Jääkaudesta jääkauteen

Suomessa jäänmurtajat on perinteisesti nimetty miesten mukaan (Sisu, Urho, Tarmo...) kun taas laivat yleensä naisten mukaan. Englanniksikin aluksista käytetään feminiinistä personapronominia she.

Maia, joka sisaraluksineen on yksi Kreikan mytologian Atlaksen ja meren jumalattaren Pleionen tyttäristä ja nykyisin myös yksi tähtiryhmä Seulasten tähdistä, sai näyttää kykynsä jäänmurtajana eilen.

Sasa ihmettelee jäitä Tornion Röyttän edustalla.

Syystuulten laantumista on tässä odoteltu jo tovi, että päästäisiin laittamaan Maasarven vedenalainen luontopolku talviteloilleen. Keskiviikkona puhaltaneen pienehkön syysmyrskyn päätteeksi onni näytti suosivan. Torstaiaamupäivän odottelun jälkeen 14 m/s puhaltanut tuuli laantui lähelle 6-7 m/s ja Maia starttasi Mustakarista ulkoväylää pitkin Selkä-Sarveen. Roolijako näytti perustuvan sukuuoleen - Pekka ja Lassi ajoivat Maian ja minä ja slovenialainen työharjoittelijatyttö Sasa ajoimme Hiluxin ja trailerin maitse Tornioon.

Mikäs se on tällaisessa syysilmassa tehdä sukellushommia?

Leton satama oli puoliksi puolen millin riitteessä, mutta Tornion edustalla törmättiin jo jäälauttoihin. Sarven satama oli sentään vielä täysin auki. Saimme Sarven täysin itsellemme, ja saunakin lämpeni, vaikka kiukaassa on reikä. Onhan se ulkosaaristo eri näköistä nyt lokakuun viimeisellä viikolla kuin kesällä.

Perjantaina luontopolun poisto kävi näppärästi, onhan sitä harjoiteltu jo monena syksynä. Ainut harmi oli, että vedenalainen vieraskirja oli lähtenyt omille teilleen, joten nyt ei kesän kävijäsaldoa saada tietoon. Jos jollakulla on tietoa, keitä kaikkia polulla on tänä kesänä käynyt, otan sähköpostia kiitollisena vastaan osoitteessa essi.keskinen@metsa.fi

Essi ja Pekka toimivat sukeltajina, Lassi ja Sasa pintamiehinä.

Vaikka perjantai painoi päälle, Sarvesta ei olisi tehnyt mieli lähteä kotiinpäin. Mökki oli juuri saatu lämmitettyä mukavaksi ja ilma ei olisi voinut olla mitenkään parempi - muutama aste pakkasta, sinisenpilvetön taivas ja täysin tyyntä.

Tyyni ei tietysti lupaa hyvää jäiden kannalta. Maasarven edustalla vesi oli pinnasta pohjaan neljäasteista, mutta rannikolla huomattavasti kylmempää. Kiersimme Iso-Huiturin vältelläksemme Torniojoen tuomia jäitä, mutta se ei paljon auttanut, kun meri Kuusiluodon jälkeen jo meni jäähän.

Tällaisessa ilmassa keulaporttikin pääsi oikeuksiinsa!

Punnersimme parisenttisessä jäässä ja Maia pärjäsi hyvin. Juuri ennen Leton satamaa jää vahveni kolmeen ja sitten neljään senttiin. Pari kertaa Maia nousi jään päälle ja upposi siitä sitten kauniisti läpi. Joku oli käynyt yrittämässä Leton satamasta ulos ja päässyt kääntymään vain sataman suulla asti kun oli päättänyt kääntyä takaisin. Satamaan pääsimme siis valmiiksi raivattua railoa pitkin, mutta kaikkein paksuimmassa jäässä oli tietysti veneluiska. Maia suoriutui uusista jäänmurtajan tehtävistään kuitenkin hienosti, ja rannnimmaiset jäät rikottiin pelastautumispuvuissa hyppimällä. Maian varustukseen kuuluva kummallinen liian lyhyt ja uppoava metallinen mela/keksikin pääsi oikeuksiinsa jäänsärkijänä.

