Sammalviidakossa

Sukeltaja valaisee vesisammallabyrinttiä pohjoisella Perämerellä. Kuvat Metsähallitus

Helteinen maastokausi 2018 helli Perämeren SEAmBOTH -hankkeen meritiimiä tyynillä 30-asteisilla aurinkoisilla päivillä. Kemi-Tornion edustalla ilma on harvoin yli 20-asteista ja vesi ei koskaan. Paitsi kesällä 2018, jolloin vesi oli kuuden metrin syvyydessä parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) 26-asteista.

Perämeren tiimiä hellittiin myös upeilla vesisammalviidakoilla. Maastokaudella 2018 haluttiin kerätä enemmän tietoa jokisuistoista, ja Kemi- ja Torniojoen suistot muodostavat käytännössä yhden jättiläismäisen jokisuiston koko pohjoiselle Perämerelle.

Sinisellä on merkitty jokisuisto, harmaalla natura-alueet ja perämeren kansallispuisto. Kuva leike VELMU-karttapalvelusta

Perämeren murtovesi on niin suolatonta, että rakkohauru ei viihdy täällä lainkaan. Eteläisemmällä Itämerellä rakkohauru (entiseltä nimeltään rakkolevä) on ns. avainlaji, joka muodostaa avainhabitaatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että rakkohaurun muodostamat vedenalaiset niityt kalliorannoilla ja kivikoissa muokkaavat ympäristöä sellaiseksi, että monet muutkin lajit viihtyvät alueella - pikkukalat saavat suojaa, selkärangattomat ruokaa, monet rihmalevät ja levärupi kiinnittymispinnan itselleen ja vaskikala mahdollisen pesimäpaikan.

Perämerellä rakkohaurun paikan ovat ottaneet makeamman veden lajit, vesisammalet. Rutiininomaisesti 1-7 m syvyydellä olevalta suhteellisen avoimelta kivikkopohjalta löytyy vähintään kolme sammallajia, isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica), vellamonsammal (Fissidens fontanus) ja tursonsammal (Oxyrrhyncium speciosum). Jokisuistoja lähestyessä sammallajien lukumäärät vain lisääntyvät niin että Kemin edustan saarten rannoilla tai riutoilla sukeltaessa sadan metrin mittaiselta sukelluslinjalta saattaa löytyä jopa kuusi lajia vesisammalia. Yhteensä kesän vesisammallajien saldo taisi lähetä kymmentä, tai peräti tusinaa.

Pikkuruinen vellamonsammal on kaunis linnunsulkamainen vesisammal, joka hyvissä olosuhteissa voi Perämerellä kasvaa 5-8 cm korkeaksi patjaksi. Kuva Metsähallitus.

Parhaimmillaan vesisammalten peittävyys ylittää puolet kivikosta, ja suurimmillaan näkinsammalet voivat olla 20-35 cm pitkiä huiskaleita. Toki monet sammalet ovat pikkuriikkisiä ja niitä hädin tuskin näkee piilevän alta, mutta ainakin ne ovat elossa ja vihreitä - suurin osa rihmalevänäytteistä, jotka otetaan mikroskooppitarkasteluun pohjoisella Perämerellä, osoittautuu kuolleiksi määrityskelvottomiksi rihmaleviksi ja runsaaksi piileväkerrokseksi.

Ruotsalaiset SEAmBOTH-kollegat Norrbottenin lääninhallituksesta toivat vesisammalnäytteensä meille katsottavaksi, koska he eivät olleet tehneet sitä koskaan ennen itse. He eivät ylipäätään olleet juuri kiinnittäneet huomiota vesisammaliin.

Ahdinsammalesta tursonsammaleksi vaihtunut Oxyrrhncium speciosum on Perämeren yleisimpiä vesisammallajeja. Kuva Metsähallitus.

Löysimme kuusi eri lajia, mutta hämmentävästi lajit olivat painottuneet hyvin eri tavoin kuin Suomessa. Meillä heittämällä yleisimmät lajit ovat isonäkinsammal, vellamonsammal ja tursonsammal, mutta Ruotsin puolella vellamonsammalta ei löytynyt lainkaan, tursonsammalta vain yksi kituvahko verso, ja isonäkinsammalta vain hieman, muiden näkinsammalten ollessa yleisempiä. Tosin Ruotsin puolella kartoitetut alueet olivat erilaisia kuin Suomessa, ja vellamonsammal on helppo sivuuttaa koska se on niin pieni. Ehkä tuleva maastokausi 2019 antaa vastauksen tähänkin ihmettelyyn.

Oli miten oli, vesisammalet ovat mielestäni kivikkoisen Perämeren kauneinta antia.

