Jako kolmeen

Essi lomilla. Muut kuittaavat:

Lari Vaasasta:

Kolmen Hailuodossa vietetyn viikon stahanovilaisen pisteidenkeruun jälkeen tiivis porukkamme hajautui kolmeen osaan. Ahkerimmat jäivät töihin Kempeleenlahtea kartoittamaan, allekirjoittaneen osasto lähti opettelemaan uusien veneiden sielunelämää Vaasaan. Markuksen ja Essin jäätyä lomille pääsi Pekka toimimaan ryhmämme auttavana puhelimena koko viikon.

Uusi uljas Metsähallituksen meribiologivene!

Koska meribiologi ei pysty ajamaan autoa ja navigoimaan yhtä aikaa niin otimme kuskiksemme Vaasaan Suomen Puolustusvoimien kouluttaman hyökkäysvaunukuljettajan Einon. Vaasan ohjelmaan sisältyi uusien veneiden speksejä, uusien HD-vedenalaiskameroiden teoriaa ja eritoten pitkiä keskusteluja videoiden tulkinnasta ja pohjasedimenttien laadusta, Einon kiltisti kuunnellessa.

Kahlaaja töissä Kempeleenlahdella.

Grandöösi suunnitelmamme vielä Vaasaan lähtiessä oli opetella ajamaan uutta venettämme siirtämällä se Ouluun (n. 8h) sekä opetella sukeltamaan veneestä hakemalla matkan varrelta tilatut pohjaeläinnäytteet Kalajoen korkeudelta.  Suunnitelmamme pilasi viimeistään Raippaluodon sillan tuulimittari, joka näytti aamulla konttoria kohti ajaessamme tuulta 18 m/s, vastaista. Lopuksi tilasimme Keijon Oulusta hakemaan veneen Vaasasta trailerin perään ja tuomaan sen meille Ouluun (n. 8h).

Välillä on tyyntäkin...

Loppuviikko täyttyi vielä pakatessa ja valmistellessa ensi viikon muuttoa Krunneille. Krunnithan ovat kuuluisia niin maisemistaan kuin muhkeista hyttysparvistaankin, joista minulle, ensikertalaiselle, on korostettu lähinnä jälkimmäistä.

Anna & Vesa Kempeleenlahdelta:

Uusi harjoittelija Vesa aloitti ensimmäisen viikkonsa odottavalla mielellä. Heti päästiinkin tositoimiin, veneensiirtoon tulevien kartoitusten lähtösatamaan. Ensimmäisten pisteiden aikana veneen harjoittelija pistettiin jo virtapaikassa rattiin näyttämään taitojaan, hyvinhän se meni vaikka kiviä näkyi ympärillä.

Eväät.

Tiistaina tuulet olivat suotuisat ja päivästä päätettiin tehdä pitkä. Inventointeja tehtiin yli kymmenen tuntia kentällä kahden veneen pareina, Anna & Niina Busterissa ja Manu & Vesa kumiveneessä rantapisteitä tehden. Vesalle annettiin myös kahluupisteillä mahdollisuus katsella snorklauslaseilla kasvillisuutta ja pohjan ominaisuuksia. Droppikameran uittoon tuli myös tehotreeniä, ja Perämeren perusolemus, matalat ja kivikkoiset rannat tulivat tutuksi nopeasti. Pisteitä saatiin tehtyä tiistaina iso liuta, kaikki viikon tehtäviin varatut VELMU-pisteet ja iso liuta Finmarineteja.

Seuraavina päivinä oli luvattu enemmän tuulta, keskiviikkoaamupäivän 7- m/s tuulessa ei aamupäivää pidempään tehty pisteitä, parin kivien välissä kameralla huikentelun ja muutaman aaltojen viemää -kahlauksen jälkeen päätettiin poistua toimiston suunnalle.  Varustehuollossa ja saatujen kenttätöiden dataa purkaessa menikin sitten loppukeskiviikko ja koko torstai.

Milläs tässä muuten liikut muuta kuin lihasvoimalla?!

Vesa haluaa vielä kiittää erittäin antoisasta ja mielenkiintoisesta mahdollisuudesta tutustua meritiimin toimintaan, erityiskiitokset Annalle, Niinalle ja Manulle kenttätöiden opetuksesta ja Essille mahdollisuudesta ja majoituksesta, kiitos! Elokuussa jatketaan.

