Mistä meribiologin saa innostumaan?

 

Soraa, ihanaa soraa! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mikä nostaa ilon kyynelet meribiologin silmiin? Se saattaa olla uhanalainen laji, se saattaa olla luonnontilainen upea flada, mutta tänä kesänä se on omalla kohdallani ollut sorapohja.

Tämän vuoden maastokaudella ollaan seisty kaksissa (pelastautumispuvun) saappaissa – toisaalta on tehty Velmu-kartoituksia Merenkurkkuun ja eteläiselle Perämerelle, toisaalta on tehty merenhoidon seurantaa Merenkurkkuun ja Perämerelle.

Merenhoidon seurantalinjoja perustettaessa ollaan yritetty etsiä kymmenen sora- ja hiekkalinjaa ja 8 mutalinjaa (á la 100 m) kummaltakin merialueelta. Hiekkaa ja mutaa on yllin kyllin, mutta sora! Soran raekokomääritelmä Velmu-kartoitusmittaristolla on 0,2-6 cm eli haarukka on varsin pieni. Kyllä, hiekan määritelmä (siltin ja soran välille jäävä parin millin raekokoluokka) on vielä tiukempi, mutta kaikkihan nyt tietävät, että hiekkaa on rannat ja pohjat pullollaan. Samoin mutaa. Ihan liikaakin.

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sora sen sijaan meinasi tuottaa päänvaivaa. Keväällä suunnitellessa sorapohjia löytyi ehkä muutaman kymmenen metrin matkalta mutta ei välttämättä 100 metrin mitalta, tai soraa löytyi pisteiltä vain puolet tai hieman yli, ja loput pohjan tavarasta oli kivikkoa tai hiekkaa.

Joka kerta kun viritimme linjan merenpohjaan siinä toivossa, että sieltä nyt paljastuisi sorapohja, oli sydän syrjällään ja jännitti, kunnes pääsi pohjaan ja pystyi toteamaan, oliko soraa tarpeeksi vai ei.

Kun sitten laskeutuu viiden, kuuden metrin syvyyteen pohjalle ja näkee silminkantamattomiin soraa, meribiologin sydän läikähtää ja kyyneleet melkein valahtavat silmiin. Soraa, ihanaa, kaunista soraa! Ja näin paljon! Ei tarvitse väen vängällä olla näkevinään hiekkaa hieman suurempana tai pikkukiviä hieman pienempänä.

Viimeisten kahden viikon sorapohjat ovat ilahduttaneet. Ei ole tarvinnut kaivella vaihtoehtoisten paikkojen karttoja esille, erityisesti kun sorapohjille ei juuri ollut vaihtoehtoja.

Essi Keskinen

Sukelluslinja on vedetty, nyt sormet ja varpaat ristiin että pohjalta löytyy soraa! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Onnellinen sukeltaja pinnalla löydettyään soraa :) Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sukelluslippu pidetään salossa niin kauan kuin sukeltaja on vedessä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ulkokallan sääasema. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Maakalla tyynenä päivänä on hieno lounaskohde. Merenhoidon seurantalinja (sora) perustettiin saaren pohjoispäätyyn. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuulella ei ole ystävää

 

Välillä merellä kastuu, vaikka kuinka suunnittelisi hyvin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tuntuu uskomattomalta, että Metsähallitus merellä -sarjassa ei ole vielä blogia nimeltä "tuulella ei ole ystävää". 

Wikipedia tietää kertoa kappaleesta: "Tuulella ei ole ystävää (U vetra net nikakogo druga tai Pesnja o druge) on Andrei Petrovin (1930–2006) säveltämä laulu neuvostoliittolaisesta elokuvasta Put k pritsalu (1962), joka on esitetty Suomen televisiossa nimellä Matka satamaan.Sen on levyttänyt Tapio Rautavaara nimellä ”Hiljainen satama” (1963, san. Heikki Saari), mutta tunnetummaksi nousi Heikki Aarvan levytys ”Tuulella ei ole ystävää” samalta vuodelta. Se ylsi levymyyntitilaston kymmenennelle tilalle joulukuussa 1963 ja oli Finndiscin Safir-levymerkin parhaiten menestynyt julkaisu. Sen sanoituksen on tehnyt Erik Lindström nimimerkillä Hillevi, ja saman sanoitusversion ovat levyttäneet myös Arja Saijonmaa vuonna 1983, Eila Pienimäki vuonna 1990 ja Arja Havakka vuonna 1999."