"...Kaikki joukolla jäätä särkemään..."

Maia nousi kauniisti ylös ja lepäilee nyt Torniossa jäidenlähtöön asti. Ympyrä sulkeutuu, koska toukokuun viimeisellä viikolla yritimme päästä avaamaan luontopolkua, mutta Perämeren kansallispuistossa oli vielä liikaa jäälohkareita, että sinne olisi voinut uskaltautua Pauhalla.

"...jäätä särkemään, jäätä särkemään..."

Kesän työt on siis tehty ja nyt on aika analysoida tuloksia, pitää kesälomia ja odotella jäidenlähtöä ja seuraavaa kesää.

Kyllä Hiluxilla nousee!

P.S. Perämeren kansallispuiston Facebook-sivuilta löytyy lisää kuvia talvisesta Sarvesta.

Finngrundet ja palomiehen arvoitus

Nyt on taas Johannan vuoro olla äänessä.

Tällä viikolla päästiin muistelemaan mennyttä kesää Vaasaan, Finngrundetille, jonne Sanna meidät ystävällisesti majoitti. Ohjelmassa oli Pohjanmaan meritiimien maastokauden päättäjäiset eli keskustelua, pihahommia ja hyvää ruokaa. Paikalla olivat Oulun ja Vaasan meritiimien lisäksi Micke Vaasasta sekä Jan ja Mats Etelä-Suomesta.

Micken lauttakuljetus

Finngrundetilla on paljon erilaisia kasveja

Sanna oli kehitellyt ulkona vietettävän ajan ratoksi sekä vanhojen tavaroiden että polttopuiden kantohommia. Sisällä sen sijaan kokkailtiin ja palaveroitiin. Essi loihti taas kerran mitä makoisimman illallisen Ankin keittiössä ja pääsin itsekin keittiöremmiin mukaan auttamaan japanilaisen ruoan teossa. Myöhään illalla, kesken illallisen oveen koputettiin! Laskin heti mielessäni, kuka joukosta puuttuu…ei kukaan. Olisiko Sarven muori seurannut meitä Selkä-Sarvesta asti aina Raippaluodon meren puolelle, pimeällä syrjäiselle saarelle, jonne täytyy luovia kauheiden kivikoiden välistä? En ollut uskoa silmiäni, kun ovesta tuli sisään palomies! Hän ei ollut tullut viihdyttämään meitä, vaan sammuttamaan metsäpaloa. Palomiehiä oli ilmeisesti pieni veneellinen ja he olivat sattuneet olemaan lähistöllä harjoituksessa, kun joku oli hälyttänyt palokunnan. Perillä palomiehet olivat huomanneet palon todellisen luonteen, sillä he eivät olleet meinanneet löytää sitä ”metsäpaloa”. Kävivät sitten katsomassa meidän kokkoa. :)

Tauolla ryskähommista

Ihanassa keittiössä tapahtuu...

Nam!

Tiistaina keskusteltiin enemmän, mm. menneestä kesästä sekä tulevasta. Pois lähtiessä piti sitten heittää hyvästit Annalle ja Larille, jotka palasivat Helsinkiin sekä Manulle, joka palasi Jyväskylään. Niina meinasi Ouluun saapuessamme, että me kyllä vielä nähdään, eiköhän! :)

Palautetta kesästä

Finngrundetilta löytyy kaikkea jännää

Kolmiloikalla Perämeren kartalle

Eilen aloitin Excel-taulukoiden tarkistamisen. Aloitin ilmeisesti väärästä taulukosta, koska pisteet, joiden olisi pitänyt olla Tornion ja Hailuodon välissä ja Rahjassa, olivat Brysselissä, Kokkolassa ja Raahessa. Eivät tietenkään kaikki, suurin osa pisteistä oli tietysti syötetty taulukkoon oikein, mutta juuri ne muutamat, jotka ensimmäisenä osuivat silmään, olivat aivan väärill paikoilla.

