Ajelin Australiassa Sydneysta etelaa kohti ja mietin kilkkeja. Miksiko juuri kilkkeja? Koska vaikka olen lomalla, luen tyosahkoposteja, ja sinne oli putkahtanut pyynto VELMU-Atlas -kirjatiimilta. Alueellisiin merikuvauksiin olisi kiva saada tekstia vaikkapa jonkun elion nakokulmasta.
Mietiskelin, mika olisi paras elio Perameren suunnalta. Luultavasti kilkki. Niita on paljon ja niita on joka puolella, vaikka ne elavatkin lahinna vain syvilla pimeilla pohjilla kaukana kaikesta. Kilkilla on Peramerella oma nimikin mutta se on nyt paassyt unohtumaan. Oliko se kaskinen? Jotain joka kuulostaa paikannimelta etelasta muuttaneen korvaan.
En erityisemmin mieti tyoasioita lomalla, mutta sahkopostia on kiva paasta purkamaan paivittain. Muuten ensimmaisena tyopaivana odottaa taysin mahdoton muuri lukematonta meilia, joista suurimman osan voi poistaa saman tien, suureen osaan pystyy helposti vastaamaan ja monet pystyy delegoimaan. Vain hyvin vahan meilia jaa oikeasti luettavien listalle.
Nyt siis ajelin autolla ja mietin mita kirjoittaisin. Olen muuten yrittanyt kirjoittaa kaikki VELMU-Atlaksen omat osuuteni jo valmiiksi, ennen lomia, mutta tasta tekstista meilla oli erimielisyytta. Muutamat merialuetekstien kirjoittajat olivat sita mielta etta tama ei ole mikaan lastenkirja ja sen takia ei voi ottaa elion nakokulmaa. Ei sitten, mietin, ja kirjoitin tylsan Fakta 2000 -maisen tekstin. Nyt tuli kuitenkin suora pyynto tuottajatiimilta - "mielellaan jonkin elion nakokulmasta". Mietin siis, voisinko kirjoittaa jotain kilkin nakokulmasta.
Paikka naille mietinnoille oli mita parhain kilkeilla on jotain yhteista Australian kanssa. Olin juuri tullut Tarra-Bulgan (vai mikahan se hankala nimi oli...) kansallispuistosta, jossa olin ihaillut jopa tuhatvuotiasta "myrtle beech" -puuta. Lehtipuu, jolla on pikkuruiset vaivaiskoivua muistuttavat lehdet ja vankka runko. Ennen muinoin, muutama sata miljoonaa vuotta sitten, kun Australia oli viela osa valtavaa Gondwanamannerta Etela-Amerikan, Intian, Australian ja muiden mannerten kanssa, siella kasvoi naita Gondwanamaan koivuja. Kun mantereet sitten erkanivat toisistaan, Australian itarannikon vuoristoon jai muutamia taskuja naita relikteja eli jaannoslajeja vanhoilta ajoilta.
Kilkki on jaakauden lapsi, jaannelaji aikojen takaa. En siis koskaan ole kovin kaukana tyoasioista vaikka kuinka lentaisin toiselle puolelle maapalloa.
Gondwanamaan sademetsat ovat muuten kasittamattoman kauniita. Paljon saniaispuita, kappyraisia Gondwanamaan koivuja, valtavasti sammalia ja kaikenlaisia saniaisia seka maassa etta epifyytteina. Mutta ei juuri muita aania kuin pari linnun huudahdusta silloin talloin, jollei satu onnistamaan ja kuulemaan lyyralinnun laulua. Kaskaita ei ole, sammakoita saati apinoita ei ole huutelemassa. Tunnelma on jopa hieman aavemaisen hiljainen.
Hiukan niin kuin Perameren pohjalla.
Essi Keskinen
