Hiiohoi (…ja rommia pullo)!

Terve! Täällä ekaa kertaa äänessä olen minä eli Annika! Viestintää reilu kolme vuotta opiskelleelle neiti-ihmiselle ei lienee ole täysin loogista mennä töihin Metsähallituksen meribiologien avustajaksi, mutta näin on minulle päässyt kuitenkin käymään. Onnekas sattuma vaiko vahinko, aivan sama koska merellä on mukavaa!


Maanantaiaamuna lähdettiin aamulla Oulusta hieman normaalista poikkeavalla kokoonpanolla. Tämän viikon Ulko-Krunnissa ahkeroivat Jusku, Jorma, Manu, Anna ja Niina ja minä. Essi on koko viikon Selkä-Sarvessa Markun kanssa, ja Jari huolehti vieraista. Majapaikassamme oli tämän viikon hieman ahdasta, sillä saimme vieraaksemme porukkaa WPD Finlandista. Nukkumapaikoista ei sentään ollut pula, mutta keittiövuorot ynnä muut täytyi sovitella. Tähän väliin sopii hyvin sanonta: onneksi sopu sijaa antaa!

Puuvajasavotta jatkui tuulisella ilmalla.

Maanantaina tuuli kohtalaisesti, mutta saatiin siitä huolimatta kuvattua 60 pistettä. Teille muillekin, jotka ette näistä asioista vielä tiedä enempää kuin minä, tiedoksi että se oli kuulemma ihan kelpo saavutus sillä kelillä. Anna ja Niina kuvasivat Jorman kyydissä veneenään Faster, minä Manun ja Juskun kanssa veneenämme Buster. Kyyti oli ensimmäistä maastopäivää mukana olevalle tottumattomalle merenkävijälle välillä melko hurjaa aallokon takia, mutta siitä selvisi hengissä kun luotti veneen kuskiin ja piti tiukasti silmiä kiinni...

Illalla keitettiin tyttöjen kanssa koko porukalle hirvenlihakeittoa, ja pojat pääsivät luonnollisesti tiskaamaan. Parin tunnin pilkkomisen ja keittämisen jälkeen keitto sai kokeilta tylyhkön tuomion ”syötäväksi kelpaavaa”, mutta hyvin se silti kaikille maistui. Ihan oikeasti.

"Etana etana näytä sarves, onko huomenna pouta?" Ei ollut, tuli sade.

Tiistaina tuuli niin paljon, ettei edes yritetty lähteä merelle kuvaamaan, vaan tyydyttiin tekemään toimistotöitä saaressa. Jotakin hyötyä tuulesta kuitenkin oli, sillä me tytöt ja Manu saatiin siirrettyä dataa koneille jo kuvatuista videoista ja pojat saivat katon paikalleen puuvajan päälle. Puhuttiin myös turvallisuusasioista, niitä kun ei näissä hommissa voi korostaa liikaa. Saunaa lämmitettiin varmuuden vuoksi kellon ympäri, ja hyvinhän siellä tarkeni jo kuuden tunnin lämmityksen jälkeen… Lounaaksi kokattiin pinaattikeittoa ja illalla herkuteltiin tortilloilla. Kaikilla meillä aloittelevilla kokeilla oli hieman hakusessa ruoan menekin arviointi suhteessa syöjiin, mutta tässä tapauksessa parempi liian paljon kuin liian vähän. Eipähän noussut kukaan ylös pöydästä nälkäisenä.

Selkä-Sarvi vihertää jo komeasti! Viimeksi toukokuun viimeisellä viikolla ei ollut edes koivussa hiirenkorvaa!

Keskiviikkona pakattiin tavarat ja lähdettiin takaisin maihin jo aamupäivällä, sillä tuulinen sää jatkui ja yltyi. Venekyyti Kestilän rantaan tuntui huvipuistolaitteelta, niin kivasti yli metriset aallot meitä Fasterin takakannella istuvia keinutti. Lounaistuuli puhalsi 14 metriä sekunnissa ja saattoipa matkan varrelle osua muutama sadekuurokin… Kylmää ja märkää kyytiä. Perille kuitenkin päästiin ja lähdettiin viettämään ansaittua juhannuslomaa.

Ekan maastoviikon jälkeen olo on innokas ja odottava, tiedä millaisia seikkailuja tänä kesänä onkaan vielä edessä! Pakko myöntää, etten lähtöä edeltävänä yönä saanut juuri jännityksen takia nukutuksi, mutta seuraavaa maanantaiaamua ja merelle pääsyä odotan jo malttamattomana. Jos viikko meni näin nopeasti surkeilla säillä, niin aika varmasti juoksee upeiden säiden koittaessa. Melkein harmittaa jo etukäteen, ettei oma työjaksoni merellä kestä kuin kolmisen viikkoa, ainakaan tällä kertaa…

Parempia säitä ja ensi viikkoa innokkaasti odottaen,

Annika

P.S. Hyvää ja turvallista Juhannusta!

Torniolaisten sukeltajien Deco-alus lähtee surkean sateisessa ilmassa takaisin Tornioon.

P.S.S. Essin sananen tänne perään vielä: Sunnuntaina mentiin Sarveen Markun ja toimittaja-Jarin kanssa Tornin meripartiolaisten Kuutti-veneellä. Satamasta löytyi muutamia veneilijöitä, eräs vene oli tullut suoraan Raisiosta! Illaksi tulivat vielä Tornion laitesukeltajat Deco-aluksella. Lampaat oli tuotu saareen ja siellä ne olivat hieman hämmentyeen oloisina huussin takana ja kulkivat lammasaidan läpi muina ... lampaina. Laitettiin hiukan lisää painoja vedenalaiseen luontopolkuun mutta kuunaan en ole nähnyt niin surkeaa näkyvyyttä! Ilmeisesti kevätkukinnan ja tuulten yhdistelmänä vedessä leijui jalkarätin kokoisia krämmäleitä ja näkyvyys oli vajaan metrin luokkaa. Mutta ahvenvidat alkavat kovasti puskea pohjasta eli elämä voittaa, kasvukausi alkaa Perämeren pohjoisosan pohjassakin! Tästä on hyvä lähteä viettämään erittäin hyvin ansaittua juhannuslomaa!

Murphyn laista huolimatta!

Tällä viikolla on kertynyt videointipisteitä! Voi pojat, niitä on satoja! Ja tämä huolimatta siitä, että ihan kaikki on tuntunut särkyvän.

Maanantaina haettiin Buster moottorihuollosta, ajettiin se Kempeleestä Iihin, laskettiin veteen, laskettiin moottori trimmillä alas ja –KAS! sulake paloi. Juskulta paloi myös päre. Vene ylös ja saman tien takaisin Kempeleeseen. Ovat kai perjantaina vaihtaneet siihen uuden sulakkeen eivätkä ole kokeilleet koko vempainta, on varmaan pitänyt päästä viikonlopunviettoon tai sitten korjaamaan niitä kymmeniä ruohonleikkureita, joita helteellä tulee huoltoon. Juskun ja Busterin mukana Kempeleeseen lähti viesti, että pian lähetämme laskun menetetystä työajasta, kun yhden hengen työpanos menee siihen että hän nostaa ja laskee Busteria vedestä trailerille ja vetää sitä Kempeleen ja Iin väliä auton perässä. Uusi moottori ja uudet sähkötyöt ja vene on hädin tuskin nähnyt vettä!

Jusku ihmettelee SYKEn antamia random-pisteitä - koko päivän ajelu edestakaisin Perämerellä, lähes 100 km yhteensä, kaksi henkeä, ja tuloksena 18 kpl videointipisteitä!

Yliopiston Jari, jolla tuntuu olevan mitä erilaisimpia taitoja, tuttavia ja keinoja hankkia resursseja, kaivoi jostain esiin punaisen lasikuituisen meriveneen ja siihen 15 hv Evinruden. Älkää kysykö, minkä varaston perältä tämä vene ilmaantui, mutta paikkansa se täytti ehdottomasti vaikkei nyt aivan Busterin veroinen ollutkaan. Veneellä ei ole nimeä mutta tällä hetkellä se kulkee papereissa kutsumanimellä Red Devil, Punainen Paholainen. 

Pelastushelikopteri ja merivartiosto harjoittelivat paarien nostoa ja loukkaantuneiden kuljetusta kun olimme kuvaamassa Ulko-Krunnin eteläpuolella.

Tiistaina oli mahtava kuvaussää. Lähdettiin kolmella veneellä eli Fasterilla, Mårdilla ja Red Devilillä kuvaamaan. Kaikki meni hyvin jollei jopa loistavasti, kunnes ensin lattialle sinkosi multimediatallennin Archos, joka on uskollisesti palvellut vuodesta 2006 lähtien, täysin moitteetta. Archos näyttää hyvin pieneltä televisioruudulta ja se otti osuman ruudun yläreunaan niin että vaikka laite edelleen toimiikin, näytöltä ei näe (juuri) mitään. Miten näin sitten pääsi käymään? Olimme mitanneet syvyydet Fasterin kaiulla ja olin jo jonkun aikaa ihmetellyt, miksi vesi on niin kovin tummaa ja sameaa tänään. Edellisellä viikolla pystyimme kuvaamaan n. 12 metrin syvyyteen ilman lamppua, nyt lamppu piti laittaa päälle jo kahdeksassa metrissä. Manu, joka operoi kameraa pohjaan ja pintaan, taas koko ajan kummasteli, miten matalatkin pisteet vaikuttavat niin syviltä kun piuhaa vaan menee ja menee. Tulimme sitten pisteelle, jonka syvyys oli kaiun mukaan 15 m. Sanoin Manulle että johtoa ulos vaan, tässä on aika syvä piste, ja Manuhan teki työtä käskettyä. Normaalisti kamerassa on 30 metriä johtoa, josta 2-4 m menee veneen sisällä kiemurteluun ja 25 m pystytään laittamaan veteen, eli kuvaamme pisteet 25 m syvyydelle asti. No, kamera ei löytänyt pohjaa 15 metrin jälkeen vaan koko johto meni ja sen perästä sitten Archos lattialle ja päreiksi. Kummasteltiin sitten kimpassa, miten voi olla, että tästä kamerasta puuttuu 10 metriä johdosta!! Asia varmennettiin seuraavalla eli viimeisellä pisteellä, jossa oli kaiun mukaan vettä 16,6 m ja vaikka tulin (sirpaleisen ja hädin tuskin pelittävän) Archoksen kanssa seisomaan aivan Manun viereen kannelle niin että johtoa ei ”mene hukkaan” yhtään, ei saatu kameraa pohjaan asti. Selkeästi siitä puuttui siis 10 metriä.

Manu kokeilee pelastautumispuvun pelastusominaisuuksia. Seuraavan kerran ehkä kannattaa laittaa myös vetoketju loppuun asti kiinni...

Lähdimme etsimään Punaista Paholaista ja Juskua ja Niinaa pyytääksemme heiltä, että ottaisivat meiltä jääneen yhden pisteen. Jusku ajoi vastaan ja tuli puolestaan lainaamaan kameraa, koska heidän kamerasalkustaan oli särkynyt liitin eikä kamera ollut käyttökunnossa. Jusku lähti sitten puolikuntoisella Archoksella ja yhdellä kamerapäällä varustettuna ottamaan omia viimeisiä pisteitään. Me lähdimme Fasterin kanssa etsimään Busteria ja Markun seurakuntaa. Markku tuli myös vastaan, lainaamaan kameraa meiltä, koska heidän kamerastaan oli akku loppu. Vara-akku olikin ollut rikkinäinen. Eli yksi näitä päiviä.

Pikku ystävämme eli tämän kesän hyttyssaldoa. Huomaa, että hyttyset ovat kahden hyttysverkon välissä.

Aivan lopuksi saimme koottua rääppeistä eli rikkinäisestä Archoksesta ja yhdestä kamerapäästä Fasteriin sellaisen setin, että lähdimme metsästämään viimeistä pistettä. Välillä kelluskeltiin hetki ankkurissa odottamassa, että muut saavat omat hommansa loppuun. Kun sitten päästiin 16,6 m pisteelle varustautuneena kameralla, jossa todistettavasti on 30 m johtoa, olikin syvyys yhtäkkiä 29,2 m! Kaiussa oli ollut päällä väärät syvyysyksiköt ja kun se ankkuroinnin jälkeen laitettiin uudelleen päälle, saatiin sitten syvyydet SI-järjestelmän metreissä ja desimetreissä. Mittailimme muutamia pisteitä uudelleen ja pakkohan se oli uskoa, kaiku se oli ollut väärässä eli näytti noin puolta todellisesta syvyydestä. Kameran johto mitattiin kuitenkin varmuuden vuoksi maissa ja kyllä se oli 30 metriä. Vialliset kaiunlukemat selittivät myös sen, miksi ”jo” 8 metrissä piti sytyttää lamppu – todellinen syvyys oli lähempänä 16 metriä! Syvyydet käytiin mittaamassa uudelleen ja nyt kaikki data alueelta on siis koossa. Jusku puolestaan kolvasi kameranliitintä illalla saunan jälkeen ja mitä ilmeisimmin sekin saatiin kuntoon koska kamera on käytössä juuri tällä hetkellä Pohjanletolla. Ainut, mihin ei tee-se-itse-kompetenssi riitä, on Archoksen korjaaminen – se pitää noutaa kaupasta. Niin, ja särkyihän meiltä vielä yksi pelastautumispuvun vetoketjukin (Juskulla oli todellisia vaikeuksia päästä puvusta ulos) ja toinen vuotaa. Eli tällainen viikko taas tällä kertaa. Muina vuosina on ollut lähinnä miehistöpulaa, nyt kun olisi ihmisiä joilla teettää työtä, alkavat varusteet prakata… Kaikesta huolimatta saatiin mahtava viikkosaldo pisteitä tehtyä. Ensi viikolla voitaisiin jo alkaa sukeltaa, kaipa se kasvukausi jo jotenkin on alkanut veden allakin.

Iltapuhteiksi koottiin puuvaja.

Seuraavalla viikolla onkin hajaantumisen paikka. Minä ja Markku viemme Metsä.fi –lehden toimittajan Jarin Selkä-Sarveen tekemään juttua 20-vuotisesta kansallispuistosta, vaihtamaan luontopolun poijut ja yhden kettingin ja laittamaan sinne hiukan lisää painoja. Jari kaipaisi myös haastatteluja kaikilta Perämeren kansallispuiston käyttäjiltä, eli kaikki sukeltajat, veneilijät, melojat, kalastajat ja muut puiston käyttäjät, tulkaa Sarveen sunnuntai-illasta tiistaiaamuun, siellä odottaa innokas toimittaja! Jusku puolestaan jää luotsaamaan Krunnin puolen tiimiä, ja saa vahvistusta myös Annikasta, joka on ollut toimistossa työllistettynä, ja lupautui auttamaan myös maastossa.

Toivottavasti nähdään Sarvessa!

Essi

P.S. Kotimatkalle lähtiessä meni vielä rikki Mårdin moottorin jäähdytys ja Manun kengät jäivät Krunneille. Mies meni siis Oulusta Jyväskylään bussilla, ilman kenkiä.

Peilipinnalla

Mikä mahtava viikko! Tänä aamuna eli perjantaina kello 6.30 oli +23 astetta lämmintä! Ja mitkä kelit merellä! Koko keskiviikon ja torstain oli aivan peilityyntä, ei tuulenvirettäkään, ja mahtavan lämmintä, ja aurinko paistoi, ja videopisteitä syntyi! Olihan taas hienoa olla merellä töissä!

Tästä kelistä ei voi valittaa!

Nyt on tiimikin kokonaisuudessaan töissä. Tänä vuonna meitä on enemmän kuin koskaan! Minun ja Juskun lisäksi kesäksi tuli projektitöihin Markku, ja harjoittelijoiksi Anna ja Niina Oulusta ja Manu Jyväskylästä. Yliopiston porukan kanssa liikutaan niin että Jorma ajaa useimmiten Fasteria. Ja maanantainahan muutettiin siis Ulko-Krunniin, Krunnien luonnonsuojelualueelle, jossa asustellaan seuraavat pari kuukautta.

Maanantai meni muuttaessa tavaroita Krunneille ja hakiessa Busteria huollosta ja anellessa paukkuliivejä huollosta. Ei kuulemma maahantuojalla ole varaosia. Aika kummallista juuri ennen veneilykautta. Lainataan sitten Perämeren tutkimusaseman liivejä. Tiistaina tuuli eli tehtiin huoltotöitä ja valmisteltiin viimeiset kamerat kesän töitä varten.

Saunan terassilta...

Keskiviikkona sitten tyyntyi. Ja tyyntyikin kunnolla! Miljoonat hyttyset kiusasivat luotsitalolla pahemmin kuin koskaan mutta niistä päästiin kun lähdettiin kuvaamaan. Ihme kyllä, kaikki sujui hyvin, sekä veneet että kamerat toimivat! Keskiviikkoiltana tehtiin vielä koko kesän kaikkein haastavimmat pisteet valmiiksi. Olipa mahtavaa kelluskella täysin rasvatyynellä merellä ja ottaa todella hyvälaatuista videota! Päivä hiukan venähti mutta oli kyllä sen arvoista.

Manu kuvaa Fasterinnokalla jossakin Ulkopallosen länsipuolella.

Yhtenä iltana Manu pyydysti hauen paljain käsin. Moniin Krunneista tietämättömien kyselyihin olin vastannut että ei, saunasta ei pääse uimaan, koska ranta on niin matala. Manu päätti yrittää ja könysi kaislikon läpi muutaman kymmenen metriä vain löytääkseen itsensä nilkansyvyisestä ja silmänkantamattomiin jatkuvasta lahdesta. Katselimme saunan terassilta, mitä rannassa oikein tapahtui kun mies lähti villinä hyppelemään pitkin rutakkoa. Oudon tanssin jälkeen selvisi syy - Manu oli pyytänyt kiloisen hauen rantavedestä! Seuraava näytös oli hauen tappo - paljain käsin kun on vaikea tarttua haukea pyrstöstä että voisi iskeä sitä kiveen, kalikoita ei ollut saatavilla kun oltiin ruovikossa, eikä edes kiviä, kun lahden pohja oli pelkkää silttiä, joten Manu ryhtyi paiskomaan haukiparkaa kaksin käsin ja olan takaa maahan. Kuolihan se tässä käsittelyssä. Ei kuitenkaan päätynyt paistinpannulle, koska hauki oli ilmeisesti matalassa vedessä rimpuillessaan raapinut koko mahansa auki.

Tämän kesän tiimiä ja veneistöä.

Torstaina harmitti. Keli jatkui mahtavana, mutta merelle ei päästy a) tarpeeksi aikaisin, koska yliopiston Mårdilla ja Fasterilla piti odotella mantereelta tulevia yliopiston vieraita ja b) tarpeeksi suurella kalustolla, koska Busterin moottori poltti ämpärikaupalla sulakkeita eikä sillä uskaltanut lähteä muualle kuin rantaan ja korjaamoon. Saatiin kuitenkin 80 pistettä tehtyä, loppujen lopuksi. Ja sitten piti lähteä pois peilityyneltä mereltä että saataisiin yliopiston vieraat taas maihin. Ja perjantaiksi piti tulla tänne hikiseen toimistoon hoitamaan burokratiaa. Pöh.

Mutta mahtava viikko siis, ja loistava alku kaudelle!

Essi

Vaikeuksien kautta voittoon!

Ihan alkuun: blogi on viikon myöhässä salasanasyistä. Blogin käyttäjätunnuksena on hypoteettinen Perämeri-niminen henkilö, jonka sähköpostiosoite on perameri@metsa.fi Tuohon osoitteeseen lähetettiin varmennus blogin käyttäjästä, mutta kukaan ei tiennyt, mistä tuollainen sähköposti aukeaa saati sitten, mikä sen salasana on. Nyt on ongelma korjattu ja laitetaan kaksi blogia kerrallaan!

Tällä viikolla tuuli. Maanantaina piti lähteä, mutta eipäs päästy Selkä-Sarveen asti vaan piti mennä tuulensuojaan Röyttään, Haukiputaan pursiseuran mökille, yhdeksi yöksi. Siellä sitten askarreltiin kameroita ja muuta hauskaa koko ilta ja odoteltiin tuulen tyyntymistä.

Essi, Anna ja Jorma askartelevat uusia kameroita kesää varten. Ilma on aurinkoinen mutta tuulinen.

Tiistaiaamuna lähdettiin kahdella kokoonpanolla ajelemaan pitkin Perämerta ja sen rantoja. Kesätyöntekijät ja -harjoittelijat Manu ja Anna tulivat töihin maanantaina, ja heti näytettiin heille se, mitä meribiologi tuntuu kaikkein eniten työssään tekevän, eli tavaroiden kantaminen paikasta toiseen. Oulusta lähtiessä pakattiin kaikki tavarat autoon. Auto ajettiin Iin Kestilänrantaan ja purettiin. Kamat pakattiin Fasteriin, ajettiin Röyttään ja kannettiin puolen kilometrin päähän pursiseuran mökille. Seuraavana aamuna kaikki kannettiin takaisin Fasteriin. Kestilässä osa tavaroista lastattiin autoon ja auton perään liitettiin Buster. Kippari-Jorma, Anna ja minä lähdimme Fasterilla Selkä-Sarveen, Jusku ja Manu taas Buster autonperässä Tornion Röyttään, josta Busterille on paljon helpompi päästä Sarveen. Sarvessa tavarat taas luonnollisesti purettiin, kannettiin varastoon ja taas takaisin yhden yön jälkeen. Eikä meidän tavaramäärä ole kovin pieni, mukana kun oli henkilökohtaisten tavaroiden ja ruokien lisäksi kahden hengen sukellusvarustus, viisi ilmapulloa, konttoritarvikkeita, työkaluja, rakennustarvikkeita, poijuja, painoja, hapenantolaite, sukelluslippu, GPS-laitteita, kameroita...

Faster on hyvä työvene ja Jorma on hyvä kippari, ammattikalastaja kun on.

Se, miten pojat pääsivät Tornioon, on sitten tarina erikseen. Ensin oli hukassa satama-alueen avain eikä meripelastusseura tai palolaitos ehtinyt toimittaa vara-avainta rantaan. Sisään päästiin kuitenkin sattuman kaupalla, kun alueella oli muitakin. Seuraava ongelma oli sulake, joka paloi aivan yllättäen moottorin trimmistä. Pojat lähtivät ostamaan uutta varasulaketta entisen tilalle. Rannasta piti saada vettä, on saanut aina ennen ainakin vuodesta 2006 lähtien, mutta nyt vettä ei herunut. Sitäkin piti siis lähteä erikseen hakemaan. Loppujen lopuksi Jusku, Manu ja Buster tavaroineen pääsivät perille, märkinä ja hieman äkäisinä, mutta pääsivät kuitenkin.