Pelkästään VELMU-taulukossa on 2634 riviä. Koordinaateista taas ei katsomalla näe, ovatko ne oikealla vai väärällä paikalla. Pisteet täytyy viedä kartalle ja tarkastaa sitten jokainen piste ja rivi käsin, yksi kerrallaan. Muu ei auta. Sitä tässä on tehty kuudesta asti tätä aamua ja pääsin suunnilleen puoleenväliin urakkaa.

Mieheni soitti tänään kun olin etsimässä pistettä A1789. Mikko sanoi heti puhelimeen että Joao Carlos de Oliveira, kolmiloikan maailmaennätys 17,89 m vuodelta 1975. Kysyin, kuinka hän voi muistaa jotain tuollaista. Mikko käski vielä varmistaa netistä, kun siitä on kuitenkin 25 vuotta kun hän on viimeksi harrastanut yleisurheilua.
Tarkistin  netistä: " João Carlos de Oliveira hyppäsi vuonna 1975 Méxicossa kolmiloikan maailmanennätyksen 17,89 m, joka ylitettiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Hän paransi Viktor Sanejevin nimissä ollutta maailmanennätystä 45 cm, mikä on miesten kolmiloikassa kaikkien aikojen suurin yksittäinen ME-parannus."

Käsittämätöntä, että jollakulla voi olla tuollainen numeromuisti! Minun täytyi luntata Excel-taulukosta, että piste A1789 on kuvattu 9.6.2012 Metsähallituksen Busterilla Essin, Pekan ja Larin toimesta klo 12.38. Piste oli 4,1 m syvyinen.

Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen yhdistänyt kolmiloikan meribiologisiin kartoituksiin :)

Lomaltapaluu

Essikin palasi lomilta ja istuskelee nyt tässä etätöissä hotellin ala-aulassa.

Hyvähän se oli palata kun kuudesta alaisesta neljä on jo lopettanut työt ja lähtenyt pois ja enää kaksi on jäljellä. Johanna istuu yhä Oulun toimistossa, Anna puolestaan kotonaan tai SYKEn toimistolla Helsingissä.

Lähdin lomalle pahimpaan mahdolliseen aikaan, kaksi viikkoa ennen projektin deadlinea. Tämän ei pitänyt tuottaa minkäänlaisia ongelmia, koska suurin osa datasta kerättiin jo viime maastokaudella vuosi sitten ja loputkin arveltiin saatavan helposti kasaan kesän aikana. Sovin siis toukokuussa loman syyskuun lopulle.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Loppujen lopuoksi niin, että syyskuun kolmen viimeisen viikon aikana jokaisen tiimin piti kerätä 40 HD-videolinjaa, analysoida ne ja tallentaa data. Tarkoitus oli kerätä ja analysoida aineisto neljän maastokauden aikana. Nyt aikaa siis oli kolme viikkoa, laitteisto täysin uusi ja ennenkokeilematon, softan evoluutio alkoi versiosta 0.1 ja päätyi syyskuun loppuun ilmeisesti versioon 0.42.

Ihminen yltää uskomattomiin suorituksiin kun pakotteena on hyvä motivaatio, korkea työmoraali ja meriluonnonsuojelun pomo, joka sanoo että työ on tehtävä "hinnalla millä hyvänsä". Toinen pomo lisäsi vain että "mutta ei henkilövahinkoja".

Näillä eväillä Oulunkin tiimi työskenteli minun huidellessani safarilla Afrikassa ja stressatessani tiimin puolesta. Kun tänään sitten pääsin Tikkurilan toimistolle, kaikki oli hoidossa. Excel-taulukkoon oli kertynyt tuhansia tallennettuja rivejä, sukelluslinjataulukoita oli monta kymmentä, videopisteiden data oli tallennettu ja kaikki näytti olevan kuosissaan. Matkalaskut ja ajankäytönseuranta oli tehty valmiiksi kaikilta töistä lähteneiltä ja minullekin tilattu uusi tietokone vanhan tilalle.