Kuin viimeistä päivää

Viimeistä kertaa istun kirjoittamassa lauttajonossa. Tänään on Hailuodon viimeinen päivä tälle kesää. Pekka ja Manu ajavat paraikaa Fasteria ja Busteria 11 m/s luoteistuulessa Marjaniemestä mantereelle Kiviniemeen, Johanna, Lari, Niina ja Markus siivoavat kämppää ja minä vien ensin kumiveneen hallille ja haen sitten pojat Kiviniemestä ja nostan Busterin ylös. Kumppari on nyt Busterin trailerilla. Ei voi ainakaan moittia alimitoituksesta, kun yli 750 kg ottavalle trailerille on liinoilla kiinnitetty ehkä 80 kg kumivene.

Saunaa voi käyttää myös kuivatustelineenä ja varastona. Onneksi meillä oli käytössä myös rantasauna.

Meriluikkia.

Lähteminen on aina periaatteessa haikeaa, mutta tämä muutto Hailuodosta kohti uusia maisemia on vain muutosta. Oulun meritiimi ei ole koskaan ennen viettänyt näin pitkää pätkää Hailuodossa vedenalaisinventointeja tehden, ja tämä olikin erityisen mielenkiintoinen kuukausi. Hailuotoa on kierretty ympäri ämpäri ja eilen löytyi kasvioonkin ihan uusi laji, tuppivita.

Manu etsimässä SYKEn pistettä...

Eilen juhlimme erittäin onnistuneen Hailuodon leirin päättäjäisiä Blondellin shampanjalla ja perulaisittain marinoiduilla grillatuilla häränsydänvartailla. Hyttysetkin ymmärsivät jättää meidät rauhaan vaikka ilta olikin melko tyyni ja pystyimme syömään ulkona.

Shampanjaa, häränsydämiä ja valokuvaajan etusormi.

Hailuodosta tarttui matkaan noin 700 VELMU-pistettä. Tämä on ihan loistosuoritus, kun kesän tavoite on yhteensä 2000 pistettä. Kun kuitenkin ottaa huomioon, että Perämerellä inventoinnit täytyy lopettaa yleensä jo syyskuun puoliväliin mennessä koska syysmyrskyt alkavat raivota ja rantakasvit alkavat olla kuolleita, kuukausia ei ole enää jäljellä kuin reilut kaksi. Sama pistetahti täytyy siis olla päällä koko ajan jotta tulostavoitteet tulevat suoritetuiksi, ja lisäksi pitäisi alkaa sukeltaa. Eli kiirettä pitää edelleen, vaikka Hailuodon tavoitteet ylittyivätkin roimasti.

Niina ja Johanna sävelsivät viemäriputkivene Pantherille oman laulun, joka lauletaan "Juokse sinä humma" -sävelen mukaan.

Minun perinteinen viikon kesälomani alkaa huomenna. Juhannuksenjälkeinen viikko on varattu ns. perhelomalle, eli sen sijaan että mökkeilisin työkavereiden kanssa, mökkeilen mieheni kanssa. Ihan mukavaa vaihtelua kun mökissä ei ole kahdeksaa ihmistä vaan kaksi.

Sen jälkeen tiimi muuttaakin Krunneille.

Sitä ennen kuitenkin juhannuksenviettoon!

Saako työstään edes pitää näin paljon?

Torstai-iltapäivä, istun lauttajonossa odottamassa kyytiä Hailuodosta kaupunkiin. Aurinko paistaa, meri on tyyni, voikukat kukkivat, kalalokit kirkuvat. Kesä, vihdoin viimein! Muuten ei olisi mikään kiire pois Hailuodosta, mutta toimistolla on pakko käydä aina silloin tällöin ja aviomiestäkin olisi kiva nähdä aina toisinaan :) Viimeksi olin kotona kaksi viikkoa sitten maanantaiaamuna.

Lounastauko :)

Tällä viikolla ilmat ovat suosineet. Tuuli on tyyntynyt, jos nyt ei aivan nollalukemiin, niin huomattavasti viime viikosta kuitenkin. Aurinko on paistanut, ja lämpötila on kivunnut melkein viisitoista astetta ylöspäin viime viikon neljästä, viidestä plusasteesta.