Tiistai-ilta, merisäätiedotuksen mukaan kymmenen minuuttia sitten on Kemi I majakalla ja Ajoksessa tuullut 12 m/s. Ei Sarvessa vaan, päivällä ainoastaan!

Tiistai-ilta ja keskiviikkoaamu sukellettiin paikoilleen vedenalaista luontopolkua. Siellä se nyt on, valmiina sukellettavaksi, mutta helppoa ei senkään laitto tänä keväänä ollut. Minä ja Pekka kävimme kovalla kiireellä purkamassa polun talviteloille lokakuun lopulla, ja olimme tietysti, hyvin loogisesti, tuoneet kaikki laatat starttipoijulle. Nyt en tätä kuitenkaan muistanut, vaan etsimme ensin laattoja pitkin merenpohjaa GPS-koordinaattien avulla. Ilma oli pulloissa vähissä, illan päälle piti vielä lähteä hakemaan uusi paineilmapullo Röyttästä.

Surkeassa ilmassa tehdään töitä... Mutta tässä ei sentään enää ukkosta!

Loppujen lopuksi, yhteensä noin kahdeksan sukellustuntia myöhemmin, polku oli asennettuna, köysi vedettynä, yhtään köyttä ei saatu potkuriin, potkuri osui kiveen vain kerran, ei satanut ja ukkostanut kuin reilut kaksi tuntia tiistai-iltana ja tunnin verran uudelleen keskiviikkona, työt saatiin tehtyä tiistaina iltayhdeksään mennessä, kun pohjalla ei enää nähnyt kättään pidemmälle, ja sauna maistui loistavalta viidelle väsyneelle työntekijälle. Keskiviikkona satoi koko aamun niin että Ouluun saavuttaessa kaikki varusteet valuivat vettä ja olo oli nihkeän viileä.

Työ on tehty ja nyt on Maasarven luontopolku valmiina vastaanottamaan ensimmäiset sukellusvieraansa!

Mutta tulipahan työ tehtyä! Nyt on polku paikoillaan, ensi viikolla tulee kaksi uutta työntekijää, ja suuntaamme kohti Krunneja! Ja toivotaan, että blogin päivityskin kävisi tästä eteenpäin ihan viikoittain...

Essi

Ojasta allikkoon eli Oulusta Vaasaan

Tämän viikon minä ja Jusku olemme olleet evakossa Vaasassa. Perämerellä oli vielä hiukan sohjojäätä kansallispuiston alueella ja jonnekin piti päästä kokeilemaan varusteita ja availemaan kenttäkautta, joten tulimme Vaasaan. Tiina ja Pekka ottivat meidät hyvin vastaan mutta säätila ei. Koko viikon on tuullut 11-18 m/s. Meidänhän piti mennä Rönnskäretille, ulkosaaristoon, mutta näillä tuulilla sinne ei ole ollut mitään asiaa. Menimme siis Raippaluotoon, Sommarön mökille.

Raippaluodossa tuulee! Ei yllättäen päästy merelle...

Kaksi päivää istuimme sisällä, rassasimme varusteita, kokeilimme kaiken toimivuutta ja teimme jopa kuivaharjoituksia, eli heittelimme neljännesneliön ruutua pitkin rantakivikkoa (satunnaistettu näyteruutu) ja yritimme kalibroida kivien ja kasvillisuuden peittävyyden prosentuaalista arviointia eri meribiologien välillä. Samalla kävimme läpi viimeisimmän VELMU-menetelmäohjeistuksen. Ihan oikeaa työtä siis vaikka tuulikin eikä merelle päässyt. Buster seisoi ladon edessä trailerilla kolme päivää ja näytti varsin hylätyltä ja yksinäiseltä.



Pohjanmaan meritiimi kuivaharjoittelee peittävyyksien arviointia.



Oli kuitenkin hyvä, että pääsimme pois toimistosta ja kokeilemaan laitteita, koska selvisi, että uusin plotteri eli navigointiväline ei suostu hyväksymään tekemiäni uusia pisteitä, jos ne tulevat Suomen Ympäristökeskukselta eli SYKEltä. Tänä keväänä tehdyt muut uudet pisteet menevät laitteeseen aivan kiltisti, mutta koko päivän kiroilusta, anelusta ja yrittämisestä huolimatta ne pisteet, jotka oli toimitettu suoraan SYKEltä, eivät suostuneet menemään laitteeseen. Ongelman on paras ratketa perjantai-iltana, jolloin yritän uudemman kerran omalla tietokoneellani. Olisi kovin noloa, jos maanantaina aloittavat harjoittelijat joutuisivat näkemään tämän meribiologin alennustilan – hävitä nyt navigointilaitteelle. Ainut toinen keksimäni syy laitteen oikuttelulle on uudempi versio MapInfo-karttaohjelmaa. Pian se nähdään.



Loisitut piikkikalat olivat lähes ainoa elämän merkki Moikipään sataman ulkopuolella, rihmalevien lisäksi...

Keskiviikkona Jusku ja Tiina lähtivät Lohjan Meriturvaan päivän meripelastuskurssille. Tiinan sanoin ”me vaan kiivettiin ja kiivettiin ylös narutikkaita ja sisälle pelastuslauttoihin!” ja Juskun sanoin ”päivä oli tosi antoisa!”. Minä ja Pekka laskettiin Buster sen verran vesille että tultiin Moikipään luontoasemalle, entiselle merivartioasemalle. Muuten hyvä paikka mutta sisälämmitystä ei saatu toimimaan eli sisältä löytyi n. 14 astetta plussaa. Eipä se mitään, kuivapukusukeltajalla on aina mukana monta kerrosta ekstravaatetta. Tänään olen esiintynyt koko päivän kaksissa pitkissä kalsareissa ja nallepuvussa eli alushaalarissa. Ja pipossa. Toukokuun loppu merellä ei ole erityisen lämmin.

Essin räpylät, Pekka vartioi Busteria ja sukeltajaa.

 

Iltapäivästä käytiin sukeltamassa sataman ulkopuolella lohkareikossa, mutta vaikka olen innokas meribiologi, on ihan rehellisesti myönnettävä, että ei siellä kyllä juuri mitään katselemisen arvoista ollut. Levät olivat viimevuotisia, männävuotisia rakkoleviä peitti paksu rihmaleväkerros, kolmipiikit olivat kovasti loisittuja, pohja oli pehmeää mutaa ja ahvenvidat olivat vasta aloittamassa kasvuaan. Kaikkein pahinta oli tietysti näkyvyys, jota hyvässä kohdassa löytyi vaakasuuntaan metrin verran. Planktonlevien kevätkukinta näytti olevan pahimmillaan ja vesi oli paksua vihreää puuroa. Välineet tuli kuitenkin testattua, puhdistettu kamera pitää edelleen vettä, painoja on sopiva määrä jne. Töiden kannalta varsin antoisa sukellus siis, vaikkei ammatillisesti erityisesti innostanutkaan.

Sukeltajien varusteet kuivumassa. Sää oli aurinkoinen mutta voi! niin tuulinen!!

Huomenna palaudutaan aamusta mantereelle, josta Tiina hakee meidät ja veneen ja minun pitäisi ajaa Busterin kanssa Oulun toimistolle ja käydä hiukan sähköpostilla ennen ensi viikon alkua. Viikko on ollut mukava ja erityisen tarpeellinen, vaikka veteen ei päästykään sen useampia kertoja. Tänään käytiin röykkyyttämässä venettä avomerellä vaasalaisten kesän kartoitusalueella, ja suurimmat aallot ottivat reilun 5-metrisen Busterin reilusti väleihinsä. Uusi moottori tuli kuitenkin sisäänajettua todellisissa olosuhteissa, joten tuulesta huolimatta tässä viikossa ei ollut mitään valittamista.

Ensi viikolla Perämeren kansallispuistoon – jos ei tuule.



Essi