Valmiina tekemään Hailuodon pohjoispuolen matalaa hiekkalinjaa! Kahlauksia pystyy kyllä tekemään vesikiikarin kanssa tuulisemmissakin olosuhteissa, mutta aina sitä ennemmin tyynen ottaisi. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Kun suunnittelin kesän 2023 maastokartoituksia keväällä, päätin, että aloitamme Merenkurkusta, koska siellä kasvukausi on alkanut jo kesäkuussa. Sitten kun Merenkurkku on tehty, siirrytään suoraan aivan pohjoiseen, Kemi-Tornioon ja Perämeren kansallispuistoon ja Krunneille, koska elokuun alussa voisi vielä olla tyyniä säitä, ennen kuin syksyn tuulet alkavat. Perämeren kansallispuisto ja Krunnit ovat molemmat kaikille tuulille avoimia saaristoja, keskellä merta, ja majoitukset merellä - siellä ollaan siis hyvinkin tuulille alttiina. Äkkiä ne alta pois elokuussa niin että päästään suojaisampiin paikkoihin, Raahen, Rahjan ja Kokkolan saaristoihin.

Muuten hyvä, mutta nyt on tuullut kovaa jo koko kolme viikkoa, kun olemme olleet tekemässä merenhoidon seurantasukelluksia Perämerellä. Työt on saatu tehtyä, mutta stressaten, hammasta purren, myöhään illalla tai epäoptimaalisissa olosuhteissa. Joitakin tyyniä on sattunut joukkoon ja silloin merelle on hyökätty nopeasti. Eilen tehtiin suojan puolelle saaria muta- ja hiekkalinja reilussa 8 m/s keskituulessa. Vene keinui ankkurissa saaren suojan puolella ristiaallokossa ja sukeltaja lillui yhtäläisessä swellissä eli mainingissa pohjassa. Hyvin harvoin tulen huonovointiseksi sukelluksella, mutta eilinen mutalinja aiheutti yökötystä. Näkyvyys reilut parikymmentä senttiä, pohja pysyy paikoillaan, pohjalla oleva irtonainen levä lilluu yhteen suuntaan ja minä vähän toiseen. 38 minuuttia tätä ja nenä kiinni pohjassa sukeltamista ja huono olo oli valmis.

Paluu Krunneilta... Vettä kyllä pärskytti, ja kovasti, mutta kotimatka sujui silti turvallisesti. Mitä nyt kaikki kastui. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Raahessa meillä ei sinänsä ollut mitään hätää, koska asuimme maissa ja autolla pääsi. Ulkokrunniin piti mennä sunnuntai-iltana hyvän sään aikaan, koska maanantaina ei olisi enää päässyt, mutta pois tulo perjantaina osui 11 m/s tuulelle. Kaikki kastui, vaikka suojattiin jätesäkeillä ja asiat olivat "vedenkestävissä" kasseissa. Vesi löytää tiensä joka paikkaan. Pelastautumispuvut auttavat paljon, mutta eivät loppuun asti. Kun istuu reilun tunnin meren tarjoamassa suihkussa, vesi menee kyllä läpi myös vanhasta ja paljon käytetystä GoreTex-kankaasta.

Kesän paperikartat kuivumassa ja muovikartat irrotettuna toisistaan, että eivät märkinä takerru...  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tärkeintä on kuitenkin aina turvallisuus. Säätiedotusta seurataan (mieheni sanoin: "Olet aina kesällä kuin joku vanha ukko joka kuuntelee koko ajan Merisäätä.") tiukasti ja päätökset tehdään parhaan mahdollisen tiedon avulla. Ulkokrunnissa säätietoihin netin kautta pääsi käsiksi yleensä vain aikaisin aamulla ja joskus päiväsaikaan hyvällä säällä kiipeämällä torniin. Aiemmin oli käytössä säätietojen saaminen tekstiviestipalvelun kautta, mutta tämä palvelu on nyt ilmeisesti päättynyt. Harmi, koska Krunneilla sitä olisi taas kaivattu.