Koko viikko ollaan oltu merellä, aamusta iltaan, pisteitä on tehty, illalla on saunottu ja syöty lähempänä puoltayötä. Kahta kumivenettä ja Busteria on vedetty pitkin poikin saarta trailereilla ja peräkärryillä ja välillä ajeltu Fasterilla. Päivän tauot ovat kutistuneet kymmenen minuutin voileivänsyöntiin veneen kelluessa avomerellä. Jos ollaan kaukana merellä, vessa sijaitsee veneen perässä, puomista roikkuen ja pelastautumispuvun huppua ja käsiä nipussa pidellen. Miehiltä vielä onnistuu, naisilla vaatii pienimuotoista voimistelusuoritusta. Illalla tullaan kotiin aallokosta märkinä ja naamat palaneina aurinkovoiteesta huolimatta. Joka paikassa on hiekkaa ja hyttysiä on tuhottomasti. Mökissä nukutaan lattialla lähes 30 asteen lämmössä koska sauna hönkää naapurissa.

Pikku-Pauhalla tyynellä merellä.

Tämä on juuri sitä mitä minä haluan tehdä työkseni. Saa olla ulkona merellä, asua mökissä, saunoa joka päivä. Tehdään konkreettista, fyysistä työtä, ajellaan veneillä upeassa Suomen luonnossa. Joka ilta näkee käsiensä tuloksen – 17 pistettä vaikealta matalalta kivikolta, ja bonuksena kaksi uhanalaisen upossarpion esiintymisaluetta. Maastopäiväkirjaan merkitään ylös edistyminen, kartoista saa ruksia yli videoituja pisteitä.

Hyttysiä on paljon...

Minulla on myös arvoja. On hienoa päästä toteuttamaan käytännön luonnonsuojelutyötä, näkemään, mitä meidän keräämästämme datasta voi olla hyötyä esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelussa.

Kaiken lisäksi tämä on minulle ominaisinta työtä, ns. ydinosaamisaluetta. En ole hyvä tilastojen kanssa, en ymmärrä tietokoneiden sielunelämää, en pidä monimutkaisten lausuntojen laatimisesta enkä ainakaan halua opetella uutta tietokoneohjelmaa. Sen sijaan olen erittäin hyvä käytännön asioissa – organisoimaan kahdeksanhenkisen tiimin joka aamu lähtökuntoon, kertomaan jokaiselle, mikä hänen tehtävänsä tulee päivän mittaan olemaan, missä veneessä istuu, mitkä varusteet ottaa matkaan. Kahdeksan hengen miniarmeija ja tällä hetkellä neljän veneen laivue. Yksi on hyvä yhdessä asiassa, toinen toisessa, ja kuhunkin venekuntaan yritän aina saada täydellisen paketin kaikenlaista osaamista. Jos pitää lähteä liikenteeseen Busterilla, kokoan ryhmän joko Larin, Johannan, Pekan tai itseni ympärille. Jos lähdetään tekemään matalia rantapisteitä kumiveneellä, ensisijaiset valinnat osuvat Manuun ja Niinaan. Jos pitää kantaa vene kärrystä maihin, laitetaan miehiä asialle. Jos pitää tallentaa aiempaa dataa Excelille, katsellaan tyttöihin päin. Jokaiselle on paikkansa ja tiimi työskentelee loistavasti yhteen.

Välillä inventoidaan matalampiakin pisteitä.

Vaikka olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa samojen ihmisten kanssa samassa pienessä mökissä, ei ole lainkaan kiire pois töistä. Maastotöissä olo on leppoisaa, ei tarvitse stressata M2-ohjelmaan palautettavaa hylättyä matkalaskua tai kauheaa toimistokiirettä. Ympärillä on loistavia työntekijöitä ja hyviä tyyppejä, mahtavia kollegoita ja parhaita alaisia. Aurinko paistaa ja vesi liplattaa ja tässä ollaan muka töissä?

Juhannuksen jälkeen pidän viisi päivää kesälomaa ja odotan innolla että pääsen mökille saunomaan ja merelle :)

Ei naisellisuudestaan tarvitse luopua vain siksi, että on merellä töissä.

Suunnaltaan vaihtelevaa etelän ja pohjoisen välistä tuulta 0-8 m/s



Yleensä minulla on kova luotto kotimaiseen. Tällä viikolla Ilmatieteenlaitoksen tuuliveikkaukset ovat kuitenkin olleet niin metsässä kuin voi olla. Koko viikoksi luvattiin hyvin heikkoa länsituulta, 1-3 m/s, ja mitä me todellisuudessa saimme? 5-6 m/s koko viikko, puuskissa 7-8.

Tuuliseen viikkoon mahtuu näinkin seesteinen lounastauko kun valitsee suojaisan sataman.

Voisi kuvitella, että näin pienillä tuulennopeuksilla moisella erolla ei juuri olisi väliä. Käytännössä tyynellä eli 0-2 m/s tuulella on kuitenkin tosi suuri ero 5-7 m/s tuuleen, jolloin aallokko on jo vaahtopään rajalla eikä töistä tule mitään. Vaikka esimerkiksi 14 m/s puhaltavan tuulen numeerinen ero 20 m/s puhaltavaan tuuleen on paljon suurempi kuin kahdesta viiteen, käytännössä ero on paljon pienempi – jos tuulee esimerkiksi 14 m/s tai kovempaa, merelle ei ole mitään asiaa. Silloin ei ole mitään väliä sillä, paljonko tuulennopeus on kovimmillaan, koska ulkona ei kuitenkaan voi olla. Pienillä tuulennopeuksilla puuskittainen voimakkain tuulennopeus kertoo paljon enemmän.

Näin naiset kiinnittävät kutistesukan.

No, tällä viikolla on siis lähinnä ihmetelty sitä asiantilaa, että a) tänään huomiseksi luvataan 2-3 m/s länsituulta ja huomenaamuna saamme huomata, että tuulta on 6 m/s, puuskissa 8 m/s, lounaasta ja b) Kemi I majakalla keskellä pohjoisempaa Perämerta on täysin tyyntä (0-1 m/s). Olen kuitenkin varma, että jos olisimme lähteneet puskemaan kohti Kemi I majakkaa, jonka ympärillä meillä kyllä on kuvattavia videopisteitä, olisimme vieneet tuulen mukanamme.

Hitchcockin "Linnut" kohtaa meribiologit.

Kummallisen paljon on silti saatu tehtyä tälläkin viikolla. Maanantai-iltana oli mahtava sää! Silloin meri oli täysin tyyni, aurinko paistoi ja kaikki oli ihanaa! Pitkästä aikaa oli sellainen olo kuin merellä pitääkin olla – että täällä minä aina haluan olla, täältä en halua pois, näin tämän työn kuuluukin mennä. Kuvasimme avomerellä kaikkein kauimmaisia pisteitä ja elämä oli hienoa.

Keskiviikkoillan hämyä.



Tiistaista asti onkin sitten tuullut. Joko enemmän tai vähemmän, mutta tasaisesti hiukan liikaa. Merellä on oltu, jotakin on saatu tehtyä (”kamera pohjassa! – nyt ei näy mitään! – kamera pohjassa! –nyt ei näy mitään!”) ja paljon on kastuttu. Jokainen mereltä palaava tiimi valuu vettä kuin uitettu koira. Onneksi pelastautumispuvut ovat maailman parhaita työskentelyasuja kun ollaan merellä. Ei ole kylmä eikä tule märkä, tuuli pysyy ulkona eikä nilkkoihinkaan mene vettä kun saappaat on ommeltu kiinni suoraan lahkeisiin. Näillä rajatilan keleillä pelastautumispuku on ehdoton kauden suosikki.

Easy business... Lämpötila +7,8 C ja veden lämpötila +9 C.

Täällä sitä nyt siis istutaan Hailuodossa ja odotellaan joko tuulen tyyntymistä tai Ilmatieteenlaitoksen ennusteiden paranemista niin että ennusteiden mukaan pystyisi todellakin suunnittelemaan seuraavan päivän töitä. Leudompia tuulia odotellessa!



Yksi nauhoitusviritelmä muiden joukossa.

Untuvikon tunnelmia Hailuodon ensimmäiseltä kenttäviikolta - äänessä Anna ja hiukan Essikin

Tällä viikolla Metsähallituksen Oulun kenttätiimi aloitti tositoimet Hailuodon etelä- ja länsirannoilla, tukikohtanaan Pöllän mökkikylä. Tiimi sai käyttöönsä aika pienen mökin paikallisen maatilayrittäjän pitämästä mökkikylästä Pöllän hiekkadyyneiltä, isommat kun eivät olleet sittenkään ehtineet valmistua kesän alkuun mennessä. No, sopu sijaa antaa ja kekseliäs tavaroille paikat löytää eli ei ongelmaa. Ensi viikolla saa antaa ja löytää vielä enemmän kun koko porukka aloittaa täydellä höökällä, nyt oltiin vielä kevyellä miehityksellä liikkeellä kun Essi ja Johannakin lähtivät ensiapukoulutukseen Vaasaan jo tiistaina.

Pieni mökki hiekkarannalla.

Etelämmästä tullut kirjoittaja yllättyi että Oulun korkeudellakin on jo sentään kevät aika pitkällä. Ne on ne yöttömät yöt.

