Mikroskooppinen maailma

 

Hyvä mikroskooppi on tärkeä työväline. Yhtä tärkeä on hyvä mikroskopointipöytä. Baaripöytä ja korkea keinonahkainen, pehmeä baarijakkara toimivat tässä AirBnB -kämpässä mahtavana mikroskopointipöytänä! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mikroskooppi on yksi meribiologin ja luontokartoittajan tärkeimmistä työvälineistä. Maastossa voidaan ihmetellä pieniä juttuja lupilla (tai luupilla, kummin vaan), mutta esim. monet rihmalevät erottaa toisistaan vain mikroskoopilla. Maastossa otetaan näytteitä tunnistamatta jääneistä kasveista ja levistä ja iltaisin sitten mikroskopoidaan.

Näytepurkit on aina merkittävä hyvin, että näytteet eivät sekoitu. Filmipurkit ja näytepurkit muodostavat ns. leväpatterin, mutta usein käytetään myös numeroituja minigrip-pusseja. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesiherneen pyyntirakkulat ovat pieniä ansoja, jotka alipaineella imaisevat ohi uiskentelevan eläinplanktonin saaliikseen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesiherne on kauniinvihreä ja pyyntirakkuloineen varsin eksoottinen kasvi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Välillä näytteet ovat juuri sitä, mitä on odotettukin, mutta ne on silti pakko mikroskopoida, jotta ei tehtäisi systemaattista virhettä. Joskus näytteet osoittautuvat ihan joksikin muuksi, ja silloin taas kiittää ammattitaitoaan ja viitseliäisyyttään, että otti taas kerran näytteen.

Systemaattinen virhe tarkoittaa sitä, että oletetaan kaiken samannäköisen olevan sitä, mitä se on aiemminkin ollut. Usein rihmalevämassassa on kuitenkin monia eri lajeja, joita ei paljain silmin erota. Jos lisäksi aina oletetaan "samannäköisen" lajin olevan samaa ilman varmaa tunnistusta, jää joukkoon varmasti muitakin lajeja, jopa uusia tai vieraslajeja. 

Essi Keskinen

Kännykkäkamerakuva tietokoneen ruudulla suurennetusta vedenkestävän digipokkarin kuvasta :D Meriuposkuoriainen on uhanalainen direktiivilaji eli lailla suojeltu kuoriaislaji. Tänä kesänä VELMU-kartoituksissa etsittiin mm. meriuposkuoriaisia, joita löytyikin jonkin verran. Lajinmääritys piti tehdä joko maastossa, niin että eläintä ei vahingoitettu, tai viedä se määrityksen jälkeen takaisin samaan vesistöön. Vaikka kuvassa näyttää siltä, että oikea etujalka puuttuisi, se on vain taittunut kuoriaisen alle - seuraavissa viidessä kuvassa etujalka on taas paikoillaan :D Uposkuoriaisia on kolme lajia, jotka erottaa toisistaan perässä näkyvien piikkien ja pään takana olevan kuoren värityksen perusteella. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Tämän näytteen kohdalla mikroskooppi paljasti jännittävän yllätyksen. Vaaleanvihreä rihmamainen levä on punalevä Batrachospermummia, ja tummanvihreä eläin on järvisieni, joka kasvaa punalevän päälle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tämän näytteen kohdalla mikroskooppi paljasti jännittävän yllätyksen. Vaaleanvihreä rihmamainen levä on punalevä Batrachospermummia, ja tummanvihreä eläin on järvisieni, joka kasvaa punalevän päälle. Nimestään huolimatta tämä punalevä on kirkkaanvihreää, ja näyttää vähän pullosudilta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaikkien näytteiden kanssa ei mikroskooppia tarvita. Vehkan "marjaterttu" on iso kuin käpy. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaislikossa suhisee

Tuovilanjoen suisto on yksi suuri kosteikko, jonka läpi on ruopattu muutamia väyliä. Itse kosteikon sisään tunkeutuminen on lähes mahdotonta, koska SUP-laudalla se on liian tiheää, mutta kävelemällä kuitenkin mahdotonta. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Monelle minun ikäiselleni on pienenä luettu iltasaduksi skotlantilaisen Kenneth Grahamen kirjoittamaa lastenkirjaa Kaislikossa suhisee. Itse katsoin sitä myös animaationa. Englanniksi kirja on The wind in the willows eli Tuuli (hopea)pajuissa. Englanniksi ja suomeksi puhutaan siis täysin eri kasvillisuudesta, mutta pointti on sama - ollaan jokivarressa tai kosteikolla, jossa vesimyyrä, rupikonna ja keitä kaikkia muita eläimiä sieltä löytyikään, seikkailevat. Suomessa hopeapajut ovat lähinnä hoidettujen puistikoiden tai jokivarsien istutettuja puita, ”tavalliset” pusikoituneet pajut sen sijaan ehkä enemmän rantaryteikköä kuin lastenkirjalle nimeä tarjoavia romanttisia elinympäristöjä. Suomeksi nimi siis muotoutui muotoon Kaislikossa suhisee.

Kaislikko SUP-laudalta nähtynä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Olen monesti miettinyt näin aikuisena ja erityisesti biologina, tarkoitettiinko kaislikolla sini- tai järvikaislaa (Schoenoplectus ssp.) vai järviruokoa (Phragmites australis), joka on oikeasti ruoko (Ruovikossa suhisee ei kuulosta yhtä hyvältä kuin Kaislikossa suhisee). Moni ei-biologi puhuu järviruovikoista kaislikkoina, vaikka biologisesti näin ei ehkä olisikaan. En muista kirjaa niin hyvin että tietäisin, oliko suomentajalla ajatusta kaislikon ja ruovikon erosta, vai esiintyykö kirjassa yleensäkään kumpaakaan. Viitattiinko kirjan nimellä vain joki- tai kosteikkoelinympäristöön, jota Skotlannissa edustavat paremmin pajut ja Suomessa kaislikot/ruovikot?

Luontokartoittaja on parkkeerannut kulkuvälineensä rantaniityn reunaan. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Hyvin matalia mutarantoja löytyy paljon Merenkurkusta ja Perämereltä. Molemmat ovat otollisi elinympäristöjä monille uhanalaisille lajeilla, mutta suurin osa tämäntyyppisistä rannoista on ainakin Merenkurkussa kasvanut umpeen järviruokoa ja sinikaislaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Oli miten oli, sekä ruovikot että kaislikot häiritsivät VELMU-maastotöitä kovasti Vaasan kaksiviikkoisen kartoitusjakson aikana. Kumpikin kasvillisuustyyppi esti kartoittajia pääsemästä veteen. Kun rannan ja avoveden välillä oli muutamista kymmenistä metreistä jopa kilometreihin ulottuva tiheä ja läpipääsemätön  ruovikko tai kaislikko, sen läpi ei pääse kuin hirvi, ei todellakaan SUP-lautaa, haraa, vesikiikaria, ämpäriä, vesipulloa, eväitä, näytteenottimia, melaa ja ankkuria kantava luontokartoittaja. Kiersimme etsimässä rantoja, joista päästä veteen, ja monesti ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hinata SUP-laudat kumiveneellä 1-3 km päähän avoveteen jotakin ruoppausväylää pitkin.

Vassorfjärdenin hyvin matala lahti on eteläpäästään ruovikoitunut lähes täysin umpeen, vesisyvyys on 20-40 cm. Linnut rakastavat kosteikkoja ja myös kaloille ne ovat tärkeitä kutualueita. Ruopatut väylät vain loistavat ilmakuvista kuin ihoon viiltyneet arvet tai ikimetsän halki kulkevat metsäautotiet. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Täysin tiiviistä ruovikosta tai kaislikossa ei juuri muita kasvilajeja löydy, mutta hyönteisiä, lintuja, kaloja ja nisäkkäitä löytyy. Kaislikon väleissä olevissa aukkopaikoissa viihtyvät lumme ja ulpukka, uistinvita, ahvenvita, keiholehdet ja palpakot. Ruovikon keskellä olevissa lampareissa saattavat viihtyä mm vesikuusi ja vesisammalet.

Merenkurkku on litteänlaakeaa aluetta, jossa maankohoaminen edesauttaa ruovikoiden ja kaislikoiden leviämistä ja matalien alueiden umpeenkasvua. Ihmisen ainoa keino taistella luonnon väistämätöntä kehitystä vastaan on ruopata ja raivata tiensä kaislikon tai ruovikon läpi niin että veneen saa edelleen mökin rantaan, vaikka mökki sijaitseekin jo lähes sisämaassa.

Google antoi ymmärtää, että voisimme päästä ruovikon läpi SUP-laudoilla melomalla. Kuva: Google

Google näytti ilmakuvassa tähän kohtaa väylää ruovikon läpi... Kuva: Esika von essen / Metsähallitus

Yritys hyvä kymmenen, mutta ei tästä kyllä toiselle puolelle kosteikkoa päässyt :D Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Umpeenkasvu on luontaista, mutta toisaalta Itämeren rehevöityminen kiihdyttää sen tahtia. Lisäksi rantalaidunnuksen loppuminen on vähentänyt avoimia rantaniittyjä ja vienyt elinympäristöä mm. uhanalaisilta paunikolta, nelilehtivesikuuselta ja lietetattarelta, nämä lajit kun eivät pärjää kilpailussa järviruo’on kanssa.

Tätä rantaniittyä laiduntavat sekä hevoset, lampaat että hanhet. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kaislikossa - ja ruovikossa - on todellakin suhissut viime viikkoina, kun minä ja tiimini olemme kolunneet Merenkurkun alueen kosteikkoja. Toisaalta kaislikon keskellä on voinut tehdä töitä suppilaudalla, vaikka tuuli olisi lähennellyt 10 m/s - ruovikko ja kaislikko suojaavat hyvin pahimmalta tuulivaikutukselta.

Kaislikossa on vain suhissut.

Essi Keskinen

P.S. Todellisen ruovikkoelämyksen saat kun käyt lukemassa viimevuotisen blogin ruovikossa kartoittamisesta: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2021/10/mapping-roi-region-of-interest-or-reed.html

Ruoppaukset voidaan tehdä näinkin. Tuovilanjoen kunnostusruoppausten yhteydessä uomaa yritettiin ruopata edes hieman luonnonmukaisempaan muotoon eli hidastaa veden virtausta hieman ja saada aikaiseksi hitaamman virtauksen alueita ja pääuomasta poikkeamista hieman erilaisten elinympäristöjen luomiseksi. Ilmakuvassa vesi virtaa oikealta vasemmalle eli ruopattuja "nuolenkärkiä" vastaan merta kohti. Kuva: Google

Sataa sataa ropisee

Sinänsä sade ei haittaa vedenalaisia kartoitustöitä, mutta ei se kyllä mieltä ylennäkään. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Viime viikolla kastuimme VELMU-maastotöissä joka päivä, enkä nyt tarkoita snorklausta, kahlausta saati sukellusta. Vesi tuli poikkeuksellisesti taivaalta. Tähän mennessä tänä kesänä sade on kastellut maastotöiden aikaan vain vähän, mutta vahinko otettiin kyllä takaisin moninkertaisesti viime viikon aikana.