Raahessa ollaan nyt istuttu viikko Meripelastajien majassa ja rynnätty merelle aina kun on pystytty, usein aika paljon huonommissa tuuliolosuhteissa kuin haluttaisiin, mutta kuitenkin aina turvallisuuden rajoja kunnioittaen. Onhan tämä kuitenkin loppupeleissä "vain työtä" eikä elämää suurempi tehtävä, vaikka välillä tuntuu, että mitään ei voi jättää välistä koska työkohde on kesän 2023 agendalla.

Tähän mennessä kaikki on saatu suoritettua aikataulussa, vaikka välillä on vähän stressannutkin. Nyt, viikonlopun häämöttäessä, tuuli on tyyntynyt ja aurinko tullut ensimmäistä kertaa tälle viikolle esiin. Toivottavasti pitää myös ensi viikon.

Essi, meribiologi

 Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

 Kuivumassa nämäkin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Uhanalaista kasvia pullollaan

 

Vesipaunikko on pienen pieni ja huomaamaton vesi- tai rantakasvi, jonka on arvioitu olevan vaarantunut (VU). Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Viime kesänä minä ja tiimini juoksimme, tai pikemminkin meloimme SUP-laudoilla, pohjoista Selkämerta ja Merenkurkkua pitkin poikin ja yritimme kaikin keinoin löytää uhanalaisia lajeja. Loppujen lopuksi löysimme kauhean vaivan ja koko kesän kartoitusten jälkeen kaksi meriuposkuoriaista.

Tänä kesänä kartoitamme Velmu-töissä mereisiltä luontoarvoiltaan huonointa ja parasta 10 % fladoista eli merestä maankohoamisen myötä irti kuroutuvista laguuneista. Samalla teemme merenhoidon seurantasukelluksia Merenkurkussa ja Perämerellä.

Viime vuonna ennustin, että emme tule löytämään juurikaan uhanalaisia lajeja Merenkurkusta, koska lähes kaikki uhanalaiset lajit nyt vaan ovat pakkautuneet Perämerelle. Ennustus toteutui.

Viime perjantaina saimme Merenkurkun alueen valmiiksi. Löysimme kartoituksissa yhden meriuposkuoriaisen. Maanantaina siirryimme Perämeren kansallispuistoon. Keskiviikkona löytyivät uhanalaisista lajeista upossarpio, vesipaunikko ja silmälläpidettävä otavita, ja torstaina vielä lietetatar (samalla löytyi ikävä kyllä myös vieraslaji kanadanvesirutto). Ensi viikolla siirrymme Krunneille ja näemme aivan varmasti uhanalaista nelilehtivesikuusta.

Perämeri <3

Essi Keskinen, meribiologi

Upossarpio kukkii veden alla. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tyynellä kelillä SUP-laudalla on ilo tehdä töitä. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Rehevän mutapohjaisen suojaisen lahden kasvillisuus on runsasta ja monilajista. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Jostain syystä lietetatar ei koskaan ole erityisen kuvauksellinen... Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Uhanalaisen lietetattaren kukka avautumassa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Iltaruskon aikaan osuvat usein tyynet kelit ja hyvät työsäät. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Vellamonsammal pudotettiin uhanalaisten lajien listalta vuoden 2018 arvioinnissa, koska kartoituksissa sitä löytyi Perämereltä lähes joka sukellukselta, jossa oltiin kivikossa 1,5-7 m syvyysvälillä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lettosiipisammal on hyvin pieni vesisammal, joka loistaa usein korean vihreänä muuten ruskeahkosta maastosta. Polyypit viihtyvät samalla kivellä lettosiipisammalen kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Iltaruskon rauhallinen hetki merellä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

SUP-laudat ovat helpottaneet vedenalaista kartoitustyötä valtavasti. Miksi emme keksineet niiden käyttöä jo kymmenen vuotta aiemmin?!? Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Perämeren kansallispuiston pohjoispuolelta löytyy upea riutta, josta löytyi nopeasti laskemalla kuutta lajia vesisammalia, joista isonäkinsammal peitti useassa kohtaa pohjan jopa 40 % laajuudelta. Riutta on moreeniharju, josta löytyi kaikenlaista pohjasedimenttiä lohkareista ja kivistä glasiaalisaveen, hiekkaan ja soraan. Video: Essi Keskinen / Metsähallitus

Otavita on kauniinvihreä vita, joka tässä fladassa on peittymässä epifyyttisiin rihmaleviin eli päällysleviin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus