torstai 24. lokakuuta 2013

Naisten Etsivätoimisto Numero 2 - terveisiä Perämereltä

Maaliskuussa kirjoitin blogissa meribiologin eri rooleista näin:


"Minusta on hienoa päästä näyttämään, kuinka upeaa työtä Luontopalvelut tekee, kuinka eksoottista meribiologin työ voi Suomessakin olla, ja kuinka yhden päivän aikana täytyy pystyä olemaan mekaanikko, kuljettaja, taksonomi, kokki, ompelija, ryhmäterapeutti, voimamies, sähköasentaja, kantaja, valokuvaaja, toimittaja, äiti, ystävä, esimies, sukeltaja ja oman alansa asiantuntija. Koskaan ei aamulla herätessään tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Tietoja ja taitoja tarvitaan laidasta laitaan, mutta vielä enemmän kaivataan sopeutumiskykyä ja joustavuutta."

Nyt tuohon ammattilistaan voi lisätä vielä salapoliisin. Koko viikon olemme Johannan kanssa käyneet läpi kesän inventointitulosten taulukoita ja kuinka ollakaan, virheitä löytyy. Kartoitustulosten syöttö monen neliömetrin kokoiseen tuhansia rivejä sisältävään Excel-taulukkoon on käsityötä, ja vaikka kaikki ovat tehneet parhaansa, virheitä sattuu. Koordinaatit on otettu väärästä GPS-laitteesta, tiedot syötetty väärälle riville, näppäilyvirhepaholainen on iskenyt, jonkun käsialasta ei saa selvää tai maastolomake on suhruinen.

Tai kuten tänään, kun Johanna selvitteli, miksi erään pisteen riville ei ole syötetty tietoja, vaikka piste oli kartan mukaan tehty. Kävi lopulta ilmi, että maastolomakkeeseen oli merkitty väärän pisteen nimi ja tiedot oli syötetty tuolle väärälle pisteelle, mutta kuinka tähän päätelmään päästiin, vaati salapoliisintyötä. Johanna otti esiin kartan, jota inventoija oli käyttänyt maastossa, selvitti maastolomakkeen perusteella kartoittajan mahdollisesti käyttämän reitin edellisten ja seuraavien pisteiden perusteella ja löysi kirjoitusvirheen. Minä puolestani selvitin väärin analysoidun kasetin arvoitusta. Itse olin virheen tehnyt mutta Johanna sen löysi.

Sherlock Holmesin ja Poirotin jalanjäljillä siis. Vai pitäisikö sukupuolen vuoksi sanoa Miss Marplen tai Mma Ramotswen Naisten Etsivätoimisto Numero 1:n jalanjäljillä?




Essi Keskinen

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vanha pariskunta -syndrooma - Terveisiä Perämereltä

Pekka tuli minulle töihin kesäksi 2007. Sen jälkeen olemme työskennelleet yhdessä joka kesä ja melkein joka talvi. Kesät ollaan jaettu samat mökit, talvet sama työhuone. Keväällä Pekka siirtyi Vaasan aluemeribiologiksi, mutta yhteen hitsautuneen työparin suhde kukoistaa yhä, välimatkasta huolimatta.

Tapahtumapaikka: Essin ja Mikon olohuone, sohva
Paikalla: Essi ja Essin mies Mikko
Tapahtuma: Keskustellaan siitä, lähtevätkö Essi ja Pekka merelle purkamaan vedenalaista luontopolkua seuraavalla viikolla. Essi tekstiviestittelee samalla Pekan kanssa. Tekstiviestit kirjattu ylös suoraan Essin puhelimesta, keskustelun kulku varmistettu Mikolta.

Essi Mikolle sohvalla: “Mä katoin säätiedotuksen, näyttää siltä, että me päästäis merelle ens viikolla. Ostin jo eilen Stockan Hulluilta Päiviltä jokirapuja niin että me voidaan tehdä merellä jokirapurisottoa tiistaina.”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Norjalaiset lupaa tällä hetkellä oikein hyvää säätä ti-to. Mun puolesta mennään.”

Pekka Essille tekstiviestillä: “Ok! Näin tehdään! Mä oon saldolla huomenna melkein koko päivän. Eli lähdetään Johannan kans tiistaina siinä 8 aikaan. -Ruokatoiveena jokirapupasta tiistaille.”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Mistä tiesit, että sen aineet on jo ostettu?! :)”

Essi Mikolle sohvalla: “Siis mistä Pekka tiesi, että mä olen tekemässä jokirapurisottoa?! Tää on taas tää meidän vanha pariskunta -syndrooma!”

Pekka Essille tekstiviestillä: “Tää oli taas tää vanha pariskunta -syndrooma... :)”

Essi Pekalle tekstiviestillä: “Just sanoin noilla sanoilla sen Mikolle! Menee jo pelottavaksi...”


Pekka: “MOT...”
Vedenalainen luontopolku on nyt sitten talviteloilla! Tässä sen nostoa työstetään Maialla ja kumivene Bellalla.

Essi ja Johannat piknikillä Sarven eteläpäädyssä.

Vaasan Johanna näköaloja ihmettelemässä.

Essi pakkaa poijuja takaisin talvisäilöön käytön jälkeen. Vedenalainen luontopolku nousi hyvin merestä.

Bellan pesu.

Oli hiukan sumua kun lähdettiin pois Sarvesta...

Ainaista tavaroiden kuljetusta...

Maia nousee talviteloille. Viime vuonna oltiin viikkoa myöhemmin ja tultiin viisisenttisessä jäässä rantaan.

Maia on noussut merestä!

Tullaan hiukan kovassa kelissä Sarveen... Pekka Aho ikuisti, kun Maia tulee 12 m/s länsituulessa Sarveen. Kumivene Bella on köytetty Maian keulaan.
Essi Keskinen

perjantai 11. lokakuuta 2013

Meribiologin sateenkaari

Tämä viikko on ollut yksi niitä ei-tapahtumarikkaita toimistoviikkoja, eikä jännittäviä kertomuksia blogiin kirjoitettavaksi siis ole. Siksipä päätin tarttua Essille heitettyyn blogi-haasteeseen, ja kuvasin yksivärisiä ja eri värisiä tavaroitamme kaikissa sateenkaaren väreissä ja vielä vähän enemmänkin... Tässä taiteellinen näkemykseni meribiologin "matkalaukusta".

VALKOINEN nostosäkki, joka on tarpeen silloin, kun sukeltaja haluaa nostaa jotain painavaa meren pohjasta, eivätkä omat voimat riitä.

HARMAA moottoripyörän akku, joka sisältää paljon ravintoa vedenalaisille kamerapäillemme

PUNAINEN aggregaatti, joka sitten tuottaa sitä "ravintoa" bensasta tarpeen tullen

ORANSSI äyskäri, Bellan (kumiveneemme) kaveri

KELTAINEN 100 m mittanauha, joka on ihan paras apuväline sukelluslinjaa vedettäessä

VIHREÄ Jerrykannu, sisältää bensaa

SININEN muovilaatikko. Näihin on kätevä pakkailla kaikenmoista pikkutavaraa, jota merellä voi tarvita. Kestää vedenroiskeita ja jonkin verran iskujakin. Mukava kantaa ja helppo pinota!

VIOLETTI mappi. Näihin saa niputettua vaikka kartat maastoon mukaan.

MUSTA sukelluspuku, "makkarankuori", johon Essi ahtautuu sukelluksiensa ajaksi.

KIRKAS lasipurkki pohjaeläinnäytteitä varten - kai kirkaskin on väri...?!

Toimistoterveisin Johanna

torstai 3. lokakuuta 2013

Lietejoki: raakku ja kartoittajat

Hyllyvän reunalla - Perämeren meritiimin terveiset


Essi ja Pekka koluavat puronpohjaa.

Tulin eilen tosi väsyneenä kotiin. Vietin viimeiset kymmenen päivää Kainuussa raakkukartoituksissa. Työ oli mielenkiintoista ja minulle täysin uutta MUTTA:

En ole pitkään aikaan tehnyt mitään niin fyysisesti rankkaa kuin viime viikkojen maastotyöt. Rämpiminen poluttomissa metsissä pelastautumispuku päällä, kulkua hankaloittava vesikiikari ja keräyspussi käsissä ja kymmensenttisissä puroissa konttaaminen ja kahlaaminen mitä epäergonomisimmissa asennoissa saivat jokaisen työpäivän jälkeen kroppani tuntumaan siltä, kuin minua olisi käytetty nyrkkeilysäkkinä tai olisin hyvin nuijittu pihvi. Aamuisin tuntui aina siltä, kuin olisi edellisenä iltana vetänyt järkyttävän kuntosalirääkin yli-innokkaan personal trainerin ohjastamana.
Raakku vesisammalten peitossa.

Vertailun vuoksi järvisimpukka - sifot eli hapen- ja ravinnonottoaukkojen reunat ovat erilaiset raakulla ja järvisimpukalla.

Välillä sukellettiin kovassa virrassa ruskeassa vedessä, välillä yritettiin vetää mahaa viisitoistasenttisen kivikon yli sukelluspullot selässä. Lohkarepohjaisten uomien väleistä löytyi yllättäen pehmeäpohjaisia kuoppia, joissa jalat eivät yltäneetkään pohjaan, mutta onneksi pelastautumispuvun vetoketju oli aina kiinni. Polvet olivat mustelmilla koko maastotyön ajan koskien kivikoilla konttaamisesta ja huomasin ryömiväni monta tuntia päivässä fysioterapeutin kieltämässä "sammakkoasennossa" (se pilaa polvet). Tässä asennossa oli kuitenkin helpointa päästä kivikoiden yli ja saada selkä pysymään joten kuten kunnossa.
Välillä virtausta oli hiukan enemmänkin...

Kun sanotaan "raakkujoki" ja puhutaan JOKIhelmisimpukoista, ajatellaan usein jokea, joka yleisissä mielikuvissa on usein leveä ja siinä kulkee paljon vettä. Hanketta vetävä Mervi arveli, että Kainuussa on mahtanut olla pulaa joista, koska kaikki vesistöt pienimpiä puropahasia myöten on nimetty joiksi. Purojen leveys vaihteli puolesta metristä neljääntoista metriin, leveintä jokea ei mitattu. Syvyys taas vaihteli hädin tuskin kivien yli pärskyvästä vedestä sukellussyvyyteen. 
Meribiologi töissä...


Majavat olivat nähneet paljon vaivaa muuttaakseen maiseman itselleen paremmin sopivaksi. Avattuja patoja löytyi sieltä sun täältä ja maisemaa täplittivät majavien tulvien muodostamat suot ja pystyynkuolleet puut. Tällaisilla rannoilla ei aina tiennyt, missä maa loppuu ja vesi alkaa - kun toinen käveli kohti vettä, maan hyllyntä tuntui monen metrin päässä. Pohjaan saattoi upota polven ja nivusen välille. Onneksi pelastautumispuvun saappaat ovat kiinni lopussa haalarissa, muuten olisi mustan haisevan mudan joukkoon jäänyt saapas jos toinenkin.
Kainuun Sanomien toimittaja ja kuvaaja tekemässä juttua Kainuun Helmenkalastajat -hankkeesta.

Kaikista luonnon tarjoamista esteistä ja rasituksista huolimatta pariviikkoinen jokihelmisimpukoiden kartoitus oli tervetullutta vaihtelua merihommiin, mielenkiintoista ja uutta. Ja saatoinhan tämän maastopätkän avulla pysytellä vielä kaksi armollista viikkoa poissa toimistolta :) Lisäksi sain pitkästä aikaa taas työskennellä toiselle paikkakunnalle muuttaneen kollegani kanssa, jonka kanssa työskentelyä ja jonka seuraa olen kaivannut.

Nyt sitten kerätään vuosi voimia että jaksetaan sama rumba ensi vuonna uudelleen.
Kivisimppu Pekan kuvaamana.


Vesikuusikossa.

Järvisimpukat rivissä.

Essi Keskinen