Kauan odotettu Velmu escape!

 

Velmu-pakopelin pelaaminen alkaa videosta, jossa esitellään taustatarina. Pelin kesto vaihtelee, itselläni meni noin puoli tuntia.

Velmu-ohjelma on tänä vuonna jo 20-vuotias, onnittelut Velmulle! Myös tämä virtuaalinen pakohuonepeli on julkaistu juhlavuoden kunniaksi. Kadonnut meribiologi -peliä voi pelata ilmaiseksi osoitteessa https://www.unlockit.fi/velmu.

Peliä suositellaan nuorille ja aikuisille, ja mainostetaan esim. osaksi biologian opetusta lukiolaisille. Tavoitteena on kannustaa jokaista kiinnostumaan Itämeren ainutlaatuisesta vedenalaisesta luonnosta. Odotettavissa on siis opettavainen pelikokemus, mikä ei sinänsä kuulosta kovin jännittävältä, vaikka kyseessä onkin pakopeli.

Peli alkaa videolla, jossa annetaan taustatarina. Kateissa on meribiologi, joka viettää kesät eristäytyneenä saarella, jonka tarkkaa sijaintia kukaan ei tiedä. Pelin tarkoituksena on vihjeiden ja erilaisten tehtävien kautta paikantaa meribiologi.

Taustatarinan myötä peli muuttui heti itselleni jännittävämmäksi. Pelatessani olin vielä kesäisten Velmu-kartoitusten parissa maastomajoituksessa eräällä Perämeren saarella, jolla vietin toisinaan myös viikonloppuja itsekseni muun tiimin lähdettyä mantereen puolelle.

Pelasta meribiologi ennen kuin on liian myöhäistä…

 

Yksi Velmu-pakopelin tehtävistä alkaa tästä. Mielestäni peli on visuaalisesti tosi nätti. Tosin sain kesän aikana oppia, että tämän tyyppiset kallioluodot eivät ole lainkaan tyypillisiä Perämerelle, ja sen kyllä huomaa, että peli on tehty sijoittumaan Hangon ympäristöön.

Täytyy tähän heti alkuun tunnustaa, että en yleensä pelaa minkäänlaisia pelejä, koska en pidä säännöistä. Tämän kesän kenttätiiminikin tietää sen varsin hyvin, sillä iltaisin kun lautapelit kaivettiin esiin, minä vetäydyin omaan huoneeseeni. Olen kuitenkin tosi kilpailullinen, vaikka en sitä haluaisi aina myöntää. Kun Velmu-pakopelin ensimmäinen tehtävä meni heittämällä läpi, huomasin käteni nousseen tuuletukseen ja mieleni vallanneen tutut ajatukset. Vaikka minun oli tarkoitus ottaa tätä blogia varten kuvia, oli pakko pelata yhden kerran ihan täysillä, ehtisihän sitä pelata sitten toisen kuvanottokierroksenkin.

 

Tällainenkin voi olla pakopelin vihje. Haussa on yksi yhdyssana, joka liittyy oleellisesti omaankin työhöni Velmu-kartoittajana. Tämän sanan latinankielistä versiota tulee kirjoiteltua kesäisin kartoituslomakkeisiin uudelleen ja uudelleen.

Vaikka itse pähkäilinkin kaikkien tehtävien parissa enkä suostunut luovuttamaan, niin oman kilpailuviettinsä puitteissa voi hyödyntää pelin tarjoamia vihjeitä. Pelaamisen kuuluisi kuitenkin olla hauskaa ja viihdyttävää, eikä hampaat irvessä vääntämistä. Tosin itselläni oli pelissä myös ammatillinen ylpeys, kyllähän minun nyt pitäisi päästä meribiologia-aiheinen peli läpi vaikka silmät kiinni!

 

Jos pulma ei meinaa ratketa, voi aina avata vihjeen. Toki siitä seuraa aikasakko, mutta myös onnistumisen iloa, kun vihdoin saa ratkaistua vaikean tehtävän.

 

Perinteinen arvaa tai siis päättele koodi -pulma. Kuvassa näkyvistä asioista osan voi valita hiirellä, ja ne avautuvat vihjeiksi. Tässä tehtävässä taisi itsellänikin hieman kestää…

Tehtäviin ja niiden väliin on upotettu tietoa niin Velmu-ohjelmasta kuin esimerkiksi Itämeren avainlajeista. Näissä pysytellään kuitenkin hyvin yleissivistävällä tasolla, eikä mielestäni mennä niin syvälle, että pelikokemus kärsisi. Vaikka opettavainen näkökulma on paljon esillä, peli on silti hyvin viihteellinen. Jos taas oikeasti kiinnostuu enemmän, niin esimerkiksi nämä Velmu-kalakortit voi ladata pelin kautta omalle laitteelle.

 

Lajikortti. Pelillä on selkeästi myös opettavainen puolensa, ja se näkyy osassa tehtäviä: vastatakseen oikein on luettava tai ainakin selattava näitä kortteja läpi. Paitsi toki tietäjät tietää kalojenkin biologiasta kaiken jo valmiiksi, itse jouduin vähän kertaamaan korteista.

Aukeama meribiologin päiväkirjasta. Tässäkin tekstissä on hieman opettavainen sävy, mutta mielestäni ihanasti käy ilmi myös luonnonsuojelullinen näkökulma, joka on varmasti kaikille Velmu-työntekijöillekin tärkeä. Omaan korvaani kuitenkin särähtää se, että meribiologi työskentelisi yksin – maastotöissä meillä on aina tiimi mukana. Ja näytteitä säilytetään tietysti jää- eikä kassakaapissa, hehheh.

Osassa tehtäviä on käytettävä nettiä apuna, ja yhdessä on onnistuttu saamaan pelaaja tutustumaan myös Velmu-karttapalveluun. Itsekin olen käyttänyt havaintoja tarkastellessani Velmu-karttapalvelua laji.fi -sivuston ohella. Velmun palvelussa on mainittu esim. aineiston kartoitusmenetelmä ja lajin peittävyys, mutta siellä ei kuitenkaan ole sellaisia lajeja, joista on vain vähän havaintoja. Laji.fi:ssä taas on kattavasti kaikki Suomessa tavatut lajit, ja sinne kootaan aineistoja monesta eri lähteestä harrastajia myöten.

Velmu-karttapalvelua hyödynnetään pelissä. Tämä onkin yksi suosikeistani, karttapalvelusta näkee konkreettisesti myös oman työnsä tuloksia. Ja onhan se merentutkijalle mielenkiintoista selailla lajihavaintoja eri puolelta rannikkoa… eikös kaikki tee niin pimeinä syysiltoina?

Myönnettäköön, että Velmu-pakopeli oli ihan hauska pelata läpi, vaikka pelien ystäväksi en ainakaan julkisesti vielä tunnustaudu. Hienoa, että Velmu-ohjelmaa juhlistetaan tänä vuonna monella tapaa, sillä se kyllä ansaitsee huomiota. Ohjelman tuottama aineisto on ainutlaatuista ja tärkeää. Toivotan Velmulle pitkää ikää, toivottavasti nähdään kartoitusten merkeissä ensi kesänäkin.

 

Meribiologi pelastettu!

Sara Karvo, luonnonsuojelun asiantuntija

 

Kun lajista ei ole tietoa

 

Mitä suolilevää tämä mahtaa olla? DNA sen paljastaa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Wikipedia kertoo, että lajin ” …Uhanalaisuus määritellään siten, että eliölajiin tai sen populaatioon kohdistuu lopullisen häviämisen vaara. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa varsinaiset uhanalaiset lajit kuuluvat luokkiin VU (vaarantunut), EN (erittäin uhanalainen laji) ja CR (äärimmäisen uhanalainen laji).” Uhanalaisten lajien lisäksi ovat myös elinvoimaiset (LC), hävinneet ja erilaiset arviointiin soveltumattomat (mm. vieras- ja tulokaslajit). Tässä blogissa meitä kiinnostavat kuitenkin ns. DD-lajit eli puutteellisesti tunnetut (data deficient) lajit.

Vuonna 2019 Suomen lajien uhanalaisuus arvioitiin viime kerran. Kriteeristö on sama kuin kansainvälisen IUCN:n (Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto). Kuvakaappaus: Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.

Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tytti Turkia LIFE IP Biodiversea -hankkeesta kertoo, että ”puutteellisesti tunnetulla tarkoitetaan lajia, joka on jouduttu jättämään arvioimatta Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa. Puutteellisesti tunnetut eivät siis välttämättä ole uhanalaisia, vaan niistä ei tiedetä riittävästi. Yksi mahdollinen syy havaintojen vähäiseen määrään on, että lajia ei esiinny tavanomaisella kenttäkaudella, kesällä.”

Heti jäidenlähdön jälkeen huhtikuussa merivesi oli 1-asteista. Tämä on yksi syy, miksi kenttäkausi alkaa vasta kesäkuulta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Muita syitä sille, että laji luokitellaan harmilliseen DD-kategoriaan, voivat olla esim. vaikea tunnistettavuus (lajintunnistus vaatii erityisosaamista tai erityisen hyvää mikroskooppia tai lajin morfologia muuntelee niin paljon, että yksilön tunnistaminen maastossa ilman DNA-tunnistusta on vaikeaa tai mahdotonta) tai erikoinen fenologia (Tieteen termipankki tietää kertoa, että fenologia on ”Tutkimusala, joka selvittää biologisten ilmiöiden suhdetta ilmastotekijöihin, erityisesti vuodenaikaisvaihteluun.”) Kaikkien tuntema fenologia-esimerkki on jokakeväinen leskenlehti, jonka kukat ilmaantuvat ensin, ja vasta kukkien kuihtumisen jälkeen saapuvat lehdet. Moni ei tunne leskenlehden lehteä, ainoastaan kukan, koska nämä eivät (yleensä) esiinny samaan aikaan ja siksi kukat ja lehdet on vaikea mieltää samaksi lajiksi. Samalla tavalla jotkin vedenalaisetkin lajit voivat muunnella vuodenaikojen mukaan.

Näytteistä otettiin kuvat myös niiden löytöpaikoilta eli habitaateilta eli elinympäristöistä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Yksi syy lajin tietovajeeseen voi olla yksinkertaisesti se, että näytteitä on vaikea saada. Kun aloitin Metsähallituksen meribiologina Perämerellä vuonna 2006, vellamonsammal oli luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi (RT), koska siitä ei ollut montaa havaintoa Perämerestä. Kun minä ja kollegani aloimme sukeltaa Perämeressä, kävi ilmi, että vellamonsammalta löytyy lähes 95 % todennäköisyydellä jokaiselta sukelluskohteelta, jossa on kivikkoa 1-7 m syvyydellä. Vellamonsammal on niin pieni, että se ei näy videolla, se kasvaa sen verran syvällä, että sitä ei löydä kahlaamalla, ja se on niin hyvin kiinni kivissä ja pieni, että ei tule ylös haralla. Ainoa mahdollisuus löytää se on siis sukeltaa, eikä Perämeressä ennen Velmu-kartoitusten alkua oltu sukellettu systemaattisesti vesikasvillisuuden kartoittamiseksi. Seuraavassa uhanalaisarvioinnissa vellamonsammal putosi pois uhanalaisten listalta, kiitos runsaan Velmu-aineiston. Laji olisi siis RT-luokituksen sijaan voinut alun perin olla myös DD, puutteellisesti tunnettu, mutta tätähän ei tiedetty, vaan sen kuviteltiin olevan harvinainen.

https://metsahallitusmerella.blogspot.com/2019/03/punainen-kirja.html

Minne mennään seuraavaksi? Toimistossa lajin aiemmat havainnot on katsottu kartalta ja valittu sopivia paikkoja, joita käydään katsomassa maastossa DD-lajien metsästyksessä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

LIFE IP Biodiversea-hankkeessa päätettiin pyrkiä karsimaan tietopuutteita nimenomaan vuodenaikaisuuteen ja vaikeaan määritettävyyteen liittyvissä ongelmissa.

” Tästä syystä Biodiversean maastotiimi on liikkeellä heti jäiden lähdettyä etsimässä kevätleviä. Etsinnässä on etenkin tötterösalaattilevä Monostroma grevillei. Se vaatii suolaista vettä, joten tiimi liikkuu Saaristomeren ulkosaaristossa. Sukeltajat käyttävät kuivapukuja, mutta +1-asteinen vesi tuntuu silti kylmältä. Tötterösalaattilevältä vaikuttavaa levää on löydetty useasta paikasta, mutta havainnot varmistuvat vasta DNA-näytteiden tutkimisen jälkeen, koska lajia on hyvin vaikea erottaa muista samannäköisistä lajeista, etenkin itämerensalaattilevästä Monostroma balticumista pelkästään mikroskooppisten tuntomerkkien avulla.Sekvensoinnin eli DNA:han perustuvan lajintunnistuksen tekee  Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, jolle toimitetaan myös herbaarionäytteet” Turkia kertoo.

Sama suolilevä herbaarionäytteenä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...maastossa Bredskärenin rannassa... Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

...ja lautasella ennen herbaarioon ja DNA-sekvensointiin vientiä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Viime talvena Turkia teki karttatarkasteluja siitä, mistä esim. tötterösalaattilevää on aiemmin löytynyt. Keväällä jäiden lähdettyä etsittiin tötterösalaattilevää ja viime viikolla lokakuussa Biodiversean tiimi on käynyt etsimässä suolileviä samoilta paikoilta, eli paikoilta, joista laji todennäköisimmin löytyisi. Hyvin on tärpännyt, oletettua tötterösalaattilevää ja suolileviä on löytynyt n. 175 näytettä.

Biodiversean DD-maastotyöporukka ei kevään ja syksyn aikana päässyt kertaakaan saunaan, koska huone oli ihan muussa käytössä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Suuren näytemäärän hyvät ja huonot puolet: paljon näytteitä DNA-testausta ja herbaariota varten, paljon näytteitä käsiteltäväksi, kuivattavaksi ja dokumentoitavaksi illalla maastotyöpäivän jälkeen. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Turkia naureskelee, että työ sopii hänelle teestä pitävänä kissaihmisenä kuin nakutettu. Hän selittää, että DNA-näytteet säilötään ensin yhden kupin paperisiin teehaudutuspusseihin, jotka imevät hyvin kosteutta, ja sen jälkeen ne haudataan kissanhiekkaan, joka edelleen imee kosteutta itseensä. Herbaarioon säästettävät näytteet puolestaan on helppo saada kauniisti paperille esim. muoviselta maalitelatelineeltä. Maalikotelo täytetään vedellä, näyte päästetään sinne kellumaan ominpaan asentoonsa, veteen näytteen alle ujutetaan paperi ja näyte vedetään sievästi paperille kaltevaa liuskaa pitkin. Jos märän ja lötkön, veden alla kauniisti hulmuilevan levänäytteen vain lätkäisee kuivalle paperille, tuloksena on lähinnä nuuskamälliä muistuttava läjä. Koko lajin habitus eli ulkonäkö sen luontaisessa ympäristössä menetetään. Siksi vedenalaiset lajit täytyy onkia paperille veden alla.

Välillä maastotöitä pääsee tekemään uskomattoman upeissa maisemissa ja erityisesti säässä... Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

...välillä vähän heikommassa säässä. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Meribiologisissa töissä käytetään muutenkin paljon ns. käsikauppatavaraa, joka on normaalisti käytössä kaikkialla muualla paitsi luonnonsuojelussa. Näytteet on hyvä kerätä kaupan hevi-pusseihin tai pesupusseihin, harsopusseihin, joissa on valmiiksi hyvä, suljettava suuaukko, tai minigrip-pusseihin, jotka nimetään yksilöllisesti. Sukeltajan poiju on yleensä koiran flex-talutushihnan päässä, koska silloin pallo on juuri sukeltajan yläpuolella eikä vaju tuulen mukana ”alavirtaan”. Leikkuulauta on äärimmäisen kätevä kirjoitusalusta, koska siinä on valmiiksi kädensija ja siihen mahtuu teippaamaan A4-kokoisen kartoitusprotokollan.

Meribiologinen työ on todellakin välineurheilua. Eikä tässä ole vielä edes SUP-lautoja, kumivenettä tai sukellusvälineitä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Marraskuussa odotellaan DNA-näytteiden tuloksia Luomukselta ja silloin toivottavasti tiedetään, mitä lajia sitä on tullut kerättyä. Tämä hanke on siinä mielessä tutkijalle hyvin kiitollinen, että mikä tahansa tulos (paitsi liian vähäinen määrä DNA:ta tai muu DNA-määrittämiseen liittyvä epävarmuus) on hyödyllinen – jos lajit ovat sitä, mitä niiltä odotettiinkin, tulos on hyvä, jos lajit ovat jotain muuta, tulos on hyvä, jos eri näköiset lajit ovat samaa lajia, tulos on hyvä ja jos saman näköiset lajit ovat eri lajeja, sekin on hyvä tulos. Hyvä tulos on myös laadukas absence -data eli varmistettu tieto siitä, että lajia EI esiinny jossakin, eikä lajin puuttuminen johdu siitä, että sitä ei vain olisi löydetty tai tunnistettu.

Näytepussit uusiokäytetään, kunnes ne vuotavat tai niiden suljin ei enää toimi. Dalskärin levänäyte kuvattuna "luonnollisessa elinympäristössään". Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Joka tapauksessa tieto lisääntyy ja ensi kesänä, jolloin kartoituksia on tarkoitus jatkaa aiemman tiedon pohjalta laajemmalla maantieteellisellä alueella, kaikkia tänä vuonna kertyneitä oppeja voidaan käyttää hyväksi. Ensi kesänä näytteenottosyvyyttä on myös tarkoitus syventää – tänä kesänä monet näytteet kerättiin kahlaamalla ja vesikiikaroimalla rannalta tai snorklaamalla, ensi kesänä on tarkoitus sukeltaa vielä enemmän.

Parhaimmillaan maastotyö on aivan ihanaa. Erityisesti loppusyksyä ovat vaivanneet kovat tuulet, keväällä tyyniäkin sentään löytyi. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Lajien uhanalaisuusarviointi tehdään Suomessa kymmenen vuoden välein. Ollaan siis hieman arviointivälin puolivälin jälkeisellä ajalla eli seuraavaan arviointiin on vielä sen verran aikaa, että nyt saatavat tulokset voivat vaikuttaa. Ehkä jokin nykyinen DD-laji löytyy seuraavassa arvioinnissa jostain muusta kategoriasta.

Essi Keskinen

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

Bärkskärin levänäyte löytyi tästä rannasta. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte herbaarioon menossa. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Bärskärin levänäyte lautasella ennen DNA-näytteeksi lähtöä. Kuva: Tytti Turkia / Metsähallitus

Kesän kuvamuistoja

 

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Järjestelen parhaillaan viime kesän Velmu-maastotöiden valokuvia Perämereltä. Kuvia on reilut 5000 kpl. Kaikki on kyllä poistettu kameroista, laitettu oikeisiin kansioihin ja nimetty joko heti ottopäivän iltana tai viimeistään seuraavana päivänä, mutta nyt työn alla on "Parhaat 2024" -kansion kerääminen.

Otamme kuvia koko ajan ja kaikesta. Kamera kulkee jokaisen kahlaajan, sukeltajan ja kipparin matkassa koko ajan. Dokumentoimme työtilanteita, kauniita maisemia, näytteenottoa ja lajeja. Otamme kuvia harvoin nähdyistä lajeista ja mikroskooppikuvia lehtien rakenteesta. Otamme kuvia kun on uskomattoman kaunis sää ja aurinko paistaa, otamme kuvia, kun vettä sataa kaatamalla tai kun tuulee 19 m/s. Nykyisin tallennustila ei rajoita kuvien ottoa, joten kaikesta otetaan kuvia koko ajan.

Kuvia käytetään sisäisesti viestinnässä, somessa, raporteissa, esitelmissä, kouluvierailuilla. Kuvia käyttävät myös mm. Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö, Helcom ja monet muut ulkoiset tahot. Niitä pyydetään painettaviin lehtiin ja netissä julkaistaviin materiaaleihin. Kuvat ovat kovaa valuuttaa ja niitä tarvitaan jatkuvasti lisää, koska parhaat kuvat "kuluvat" yllättävän nopeasti - jos on nähnyt saman kuvan viisi kertaa eri foorumeilla, se alkaa jo kyllästyttää. Ja kun niitä nyt on olemassa, miksi niitä ei käytettäisi.

Metsähallituksen kuvat päätyvät Kuvapankkiin, jonne esim. Ympäristöhallinnosta voi saada käyttöoikeudet, tai voin etsiä sieltä kuvia ja lähettää latauslinkin pyytäjälle. Kuvapankkiin ei kuitenkaan voi eikä saa dumpata tuhansia kuvia, jotka eivät kaikki suinkaan ole julkaisukelpoisia. Suuri osa kuvista on epätarkkoja, erityisesti veden alta otetuista kuvista. Vaikka täysin käyttökelvottomat kuvat heitetäänkin heti roskakoriin eli deletoidaan, jää silti valtava määrä "ihan okei" -kuvia, jotka eivät ole julkaisukelpoisia, mutta joista voi olla dokumentaarista hyötyä joskus. Ei niitä poiskaan kannata heittää. Kuvat pitää siis käydä läpi ja etsiä sieltä muutama sata vuoden parasta otosta Kuvapankkia varten.

Tällaisiin kategorioihin kuvia solahteli.

Seuraavien viikkojen ajaksi ajastan LuontoTyyppien Facebook-sivulle kuvakokoelmia kesältä 2024 Perämereltä, kuvamuistoja siis. Kurkkaa LuontoTyyppien Faceen joka sunnuntai-ilta loppuvuoden ajan niin pääset mukaan kesämuisteloihin.

Essi Keskinen