Essi Keskinen

Vesisammalia luontaisen värisessä humusympäristössään. Kuva Metsähallitus

Ulkomerellä olikin matalaa

Ulkomerellä on aina mukavaa käydä. Ulommas lähdettäessä odotamme hyvää säätä ja tänä kesänä sää suosi meitä monesti. Ilmapiirissä on hieman jännitystä ja odotusta. Herätys on aikainen, jotta ehdimme ajoissa takaisin pitkien etäisyyksien päästä. Tänä vuonna Korpoströmin tiimillä oli tehtävänään käydä kartoittamassa mahdollisia hiekkasärkkiä niin Saaristo- kuin Selkämerelläkin.

Hiekkasärkällä usein tarkoitetaan syvemmän veden ympäröimää pohjasta koholla olevaa hiekka- tai sora-aluetta, jolla usein kasvaa hiekkasärkälle tyypillistä lajistoa, näkinpartaisia, meriajokasta, tai laajoja, värikkäitä levä- ja kasviyhteisöjä. Hiekkapohjat ovat eliöille haastavia ympäristöjä, sillä pohja liikkuu jatkuvasti aaltojen mukana. Yleisimmin hiekkasärkkiä esiintyy Perämerellä, mutta särkkiä löytyy muualtakin. Tänä kesänä tiimimme tutustui Vänön eteläpuolella Sextant-nimiseen alueeseen, Jurmon vedenalaiseen salpauselän alueeseen sekä Porin länsipuolella oleviin pienempiin alueisiin. Näistä kauneutensa puolesta parhaiten jäi mieleen Vänön edustalla ollut alue, jota paitsi video-kuvasimme, myös sukelsimme.

Video 1. Vaikka ympärillä on 30-50 metriä syvää, on tutkimamme särkän kohdalla jopa vain 6 metriä syvää. Ympäristö vaihtelee paljon, paikoittain löytyy hiekka-aaltoja ja aaltojen pyörittelemää soraa, isompia kiviä tai järkäleitä, jotka ovat täynnä kirkkaan värisiä leviä, sinisimpukoita, polyyppejä ja merirokkoa. Kuvattu drop-kameralla, Sextant, Kevin O'Brien leikkaus.

Majoituimme mielellämme Metsähallituksen ylläpitämälle Stora Buskar saarelle. Näkymä merelle oli upea. Saarelta löytyi myös mielenkiintoinen lampi, joka on ilmeisesti syntynyt sadeveden täyttämästä kuopasta. Lampi näytti salatulta keitaalta.

 Näkymä aamiaispöydästä Stora Buskärilla oli upea! Kuva: Janni Ketola/Metsähallitus.

 Satumainen sisälampi saarella. Kuva: TuuliPietinen/Metsähallitus.

 Hiekkasärkän määritelmä sopisi myös moneen rannasta pinnan alle jatkuvaan hiekkapohja-alueeseen. Tällaiseksi voisi kutsua Salpausselkää, joka jatkaa hiekkaharjuista kulkuaan mereen asti Jurmon edustalla. Ihastuin tänä kesänä myös Porin eteläpuolella olevaan Preiviikinlahteen. Lahti on matala, ja hieman hankalakulkuinen, sillä sieltä täältä paljastuu kiviä. Jouduimme myös poimimaan erään haamu- eli merkitsemättömän tai karanneen kalastusverkon keskeltä lahtea. Ainoa väylä on vain metrin syvä. Alue jäi mieleeni merinäkinpartaisten lajirunsaudestaan. Teimme useita sukelluksia, ja jokaisella niistä tapasimme 2-4 lajia näkinpartaisia. Tällaiset alueet ovat monesti kalojen päiväkoteja, myös vikkelästi uivia katkoja ja leväsiiroja näkyi paljon. 

Video 2: Leväsiiralajit (Idotea) eroavat toisistaan väritykseltä ja muodoltaan, mutta niillä on myös erilainen sopeutumiskyky ympäristön oloihin. Monet leväsiiralajit ovat nirsoja elinympäristöänsä kohtaan ja viihtyvät esimerkiksi vian suolaisemmassa 5o% vedessä, toisilla on laajempi sopeutumiskyky, kuten esimerkiksi hoikkaleväsiiralla. Kuvaaja: Tuuli Pietinen/Metsähallitus.

Video 3: Hiekkapohja on levotonta ympäristöä kasvillisuudelle, aallot muokkaavat pohjaa jatkuvasti. Monet kasvit tukeutuvat pohjaan juurien avulla ja kestävät näin paremmin. Aleksi Leinikki/ Metsähallitus, Kevin O'Brien leikkaus.

Tuuli Pietinen, suunnittelija