Maanantai meni lähinnä asettautuessa uuteen tukikohtaan. Tiistaina ja keskiviikkona uudet kartoittajat eli Anna allekirjoittanut ja Lari harjoittelivat vedenalaiskameroiden käytön nyansseja, tuultakin oli ”siinä rajoilla” eli 6-9 m/s, kovin pitkälle merelle ei kannattanut lähteä heiluttamaan kameraa. Keskiviikkona lähdettiin Pekan johdolla Marjaniemen luotsiasemalta isommalla koppi-Fasterilla ulommille pisteille. Kolmen kamerapisteen jälkeen todettiin että aallokko on turhan huikeaa vaikka tuuli olikin hiukan tyyntynyt, mutta tulipa ainakin varusteet testattua: toimii!

Busterilla mennessä aallot haukkailivat hiukan sisään keulan kautta. Kuivapuku/pelastautumispuku, tuo ehkä yksi hienoimmista keksinnöistä merellä työskentelyyn.

Kaikkein nopeinta kartoitus on kun on pistemies/veneenkuljettaja, kameran kuvan seuraaja/datan loggaaja, ja nostokurki eli kameran kanssa operoija samassa veneessä.

Torstaina tuli eteen meidän uusien koetus, kun jäimme kahdestaan maastoon. Onneksi sääkeiju oli meille suopea ja koko päiväksi luvattiin länsituulta 3-4 m/s. Busterilla päästiin oikein hyvin tekemään kamerapisteitä, ja huomattiin että kyllähän tämä alkaa pikkuhiljaa sujua. Tosin Essi ei ole vielä vilkaissut meidän kameradataa, toivottavasti ei silloinkaan mieli muutu.
Alku on siis sujunut hyvin, toiminnallinen kenttäkesä ja mielenkiintoisia rusketusrajoja paljon edessäpäin!

Sitten vielä Essin sana:

Nyt on koulutettu olo! Tänä keväänä minuun on kohdistunut erityinen koulutusinto. Ensin käytiin hapenantokoulutus sukellusonnettomuuksia varten, sen jälkeen vedenalaisvalokuvauksen koulutusta. Sitten koulutettiin meriturvallisuutta, sen jälkeen viestintää ja esiintymistä. Nyt sitten viimeiseksi tuli vielä kahden päivän ensiapukoulutus, ja katsastuskeskuksessa pitäisi vielä käydä tekemässä teoriakoe ja ajamassa inssi ajokortin korottamiseksi B-luokasta BE-kortiksi. Suurempien peräkärryjen ja venetrailerin peruuttamistakin on siis opeteltu tänä keväänä.

Röllimetsä Sommarön natura-alueelta.

Nyt minun siis ainakin teoriassa pitäisi suoriutua ensiavun antamisesta, merihädästä ja sukellusonnettomuudesta, pitäisi osata peruuttaa vene laskurampille, ottaa painokelpoisia valokuvia veden alla ja sen lisäksi kommunikoida toimittajien ja median kanssa. Kuulostan varsin pätevältä henkilöltä. Toivottavasti myös olen sitä.

Raippaluodon silta ajomatkalta koulutukseen. Voi toimistotyössäkin olla kauniit hetkensä...

Nyt on siis koulutukset koulutettu ja maanantaina lähdettiin toden teolla maastoon! Tähän mennessä meitä on kertynyt viisi, eli minun ja Pekan lisäksi on Johanna, Lari ja Anna. Ensi viikolla aloittaa Niina ja sitä seuraavalla viikolla vielä Manu. Nuorisotyöllistettykin pitäisi saada kyytiin joltakin asemalta. Yhteensä meitä tulee siis olemaan kahdeksan. Aikamoinen lauma. Veneitäkin haalitaan nyt sieltä sun täältä, vuokrataan Haukiputaan pursiseuran venettä ja mietitään Pekan oman Busterin käyttöönottoa. Tällä miehistöllä, venearsenaalilla ja koulutuksella pitäisi siis saada tuloksia aikaiseksi!



Ja niinhän niitä tuleekin! Tällä viikolla eli ensimmäisellä maastoviikolla saatiin tehtyä peräti 62 pistettä, vaikka Johanna ja minä olimme kolme päivää koulutettavana Vaasassa ja Pekka yhden päivän kokouksessa Oulussa. Tätä rataa kun siis jatketaan niin eipä aikaakaan niin kesän tulostavoitteet, 2000 videopistettä ja 20 sukelluslinjaa, on tehty!