Olen valittanut sateesta ennenkin. Kirjoitin siitä ihan blogin vuonna 2014. Ei se pelkkä sade sinänsä haittaa kun varusteet on hyvät, mutta kun niitä ei meinaa saada kuiviksi jälkikäteen. Lisäksi koko päivän kestävä sade kyllä vetää mielen apeaksi - aurinkoisella ilmalla on paljon mukavampi työskennellä. Kaikki tuntuu helpommalta. Kyllähän sää vaikuttaa ihmisen mielialaan, miksei myös työmoraaliin.

Loch Nessin vai Tuovulanjoen hirviö? Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Sataa... Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Julia nimesi viime viikon ”Vaasan häiriöviikoksi”. Tähän mennessä kaikki onkin onnistunut yllättävän helposti - olemme saaneet työskennellä auringonpaisteessa, tyynillä säillä, olemme päässeet isolla pakettiautolla rantaan asti, ihmiset ovat tulleet juttelemaan kiinnostuneina, työt ovat rullanneet. Viime viikolla emme meinanneet päästä veteen (muuta kuin sateen kautta). Pääsimme kyllä kartoitusalueita ympäröiviin ruopattuihin kanaviin, mutta emme niistä ruovikoiden läpi kartoitusalueiden avovesialueille. Löysimme kyllä parkkipaikan rannassa, mutta rantaa laidunsivat lampaat, ja aidan portti oli niin kaukana ruopatusta kanavasta, että SUP-lautojen kantaminen veteen asti kostean rantaniityn tai ruovikon läpi olisi aika ison vaivan takana. Pääsimme rantaan, mutta tuuli liikaa. Näimme avoveden lähellä, mutta meidän ja sen välissä oli 50 m lähes kolmimetristä ruovikkoa, ja lisäksi pysähtymiskielto ja maantien reuna-aita. Näkyvyys Vaskiluodon teollistuneilla, ruopatuilla ja rakennetuilla rannoilla oli hirveä (Secchi-syvyys vajaan metrin luokkaa) ja kaikkea kasvillisuutta peitti irtonainen ”hötö”. Suuri osa ahvenvidoista vaikutti niin huonokuntoisilta, että olivatkohan viimevuotisia?

Kyröjoen suiston vesi on kovin ruskeaa, mutta sieltä se pystykeiholehti vain ponnistaa! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Silti eteen osui kauniita jokisuistomaisemia, deltan ruovikoita ja labyrinttimaisia kaislikoita. Lumpeet, ulpukat, keiholehdet, sätkimet ja vidat kukkivat, vesimittarit mittailivat matkaa pinnalla. SUP-lauta soljui raukeasti tuulellakin, kun vain piiloutui kaislikon keskelle suvantokohtiin.

Tällä viikolla uusi yritys päästä ruovikoiden läpi avoveteen, nyt varustautuneena uusimmilla droonikuvilla.

Essi Keskinen

Sateiden välissä saatiin nauttia dramaattisista tummista pilvistä. Kun kumiveneellä hinaa SUP-lautaa ja kuljettaa kolmea luontokartoittajaa, akku hyytyy noin puolessa tunnissa. Silti se kannattaa, jos lautailijan voi viedä vastatuuleen kilometrin tai kahden päähän, ja hän voi palata takaisin autolle myötätuuleen kartoitusta tehden. Kuva: Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Vesimittarit mittaavat Kyröjoensuiston tyyntä pintaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sadepilvet ja niiden välistä paistava aurinko tekevät maisemasta erityisen hienon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Palpakoiden lehdet muodostavat veden pinnan läpi nähtynä kuin aidan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Palpakot, pystykeiholehdet ja sinikaislat jättävät jokisuiston tyyneen pintaan juuri pilvien mentävän aukon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Pystykeiholehden lehti on kuin mini-SUP-lauta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Haraa on heitetty paljon, kun näkyvyys on olematon eikä snorklaus tai kahlaus siksi onnistu. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sateen jälkeen lumpeenkukatkin näyttävät kyyristelevän märkinä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hentovitaa ja mukulanäkinpartaa sameavetisessä lahdessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus