Meridata käyttövalmiina

Velmu kesäsi maastokaudella 2023 tietoa 4466:sta näytepisteestä itäiseltä Suomenlahdelta Kalajoelle. Kuva: Metsähallitus

Maastossa tehdään maastokartoituksia ja kerätään tarkkaa lajitietoa, mihin millään kaukokartoitusmenetelmillä ei vielä ainakaan tällä hetkellä kyetä. Maastotyöt ovat kalliita ja aikaavieviä ja erityisesti vedenalaiset lajistokartoitukset vaativat erityisosaamista kuten snorklaamista tai sukeltamista. Työ ei kuitenkaan ole läheskään valmiiksi tehty sitten kun maastotyöt on tehty, vaikka kaikki lajinäytteetkin olisi mikroskopoitu ja tunnistettu. Työ ei ole valmis edes silloin, kun kaikki data on naputeltu Excel-taulukoihin.

Työ on valmis vasta, kun taulukot on syötetty LajiGIS-tietokantaan, jossa lajistotiedot ovat kaikkien ympäristöhallinnossa työskentelevien käytettävissä. Ja kun tiedot vielä kerran viikossa päivittyvät ympäristöhallinnon tietokannasta yleiseen Lajitietokeskuksen Luomuksen www.laji.fi -tietokantaan, joka on kaikkien käytössä oleva avoin tietokanta, vasta sitten kenttätyörahoille on saatu täysi vastine.

 

Punanäkinpartaiset kertovat yleensä suojaisesta mutapohjaisesta fladasta tai lahdesta. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Jotkin hyönteiset kuten esim. uposkuoriaiset munivat vesikasvien juuristoihin, joissa niiden toukat kuoriutuvat munista ja alkavat alkaa elämämäänsä ennen aikuiseksi kuoriutumista. Kuva: Maximillian Gareis / Metsähallitus

Maastokaudella 2023 yhteensä neljä Velmu-tiimiä (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) keräsi lajistodataa itäiseltä Suomenlahdelta aina Kalajoelle asti. Tietoja kertyi yhteensä 4466:sta näytepisteestä. Näytepiste tarkoittaa 1-4 neliömetrin kokoista kartoitusalaa, jonka lajisto on inventoitu sukeltamalla, snorklaamalla tai vesikiikarilla. Jos vesi on ollut sameaa, on käytetty haraa, jolloin näyteala on ollut suurempi, mutta pohjaa ei ole nähnyt.

Vesikuuset ovat näyttävät terrestrisiltä kaimoiltaan kuusilta. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Matalilla tai erityisen mutaisilla alueilla vedenalaiskartoituksia tehdään paljon sup-laudan päältä. Melan avulla on kätevää mitata veden syvyys. Kuva: Kevin O'Brien / Metsähallitus

Kaikilta näytepisteiltä ei löydy yhtään lajia, mutta nämä pisteet ovat melko harvassa. Muutamien fladojen syvemmiltä mutapohjilta, erityisesti jos niiden läpi on ruopattu veneväylä, ei välttämättä löydy mitään. Suurin osa näytepisteistä pitää kuitenkin sisällään yhdestä jopa tusinaan tai viiteentoista lajia. 

Yllättäen kaikkein luonnontilaisimmat ja häiriintymättömimmät fladat eivät välttämättä ole niitä monilajisimpia. Upeat mukula- tai punanäkinpartaniittyjen peittämät kirkasvetiset, täysin luonnontilaiset fladat voivat joskus ylläpitää vain kourallista lajeja, esim. mukula- ja punanäkinparta, merinäkinruoho ja hapsivita. Jos häiriötä (lue rehevöitymistä tai edes ravinteita) on hieman enemmän, lajimäärä saattaa kivuta yli kahdenkymmenen. Kumpi näistä alueista sitten on "arvokkaampi" merialue, se on jokaisen itse päätettävissä.