Kysyin Johannalta, miten oli sujunut. "Aika tiukka rutistushan se oli", sanoi Johanna. No sen minä kyllä uskon, ja samalla uskallan sanoa, että yhtä omistautuneita työntekijöitä saa kyllä etsiä muualta muttei välttämättä löydä. Jotakin me meripuolella teemme oikein kun kovista vaatimuksista huolimatta samat henkilöt haluavat (tai suostuvat?) töihin kesä toisensa jälkeen.

Kyllähän tällaiseen tilanteeseen mielellään palaa lomalta. Pöytä on putsattu tyhjäksi ja kaikki ovat huoahtaneet helpotuksesta.

Maastotöistä on jäljellä enää vedenalaisen luontopolun purku ja se yritetään tehdä ensi viikolla. Sen jälkeen maastokaudesta on vihdoin päästettävä irti ja uskottava se tosiasia, että toimistoa kohti tässä nyt ollaan menossa.

Talvea odotellessa.

21531 = Videotulkinta

Essi lomailee vieläkin, joten Johanna tarinoi.

Tällä viikolla meidän tiimissä kävi kato ja meistä tuli kerta heitolla todellisia toimistorottia. Niinalla, Manulla ja Markuksella loppui työt, joten loppuviikosta meitä oli toimistolla enää minä, Pekka ja Lari. Ja tietenkin juuri tällä viikolla piti olla FINMARINET-datan luovutusdeadline! Onneksi meillä oli kaiken muun kuin HD-linjadatan osalta hommat suhteellisen hanskassa. HD-linjoja ei siis kuitenkaan oltu katsottu ja ne piti saada analysoitua ja naputeltua viikossa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja video pyörimään!

Videoilla tuli vastaan kaikenlaista mielenkiintoista. Aloitetaan nyt vaikka pohjasta: oli hiekkapohjaa, sorapohjaa, kivikkoa ja välillä saveakin!



Isokin kivi voi näyttää saksanpähkinältä

Savea

Kivien päällä kasvoi paikoitellen runsaastikin runkopolyyppeja ja murtovesisientä.



Valkoista murtovesisientä ja veden virtauksessa huojuvat runkopolyypit

Syvillä hiekkapohjilla vastaan ui kiiskiä ja näkyipä muutama kivinilkkakin siellä täällä.


Kiiski

Kivinilkka päivänokosilla

Oli kyllä melkoista ruudun tuijottelua koko viikko, mutta saatiinpas HD-linjat analysoitua! :)

Tehty on!

Kotkan komeuksissa

Äänessä taas Johanna, Essin ollessa lomalla.

Tällä viikolla Oulun porukka oli taas hajaantuneena ympäri Suomea. Minä ja Niina vaihdettiin Manun kanssa paikkaa, ja mentiin Kotkaan Larin ja Vaasan Ulrikan kanssa. Manu tuli puolestaan Ouluun Essin, Pekan ja Markuksen avuksi. Viikon sana oli HD-linjat, joiden tekemisen kanssa alkoi olla jo pikkuisen kiire.

Uusi HD-kamera

Meidän Kotkan Pohjanmaan tiimi majoitettiin lähelle Venäjän rajaa, Haminan Ulko-Tammion saarelle, josta oli hyvä tehdä ulkomereisiä HD-linjoja. Lari ja Ulrika opettivat Niinalle ja minulle HD-linjakuvauksen salat ja niin päästiin aloittamaan kuvaaminen vihdoin tiistaina. Sain huomata heti ensimmäisen linjan kanssa, kuinka tuskaisen painavan kameran olimme saaneet kuvaamista varten. Normaalit pistekuvauskameramme ovat kuin kärpäsen pieru uuden, hienon HD-kameran rinnalla. Vuorottelemalla saatiin kuitenkin säästettyä sen verran käsilihaksia, että jaksettiin roikottaa kameraa veneestä vielä torstainakin. Kuvaaminen meinasi vastustaa aina välillä myös muistakin syistä: milloin akku loppui kesken, ohjelma jumitti, alkoi sataa vettä tai aallot olivat liian isoja. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin kuvattua linjoja haluamamme määrä.


Lari valokuvaussukelluksella

Jyrkkä kallioranta

Tuulinen ja sateinen viikko ei tosiaan ollut säiden puolesta missään puolella Suomea kovin ihanteellinen, ja siksi ehdimme käydä tutustumassa myös Ulko-Tammion saaren luontoon ja historiaan. Jylhät kalliorannat olivat meille normaalisti Perämerellä liikkuville vierasta, mutta upeaa katsottavaa. Tuntui hurjalta ajaa ihan muutaman metrin päähän kalliorannasta ja huomata kaiun antavan syvyydeksi jotain 20 metrin tienoilta. Että terveisiä vaan Perämeren kivisille maankohoamisrannoille! Saarella oli myös sotahistoriaa, ja löydettiinkin sieltä mm. tunneli ja tykki. Vitsit, jos olis päässyt pienenä sellaiseen tunneliin…! :)

Raskas rannikkotykki 152/45C (Canet)

Sammalsaaret kalliolla

Tunnelin toinen pää...

Perjantaina sitten Ulrika antoi meille kyytiä Grisslanilla, kun palattiin tuulen tuiverruksessa ja sateen ropistessa takaisin Kotkaan. Viime yö meni junassa ja nyt istun toimistolla.

Vähän oli kylymä...

Oulun porukka oli päässyt kuvaamaan HD-linjoja vasta keskiviikkona maanantain ja tiistain myrskyjen jälkeen. Merenkäynti oli ollut vielä keskiviikkonakin melkoista ja linjoja oli tehty merisairauden uhalla. Essi jäi sitten torstaina suunnitellulle lomalle. Koska linjoja jäi kuitenkin vielä jäljelle, on osa porukasta paraikaa kuvaamassa niitä. Pidetään peukkuja, että onnistuu!

Hajaantumista, MUOTIA, sähkötöitä ja tekniikkaa…

Minä (Johanna) ja Niina oltiin tällä viikolla meidän tiimistä ainoat, jotka lähti Kalajoelle kartoittamaan. Saatiin vahvistusta Vaasan tiimistä, kun Charlotta, Tuuli ja Mikko saapuivat apuun. Maanantaina ja tiistaina aurinko ei järin paistellut, vaan sää oli pilvinen ja kolea. Päivät kuitenkin hurahtivat ohi nopeasti saariston suojissa kartoittaessa. Keskiviikkona tuuleskeli jo hieman enemmän, ja tehtiinkin vain aamupäivästä inventointihommia. Iltapäivän huolto- ja toimistotöiden lomassa me tytöt saatiin sitten hullu ajatus kuvata ”Metsähallituksen Pohjanmaan meribiologitiimien vuoden 2012 syysmallistoa”. Kuten Essi on aiemmin blogissa kirjoittanut, on kunnon pukeutuminen erittäin tärkeää meribiologin työssä.

Tässä parhaat palat mallistosta:



Retro, Navy-sininen, topattu välipuku on ominaisuuksiltaan kevyt ja lämmin. Väljä malli sopii niin iso- kuin pienikokoisillekin naisille ja miehille.



Kirkkaanoranssi, veden- ja tuulenpitävä, päivittäiseen käyttöön soveltuva pelastautumispuku on ihanteellinen asu Suomen ankariin oloihin. Se kelluttaa veden varaan joutuessa, eikä hengitä ollenkaan.



Miellyttävän tuntuisesta trilaminaatista tehty musta kuivapuku on erittäin vedenkestävä.





Se maastoutuu joskus liiankin hyvin tummaan mereen.



 



Uskomattoman lämmin ja trendikäs kelluntapuku koostuu indigonsinisistä henkselihaalareista ja raskaasta takista. Pukua voi piristää raikkaan värisillä asusteilla ja aurinkoisilla kengillä.



Huomioväreillä ja heijastimilla koristellut, vedenpitävät housut ja takki saattavat päästää vettä läpi toisinaan. Aurinkolasit ovat koko vuoden ehdottomin hitti suojaamaan silmiä auringolta.



Valokuvaaja epäili kuvan taiteellisuutta, mutta onneksi ammattimallit onnistuivat luomaan otokseen hämyisää lumoa.





Vaasalaisten tervehdys:

Vaasan Meritiimistä tuli tällä viikolla Mikko, Charlotta ja Tuuli vierailemaan Kalajoelle ja auttamaan Oulun tiimiä. Oli mielenkiintoista nähdä miten toisessa tiimissä työskenneltiin, ja oli kiva tutustua myös Oulun tiimin porukkaan. Ilma oli harmaa, mutta sydämissämme paistoi rauhan ja yhteistyön kynttilä :) Tuloksena tästä syntyi sekä monta tehtyä kuvauspistettä että katsaus sesongin 2012 muotiin! Juhlistimme maastokauden viimeisiä päiviä "mys" leffaillalla, joita ei tietääksemme olekaan koskaan ennen tiimissämme pidetty. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja tulemme mielellään uudestaan taas joskus!     -Tuuli

Mikko, Charlotta och Tuuli från Vasas havsinventerings-team besökte den här veckan Kalajoki för att hjälpa Uleåborgs team. Det var intressant att se hur man jobbade i den andra gruppen och trevligt också att bekanta sig med Uleåborgs-gänget. Vädret var verkligen grått, men i våra hjärtan sken fredens och samarbetets ljus :) Resultatet blev både många filmade punkter och en titt på säsongens mode 2012! Vi firade fältsäsongens sista dagar med mysiga filmkvällar, vilka till våran kännedom aldrig har upplevts tidigare. Tack för gästvänligheten och vi kommer gärna igen någon gång! -Charlotta

Lopputiimi seikkaili ympäri Suomea: Anna jatkoi istumistaan Helsingin päässä videoita tuijotellen; Lari ja Manu menivät helppimään kotkalaisia HD-linjakuvausten parissa; ja Essi, Pekka ja Markus sekä Vaasasta saatu vahvistus, Annica, pähkäilivät sähkötöiden ja tekniikan parissa, jotta HD-linjakuvaukset pääsisivät kunnolla käyntiin.

Extreme-urheilua

Rahjan tumma vastaus Selkä-Sarven valkeille perinnebiotooppien hoitajille.

Sitä luulisi, että meribiologi joko istuu veneessä tai sukeltaa, mutta ei. Eilen istuin plussapallomaisessa pelastautumispuvussani kivenlohkareella odottamassa, että vene hakisi minut merestä pois.

Rahjan saaristoa Kalajoen eteläpuolella voi kuvailla yhdellä sanalla: lohkareinen. Jos nyt pitäisi tuhlata vielä toinenkin kuvaileva sana Rahjaan, sanoisin sen olevan ennalta-arvaamaton.

Tyrnejä riittää!

Oulun meritiimi on tämän viikon viettänyt kammaten Rahjan saariston natura-aluetta. Kuusi henkeä ja yksi vene. Oli näet tarkoitus, että minut kutsuttaisiin jo alkuviikosta Vaasaan opettelemaan uutta kameraa. Toisin kuitenkin kävi, kamera tulee vasta ensi viikolla, ja minä jäin kuudenneksi pyöräksi Rahjaan. Kolme henkeä inventoi veneellä, kolme henkeä kahlasi rantapisteitä.

Hiukan tuuleskelee...

Minut, käsi-GPS ja leikkuulautaan teipatut kartta ja inventointilomake laskettiin Käärmeniemen itärantaan. Onneksi huomasin ajoissa, että ensimmäinen lohkare, jolle minut laskettiin, olisi edellyttänyt rantautumista uimalla. Uskalsimme veneellä vielä hiukan sisemmäs rantakarikkoa ja minut saatiin lähes maihin asti. Pelastautumispuvussa kainaloita myöten vedessä kahlaten, mutta rantaan kuitenkin.

Essi ja Niina poimitaan takaisin veneeseen kahluusession jälkeen.

Lähdin siis urheasti rämpimään rantalutikossa GPS:ää seuraten. Välillä kahlasin inhimillisellä silttipohjalla vain reittä myöten vedessä, välillä rämmin rantapajukossa, toisinaan taas mietin, pitäisikö tässä nyt uida lahden yli vai kiertää monta sataa metriä rantaa pitkin fladan ympäri.

Kartalla matkaa oli linnuntietä vajaat kolme kilometriä. Maastossa pisteeltä toiselle suunnistaessa matkaa kertyi vähintään tuplaten. Välillä rannassa oli niin suuria lohkareita, että ne oli pakko kiertää metsän kautta, ja sitten sitä mentiin kuusikossa rämpien pelastautumispuku päällä.

Minä en ole huonossa kunnossa enkä ole fyysisen työn välttelijä, mutta extreme-urheilusta en pidä. En halua kiivetä, uida vaatteet päällä, pudota tai katkoa raajojani, ainakaan töissä ja juuri ennen loman alkua. Kivikoita riitti ja kivien koot vaihtelivat lapsen pään kokoisista asuntovaunun kokoisiin. Pienempien yli pääsin vielä kiipeämään, mutta suurimmat piti kiertää, toisinaan veden puolelta, toisinaan rannan puolelta. Rannan puolella kivikko yleensä jatkui vuorotellen tyrnipusikon kanssa, veden puolella syvyyttä saattoi olla mitä tahansa nilkan syvyisestä yli pään syvyiseen.

Välillä lompsin rehevöityneiden lahtien yli, joiden umpeenkasvun vaiheen huomasin usein vahingossa. Välillä pysyin hyvin juurakoiden päällä enkä uponnut syvällekään sinikaislikkoon tai heinikkoon, mutta välillä taas huomasin uppoavani jokaisella askeleella yhä syvemmälle ja syvemmälle. Jossain vaiheessa sitten saavutin pisteen, jossa taaimmainen jalka piti käsivoimin irrottaa pohjetta myöten uponneesta mustasta, haisevasta mudasta. Silloin kaikki paino oli toisella, tukipilariksi jääneellä jalalla, joka vastaavasti upposi pulputtaen yhä syvemmälle. Jalkoja yksitellen irrotellessani ja yhä syvemmälle upotessani mietin että tästä jos nyt kaatuisi selälleen, hukkuisiko sitä siihen, koska jalkoja ei saa irti pohjasta.

Erästä kluuvijärveä etsiessäni rymistelin läpi metsän ja törmäsin supiloukkuun, johon oli jäänyt vauhkoontunut orava. Se ei syystä tai toisesta osannut löytää tietään pohjan läpi menevän luukun kautta ulos, vaan hyppi katossa hätääntyneenä. Päästin kattoluukun kautta oravan menemään ja jatkoin menoa hämähäkinseitit naamalla ja havunneulaset päälle varisten.

Ja pelastautumispuku ei ole mikään jumppapuku, sen voin taata! Sanotaan Gore-texin hengittävyydestä mitä tahansa, ei se ainakaan estä hikoilemasta kun kiipeilee, konttaa, ryömii ja ylittää lammasaitoja.

Manun hino tulkinta Najas marinasta.

Lepäsen kämppä oli täynnä yökkösiä, joita kannettiin kourakaupalla ulos, elävänä, kuolleena, hiukan elävänä ja lähes kuolleena.

Matalat pisteet ovat kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä ja mielenkiintoisia kuin syvät pisteet, joten kahluutyö on tärkeää kun rannat ovat sellaisia kuin Rahjan saaristossa. Jos karttaa katsomalla ei voi mitenkään ennustaa, pääseekö niemennokkaan purjeveneellä vai voiko siitä kahlata lohkareita väistellen sadan metrin päähän, on parempi lähettää asialle jalkamies kuin mennä tökkimään alumiiniveneen pohjaan lommoja.

Hidasta työtä, mutta tärkeää. Kyllä se vene sieltä kerää niitä syviä liejupohjapisteitä nopeammin. Saadaan siis sekä laatua että määrää.

Manun ärviät.

Soluttautujat

Tämä on väliinputoamisviikko. Oulun meritiimi lähti viime viikolla Selkä-Sarvesta ja on ensi viikolla menossa Rahjan saaristoon. Tällä viikolla päätettiin tehdä rästitöitä toimistolla.


Haaste 1: Kuinka saada 8 meribiologia mahtumaan 3 hengen huoneeseen työskentelemään 5 tietokoneella.

Haaste 2: Kuinka saada 8 ulkotöihin tottunutta meribiologia suostuteltua neljän seinän sisälle viideksi päiväksi.

Neuvotteluhuonetta voi käyttää myös kasvilaboratoriona.

Haaste 1 ratkaistiin niin, että varattiin myös pari neuvotteluhuonetta koko viikoksi. Toisessa työskenneltiin hiki hatussa videoiden analysointien ja Excel-tallennusten parissa, toisessa mikroskopoitiin kahlaus- ja sukelluslinjoilta otettuja kasvinäytteitä ja prässättiin kasveja myöhempää tunnistusta ja herbaarioita varten. Työkäyttöön otettiin myös neuvotteluhuoneiden tietokoneita ja ihmisten henkilökohtaisia tietokoneita. Ja ainahan 8 meribiologia on mahtunut pienempään tilaan kuin 8 ei-meribiologia, näkeehän sen meidän maastomajoituksistakin. Kun hain avainta neljän hengen henkilöstöasuntoon, jonne meitä oli menossa viiden hengen porukka, Tikkurilan aulan tyttö sanoi vain että "No kyllähän te mahdutte, te olettekin meribiologeja."

Luodeletolla inventoimassa.

Haaste 2 oli vaikeampi ratkaista, koska ongelma on enemmän henkistä laatua eikä aukene innovatiivisillakaan tila- tai välineratkaisuilla. Haastetta lähdettiin kohtaamaan niin, että tiimin levottomimmille jäsenille keksittiin töitä, jotka edellyttivät toimistosta poistumista silloin tällöin. Yliopistolle piti käydä maksamassa vanha bensavelka, Busterin potkuri piti viedä huoltoon jne. Tiistain tuulettomassa iltapäivässä käytiin myös tekemässä yksi rästiin jäänyt sukelluslinja ruopattavaksi aiotulle rannalle. Keskiviikolle oli sovittu treffit Oulun yliopiston kasvigurun kanssa ja tylsistyneimmät kävivät tutustumassa kasvitieteelliseen puutarhaan. Torstaina ihmiset rupesivat puhumaan jo viikonlopulle lähdöstä ja saldovapaan pitämisestä perjantaina. Ainoastaan kaksi henkeä pysyi toimistossa koko viikon.

Direktiivilaji upossarpion kukka.

On ollut outoa olla toimistolla viikko. Monet tiimiläisistä näyttävät vähemmän maastobiologeilta ja enemmän kaupunkilaisilta, kumisaappaita ei ole yhtä montaa paria kuin maastossa, ollaan käyty syömässä myös lounasravintolassa pelkkien eväiden sijaan. Toimistolla on muitakin ihmisiä kuin vain omaa tiimiä. Silti itsestä tuntuu jotenkin erilaiselta, mehän ollaan vielä menossa maastoon. Ei tässä nyt vielä kuitenkaan kokonaan toimistoiduta. Jalka on vielä oven välissä, haluan vielä jatkaa maastokautta, vaikka lehdet jo putoilevat puista.

Nyt olisi hienot suunnitelmat valmiina ensi viikolle ja Kalajoelle menolle. Toimisto pölyttyköön yksinään vielä muutaman viikon!