Toisella vilkaisulla totesimmekin sen olevan vedessä laukkaava hirvi. Meteli ja tapa liikkua muistutti kyllä kovin venettä joka paukutti vasten aaltoja. Tässä vaiheessa emme olleet saaneet auringonpistosta, kumminkin kaksi henkilöä kuuli selkeästi veneen!

Kuin orava konsanaan  Kuva:Roosa Mikkola

Tämä sen piti olla  Kuva:Roosa Mikkola

Täytyyhän sitä kuvauttaa itsensä harvinaisuuden kanssa  Kuva: Roosa Mikkola

 

 

 

 

 

 

 

Voi sitä iloa kun viimeinkin löysimme etsimämme! Kunnes sitten kävikin ilmi, että yksilöt idyllisessä lahdukassa ovatkin mahdollisesti nelilehtivesikuusen sekä rannikkovesikuusen risteymiä, pahus.

Pari paikkaa olisi vielä tarkistamatta, saa nähdä ennätämmekö siellä käymään. Joidenkin henkilöiden mielenterveyden kannalta olisi melkein toivottavaa, että aika riittää... Tosin uusien pettymysten pelossa melkein parempi jos ei.

Roosa Mikkola

Soutelumme säikäytti joutsenet lentoon  Kuva: Aimi Hamberg

Harjoittelua Perämeren aalloilla

Pilssissä on aina jotain vialla...

Kahdeksan viikkoa ja risat, nopeastihan yksi kesä jälleen on vierähtänyt. Kesäkuussa minun, Jalmarin, tuli hypättyä uuteen junaan osaksi Oulun meritiimiä. Paljon uusia nimiä ja vielä enemmän uusia asioita opittavana. Mitään konkreettista käsitystä minulla ei ollut meritiimin työstä, kaikki ennakkotiedot perustuivat lähinnä tähän blogiin ja Essin sähköposteihin. Heti ensimmäinen viikko pääsi yllättämään varoituksista huolimatta, kenttätyö merillä on todellakin unelmaduunia. Kentällä tiimitaidot ja toimiminen ryhmässä korostuvat, unohtamatta kuitenkaan jokaisen omia vahvuuksia. Kielitaitokin on saattanut päästä vahingossa vahvistumaan kesän aikana.

Viistokaikuluotaamassa Tornion ruopattavaa väylää.

Aloittaessani opiskeluja Jyväskylän yliopistossa 2013 syksyllä, toivoin löytäneeni opiskelupaikan missä yhdistää vesiympäristön, biologian ja tekniikan. Olen ajoittain joutunut miettimään opiskelujeni hyödyllisyyttä löyhästi konservatiivisella biologianlaitoksellamme. Kuitenkin tämänkesäinen harjoitteluni on osoittanut minulle, että valinta on osunut ainakin lähelle. On ollut mahtavaa nähdä ja oppia biologian soveltamista käytännössä kentällä. Prosessi mikä alkaa jonkun ideasta töissä tai saunaillassa, päätyy toimistojen ja lukuisten hyväksyttyjen päätösten sekä hankittujen apurahojen kautta täytäntöön. Suunnitelma elää kentällä raameissaan, dataa kerätään vaihtelevilla tekniikoilla ja lopulta elävä biologinen tieto muuttuu biteiksi exceliin. Data palaa jälleen kentältä toimistoon, jossa seuraava taho muokkaa sen hankkeen tarkoitusta vastaavaksi. Koko oravanpyörä toimii synkronoidusti, kukin elin kuitenkin itsenäisesti. Hämmentävästi kaikkien työpanos lopulta muuttuu eri tahoille tarkoitetuiksi raporteiksi ja malleiksi.

Pinnacle-GoPro -kamerayhdistelmä valoineen.

Itselleni ehdottomasti mielenkiintoisin osa harjoittelua on ollut itse tekniikka kentällä. Veneet, sukellusvarusteet ja kamerat ovat kaikki omanlaisiaan. Uusi tuttavuus viistokaiku on antanut uuden tavan katsoa pinnan alle. Välillä tekniikka on yllättänyt yksinkertaisuudellaan, toisinaan taas herää kysymys miten ihmeessä tällaiset toimivat vuodesta toiseen näissä olosuhteissa. Positiivisesti olen saanut huomata Metsähallituksen välttävän suomalaisen perisynnin ja hankkimalla oikeasti hyviä varusteita. Mikään kun ei ole raivostuttavampaa, kuin tekniikan tai varusteiden hajoaminen kentällä vain sen takia ”kun nyt on saatu edullisemmin”. Totta kai, kentällä kun liikutaan ”Ingen resa utan remonter”( ja kyllä, olemme opiskelleet myös ruotsia, onhan kyseessä kuitenkin valtion liikelaitoksen harjoittelu ja virkamiesruotsin hallinta on pakollista). Hyvillä työkaluilla ja yhteispelillä olemme kuitenkin selvinneet pikkuvioista. Pohjoinen ystävällisyyskin pääsi yllättämään etsiessämme virtalukkoa Busteriimme. Kemin Prima-Rauta lainasi kokonaisen ohjauslaitteen hätäapuna laittamatta meitä velkavankeuteen. Hämäläiseen palveluun tottuneena tämä lämmitti. Onpa apua saatavissa aina tarvittaessa omasta organisaatiostakin. Jos on ongelmia tekniikassa, niin kysyminen keltä tahansa Pekka-nimiseltä henkilöltä on hyvä vaihtoehto.

Välillä inventointipaikkaan ei pääse kuin pienellä veneellä. Kumivene Bella on ollut kovassa käytössä tänä kesänä.

Nyt on jäljellä enää muutama viikko Perämerellä. Sen jälkeen koittaa karu paluu Keski-Suomen arkeen. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen mielenkiintoinen kesä on takana, paljon uutta motivaatiota ja taitoa hankittuna. Tiimi on ollut loistava ja rakentunut ihmisistä joiden kanssa on ollut helppo toimia. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia seikkailuja.

-Harjoittelija vm. 2015, Jalmari

Viistokaikuluotaimen "kala" on lähdössä veteen.

Miehet ihmettelevät viistokaikuluotaimen kuvaa.

Bellan perämoottori on ollut syynissä pariin otteeseen tänä kesänä.

Maian 350 litran ja Incan 100 litran  bensatankin täyttäminen onnistuu bensakärrystä.

Välillä meribiologinkin täytyy levätä.

Vieraana YLE Satakunta

Iloksemme torstaina saimme tutustuttaa Yle Satakunnan media-toimittaja Katja Halista siihen, mitä tällä hetkellä teemme Selkämerellä. Normaalit kenttäpäivät kun poikkeavat täysin ”normaaleista toimistotöistä” päätimme tarjota hänelle tiiviissä lavastetussa setissä sen, mitä sellainen päivä noin yleensä pitää sisällään. Olisi ehkä ollut myös hieman liikaa vaadittu, että hän olisi joutunut olemaan kanssamme merellä koko päivän…

Kivaa tiedossa

Heidikin oli juuri tullut passelisti lomiltansa takaisin ja pääsi täten suoraan mukaan toimintaan. Najaksen kyytiin pakattiin videokuvausvälineistö sekä sukeltajan tarvikkeet, neljä Metsähallituslaista sekä Katja. Hän oli aito yhden naisen kompakti mediatiimi hoitaen radio-, tv- sekä nettihaastattelun. Nykyään näköjään yksi toimittaja selviää kaikesta mihin ennen tarvittiin monta. Meidän hommia ei nyt onneksi vielä ihan yksin pysty hoitamaan.

Tarkoituksenamme oli lähteä oikealle, erittäin lähellä olevalle riutalle demonstroimaan sitä, mitä työ pitää sisällään. Loppujen lopuksi, ehkä kaikkien onneksi, nousi jokseenkin sankka sumu ja päätimmekin ajaa vain pari sataa metriä laiturista ulos.  Oletan tilanteen kumminkin näyttäneen erittäin autenttiselta, sillä maata ei ollut näkyvissä juurikaan missään vallitsevien sääolosuhteiden takia.

Sumua tiedossa

Aimi Ja Juho demonstroivat videopisteiden kuvausta. Koska paikassa jolla olimme, oli kolme metriä sameaa vettä sekä mutaisampaa mutaisempi pohja olimme valinneet hänelle jo aiemmin kuvatun riuttavideon jota voisi mahdollisesti hyödyntää televisiopätkässä. Onhan se hienoa ja paljon mielenkiintoisempaa päästä näyttämään kansalle, miltä siellä meren pohjalla oikeasti näyttää. Aimin kuvaustaidot ovat kohdallaan mutta ketään ei varmaankaan kiinnosta keltaruskea suttuvideo mutapohjasta…

Aimi perehdyttää vedenalaisen kuvauksen saloihin. Kuva Roosa Mikkola

Sukellus oli ehkä lyhyin ja tiivein jonka olen koskaan suorittanut. Kamat päälle, molskis veteen, kaikki ok, pinnan alle pariksi sekunniksi, kaikki ok ja takaisin veneeseen. Olisipa se aina niin helppoa, ei edes ehtinyt tulla pissahätä!  Jotta  oikea työskentelytunnelma pinnan alta välittyisi myös kotikatsomoihin, laitoimme Katjalle mukaan Juhon kuvaamaa videota pinnan alta jossa olen tekemässä kasvillisuuskartoitusta. 

Tarkkana kuin porkkanan, jokainen. Kuva: Heidi Arponen

Ja sitten alas. Kuva Heidi Arponen

Tämä päivä oli varmaankin myös lyhyin kenttäpäivä koskaan, hommat saatiin hoidettua reilussa tunnissa! Huikea suoritus. Vaikka tilanteet eivät olleet aitoja uskon, että pystyimme antamaan toimittajalle hyvän kuvan siitä, mistä kaikessa on kyse. Katsojat ja kuuntelijat saanevat kuulla ja nähdä oleellisimmat asiat pinnan alta ja päältä koskien töitämme. Kaikkea edesauttoi myös se, että toimittaja oli erittäin ajan tasalla ja kiinnostunut luonto-asioista sekä oli itse myös sukeltaja.

Heidiä valmistellaan televisiohaastatteluun. Kuva Roosa Mikkola

Oli ilo valottaa työnkuvaamme tässä muodossa kansalle. Moni on nähnyt meidän puuhastelevan mutta eivät aina rohkene tulla kyselemään mistä on kyse. Kiitokset vielä Katjalle mukavasta, erilaisesta päivästä, tulipa meillekin toimittajan työ hieman tutummaksi!

Ja näin tyylikkäältä se sitten valtakunnallisissa iltauutisissa näytti (kohdasta 19 min 53 s eteenpäin):

http://areena.yle.fi/1-2397149

Roosa Mikkola

Insights of a secretary cabin troll

You have to rest while you can.

It was a rainy day in early spring this year in Ireland, when I felt it. It was time to move on. It was time to go to the place I always felt I belong to. It was time to go home to Finland.

After almost one year of wwoofing in Germany and Ireland it was also time for something new to do, something more serious, something closer to a possible future working field. So I put myself behind my laptop and one e-mail and two weeks later the question ' What next?' was answered. Essi's heartwarming and very  enthousiastic invitation to work for her as a volunteer from early May on got me immediately. Marine biology, field work at the northern Bothnian Bay, scuba diving and sidescan sonar were a lot of new, yet inexperienced things waiting there for me. After expecting to end up in the deepest Finnish forests or on the top of a fjäll, when you apply as a volunteer for Metsähallitus, the sea as a working field was a real surprise. It sounded very interesting though and rather challenging. So I took the chance and made my way by car from Ireland to Finland in the beginning of May.

Putting down the first permanent transect with the help of a floating deck that was ferried along a rope between two islands.

Using ferry connections between the British Islands and Scandinavia it seemed like a good attunement for the summer ahead. The winds let the ship dance on the waves and let my head and tummy spin. I didn't know yet, how much of a prophecy lay in this.

Arriving in Oulu I found Essi being exactly the heartwarming and care taking person I learned to know via e-mail before. She made everything possible and took care of making me feel as comfortable as possible - from providing her bike, a microwave, warm woolen socks and a water kettle up to invitations to private dinners with her friends. The start was very well done and I slowly settled into 'the Cave', also known as the new storage room. Maintenance was the first kind of work that waited for me and Alejandra, the second volunteer this summer. We moved all equipment from the old into the new storage room, prepared everything for the field season and went buying the funniest things from construction markets. Step by step we learned to know the female part of the team and got an idea of the kind of work that was waiting there for us.

It's a beautiful sight to come back from the sea and find the dished done and sauna cleaned :)

Then the field season began... The first big project was named ' permanent transects'. It meant connecting a rope to various 100m-measuring tapes with cable ties. A few kilometers lay ahead of us and it seemed like a never ending story in the beginning. But this work turned out to be somehow fun and very meditative, even though my fingertips stayed kind of numb for at least two more weeks.

The next step started to become more challenging: putting these permanent transects down into the water. From the easier way of doing this job with the help of a boat to the more adventurous way of using a floating jetty, the transects attached to concrete weights could be situated in their places on the bottom of the sea. Everybody seemed to be happy like hell and enjoying this work very much. I enjoyed taking pictures of these activities but, that was that. I started wondering why I couldn't feel any joy while being in a boat. It felt rather wrong and somewhat weird but, these feelings immediately disappeared as soon as I went back ashore. A short period of time later, being in the boat Maia and taking videos, the diagnosis became clear: seasickness. How useful! But there was no choice nor alternative to changing my tasks, since even the side effects of the medicine put me to sleep. So we had to make a decision. Pretty fast Essi and me figured out what kind of jobs I could do instead. Luckily we are enough people for the boats and I could stay on solid grounds.

Tying the measuring tapes to the ropes was the first task in May.

This way I became the housekeeping and secretary cabin troll who takes care of tidying up, cleaning the dishes, preparing the sauna and desserts (preferably pudding-creations). Besides ruling the GPS- data base, there are also piles and piles of dive logs, protocols, analyzing and video papers which need to be typed into excel sheets and thousand of pictures who needs to get organized for the VELMU photo project. Perfect! This is my job! And so I enjoy the days with Eppu, Jonna, Rauta-Reetta and Hilda (our electronical devises) and permanently new up-piling papers and numbers in peaceful quiet solitude. I am happy to be trusted with this detail-focused work and the rest of the team seems happy that they don't need to do it. If the numbers start to mix up, I just go and wash some dishes or take pictures of the beautiful surroundings to clear out my head. Doing these things in my rhythm and tempo is so great.

I think, this is how working in a team should be like. Everyone brings in his or her abilities and skills into the work and fills out a very particular nieche. It's like being an organ in an organism. Everyone is part of the whole and can't do all the jobs alone, just all the parts working together make the whole system successful and stay alive.
 

Ines Melzer

An office with a view.

Ines's Mother supplies us with great pudding powders all the way from Germany. Ines has spoiled us with desserts this summer.

A marine biologist can never have too many nails and hooks on the walls - it seems that the whole world should be hanging from hooks, if it was up to marine biologists.

It's a serious job, underwater video recording.

Dishes and a microscope can easily fit on one table.

Cell phones are the way to keep in contact with friends and family in the long field spells and on some islands even they don't work.