Sameassa vedessä snorklaaja turvautuu heittoharaan lajiston selvittämiseksi. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Kenttäprotokolla kiinnitetään kirjoituslevyyn ja tallentimena toimii vanha kunnon lyijykynä. Vedessä lähes kaikki muut tietojen tallennusmenetelmät ovat joko hankalia, hitaita, kalliita tai muuten mahdottomia. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Joillakin alueilla kartoittajien kavereina laiduntaa perinnebiotooppien hoitajia. Kuva: Kevin O'Brien / Metsähallitus

Maastopäivät tuppaavat olemaan pitkiä. Kartoituskohteet ovat kaukana, veneellä liikkuminen on hidasta, kartoitusvälineitä on paljon ja niitä pitää raahata maastomajoituksen, pakettiauton, veneen ja fladan välillä. Illalla sama reitti pitää kulkea toiseen suuntaan.

Maastopäivä ei pääty siihen, kun saavutaan takaisin majoitukseen. Sitten pitää vielä käydä läpi päivän mikroskopoitavat näytteet, huoltaa varusteet, tankata veneet ja valmistautua seuraavaan päivään. Dataa tallennetaan Excel-taulukoihin silloin kun ehditään, tuulisina päivinä, junamatkoilla tai autossa pelkääjän paikalla.

Välillä Suomenkin vesistöt näyttävät tropiikilta. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Sukeltajan A-lippu ilmoittaa, että lähistöllä on sukeltaja - älä siis aja veneellä päälle! Anna Lyssenko / Metsähallitus

Äimäruoholla on sievät pienet pallerokukinnot. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kovapohjaisia fladoja voi helposti kartoittaa vesikiikarilla, jos pohja ei pöllyä eikä vesi ole liian syvää. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Tehdyt kartoituslinjat ja -pisteet näkyvät ilmakuvan päälle projisoituna LajiGIS-tietokannassa. Kuva: Metsähallitus

Median kanssa työskentely on osa vedenalaiskartoituksia. Ihmisiä kiinnostaa, miksi plussa-palloiksi pukeutuneet pelastautumispukuiset meribiologit ja luontokartoittajat häärivät heidän rannoillaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hiekkapohjilta löytyy sekä putkilokasveja että irtonaisia rihmaleviä. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

LajiGIS-tietokantaan vietynä maastossa tehdyt näytepisteet- ja linjat näyttävät osuvan pohjakartan kanssa yksiin. Kuva: Metsähallitus

Essi Keskinen, meribiologi

Kerro se kuvin

Maastokesän toimiston maisemissa on harvoin mitään valittamista. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Viimeisten parin viikon aikana olen tägännyt kesän maastotyökuviin asiasanoja. Kun kuvat sitten viedään kuvapankkiin, niitä voi etsiä asiasanoilla kuten "sukellus", "uhanalainen", "työ", "Perämeri" jne. Pohjanlahden tiimin kuvista Korsnäsistä Tornioon kertyi "Parhaat 2023" -kansioon noin 300 kuvaa, joista laitain tähän nyt muutamia itselle tavalla tai toisella mielenkiintoisia, kauniita, hätkähdyttäviä tai muuten merkityksellisiä.

Tervetuloa Metsähallituksen meritiimin yhdistetyn Velmu- ja merenhoidon seurannan tiimin maastokesään 2023!

Essi Keskinen

12 maastoviikkoa, 11 maastomajoitusta. Ei voi ainakaan sanoa, että maisemat olisivat käyneet tylsiksi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Parhaimmillaan vaarantuneet suojaisat näkinpartaisniityt ovat todella tiheitä ja kauniita. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Merenhoidon seurantalinjoiksi etsittiin sora-, hiekka- ja mutapohjia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Monet fladat eli maankohoamisen vuoksi merestä irti kuroutuvat lahdet ovat pullollaan mitä erilaisimpia lajeja - tästä fladasta löytyy ainakin näkinpartaisia, vitoja ja merinäkinruohoa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Pehmeäpohjaiset suojaisat fladat ylläpitävät tiheitä vesikasviniittyjä. Tästä fladasta löytyi punanäkinpartaa ja hapsivitaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämä flada oli vastikään ruopattu ja sen kyllä näki. Näkyvyys oli hyvin huono ja kaikkea jäljelle jäänyttä kasvillisuutta peitti sentin sedimentaatiokerros. Ikävä kyllä lahdesta löytyi myös koko maassa rauhoitettu meriuposkuoriainen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Satoi tai paistoi, työt mennään tekemään. Tuuli on sitten eri asia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ärviät kurkottelevat pintaan tältä mutapohjalta. Ärviöiden juurilta löytyy vaikka minkälaista kasvillisuutta eri lajisista näkinpartaisista uposvesitähtiin, vitoihin, hauroihin ja letkuleviin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merinäkinruoho on kirkkaanpunaisine "täplineen" valokuvauksellinen laji. Se kertoo lievästä rehevöitymisestä, mutapohjasta ja suojaisesta kasvupaikasta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lumpeet ja ulpukat viihtyvät makeavetisimmissä lahdissa ja jokisuistoissa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Värit ovat kohdillaan tässä kesäisessä lumpeenkukkakuvassa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Paikalliset mökkiläiset kertoivat, että poimuvidan massaesiintymät toistuvat noin neljän vuoden välein. Pääsimme todistamaan tätä Merenkurkussa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuvia tulee helposti otettua parhaimmilla ja huonoimmilla keleillä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Upossarpio on kaikessa vaatimattomuudessaan kaunis uhanalainen vesikasvi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Uhanalaisen lajin näkeminen sävähdyttää aina. Perämeren kansallispuiston Selkä-Sarven vaarantuneen paunikkoesiintymän tarkastaminen oli mukava tehtävä, koska laji löytyi edelleen paikalta. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Välillä työskentelyolosuhteet ovat vähemmän optimaaliset. Onneksi matalalla rannalla pystyy työskentelemään myös kovemmalla tuulella. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Vaarantunut ja koko maassa rauhoitettu nelilehtivesikuusi on kauniinvärinen kasvi. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Välillä tuulee... Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Ulkokrunnista paluu voi välillä olla märkää touhua. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Iltatyöt ovat mukavia, jos ei väsytä liikaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Nautiskelin tänä kesänä sukelluksista. Viime kesänä niitä ei ollut ja edelliskesänä ne tehtiin syviin ja järkyttävän sameisiin Airiston vesiin Turun sisäsaaristossa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaikki jotka ovat kuunnelleet merisäätä, muistavat Ulkokallan. Maakalla on naapurisaari, josta löytyy mm. puinen kirkko, Ulkokallalla on vain sääasema ja joitakin paikallisten mökkejä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kesällä 2023 perustettiin Merenkurkkuun ja Perämerelle merenhoidon seurantalinjoja. Sorapohjien löytyminen oli aina iloinen asia, koska soraa tuntuu olevan meren pohjalla vain pieninä laikkuina. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lapin ELY-keskus pyysi meitä tarkistamaan erään uhanalaisen lajin, lietetattaren, esiintymän, läheltä Perämeren kansallispuistoa. Sieltähän se vielä löytyi, joskin viimeisiään vetelevänä - vesialue on kasvamassa umpeen ja lietetatar jäämässä muun kasvillisuuden jalkoihin. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Auringonlasku värjää Perämeren kansallispuiston taivaan. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Kesä- ja heinäkuu olivat suhteellisen tyyniä ainakin Merenkurkussa, mutta elokuussa tuulet alkoivat vaivata Perämerellä. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Tuulipäivänä on hyvä tarkistaa tiedossa oleva uhanalaisten upossarpioiden esiintymä. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Äimäruoho on sievä pieni vesikasvi, joka helposti jää muiden jalkoihin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus