Jääkaudesta jääkauteen

Suomessa jäänmurtajat on perinteisesti nimetty miesten mukaan (Sisu, Urho, Tarmo...) kun taas laivat yleensä naisten mukaan. Englanniksikin aluksista käytetään feminiinistä personapronominia she.

Maia, joka sisaraluksineen on yksi Kreikan mytologian Atlaksen ja meren jumalattaren Pleionen tyttäristä ja nykyisin myös yksi tähtiryhmä Seulasten tähdistä, sai näyttää kykynsä jäänmurtajana eilen.

Sasa ihmettelee jäitä Tornion Röyttän edustalla.

Syystuulten laantumista on tässä odoteltu jo tovi, että päästäisiin laittamaan Maasarven vedenalainen luontopolku talviteloilleen. Keskiviikkona puhaltaneen pienehkön syysmyrskyn päätteeksi onni näytti suosivan. Torstaiaamupäivän odottelun jälkeen 14 m/s puhaltanut tuuli laantui lähelle 6-7 m/s ja Maia starttasi Mustakarista ulkoväylää pitkin Selkä-Sarveen. Roolijako näytti perustuvan sukuuoleen - Pekka ja Lassi ajoivat Maian ja minä ja slovenialainen työharjoittelijatyttö Sasa ajoimme Hiluxin ja trailerin maitse Tornioon.

Mikäs se on tällaisessa syysilmassa tehdä sukellushommia?

Leton satama oli puoliksi puolen millin riitteessä, mutta Tornion edustalla törmättiin jo jäälauttoihin. Sarven satama oli sentään vielä täysin auki. Saimme Sarven täysin itsellemme, ja saunakin lämpeni, vaikka kiukaassa on reikä. Onhan se ulkosaaristo eri näköistä nyt lokakuun viimeisellä viikolla kuin kesällä.

Perjantaina luontopolun poisto kävi näppärästi, onhan sitä harjoiteltu jo monena syksynä. Ainut harmi oli, että vedenalainen vieraskirja oli lähtenyt omille teilleen, joten nyt ei kesän kävijäsaldoa saada tietoon. Jos jollakulla on tietoa, keitä kaikkia polulla on tänä kesänä käynyt, otan sähköpostia kiitollisena vastaan osoitteessa essi.keskinen@metsa.fi

Essi ja Pekka toimivat sukeltajina, Lassi ja Sasa pintamiehinä.

Vaikka perjantai painoi päälle, Sarvesta ei olisi tehnyt mieli lähteä kotiinpäin. Mökki oli juuri saatu lämmitettyä mukavaksi ja ilma ei olisi voinut olla mitenkään parempi - muutama aste pakkasta, sinisenpilvetön taivas ja täysin tyyntä.

Tyyni ei tietysti lupaa hyvää jäiden kannalta. Maasarven edustalla vesi oli pinnasta pohjaan neljäasteista, mutta rannikolla huomattavasti kylmempää. Kiersimme Iso-Huiturin vältelläksemme Torniojoen tuomia jäitä, mutta se ei paljon auttanut, kun meri Kuusiluodon jälkeen jo meni jäähän.

Tällaisessa ilmassa keulaporttikin pääsi oikeuksiinsa!

Punnersimme parisenttisessä jäässä ja Maia pärjäsi hyvin. Juuri ennen Leton satamaa jää vahveni kolmeen ja sitten neljään senttiin. Pari kertaa Maia nousi jään päälle ja upposi siitä sitten kauniisti läpi. Joku oli käynyt yrittämässä Leton satamasta ulos ja päässyt kääntymään vain sataman suulla asti kun oli päättänyt kääntyä takaisin. Satamaan pääsimme siis valmiiksi raivattua railoa pitkin, mutta kaikkein paksuimmassa jäässä oli tietysti veneluiska. Maia suoriutui uusista jäänmurtajan tehtävistään kuitenkin hienosti, ja rannnimmaiset jäät rikottiin pelastautumispuvuissa hyppimällä. Maian varustukseen kuuluva kummallinen liian lyhyt ja uppoava metallinen mela/keksikin pääsi oikeuksiinsa jäänsärkijänä.

"...Kaikki joukolla jäätä särkemään..."

Maia nousi kauniisti ylös ja lepäilee nyt Torniossa jäidenlähtöön asti. Ympyrä sulkeutuu, koska toukokuun viimeisellä viikolla yritimme päästä avaamaan luontopolkua, mutta Perämeren kansallispuistossa oli vielä liikaa jäälohkareita, että sinne olisi voinut uskaltautua Pauhalla.

"...jäätä särkemään, jäätä särkemään..."

Kesän työt on siis tehty ja nyt on aika analysoida tuloksia, pitää kesälomia ja odotella jäidenlähtöä ja seuraavaa kesää.

Kyllä Hiluxilla nousee!

P.S. Perämeren kansallispuiston Facebook-sivuilta löytyy lisää kuvia talvisesta Sarvesta.

Finngrundet ja palomiehen arvoitus

Nyt on taas Johannan vuoro olla äänessä.

Tällä viikolla päästiin muistelemaan mennyttä kesää Vaasaan, Finngrundetille, jonne Sanna meidät ystävällisesti majoitti. Ohjelmassa oli Pohjanmaan meritiimien maastokauden päättäjäiset eli keskustelua, pihahommia ja hyvää ruokaa. Paikalla olivat Oulun ja Vaasan meritiimien lisäksi Micke Vaasasta sekä Jan ja Mats Etelä-Suomesta.

Micken lauttakuljetus

Finngrundetilla on paljon erilaisia kasveja

Sanna oli kehitellyt ulkona vietettävän ajan ratoksi sekä vanhojen tavaroiden että polttopuiden kantohommia. Sisällä sen sijaan kokkailtiin ja palaveroitiin. Essi loihti taas kerran mitä makoisimman illallisen Ankin keittiössä ja pääsin itsekin keittiöremmiin mukaan auttamaan japanilaisen ruoan teossa. Myöhään illalla, kesken illallisen oveen koputettiin! Laskin heti mielessäni, kuka joukosta puuttuu…ei kukaan. Olisiko Sarven muori seurannut meitä Selkä-Sarvesta asti aina Raippaluodon meren puolelle, pimeällä syrjäiselle saarelle, jonne täytyy luovia kauheiden kivikoiden välistä? En ollut uskoa silmiäni, kun ovesta tuli sisään palomies! Hän ei ollut tullut viihdyttämään meitä, vaan sammuttamaan metsäpaloa. Palomiehiä oli ilmeisesti pieni veneellinen ja he olivat sattuneet olemaan lähistöllä harjoituksessa, kun joku oli hälyttänyt palokunnan. Perillä palomiehet olivat huomanneet palon todellisen luonteen, sillä he eivät olleet meinanneet löytää sitä ”metsäpaloa”. Kävivät sitten katsomassa meidän kokkoa. :)

Tauolla ryskähommista

Ihanassa keittiössä tapahtuu...

Nam!

Tiistaina keskusteltiin enemmän, mm. menneestä kesästä sekä tulevasta. Pois lähtiessä piti sitten heittää hyvästit Annalle ja Larille, jotka palasivat Helsinkiin sekä Manulle, joka palasi Jyväskylään. Niina meinasi Ouluun saapuessamme, että me kyllä vielä nähdään, eiköhän! :)

Palautetta kesästä

Finngrundetilta löytyy kaikkea jännää

Kolmiloikalla Perämeren kartalle

Eilen aloitin Excel-taulukoiden tarkistamisen. Aloitin ilmeisesti väärästä taulukosta, koska pisteet, joiden olisi pitänyt olla Tornion ja Hailuodon välissä ja Rahjassa, olivat Brysselissä, Kokkolassa ja Raahessa. Eivät tietenkään kaikki, suurin osa pisteistä oli tietysti syötetty taulukkoon oikein, mutta juuri ne muutamat, jotka ensimmäisenä osuivat silmään, olivat aivan väärill paikoilla.

Pelkästään VELMU-taulukossa on 2634 riviä. Koordinaateista taas ei katsomalla näe, ovatko ne oikealla vai väärällä paikalla. Pisteet täytyy viedä kartalle ja tarkastaa sitten jokainen piste ja rivi käsin, yksi kerrallaan. Muu ei auta. Sitä tässä on tehty kuudesta asti tätä aamua ja pääsin suunnilleen puoleenväliin urakkaa.

Mieheni soitti tänään kun olin etsimässä pistettä A1789. Mikko sanoi heti puhelimeen että Joao Carlos de Oliveira, kolmiloikan maailmaennätys 17,89 m vuodelta 1975. Kysyin, kuinka hän voi muistaa jotain tuollaista. Mikko käski vielä varmistaa netistä, kun siitä on kuitenkin 25 vuotta kun hän on viimeksi harrastanut yleisurheilua.
Tarkistin  netistä: " João Carlos de Oliveira hyppäsi vuonna 1975 Méxicossa kolmiloikan maailmanennätyksen 17,89 m, joka ylitettiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Hän paransi Viktor Sanejevin nimissä ollutta maailmanennätystä 45 cm, mikä on miesten kolmiloikassa kaikkien aikojen suurin yksittäinen ME-parannus."

Käsittämätöntä, että jollakulla voi olla tuollainen numeromuisti! Minun täytyi luntata Excel-taulukosta, että piste A1789 on kuvattu 9.6.2012 Metsähallituksen Busterilla Essin, Pekan ja Larin toimesta klo 12.38. Piste oli 4,1 m syvyinen.

Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen yhdistänyt kolmiloikan meribiologisiin kartoituksiin :)

Lomaltapaluu

Essikin palasi lomilta ja istuskelee nyt tässä etätöissä hotellin ala-aulassa.

Hyvähän se oli palata kun kuudesta alaisesta neljä on jo lopettanut työt ja lähtenyt pois ja enää kaksi on jäljellä. Johanna istuu yhä Oulun toimistossa, Anna puolestaan kotonaan tai SYKEn toimistolla Helsingissä.

Lähdin lomalle pahimpaan mahdolliseen aikaan, kaksi viikkoa ennen projektin deadlinea. Tämän ei pitänyt tuottaa minkäänlaisia ongelmia, koska suurin osa datasta kerättiin jo viime maastokaudella vuosi sitten ja loputkin arveltiin saatavan helposti kasaan kesän aikana. Sovin siis toukokuussa loman syyskuun lopulle.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Loppujen lopuoksi niin, että syyskuun kolmen viimeisen viikon aikana jokaisen tiimin piti kerätä 40 HD-videolinjaa, analysoida ne ja tallentaa data. Tarkoitus oli kerätä ja analysoida aineisto neljän maastokauden aikana. Nyt aikaa siis oli kolme viikkoa, laitteisto täysin uusi ja ennenkokeilematon, softan evoluutio alkoi versiosta 0.1 ja päätyi syyskuun loppuun ilmeisesti versioon 0.42.

Ihminen yltää uskomattomiin suorituksiin kun pakotteena on hyvä motivaatio, korkea työmoraali ja meriluonnonsuojelun pomo, joka sanoo että työ on tehtävä "hinnalla millä hyvänsä". Toinen pomo lisäsi vain että "mutta ei henkilövahinkoja".

Näillä eväillä Oulunkin tiimi työskenteli minun huidellessani safarilla Afrikassa ja stressatessani tiimin puolesta. Kun tänään sitten pääsin Tikkurilan toimistolle, kaikki oli hoidossa. Excel-taulukkoon oli kertynyt tuhansia tallennettuja rivejä, sukelluslinjataulukoita oli monta kymmentä, videopisteiden data oli tallennettu ja kaikki näytti olevan kuosissaan. Matkalaskut ja ajankäytönseuranta oli tehty valmiiksi kaikilta töistä lähteneiltä ja minullekin tilattu uusi tietokone vanhan tilalle.

Kysyin Johannalta, miten oli sujunut. "Aika tiukka rutistushan se oli", sanoi Johanna. No sen minä kyllä uskon, ja samalla uskallan sanoa, että yhtä omistautuneita työntekijöitä saa kyllä etsiä muualta muttei välttämättä löydä. Jotakin me meripuolella teemme oikein kun kovista vaatimuksista huolimatta samat henkilöt haluavat (tai suostuvat?) töihin kesä toisensa jälkeen.

Kyllähän tällaiseen tilanteeseen mielellään palaa lomalta. Pöytä on putsattu tyhjäksi ja kaikki ovat huoahtaneet helpotuksesta.

Maastotöistä on jäljellä enää vedenalaisen luontopolun purku ja se yritetään tehdä ensi viikolla. Sen jälkeen maastokaudesta on vihdoin päästettävä irti ja uskottava se tosiasia, että toimistoa kohti tässä nyt ollaan menossa.

Talvea odotellessa.